Näytetään tekstit, joissa on tunniste Browniet ja mutakakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Browniet ja mutakakut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Sitkeät mutakakku-muffinssit



Tein viime vuoden puolella ihania, kosteita sitruuna-suklaabrowniespaloja. Yksi lukijoista lähetti kommentin, että tykästyi noihin browniespaloihin, mutta kyseli myös vinkkejä sitkeämpiin mutakakkuihin. Testattuaan hän tuli kertomaan lopputuloksen olleen juuri oikea. Vähän aikaa sitten suklaanhimon jyllätessä (taas kerran) sain hyvän tekosyyn tehdä mutakakkuja, tällä kertaa lukijan tavoin annospaloiksi suoraan muffinssivuokiin. Ihania olivat!



Valmiit mutakakut ovat kivan sitkeitä ja tahmaisia sekä maultaan ihanan suklaisia. Maistelin näitä myös vaniljajäätelön kanssa, mutta tykkäsin enemmän pelkästä mutakakusta ilman sen kummempia lisukkeita, sillä tällöin suklaisuus pääsi kunnolla esille. Lapset sen sijaan tuntuivat tykkäävän myös jätskin kanssa, tosin jäätelö missä tahansa on heidän herkkuansa :)


Tällaiset pienet mutakakut valmistuvat kädenkäänteessä ja niiden tekeminen onnistuu helposti ilman vatkainta. Ovat tosi hyviä kiireisellekin leipurille tai tilanteissa, joissa yllätysvieraat ilmoittavat tulostaan.


Ja kuten yleensä, muuttaisin näissäkin yhden asia. Heittelin nimittäin taikinan ohuehkoihin paperisiin muffinssivuokiin, jotka olivat muffissipellin päällä. Osa mutakakuista jäi sen verran tahmeiksi, että mokomat tarttuivat paperiseen vuokaan ja syöminen oli turhan hankalaa (ja hidasta! ;) ). Suosittelenkin tekemään mutakakut joko suoraan kevyesti voideltuihin silikonisiin muffinssivuokiin tai hieman paksumpiin, tukevampiin paperisiin/pahvisiin muffinssivuokiin, joista irroittaminen on helpompaa. Myös mutakakun aavistuksen pidempi paistoaika auttaa näiden herkkujen helpommassa syömisessä, vaikka silloin menetetään osa tahmaisuudesta. Kosteita ne toki ovat silloinkin, elleivät sitten pääse täysin kypsiksi. Kokeilemalla löytyy sopiva paistoaika ja vuoka, ja testailuhan se vasta on herkullista puuhaa! ;)


Tässäpä tämä ohje :)

Mutakakku muffinssit

Koosta riippuen n. 16-18 kpl

Aineet:
100 g tummaa (n. 70%) suklaata
100 g voita
  2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
0.75 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
0.75 tl suolaa
1.5 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Ohje:
Sulata suklaa ja voi mikron kestävässä kulhossa mikroaaltouunissa välillä sekoitellen. Sekoita joukkoon sokerit. Lisää joukkoon munat yksitellen kunnolla sekoittaen. Sekoita kaakaojauhe, suola ja leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää jauhot siivilän läpi suklaaseokseen ja sekoita sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Lusikoi taikinaa n. 16-18 muffinssivuoan koloon. 

Paista uunin hieman keskitasoa alemmalla tasolla 200 asteessa noin 10-12 minuuttia. Muffinssit ovat valmiita, kun se on kypsän näköinen reunoilta (=noussut ja alkaa hieman repeillä), mutta keskeltä vielä raa'an oloinen (noussut sekin, mutta se on sileä ja tumman kiiltävä).

Vinkki:
* Paistoajalla voit vaikuttaa muffinssien kypsyyteen. Pidemmällä paistoajalla näistä saa myös kypsiä, mutta silti meheviä muffinsseja. Myös uuneissa on eroja, joten kokeile sopiva paistoaika omassa uunissasi. Sopivan paistoajan etsiminen on herkullista puuhaa ;)



keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Mutakakkumaiset punaherukka-valkosuklaapalat


Kostea, mehevä, kirpeän makea, hieman sitkeä, vaalean mutakakun tyyppinen punaherukka-valkosuklaapiirakka. Maistuisiko? Meille maistui, ja niin hyvin, että piirakasta ei korkkaamisen jälkeen ollut hetken päästä jäljellä enää murustakaan.


