sunnuntai 9. lokakuuta 2011

50-vuotiskakku

Työkaverin 50-vuotiskakun teko oli vastoinkäymisiä täynnä. Sain edellisenä päivänä vaikeuksien kautta valmiiksi asti yhden kakun. Kakku kuitenkin alkoi itkeä pahasti pinnasta ja lautaselle valui suuret määrät lientä. Mies pääsikin epäonnisen kakun tuhoamispuuhiin; maussa ei kuulemma ollut kuitenkaan mitään vikaa. Eli ei muuta kuin uuden kakun tekoon. Onneks tämä onnistui hyvin. Täytteenä nami nami kinuski-puolukkaa. Valkosuklaamassa-päällinen sopi hyvin kirpeiden puolukoitten kanssa yhteen.



Pohjana 26 cm vuokaan tehty 8 (pikku)munan sokerikakkupohja.

Täyte:

Tämä määrä riittää pyöreällä 26 cm vuoalla tehdyn kakun kahteen väliin.

Kinuskikastike:
5 dl kuohukermaa
4.4 dl fariinisokeria (mitattaessa ”pakataan suht tiukaksi” eli ilmat pois)

Kerma-tuorejuustovaahto:
5 dl Valion kuohukermaa
250 g maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä
n. 5 dl jäisiä puolukoita

Valmista ensin kinuskikastike. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä parin minuutin ajan. Anna kastikkeen jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. Tee kastike mielellään valmiiksi jo vaikka edellispäivänä. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen. Kiehauta vesi ja liota liivatelehdet siihen. Sekoita täytteeseen. Levitä täytettä (n. ¼) kostutetun pohjan päälle. Ripottele päälle jäiset puolukat ja lisää täytettä (taas n. ¼). Tee toinen kerros samalla tavalla. Hyydytä jääkaapissa pari tuntia ennen vuoasta irrottamista.


Päällys valkosuklaamassaa (tästä määrästä tuli n.1.3 kg, josta meni reilu puolet kakun päälle:
600 g valkosuklaata
3 dl vaaleaa siirappia
5.5 dl tomusokeria
4.5 rkl kaakaojauhetta

Sulata  suklaa. Sekoita joukkoon siirappi. Lisää vähitellen tomusokeri ja kaakaojauhe. Anna jähmettyä. Jos kaulitessa tarttuu kiinni alustaan (harvinaista), lisää hieman kaakaojauhetta.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Työkalukakku



Carlos oli toivonut lahjaksi työkaluja, joten kakun aihe löytyi sitä kautta.





Pohjana kahdeksan munan sokerikakkupohja (jauhoja yhtä paljon kuin munia, sokeria hieman vähemmän kuin munia). Paistoin pohjaa 25 cm reunavuoassa aluksi 175 asteessa 30 min. ja 150 asteessa loput 15-20? min

Kostutus Juissin ananas-appelsiini mehulla

Täytteinä toivomuksesta mansikka- ja mustikkamousse.

Mansikkamousse:
3.5 tl liivatejauhetta (liuotetaan kuumaan veteen)
2.5 dl Flora Vispiä
2 dl Hyla ranskankermaa
250 g Hyla rahka
1.75 dl (1.5-2 dl) (maun mukaan) sokeria
2 tl vaniljasokeria
400 g mansikoita soseutettuna
+ Mansikoita soseutettuna

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita ranskankerma, tuorejuusto, sokerit ja mansikat keskenään. Lisää sekaan veteen liuotettu liivate ja vaahdotettu kerma. Laita kakun väliin ensin mansikkasosetta, sen jälkeen mansikkamoussea (n.2/3). Tee toiseen väliin mustikkamousse.

Mustikkamousse:
3.5 tl liivatejauhetta (liuotetaan kuumaan veteen)
2.5 dl Flora Vispiä
2 dl Hyla ranskankermaa
200 g Viola Hyla maustamatonta tuorejuustoa
1.75 (-2 dl) (maun mukaan) sokeria
2 tl vaniljasokeria
300 g mustikoita soseutettuna
+ n.1.5 dl kokonaisia mustikoita

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita ranskankerma, tuorejuusto, sokerit ja mansikat keskenään. Lisää sekaan veteen liuotettu liivate ja vaahdotettu kerma. Laita kakun väliin ensin (soseutettua mansikkaa? ja) mustikkamoussea (n.2/3) ja ripottele päälle mustikoita. Laita seuraavaan kerrokseen mansikkasosetta sekä loput mustikka- ja mansikkamousset.

