keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Raparperi-valkosuklaajuustokakku uunissa

 

Mielestäni raparperin paras liittolainen on mansikoiden lisäksi on valkosuklaa. Olen yhdistänyt ne niin muffineissa kuin hyydytettävissä juustokakuissa. Tällä kertaa halusin koittaa jotain muuta ja koska mieleni teki juustokakkua, tein sen tällä kertaa uunissa. Täytteen tein muokkaamalla viime kesänä tekemäni Mustikkaisen New Your Cheesecaken sekä edellisvuotisten hyydytettävien valkosuklaa-raparperijuustokakkujen pohjalta. Tein kakun n. 22 cm vuokaan ja täytettä jäi jonkin verran yli. Parempi vuoan koko olisi n. 24 cm.

Söin siis lopun täytteen ja se oli jo ennen uuniin laittamista erittäin herkullisen makuista! Uunissa makeus hieman taittui ja raparin hapokkuus tuli selkeämmin esille. Kakku maistui samaan aikaan happamalle ollen kuitenkin valkosuklaan määrästä johtuen melko makea. Mielestäni oikein hyvänmakuinen kakku! Miehen mielestä kakku oli hieman liian hapokas ja äitini piti kakun hapokkuudesta, mutta makeutta oli sen verran, ettei sokerihammas tämän jälkeen enää kolottanut. Makuasioita siis! Raparperin ja valkosuklaan määrää säätämällä voi joka tapauksessa helposti säätää kakun omaan makuun sopivaksi. Mutta jos on happamasta pitävä sokeripossu, kuten minä, pitää todennäköisesti myös tästä!

Tällä kertaa vauva nukkui kuvaussession ajan, joten minulla oli hieman normaalia enemmän aikaa harjoitella kuvaamista. Alussa on tänään nappaamani kuvat ja lopussa vielä eiliset räpsäykset. Harjoitusta vielä kaivataan, mutta ovat nämä jo hieman parempia kuin vuosi sitten :)





n.24 cm irtopohjavuokaan.

Raparperihilloke:
1 l pilkottuja raparperin paloja
0.5 dl vettä
2 dl sokeria
2 mm vaniljajauhetta

Pohja:
200 g digestive-keksejä murskattuna
75 g voita

Juustotäyte:
600 g Philadelphia-juustoa
200 g rahkaa
2 rkl vehnäjauhoja
1.5 dl sokeria
3 mm vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
1 dl kuohukermaa
4 munaa
200 g valkosuklaata sulatettuna

Ohje:
Tee raparperihilloke. Laita kaikki ainesosat kattilaan ja keitä seosta välillä sekoittaen n. 20 minuuttia, kunnes raparperi mössääntyy täysin. Anna jäähtyä.

Tee pohja sekoittamalla sula voi murskattujen digestivemurujen joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 175 asteessa n. 10 minuuttia. 

Laske uunin lämpö 150 asteeseen. Vatkaa tuorejuusto, maitorahka, sokerit, kerma ja jauhot keskenään. Jatka vatkaamista n. 1-2 minuuttia, kunnes seos on sileää ja kuohkeaa. Lisää munat yksitellen hyvin käsin sekoittaen. Älä vatkaa liikaa, jottei seokseen tule ilmakuplia. Sekoita joukkoon myös sulatettu valkosuklaa. Lisää lopuksi joukkoon raparperihilloke huolimattomasti käännellen. Kaada seos pohjan päälle ja paista keskitasolla n. 1 tunti. Käännä uuni pois päältä ja jätä kakku uunin jälkilämpöön vielä toiseksi tunniksi. Jäähdytä juustokakku jääkaapissa ja tarjoa kylmänä mielellään vasta seuraavana päivänä.


  




9 kommenttia:

  1. Tosiaan olet nättejä kuvia näppäillyt. Kestäisi isommassakin kuvakoossa ihailla!
    Itsellänikin olen jonkinmoista kehitystä havainnut kuvauksen suhteen, vaikka toisaalta välillä taantumistakin kiireessä tapahtuu. Kaiken touhun keskellä ei monestikaan ole aikaa panostaa kuvauksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hyvä huomio tuo kuvakoko! Muutin kuvat samantein kaikkeista suuremmaksi, niin ei tarvitse tihrustella :) Kävin katsomassa blogissasi ja sun kuvat oli ihanan rennonolosia :)

      Poista
  2. Herkullinen resepti. Taidan samantien mennä katsomaan jääkaapista jos löytyis aineet tähän. Juuri mietin että mitä teen ylimääräisillä raparpereilla.

    Kuvasi on todella kauniita ja kivaa että on kunnon kokoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Herkullista tämä olikin, joten toivottavasti löydät tarvittavat aineet, niin pääset leipomaan :) Itselläni on vielä puoli kassillista raparpereja jäljellä ja mielessä monta juttua joihin haluaisin niitä käyttää. Saas nähdä mitä kaikkea ehtii tekemään. Oikein Hyvät Juhannukset!

      Poista
  3. Kiitos Melody! Kiva, kun kävit vierailulla ja tervetuloa uudestaan! :D Itsekin pitää tutustua sivuihisi vielä paremmin, mutta löysin sieltä jo muutamia ohjeita jotka päätyvät "pakko kokeilla"-listalle :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia blogi täynnä! :)

    VastaaPoista
  5. Tein tämmösen juustokakun ja voi jösses, että oli hyvää! :) 24cm vuoka oli sopivan kokoinen. Täyte oli ihanan makeankirpeää ja juustokakkumassa jäi ihanan meheväksi paiston jälkeen :).


    -E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi mitkä kehut, kiitos! Ihana kuulla, että kakku maistui myös sinulle E! :D Herkullisia kakun leivontahetkiä jatkossakin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...