Nämä valkosuklaapalat syntyivät jo alkuvuodesta, kun koitin saada helpotusta kovaan leivontavimmaan. Heti kun sain vauvan nukkumaan, kaivoin testattavien ohjeiden kansioni esille. Kansion kätköistä löytyi kostea, blondies-tyyppinen valkosuklaa-vadelmaneliöohje, jonka olin aikoinaan leikannut Yhteishyvästä. Ohje vaikutti tarpeeksi simppeliltä ja nopealta, joten uskaltautuin alkaa leipomispuuhiin. Pieni vauvamme ei nimittäin välttämättä nuku kuin puolen tunnin pätkiä, jolloin helpot ohjeet ovat enemmän kuin tarpeen.


Ja olihan tuo ohje nopeuden lisäksi ennen kaikkea älyttömän herkullisen oloinenkin! Ohjeessa olevat vadelmat vain vaihtuivat punaherukoihin ja suolaa meni enemmän kuin ohjeessa, sekä saksanpähkinät jätin kokonaan pois. Taikina valmistui hetkessä ja piirakka oli uunissa varttin kuluttua siitä, kun aloin kaivamaan tarvikkeita esille. Tuohon aikaan kuului vielä kameran etsiminen ja muutaman vaihekuvan räpsiminen. Voiko leivonnaisen tekeminen olla enää tämän nopeampaa!?!


Jätin piirakkavuoan pöydälle kampaajani ajaksi ja suurin osa paloista oli hävinnyt lastenvahtijen parempiin suihin kehujen saattelemina sillä aikaa :) Tuo katoaminen oli todellinen yllätys, sillä syöjänä oli henkilö, joka ei makeista leivonnaisista välitä normaalisti tippaakaan. Toisaalta en yhtään ihmettele, sillä nämähän olivat herkkua. Kypsät reunat muistuttivat peruspiirakkaa, kun taas raaempi keskusta oli kuin tahmeaa ja jopa hieman sitkeää valkosuklaista mutakakkua. Punaherukat toivat piirakkaan ihanaa kirpeyttä ja kokonaisuus oli älyttömän onnistunut :)


Punaherukka-valkosuklaapalat

n. 20 x 30 cm vuokaan

Aineet:
150 g valkosuklaata
75 g voita
3 munaa
1.5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0.5 tl suolaa
2 dl punaherukoita (tai muita kirpeitä marjoja)

Ohje:
Pilko suklaat mikron kestävään kulhoon. Laita kulhoon myös voi. Sulata mikrossa välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Vatkaa munat ja sokerit vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Sekoita nuolijalla varovasti joukkoon siivilöidyt vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut suolan ja leivinjauheen. Kääntele joukkoon vielä sulanut suklaaseos.



Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille, tasoita.



 Ripottele pinnalle punaherukoita.



Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia. Suojaa pinta tarvittaessa paiston loppupuolella, jotta se ei tummu liikaa. Piirakan kuuluu jäädä keskeltä hieman taikinaiseksi. 

Vinkki:
* Saat vaihtelu piirakkaan vaihtamalla punaherukat vadelmiin, puolukoihin tai muihin kirpsakkoihin marjoihin.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Blondies valkosuklaalla ja kookoksella


Löysin ihanan kuulloisen blondiesohjeen netistä ja muistin, etten ollutkaan aikoihin tehnyt mitään blondiesihanuuksia, joten eipä muuta kuin keittiöön puuhailemaan. Blondies on kostean brownies-leivonnaisen vaalea sukulainen, joka isoveljensä tavoin on kostea ja mehevä.

Tuo alkuperäisohje hieman muuttui matkan varrella muuttaessani mittoja vastaamaan desilitroja. Kookoshiutaleet eivät ehkä olleet sellaisia mitä alkuperäisohjeessa tarkoitettiin, ja ensimmäinen yritelmä menikin totaalisesti pieleen; paloista tuli inhottavan rasvaisia ja jopa omaan makuuni liian makeita. En malttanut olla testaamatta uudestaan, ja muokkasin ohjetta jonkin verran kuivemmaksi ja vähemmän makeaksi, ja väsäsin taikinan uudestaan. No tietenkin, nyt kun yllättäen alkoi leipomaan lisää, sattuivat kookoshiutaleet loppumaan kesken, ja niitä tuli paloihin vähemmän kuin tarkoitus. Lisäksi taisin paistaa taikinaa hieman liian kauan, sillä blondies saa jäädä kosteaksi, mutta itselläni se oli osaksi jo liiankin kuivat, vaikka meheviä olivat siltikin. No mutta eipä nuo pikkuseikat paljoa haitanneet, sillä nyt paloista tuli paljon ensimmäistä yritelmää parempia; fudgemaisia, aavistuksen sitkeitä, miedosti kookoksen makuisia ja kivoja, ei-liian-makeita suupaloja. Ohje muuttui matkan varrella niin paljon, että ulkonäkö jäi alkuperäisohjeen paloista kauas. Mutta makuhan pääasia, ja hyviä olivat :)