Anna seistä jääkaapissa vähintään 4-5 tuntia ennen viimeistelyä.

Päällinen Suklaamassa:
200g tummaa suklaata
n.0.65 dl vaaleaa siirappia
15 g vettä

Sulata suklaa mikrossa. Sekoita siirappi suklaasulan joukkoon. Kun siirappi sekoitettu kunnolla, lisää vesi ja sekoita kunnes massa on kiiltävää ja irtoaa vuoan reunoista. Anna jähmettyä. Pistin pakkaseen hetkeksi ja sekoitin välillä kunnes jähmettyi. Vaivasin tomusokerin ja kaakaojauheen avulla ja kaulitsin kakun päälle.

Reunoilla 2 prk Flora Vispiä (riitti juuri ja juuri, huh), hieman vaniljasokeria ja sokua.


Koristeet:
Vasaran varsi mustia kick-karkkeja (muistaakseni)
Muut sokerimassaa
Kirjaimet tehty Funny Letters-muoteilla


lauantai 1. lokakuuta 2011

Tyttö ja poika haamut

Teemana veljeni synttäreillä oli kummitukset, joten pitihän sitä kakussakin olla viittausta tähän. Testasin kakun tekoa viikkoa aiemmin, mutta siitä tuli katastrofi. Täyte ei hyytynyt kunnolla ja kakku miltei romahti nostettuani sen pois reunavuoasta. Pyysin äitini kakkukahveelle ja yllättäen miltei koko kakku tuhoutui minun, äitini ja mieheni voimin. Vain pari lusikallista jäi. Eli hyvää oli :) Täytteenä kakussa oli blogista löytyvä omenamousse, johon merkannut korjaukset, jotta seuraavalla kerralla täyte pysyisi paremmin kakun välissä..

Noh, onneks tein kakun etukäteen, niin ehdin korjaamaan virheen. Ei muuta kuin uuden pohjan tekoon ja samalla täytettä suunnittelemaan. Samaa täytettä en enää toistamiseen halunnut (enkä pystyny tekemään koska osa aineista loppui). Halusin testata miten kinuskivaahdon teko onnistuu kondensoidusta maidosta. Täyte ei ollut lainkaan niin makea kuin kinuskikastikkeesta tehty mousse. Ehkä ensi kerralla voisi lisätä hieman fariinisokeria, mikäli mukana on puolukoita tai muita happamia marjoja.

Vein synttäreille kaksi haamua, tytön ja pojan.
Poikahaamu alla. Malttamattomana kaulitsin valkosuklaamassa kakun päälle samantein massan sekoittamisen jälkeen. Massa ei arvatenkaan käyttäytynyt kovinkaan hyvin. Eli kun tekee valkosuklaamassaa, kannattaa tehdä se hyvissä ajoin (puoli vuorokautta) etukäteen ja antaa massa seistä huoneenlämmössä. Vasta sitten vaivata kunnolla, niin massa on hyvin kaulittavissa. Vaikka massan teossa onkin jonkin verran töitä, on se sen arvoista. Valkosuklaamassa on joka tapauksessa parempaa kuin vaahtokarkkimassa tai sokerimassa.

Tyttöhaamu. Tämän haamukakun valkosuklaapäällinen on laitettu vasta seuraavana päivänä massan teosta. Massa käyttäytyi todella hyvin. Se oli ihanan pehmeää ja juuri sopivasti kauliintuvaa ja laskeutuikin nätisti tämän minikakun päälle (kakku hyydytetty kultakeramiikan kahvikupissa). Tein siis massan edellisenä iltana ja annoin olla huoneenlämmössä seuraavaan aamuun.


Takana tytöllä oli sokerimassasta tehty rusetti.


