lauantai 25. elokuuta 2012

Daim


Eräs lempikarkeistani on ehdottomasti DAIM! Olen erittäin iloinen, että löysin ohjeen, jolla sitä pystyy tekemään kotona. Tämä nimittäin on aivan kuin daimia! Ohje on alunperin Ulla Svenskin kirjasta. NAM! Maitosuklaista Marabow sopii mielestäni parhaiten, sen kanssa nämä maistuvat eniten aidolle Daimille!

Aineet:
3rkl = 45 g voita
3rkl = 0.45 dl tummaa siirappia
1dl sokeria
1dl mantelijauhetta
1rkl kaakaojauhetta
150g maitosuklaata sulatettuna

Ohje:
Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sekaan siirappi, sokeri, mantelijauhe ja kaakaojauhe.
Keitä seosta miedolla lämmöllä n. 15min. koko ajan sekoittaen. Massa on valmista kun se alkaa irrota kattilan reunoilta.

Kaada seos leivinpaperille. Aseta toinen leivinpaperi massan päälle ja kauli ohueksi levyksi. Anna jäähtyä ja kovettua.

Kun massa on kovettunut kunnolla, sulata maitosuklaa ja levitä levyn pinnalle. Suklaaseen voi vetää halutessaan urat kakkuraapalla (tai vaikka haarukalla)..

Laita suklaalevy jääkaappiin kovettumaan ja taittele paloiksi.

tiistai 21. elokuuta 2012

Mangohyytelökakku piimästä


Halusin tehdä pakkaseen jotain odottamaan vauvavieraita. Muistin netistä löytämäni erikoisenoloisen "juustokakku"-ohjeen, johon tulisi piimää. Piimäpurkkikin nökötti jääkaapissa juuri sopivasti tätä varten. Tämähän ei ole juustokakku, koska ei sisällä juustoa, mutta laitan tämän kuitenkin juustokakku-osioon sen tietyllä tavalla muistuttaessa juustokakkua. Koostumus on höttöisempi kuin tuorejuustoa sisältävässä, ja piimäkin maistui hieman läpi. Tai no vieraat eivät huomanneet mitään, mutta itse piimästä tietoisena maistoin sen.

Kakku kestää pakastamisen! Jos käyttää kakun pakkasen kautta, mangopäällinen kannattaa laittaa vasta sulatuksen jälkeen.

Tästä riittää yhteen n.22-24cm vuokaan.

Pohja:
150 g digestivekeksejä murskattuna
n. 50 g voita sulan
1 tl sokeria

Täyte:
2.5 dl vatkattavaa vaniljakastiketta
5 dl piimää
2 dl sokeria
2.5 tl vanilliinisokeria
3.75 tl liivatejauhetta
3.75 rkl sitruunamehua

Päälle:
1.5 prk mangososetta, Piltti

Ohje:
Valmista pohja ja anna kovettua hetki kylmässä . Vatkaa vaniljakastike. Sekoita sokerit ja piimä ja lisää joukkoon vatkattu kerma. Kiehauta sitruunamehu ja sekoita pehmenneet (liotetut ) liivatteet. Anna sitr.mehun jäähtyä hetki ja sekoita se nopeasti ja hyvin piimä-kermaseokseen. Kaada koko sotku pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään, mieluiten yön yli mutta n. 5 h riittänee....

perjantai 17. elokuuta 2012

Toscapiirakka


En ole koskaan tehnyt toscapiirakkaa, koska en ole pahemmin pitänyt sen mausta. Päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja maistaa myös omatekoista. Löysin Valion sivuilta reseptin, johon tein pieniä muutoksia. Ehkäpä tämän jälkeen teen vielä itse toscapiirakkaa, koska ei ollut yhtään niin kuiva ja mauton, kuin aiemmin saamani. Voi myös pakastaa; tuli testattua! Kuva valitettavasti jäi näistäkin ottamatta..

Pohja:
4 kananmunaa
2 dl raakaruokosokeria
1 dl sokeria
1.5 tl vaniljasokeria
4-4.5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
2 dl maitoa/kermaa
100g juoksevaa margariinia/sulatettua voita

Kuorrutus:
175 g voita
1,25 dl sokeria
1 dl raakaruokosokeria
0.5 dl vehnäjauhoja
2 pss (=200g) mantelirouhetta
1 dl maitoa

Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, maito ja jäähtynyt voisula. Levitä taikina uuninpannulle, ja paista 200 asteessa n. 12 minuuttia.

Tee sillä välin kuorrute laittamalla kaikki kamat kattilaan ja kiehauttamalla ainekset keskenään (älä polta pohjaan!). Ota pohja uunista, levitä kuorrute piirakalle ja paista vielä n. 14 minuuttia tai kun kuorrute on kauniisti ruskistunut. Anna jäähtyä ja paloittele. Pakasta ennen kuin piirakka on syöty kokonaan...

Sulata voi kattilassa, lisää muut kuorrutuksen ainekset ja anna kiehahtaa. Nosta piirakka uunista ja levitä kuorrutus päälle. Laita vielä uuniin paistumaan n. 10 minuutiksi, pinnan tulee olla kullanruskea.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...