Paistoajan lisäksi mieltäni jäi kaivertamaan liian vähäinen kookoksen määrä. Ensi kerralla sitten :) Tuota seuraavaa leipomiskertaa odotellessa, tässä tämänkertainen ohje.

Blondies kookoksella ja valkosuklaalla

n. 20 cm x 20 cm vuokaan, koosta riippuen n. 16 palaa.

Aineet:
100 g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 muna
1 rkl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja
0.75 tl suolaa
1 dl kookoshiutaleita
100 g valkosuklaata pienemmäksi pilkottuna

Ohje:
Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Sulata voi mikron kestävässä kulhossa. Sekoita joukkoon sokerit ja muna. Mittaa joukkoon jauhot ja suola ja sekoita vain sen verran, että jauhot juuri ja juuri sekoittuvat. Lisää joukkoon vielä kookoshiutaleet ja pienemmäksi rouhittu valkosuklaa. Kääntele sekaisin.

Kaada taikina leivinpaperoituun n. 20 x 20 cm vuokaan. Tasoita. Paista 175 asteessa keskitasolla n. 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä ja paistos tuntuu keskeltä paineltuna kypsältä ja pehmeältä. Varo paistamasta liikaa. Anna jäähtyä kunnolla ennen nauttimista.

Vinkki:
* Valkosuklaa ja kookoshiutaleet palavat helposti, joten tarkkaile tilannetta. Jos pinta uhkaa tummua liikaa ennen kuin taikina on tarpeeksi kypsä, madalla lämpöä. Älä kuitenkaan paista liian kauan, jotta blondies ei suotta kuivu.

* Palat voi myös pakastaa.

* Voit helposti vaihdella blondiespalojen makuja laittamalla valkosuklaan sijasta taikinaan muita suklaita tai marjoja.


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Sitkeä Daim-mutakakku


Suklaapossun blogissa on eletty melko suklaisia päiviä viime aikoina ja tässä olisi vielä yksi suklainen unelmaleivonnainen eli Daim-mutakakku ennen kuin siirrytään edes hetkeksi muihin ohjeisiin. Suklaa vain on niin hyvää ja sopii mielestäni ihanasti näihin syksyisiin päiviin. Tällä kertaa testailin Leilan "Pala kakkua"-kirjasta pehmeää suklaakakkua/mutakakku. Tätäkin ohjetta mun oli pakko sörkkiä, ja kakku tulikin höystettyä tumman suklaan lisäksi myös rouhitulla Daimilla. Ja taisin heittää joukkoon myös hieman enemmän suolaa tasapainottamaan makeutta.Tästä tuli aivan mielettömän hyvää! Reunoilta sitkeää, keskeltä kosteaa, aah!  Juuri sellaista mitä mutakakku parhaimmillaan on.



Leilan kirjassa tämä oli nimetty suklaapiirakaksi (mudcake). Mielestäni mutakakku on just passeli nimi tälle tahmaiselle, kostealla, hieman raa'an oloiselle piirakalle. Daimilla höystettynä mutakakku oli makiaa, mutta ei kuitenkaan niin makiaa, etteikö sitä olisi voinut ottaa hieman lisää. Ja lisää. Ja lisää..


Maistelussa nimittäin meinasi käydä samalla tavalla kuin joskus muidenkin herkkuohjeiden kanssa. Maistoin kuvauksen aikana lautaselta yhden pienen palan, ihan vain varmistaakseni oliko se syötävää. Sen jälkeen humpsahti vielä toinenkin. Eikä aikaakaan, kun piirakasta oli tuhoutunut vähän enemmän kuin tarkoitus, upsista! Ja kamera sai jäädä.



