perjantai 10. kesäkuuta 2016

Raikas raparperi-mansikka -nakukakku synttäreille



Tytön synttäreitä sukulaisten kanssa vietettiin toukokuussa, muutama päivä kaverisynttäreiden jälkeen. Tällä kertaa tytön toiveena oli mansikkakakku. Olin juuri keittänyt hilloa pakkaseen jääneistä viime vuotisista raparpereista ja mansikoista, ja teinkin moussemaisen täytteen siitä. Kakusta tuli mansikkainen ja ihanan raikas, nam!


Fantasiakakun tekeminen jäi väsymyksen ja istumisvaikeuksien takia tänä vuonna väliin ja kakun koristelu hoituikin tällä kertaa helpoimmalla mahdollisella tavalla. Tein kakusta nykyään muodissa olevan nakukakun ja koristelin sen mansikoilla ja marengeilla. Helppoa ja nopeaa. Ja aikaa kiva tuli mielestäni näinkin.


Muokkasin kakkupohjan (taas kerran testiversio ;) ) mehevästä vaaleasta kakkupohjasta. Eräällä lukijalla tuon kakkupohjan kokeilu oli mennyt täysin metsään. Aloin miettimään mahdollisia syitä taikinan erilaisella käyttäytymiselle (lukijalla taikina oli kuohunut vuoasta yli, vaikka näin ei ollut koskaan käynyt itselleni). Mietinnän päätteeksi en malttanut pitää käpälöitäni erossa keittiöstä, vaan halusin mennä vielä kerran testailemaan tuota pohjaa. Noh, mutta tapani mukaan enpä sitten tehnytkään juuri tuota samaista pohjaa. Olin jo aiemmin pyöritellyt mielessä pientä muutosta ohjeeseen, joten tekasin pohjan samantein hieman eri tavalla. Ajatuksissa oli saada aikaan tukevampi, mutta silti mehevän kostea pohja. Tämän uuden pohjan koostumus olikin erilaista ja pohjan käsittely olikin selvästi helpompaa. Mutta myös kosteus kärsi ja se olikin eri luokkaa, kuin aiemman version eli tämä on selvästi kuivempi. Toisaalta tuon moussetäytteen kanssa pohja oli just eikä melkein sopivan mehevä, enkä jäänyt kaipaamaan siihen sen enempää lisäkosteutta.

Tein pohjan 23 cm vuokaan ja sain leikattua 3 hyvänkokoista kerrosta. Mutta kumpi pohja onkaan parempi, hmmmm... Se riippuu varmaan käytetystä täytteestä.


Tuo täyte ei muuten sisällä lainkaan tuorejuustoa, vaan se on korvattu maitorahkalla. Mousse toimi hienosti rahkallakin, ja voi olla, että oli peräti aavistuksen raikkaampi, kuin tuorejuustoa sisältävät täytteet yleensä. Kaikenkaikkiaan, todella ihanan makuinen kakku!

Raikas nakukakku raparperi-mansikkatäytteellä

n. 23 cm vuokaan

Kakkupohja:
100 g voita
1 dl (rypsi)öljyä
2 dl piimää (TAI maustamatonta jogurttia/kermaviiliä)
  3 munaa
3 dl sokeria
5.5 dl vehnäjauhoja
1.5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria 

Raparperi-mansikkahillo (jää hieman yli):
n. 350 g mansikoita
n. 350 g raparperin paloja
250 g hillosokeria 

Täyte:
reilu 6 dl mansikka-raparperihilloa
1 prk Flora Kuohua
1 prk Flora Vispiä
500 g maitorahkaa
4.5 tl liivatejauhetta (TAI 9 liivatelehteä)
1 dl sitruunan mehua

Koristeluun esim.:
 marenkeja
mansikoita
sitruunamelissan lehtiä

Ohje:
Tee kakkupohja valmiiksi vuorokautta ennen kakun täyttämistä. Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen. Sulata voi mikrossa. Sekoita joukkoon öljy, vesi, piimä (tai jogurtti/kermaviili) sekä munat yksitellen hyvin sekoitellen. Lisää joukkoon myös sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada taikina samantein voideltuun 23 cm irtopohjavuokaan.

Paista 180 asteessa n. 45-50 minuuttia keskitasoa alemmalla tasolla, kunnes kakun keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu enää raakaa taikinaa. Irroita irtopohjavuoan reunat kakun ympäriltä hetken kulutta. Peitä pohja ja anna sen jäähtyä kunnolla.