Pohjana 5 munan sokerikakkupohja 19 cm säädettävään irtopohjavuokaan. Pohja leikattu 4 osaan ja osat laitettu kerroksittain täytteen kanssa pyöreän malliseen vuokaan sekä kahteen isoon kultakeramiikkamukiin (tarkoituksena tehdä 1 iso ja 2 pienempää haamua).

Täytteenä:
1 prk Flora Kuohua
100 g maustamatonta tuorejuusto
2 tl liivatejauhetta
vettä tippa
1 prk kondensoitua maitoa
n. 4 dl jäisiä puolukoita

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto, kondensoitu maito ja veteen liuotettu liivate. Laita seos vuorotellen puolukoiden kanssa kakun väliin. Laita jääkaappiin. Laitoin kakut vielä pakkaseen parin tunnin jääkaapissa olon jälkeen. Pysyi yllättäen tarpeeksi jähmettyneenä myös sulatuksen jälkeen.

Ennen päällystä valkosuklaakermavaahtoa:
1 prk kuohukermaa
50 g valkosuklaata sulatettuna

Päällys valkosuklaamassaa:
200 g valkosuklaata
1 dl vaaleaa siirappia
2 dl tomusokeria
hieman valkoista väriainetta

Sulata suklaa. Sekoita joukkoon siirappi. Lisää tomusokeri vähitellen. Lisää valkoista väriainetta ja mahdollisesti vielä tomusokeria. Anna vetäytyä huoneenlämmössä muutama tunti. Kaulitse tomusokeria avuksi käyttäen.

Kurpitsakakku

Veljeni vietti synttäreitään Halloweenin kynnyksellä ja teema juhlissa oli sen mukainen. Veljeni toiveena oli saada juhliin kakku. Koska halusin testata muotokakun tekemistä, kurpitsa tuntui oivalta ajatukselta.


Muotokakun teko ei kuitenkaan onnistunut aivan ongelmitta. Sopivan jämäkän täytteen löytäminen tuotti ongelmia, koska en halunnut käyttää kovin suuria määriä liivatetta. Yksi kakku tulikin syötyä jo ennen juhlia sen romahdettua, joten päätin koittaa hieman jämäkämpää suklaatäytettä. Tässäkin valkosuklaatäyte olisi kaivannut hieman liivatetta tuekseen. Lisäksi koska kakku oli kuorrutettu Omar-kuorrutteella, oli kokonaisuus aika makea. Vadelmasose olisi raikastanut makua ja sopinut kakkuun paremmin kuin hyvin.




Kaksi hämähäkkiäkin oli eksynyt kakun päälle..


Pohja 5 munan kaakaosokerikakkupohja 21 cm vuokaan. Pohja leikattu 4 osaan ja osat laitettu kerroksittain täytteen kanssa leivontakulhoon. Kulhon pohjan reunoilla oli foliosuikaleet, jotta pohjan sai pyöreämmäksi.

Täytteinä:
Suklaamousse:
2 munaa
0,5 dl sokeria
2,5 dl Flora Vispiä
300 g Brunbergin tummaa suklaata
0.5 dl Vaniljakreemijauhetta (ei olisi tarvinnut)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa (varovasti nuolijalla sekoittaen). 

Sekä valkosuklaavaahto:
2 munaa
0,5 dl sokeria
2,5 dl Flora Vispiä
260 g Pandan valkosuklaata
1 dl Vaniljakreemijauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä vaahdot varovasti sekoittaen ja lisää sula suklaa nuolijalla varovasti sekoittaen. Ja lisäksi pohjan päälle mansikoita pieneksi silpottuina valkosuklaavaahdon kanssa.

Kostutus: 
n. 3 dl vaniljamaito.

Päällinen:
Lidlin lehmäkarkeista muovattua massaa, jossa tippa punaista.

Koristeet:
Silmät, nenä ja suu leikattu sekä hämähäkit muovailtu kick-karkeista. Hämähäkit alkoi lötsähtää pikku hiljaa, joten pieni sokerimassalisä olisi ehkä auttanut hämiksiä pysymään paremmin jaloillaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...