Kakun loppupalan säästin lapsenvahdille ja näytti hänellekin maistuvan oikein hyvin :)

Sitkeä Daim-mutakakku 

n. 23 cm irtopohjavuokaan

Aineet:
50 g voita
0.5 dl öljyä
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2.5 dl vehnäjauhoja
0.6 dl (=4 rkl) hyvää, tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0.5 tl suolaa

Päälle:
50 g hyvää tummaa (70%) suklaata pienemmäksi pilkottuna
n. 50 g Daimia rouhittuna

Koristeluun:
Daimia pienemmäksi pilkottuna

Ohje:
Sulata voi mikrossa ja sekoita joukkoon öljy. Vatkaa munat ja sokerit paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi ja sekoittele joukkoon lämmin rasva varovasti nostellen. Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin ja kääntele ne hellästi muna-voi-seokseen. Kaada taikina voideltuun n. 23 cm irtopohjavuokaan. Ripottele pinnalle suklaan ja Daimin palat ja paina kevyesti pintaan kiinni.

Paista 150 asteessa n. 35 tai kunnes kakku heiluu vielä keskeltä hieman kun vuokaa heiluttaa. Anna jäähtyä vuoassa hetki ja poista sitten vuoan reunat. Nosta tarjoilulautaselle vasta kunnolla jäähdyttyään. Koristele ripottelemalla lisää Daimin paloja pinnalle.

Vinkki:
* Piirakan saa nostettua pois vuoasta, kun se on kokonaan jäähtynyt ja jääkaappikylmä. Lämpimänä tarjoiltaessa mudcake on pehmeää siirrettäväksi. Jos haluat tarjota mutakakun lämpimänä, tee se suoraan ei-irtopohjalliseen piirakkavuokaan.

* Mutakakun kyljessä voi tarjoilla vaikkapa vaniljajäätelöä. 



perjantai 8. heinäkuuta 2016

Sukulaissynttärijuhlat 7-vuotiaalle tytölle (yhteenvetona)


Laitan vielä meidän 7-vuotiaan synttäritarjottavat näin samaan postaukseen linkkeineen päivineen, jotta ne löytyvät helpommin jatkossakin. Tämä yhteenveto on ollut aiempinakin vuosina ajatuksissa tehdä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös. Kunnon kuvia en näimmä edelleenkään ehtinyt ottamaan juhlapöydästä, mutta aina tulee seuraava kerta :)

Toukokuisissa juhlissa oli siis tarjolla kaupan keksien, karkkien ja limppareiden lisäksi:

Raikas raparperi-mansikka nakukakku
Sitruunaiset browniespalat
Minttu-suklaakakku
Savulohitäytteiset ruisleivät
Juustoinen kinkkupiirakka
Feta-kasvispiirakka

Maistuvia herkkuja kaikki :D

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Sitruuna-suklaabrowniepalat


Nämä ihastuttavan makuiset sitruunaiset suklaabrowniespalat syntyivät jo alkukeväästä, oman päättämättömyyteni ja kovan leivontainnostuksen seurauksena. Viime talvi ja alkukevät toivat kroppaani muutamia lisäkiloja, ja ajattelin pitää hieman pidemmän leivontatauon. Noh, eihän se tietenkään onnistunut ja hetken taisteltuani kaivoin leivontakulhot esille. Se vain meinasi tuottaa pienen ongelman, sillä päässäni pyöri kaksi makuvaihtoehtoa, mutta en osannut päättää kumpaa tekisin. Lopulta yhdistin siis nuo kaksi lempimakuani; suklaan ja sitruunan. Ja oikein ihastuttavalla tavalla. Tahmainen, makea suklaakerros sai kaverikseen raikkaan sitruunan. Nam!


Otin mallia viime vuonna tekemistäni Herkullisista appelsiini-suklaabrowniespaloista. Nyt itse brownies muuttui vieläkin tahmaisemmaksi ja suklaisemmaksi, ja päälikerroksen marmorointiin käytin maustetun tuorejuuston sijasta sitruunalla ja sokerilla maustettua maitorahkaa.


