Tytön synttäreitä sukulaisten kanssa vietettiin toukokuussa, muutama
päivä kaverisynttäreiden jälkeen. Tällä kertaa tytön toiveena oli
mansikkakakku. Olin juuri keittänyt hilloa pakkaseen jääneistä viime
vuotisista raparpereista ja mansikoista, ja teinkin moussemaisen täytteen siitä. Kakusta tuli mansikkainen ja ihanan raikas, nam!
Fantasiakakun tekeminen jäi väsymyksen ja
istumisvaikeuksien takia tänä vuonna väliin ja kakun koristelu hoituikin
tällä kertaa helpoimmalla mahdollisella tavalla. Tein kakusta nykyään
muodissa olevan nakukakun ja koristelin sen mansikoilla ja marengeilla.
Helppoa ja nopeaa. Ja aikaa kiva tuli mielestäni näinkin.
Muokkasin kakkupohjan (taas kerran testiversio ;) )
mehevästä vaaleasta kakkupohjasta.
Eräällä lukijalla tuon kakkupohjan kokeilu oli mennyt täysin metsään.
Aloin miettimään mahdollisia syitä taikinan erilaisella käyttäytymiselle
(lukijalla taikina oli kuohunut vuoasta yli, vaikka näin ei ollut
koskaan käynyt itselleni). Mietinnän päätteeksi en malttanut
pitää käpälöitäni erossa keittiöstä, vaan halusin mennä vielä kerran
testailemaan tuota pohjaa. Noh, mutta tapani mukaan enpä sitten
tehnytkään juuri tuota samaista pohjaa. Olin jo aiemmin pyöritellyt
mielessä pientä muutosta ohjeeseen, joten tekasin pohjan samantein
hieman eri tavalla. Ajatuksissa oli saada aikaan tukevampi, mutta silti
mehevän kostea pohja. Tämän uuden pohjan koostumus olikin erilaista ja
pohjan
käsittely olikin selvästi helpompaa. Mutta myös kosteus kärsi ja se
olikin eri luokkaa,
kuin aiemman version eli tämä on selvästi kuivempi. Toisaalta tuon
moussetäytteen kanssa pohja oli just eikä melkein sopivan mehevä, enkä
jäänyt kaipaamaan siihen sen enempää lisäkosteutta.
Tein pohjan 23 cm vuokaan ja sain
leikattua 3 hyvänkokoista kerrosta. Mutta kumpi pohja onkaan parempi, hmmmm... Se riippuu varmaan käytetystä täytteestä.
Tuo täyte ei muuten sisällä lainkaan tuorejuustoa, vaan se on korvattu maitorahkalla. Mousse toimi hienosti rahkallakin, ja voi olla, että oli peräti aavistuksen raikkaampi, kuin tuorejuustoa sisältävät täytteet yleensä. Kaikenkaikkiaan, todella ihanan makuinen kakku!
Raikas nakukakku raparperi-mansikkatäytteellä
n. 23 cm vuokaan
Kakkupohja:
100 g voita
1 dl (rypsi)öljyä
2 dl piimää (TAI maustamatonta jogurttia/kermaviiliä)
3 munaa
3 dl sokeria
5.5
dl vehnäjauhoja
1.5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
Raparperi-mansikkahillo (jää hieman yli):
n. 350 g mansikoita
n. 350 g raparperin paloja
250 g hillosokeria
Täyte:
reilu 6 dl mansikka-raparperihilloa
1 prk Flora Kuohua
1 prk Flora Vispiä
500 g maitorahkaa
4.5 tl liivatejauhetta (TAI 9 liivatelehteä)
1 dl sitruunan mehua
Koristeluun esim.:
marenkeja
mansikoita
sitruunamelissan lehtiä
Ohje:
Tee kakkupohja valmiiksi vuorokautta ennen kakun täyttämistä. Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen. Sulata voi mikrossa. Sekoita
joukkoon öljy, vesi, piimä (tai jogurtti/kermaviili) sekä munat yksitellen hyvin sekoitellen. Lisää joukkoon myös sokeri.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon nopeasti
sekoittaen. Kaada taikina samantein voideltuun 23 cm irtopohjavuokaan.
Paista
180 asteessa n. 45-50 minuuttia keskitasoa alemmalla tasolla, kunnes
kakun keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa. Irroita
irtopohjavuoan reunat kakun ympäriltä hetken kulutta. Peitä pohja ja
anna
sen jäähtyä kunnolla.
Tee myös hillo valmiiksi edellisenä päivänä, niin se ehtii jäähtyä hyvin. Laita kattilaan mansikat ja raparperin palat. (Jos käytät pakastemarjoja, laita ne kattilaan hieman sulaneina. Jos käytät tuoreita marjoja, lisää kattilaan myös n. 0.5 dl vettä). Kuumenna marjoja. Lisää joukkoon hillosokeri ja keittele, kunnes marjat ovat muussaantuneet. Tähän menee aikaa noin 10-15 minuuttia.
Täyttöpäivänä tee
mousse. Vatkaa
kermat vaahdoksi. Vatkaa joukkoon maitorahka ja lisää hilloa noin 6.5 dl. Purista
sitruunoista mehut talteen. Ota sitruunan mehusta 4.5 rkl mikron kestävään kippoon. Sekoita joukkoon liivatejauhe. Anna liivateseoksen turvota n. 3 minuuttia. Kun liivate
on turvonnut, lämmitä sitä mikrossa n. 10 sekunnin pätkissä, kunnes se
sulaa kokonaan. Tähän menee aikaa mikron tehoista riippuen n. 30-40
sekuntia. Kaada liivateseos
moussen joukkoon ohuena nauhana samalla koko ajan voimakkaasti vatkaten. Tarkista sokerin ja sitruunan mehun määrä maistamalla.
Halkaise jäähtynyt kakku kolmeksi kerrokseksi.
Täytä kakku laittamalla kevyesti voideltu reunavuoka tai irtopohjavuoan reunat tarjoilulautaselle
ja ensimmäinen kakkupohja keskelle vuokaa. Kaada päälle moussesta reilu kolmannes. Laita päälle toinen kakkupohja pala ja lisää saman verran täytettä. Tee samoin vielä kolmannen pohjapalan kanssa ja kaada loput täytteestä päälle. Laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Kun kakku on hyytynyt, irroita vuoan reunaosa, koristele
haluamallasi tavalla ja nauti.
Vinkki:
* Kakusta tulee korkea. Jos käytössäsi on tavallinen n. 5-6 cm korkea
reunavuoka, jatka reunoja laittamalla vuoan sisäreunoille n. 10 cm
reunakalvot tai vaikkapa piirtoheitinkalvosta leikatut n. 10 cm
suikaleet.