Tee myös hillo valmiiksi edellisenä päivänä, niin se ehtii jäähtyä hyvin. Laita kattilaan mansikat ja raparperin palat. (Jos käytät pakastemarjoja, laita ne kattilaan hieman sulaneina. Jos käytät tuoreita marjoja, lisää kattilaan myös n. 0.5 dl vettä). Kuumenna marjoja. Lisää joukkoon hillosokeri ja keittele, kunnes marjat ovat muussaantuneet. Tähän menee aikaa noin 10-15 minuuttia.

Täyttöpäivänä tee mousse. Vatkaa kermat vaahdoksi. Vatkaa joukkoon maitorahka ja lisää hilloa noin 6.5 dl. Purista sitruunoista mehut talteen. Ota sitruunan mehusta 4.5 rkl mikron kestävään kippoon. Sekoita joukkoon liivatejauhe. Anna liivateseoksen turvota n. 3 minuuttia. Kun liivate on turvonnut, lämmitä sitä mikrossa n. 10 sekunnin pätkissä, kunnes se sulaa kokonaan. Tähän menee aikaa mikron tehoista riippuen n. 30-40 sekuntia. Kaada liivateseos moussen joukkoon ohuena nauhana samalla koko ajan voimakkaasti vatkaten. Tarkista sokerin ja sitruunan mehun määrä maistamalla.

Halkaise jäähtynyt kakku kolmeksi kerrokseksi.


Täytä kakku laittamalla kevyesti voideltu reunavuoka tai irtopohjavuoan reunat tarjoilulautaselle ja ensimmäinen kakkupohja keskelle vuokaa. Kaada päälle moussesta reilu kolmannes. Laita päälle toinen kakkupohja pala ja lisää saman verran täytettä. Tee samoin vielä kolmannen pohjapalan kanssa ja kaada loput täytteestä päälle. Laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Kun kakku on hyytynyt, irroita vuoan reunaosa, koristele haluamallasi tavalla ja nauti.

Vinkki:
* Kakusta tulee korkea. Jos käytössäsi on tavallinen n. 5-6 cm korkea reunavuoka, jatka reunoja laittamalla vuoan sisäreunoille n. 10 cm reunakalvot tai vaikkapa piirtoheitinkalvosta leikatut n. 10 cm suikaleet.




12 kommenttia:

  1. Kääks! Miten kesäinen kakku! Ihanan näköinen ja varmasti makuinen ;D Mulla on tänään kova työ, kun huomenna meillä on ne 2-vuotisjuhlat. Saa taas sitten blogiin postailla kaikkia herkkuja ;D Jaksamista sulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! ♥ Maku oli tässä kyllä mielestäni täysin kohdillaan, tykkäsin ja kovin! :P Teillä olikin eilen ne juhlat. Odotan jo innolla näkeväni, mitä kaikkia ihania herkkuja teillä tällä kertaa oli tarjolla! :D

      Poista
  2. Oih, aivan ihana ja täydellisen kaunis kesäkakku! Minäkin haluan...:D Nam nam! Voimia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena ♥ Tällaiset nakukakut ovat näimmä yllättävän kivannäköisiä jopa vähäisellä koristelulla. Helppo ja nopeaa :) Ja makukin oli tässä mielestäni aivan ihana, raikas :P

      Poista
  3. Ihanan kesäinen kakku! Raparperi ja mansikka ne yhteen soppii.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikka ja raparperi ovat kyllä herkullinen pari :P Kiitos Raisa P :D

      Poista
  4. Hei, kuulostaa ihanalta. Voisitko kertoa miksi olet käyttänyt sekä vispi että kuohukermaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Floran Vispistä tulee Kuohua ilmavampi vaahto, joten sillä sain täytteeseen pelkkää Kuohua reippaammin ilmavuutta. Kuohussa sitten taas on hieman enemmän rasvaa ja aavistuksen tukevampi koostumus. Täytteen olisi voinut hyvin tehdä vain jommasta kummasta, mutta itse halusin joukkoon reippaasti ilmavuutta, mutta samalla myös rasvaisuutta taittamaan raparperin ja sitruunan happamuutta :)

      Poista
  5. Kaunis kakku. Raparperi ja manssut sopii hienosti yhteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura :) Näin on, ne ovat ihana parivaljakko :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...