Tällä(kin) kertaa vaihekuvat jäivät ottamatta, mutta homma näytti suunnilleen samalta, kuin appelsiiniversionkin kanssa, joten kopsasin marmorointikuvat sieltä tänne. Taikina oli ehkä tällä kertaa aavistuksen jämäkämpää, eikä marmorointi meinannut onnistua kovin hyvin. Kun vähän aikaa heilutteli veistä ees taas vuoassa, niin kyllä sieltä jonkinlainen kuvio alkoi muodostumaan :)

Epäilen, että jämäkämpi taikina johtui siitä, että taikina ehti viilenemään tällä kertaa enemmän. No mutta eipä tuo pinta ole kuin koriste. Sisus ja maku pääasia :)


Tarjoilin näitä jo keväällä, ja pakastin loput palat. Loput nautittiin tytön sukulaissynttäreillä ja samalla totesin, että ne kestivät pakastamisen todella hyvin. No mutta pidemmittä puheitta, tässä käyttämäni ohje :)

Sitruuna-suklaabrowniepalat


n. 20 x 30 cm vuokaan, n. 20 palaa 

Brownietaikina:
150 g tummaa (n. 50%) suklaata
150 g voita
  2.5 dl sokeria
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
0.75 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
0.75 tl suolaa
1.5 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Sitruunakerros:
250 g maitorahkaa 
2 munaa
4.5 rkl (1 sitruunan) sitruunan mehua 
1 sitruunan (n. 1 rkl) raastettu kuori
 n. 1 dl sokeria
1.5 tl vaniljasokeria 

Ohje:
Tee sitruunakerros sekoittamalla kaikki aineet keskenään kunnolla sekaisin. Maista sokerin määrä sopivaksi.

Tee sitten brownietaikina. Sulata suklaa ja voi mikron kestävässä kulhossa mikroaaltouunissa välillä sekoitellen. Sekoita joukkoon sokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen kunnolla sekoittaen. Sekoita kaakaojauhe ja suola vehnäjauhoihin. Lisää jauhot siivilän läpi suklaaseokseen ja sekoita sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Levitä suklaataikinasta noin 4/5 leivinpaperoidun n. 20 x 30 cm korkeareunaisen vuoan pohjalle ja tasoita. 

Kaada sitruunatäyte suklaapohjan päälle, tasoita. Tiputtele pinnalle loput suklaataikinasta nokareittain. Vetele pintaan kuvioita veitsellä. (Huom! Alla oleva esimerkkikuvat appelsiini-browniespalojen ohjeesta, aika samalta näyttää näidenkin teko).
 


Paista uunin hieman keskitasoa alemmalla tasolla (ei kuitenkaan aivan pohjalla) 175 asteessa noin 40-45 minuuttia. Piirakka on valmis, kun se on kiinteytynyt reunoilta, mutta heiluu vielä hitusen ihan keskeltä. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja laita vielä jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli. Leikkaa kylmänä paloiksi.

Vinkit:
* Sitruunatäyte on todella löysää, ja marmorointia varten päällä olevia taikinakokkareita voi vedelle  ihan reippaasti, jotta ne sekoittuvat sitruunatäytteen joukkoon paremmin.

 * Brownies on parhaimmillaan levättyään seuraavaan päivään jääkaapissa.

* Brownie-palat kestävät myös pakastamisen.

* Saat ohjeesta kokonaan laktoosittoman, jos käytät laktoositonta voita ja laktoositonta tummaa suklaata.




maanantai 16. toukokuuta 2016

Aivan ihana pähkinä-suklaabrownies, gluteeniton



Brownies, jossa rapea pinta, äärettömän pehmeä kostea suussasulava suklaakerros ja mieto hasselpähkinän maku. Pitääkö vielä sanoa muuta, vai osaatteko jo kuvitella, kuinka ihanille nämä gluteenittomat browniespalat maistuivat?! ;)



Nämä palat syntyivät sattumalta, kun hävitin pussillisen vanhaksi menevää hasselpähkinäjauhetta jauhottomaan brownies-taikinaan. Kyllä vain näimmä kannatti kokeilla, nams!


Näistä tuli muuten samalla oiva vierasvara hätätapauksia varten! Tai siis olisivat olleet sellainen, elleivät ne olisi kadonneet pakkasesta ennen aikojaan. Mutta siis ajatuksen tasolla nämä ovat oikein hyviä pakastettaviksi, sillä näillä pystyy herkuttelemaan jopa suoraan pakkasesta otettuna, vielä hieman kohmeisina, tai mikäli ei heti ehdi haukkaamaan palasta, nämä sulavat äärettömän nopsaan pehmoisen tahmaisiksi.

Gluteeniton pähkinä-suklaabrownies

20 x 30 cm vuokaan. Koosta riippuen n. 20 palaa.

Aineet:
4 munaa
2.5 dl sokeria
1 pss (70 g) hasselpähkinäjauhetta
150 g tummaa suklaata
150 g voita
0.5 tl suolaa

Ohje:
Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Sulata suklaa ja voi mikrossa välillä sekoittaen. Lisää joukkoon suola. 

Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kevyesti nostellen hasselpähkinäjauhe, sekä lopuksi sula suklaaseos. 

Levitä taikina leivinpaperoituun n. 20 x 30 cm vuokaan.


Laita vuoka samantein uuniin paistumaan 175 asteeseen n. 45 minuutiksi keskitasoa hieman alemmalle tasolle. Anna jäähtyä kokonaan, leikkaa paloiksi.



sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kostea suklaapiirakka / mutakakku (gluteeniton)


Aina silloin tällöin (=useimmiten ;) ) mun tulee leivottua täysin suunnittelematta. Niin kävi myös tässä jokin aika sitten. Kaivelin taas tapani mukaan kaappeja ja etsin sieltä päiväysvanhoja tuotteita. Käsiini osui maissitärkkelysjauhot, jotka uhkasivat mennä vanhaksi. Olen käyttänyt noita jauhoja monesti testatessani gluteenittomia ohjeita, sillä ne tuovat moneen leivonnaiseen hyvää, kuohkeaa rakennetta. Nyt mieleni teki suklaata ja halusin kokeilla miten jauhot taipuvat suklaapiirakkaan/mutakakkuun. Hyvinhän ne siihen sopivat. Kakusta syntyi suklaistakin suklaisempi, tahmea, gluteeniton mutakakku.


Mutaisen suklaapiirakka oli jopa omaan makuuni jopa miltei liian voimakkaan makuinen, mutta kun iskin kylkeen nokareen vaniljalla maustettua kermavaahtoa ja muutaman punaherukan taittamaan makeutta, niin voi nam!


Piirakka nousi uunissa melkoisen paljon, mutta laski jäähdyttyään keskustasta takaisin littanammaksi. Reunat ehtivät kypsyä ja jäivät koholle. Mietinkin, että jos kakkua olisi paistanut pidempään kunnolla kypsäksi, se olisi saattanut pysyä kauttaaltaan koholla ja siitä olisi tullut herkullinen suklaakakkupohja. Hmm. Sitä pitää testailla jokin kerta, sillä maku oli niin herkullinen, ja nuo kunnolla kypsyneet reunatkin kaikesta huolimatta todella meheviä.

Gluteeniton mutakakku

n. 22 cm vuokaan

Aineet:
200 g voita tai margariinia
200 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
4 (keskikokoista) munaa
2,5 dl maissitärkkelysjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 mm suolaa 

Tarjoiluun:
Kermavaahtoa
Vaniljasokeria
Kirpeitä marjoja (esim. vadelmia, puolukoita, punaherukoita)

Ohje:
 Sulata pilkottu suklaa ja voi/margariini mikrossa välillä sekoitellen. Vatkaa sokeri ja munat paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita suklaaseos munavaahdon joukkoon. Sekoita maissitärkkelysjauho, leivinjauhe ja suola keskenään. Kääntele jauhoseos muun taikinan joukkoon.

Voitele n. 21 cm irtopohjavuoka hyvin  ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 35 minuuttia, kunnes kakku on hyytynyt reunoilta, mutta keskeltä löysä. Jos haluat kakusta kypsemmän, paista hieman kauemmin. Älä kuitenkaan paista liian kauan, ettei kakku kuivu suottas ja pysyy kosteana. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassaan.

Tarjoa vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon tai jäätelön sekä raikkaiden marjojen kanssa. 

Vinkki:
* Taikina on melko löysää, joten tarkista irtopohjavuokasi pitävyys ennen kuin kaadat taikinan siihen. Jos vuoka valskaa, saattaa taikina vuotaa vuoan raoista uunin pohjalle paistumisen aikana. Vuoraa tällöin vuoan pohja ja reunat leivinpaperin palalla ennen kuin kaadat taikinan vuokaan.

* Voit tehdä piirakan myös umpinaiseen, korkealaitaiseen (reunat väh. 5 cm korkeat) piirakkavuokaan. Suosittelen tekemään näin, jos haluat nauttia kakun lämpimänä. Kakku on nimittäin ennen jäähtymistä tosi pehmeä, ja sitä hankala siirtää irtopohjavuoasta kokonaan pois.


perjantai 4. syyskuuta 2015

Mutakakku aurajuustolla ja pähkinöillä


Olen jo pitkään miettinyt aurajuuston ja suklaan yhdistämistä leivonnassa. Idean tämän makuparin testaamiseen jokunen vuosi sitten huomatessani Jauhoton taikina-blogissa sinihomejuustobrowniet-ohjeen. Suolahan normaalistikin korostaa suklaan makua, joten eiköhän suolainen aurajuustokin sopisi joukkoon hyvin.


Päätin testailla asiaa vihdoinkin nyt kun huomasin vanhassa Leivotaan-lehdessä ohjeen nimeltään Mutakakku vuohenjuustolla ja pähkinällä. Ohje kuitenkin muuttui matkan varrella, ja vuohenjuusto vaihtui aurajuustoon, sokerin määrä väheni rajusti, kaakaojauhetta tuli enemmän ym.. Mutta mutakakun, pähkinöiden ja suolaisen juuston liitto säilyi.


Ja miltäs tämä piirakka sitten maistuikaan? :) Itse asiassa ole hieman pettynyt piirakan makuun. Aurajuusto ei maistunut siinä lainkaan. Juuston suurena ystävänä olisin kaivannut sen maistuvan edes hitusen. Toisaalta tuo "mauttomuus" on sinänsä hyvä asia, sillä  tällöinhän maut eivät ainakaan riidellyt keskenään. Sinihomejuusto toi ehkä hitusen suolaisuutta, mutta lisäsuolakaan ei olisi ollut pahitteeksi, sillä nyt kakku oli hieman plissu. Pähkinät toivat mukavasti purutuntumaa, mutta nyt kun piirakka oli muutenkin hyvin miedon makuinen, nekin olisivat ehkä voineet olla pelkästään suolattuja pähkinöitä. Tällöin suklaisuuskin olisi ehkä tullut esille paremmin.

No mutta tässä ohje sellaisena kuin sen tein :)

Mutakakku aurajuustolla ja pähkinöillä

n. 24 cm vuokaan

Aineet:
150 g voita
2.5 dl sokeria
3 munaa
1 dl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
50 g Aurajuustoa
n. 1 dl pähkinöitä (laitoin suolapähkinöitä, saksanpähkinöitä, cashew-pähkinöitä)

Lisäksi:
Pähkinöitä
vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa tms.

Ohje:
Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Voitele n. 24 cm irtopohjavuoka. 

Sulata voi. Sekoita joukkoon sokeri sekä munat yksitellen. Lisää joukkoon myös kaakaojauhe, vaniljasokeri, ja vehnäjauhot ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan. Pilko pähkinät hieman pienemmäksi. Murustele taikinan päälle pähkinät sekä aurajuusto.


Paista keskitasolla n. 15-20 minuuttia, kunnes piirakka on kypsynyt reunoilta, mutta höllyy vielä keskeltä. 

Anna kakun jäähtyä. Ripottele pinnalle vielä hieman lisää rouhittuja pähkinöitä. Tarjoile vaikkapa vaniljalla maustetun kermavaahdon kanssa.

Vinkki:
* Pìirakkaan saa lisää suolaisuutta=makua laittamalla joko enemmän aurajuusto tai käyttämällä pelkästään suolattuja pähkinöitä.


tiistai 5. toukokuuta 2015

Mehevä suklaakakku suolatulla kinuskilla ja puolukoilla


Maitojauhepussin tuhoaminen jatkui jälleen.. Tällä kertaa halusin tehdä jälleen suklaisen kakkupohjan, sillä edellinen munaton versio oli makunsa puolesta niin ihanan suklainen ja kostea. Tuo kaakaokermaa sisältävä kakku oli kuitenkin hieman kupera, ja nyt teinkin kakusta tasaisemman. Ohjeessa on otettu myös hieman mallia mielettömän mehevästä suklaakakkupohjasta. Uuh ja aah. Kinuskikuorrutteella ja kirpeillä puolukoilla höystettynä tästä tuli todellinen namipala! :)


Pohjasta tuli tosi hyvä. Yllätyin, kuinka kostea se oli. Miltei niin kostea kuin mehevä suklaakakkupohja. Pohja ei kaivannut lainkaan kostutusta, vaan päällä oleva kinuski ja puolukat riittivät oikein hyvin. Ja ilman niitäkin tätä olisi voinut puputtaa enemmänkin. Kakku voisi toimia myös kahvikakkuna. Makukin oli hyvä, sellainen miedon suklainen. Tai ehkä pikemminkin mukavan kaakaoinen, sillä suklaatahan tässä ei ole.


Päälle laitoin ohuen kerroksen tahmeaa, suolattua kinuskikastiketta. Voih, kuinka kinuski voikaan olla näin hyvää!! Käytin samaa ohjetta kuin Tahmean taatelikakun kinuskipäällisessäkin eli poltettuun sokeriin tehtyä kinuskia. Pieni ripaus suolaa taittaa kinuskin makeutta samalla korostaen sen makua. Tuo ihana suolattu kinuskikastike löytyykin jo blogista erillisenä ohjeen.

Ja jottei kakku ihan överimakeaksi olisi mennyt, ripottelin pinnalle kirpeitä puolukoita tuomaan raikkautta. Tämä oli sellainen pakkaus, että maun puolesta olisin syönyt helposti enemmänkin kuin yhden palan. Kinuskin makeus kuitenkin tyydytti helposti makeanhimon, ja tällä kertaa yksi pala riitti oikein hyvin. Ainut miinus ehkä oli se, että puolukoita olisi voinut olla päällä enemmänkin. Näin kakkua olisi uponnut helposti toinenkin palanen ;)


Tässä vielä ohje kokonaisuudessaan. Jos kaapeista löytyy maitojauhetta, tuota pohjaa kannattaa mielestäni kokeilla. Oli tosi helppo tehdä, sillä aineet sekoitettiin yhdessä kulhossa sekaisin, eikä mitään vatkaimia tai muita ylimääräisiä härpäkkeitä tarvittu. Eli helposti hyvää :)


Mehevä suklaakakku kinuskilla ja puolukoilla

n. 23 cm irtopohjavuokaan

Aineet:
2.5 dl vehnäjauhoja
1.25 dl maitojauhetta
1.25 dl (tummaa ruokokide)sokeria
1.25 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna
1.25 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
0.75 tl suolaa
2.5 dl vettä
1 dl juoksevaa rasvaa
2 munaa 

Päälle:
Suolattua kinuskikastiketta

Pinnalle lisäksi:
(pakaste)puolukoita 

Ohje:
Sekoita vehnäjauho, maitojauhe, sokerit, kaakaojauhe, sooda, leivinjauhe ja suola keskenään. Mittaa jauhojen päälle vesi, juokseva rasva ja rikotut munat. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Älä sekoittele enempää kuin tarpeen. Kaada taikina samantein voideltuun n. 23 cm irtopohjavuokaan. Tasoita pinta. Paista 180 asteessa n. 30-35 minuuttia, kunnes keskelle kakkua tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Varo paistamasta liikaa, ettei pohja suotta kuivu. Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki ennen reunojen irroittamista. Suojaa pohja kelmulla ja anna sen jäähtyä kokonaan.

 Kun pohja on jäähtynyt, tee kinuskipäällinen erillisen ohjeen mukaan. Kaada osa lämpimästä kastikkeesta kakun päälle.


Levitä kastike tasaiseksi kakun päälle ja anna osan kastikkeesta valua reunoilta alas.


Tarjoa loput kakun kanssa. Jos et käytä kerralla kaikkea kastiketta, se säilyy jääkaapissa. Kastike jähmettyy hieman kylmetessään. Lämmitä kastike juoksevaksi ennen tarjoamista.

 Ripottele pinnalle vielä puolukoita makusi mukaan.



Siivilöi halutessasi päälle koristeeksi vielä hieman tomusokeria juuri ennen tarjoilua.

Vinkki:
* Uunin ovat erilaisia, joten tarkkaile kakkupohjan kypsymistä. Tarkista kypsyys heti, kun kakku tuntuu kädelle kevyesti painteltuna kypsältä. Varo paistamasta liian kauan, jotta pohja ei suotta kuivu. Liian kuivan pohjankin voi toki pelastaa kostuttamalla sitä kevyesti vaikkapa vaniljamaidolla.



En malttanut olla räpsimättä kuvia, joten tässä vielä muutama kuva ihmeteltäväksi.



Ensimmäisen palan maistaminen oli ehkä "hienoinen" virhe kuvaamista ajatellen, sillä sen jälkeen keskittyminen herpaantui täysin ja kuvaaminen loppui kuin seinään. Nam! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...