lauantai 30. marraskuuta 2013

Pienet Aurajuustopiiraset

Tein tarhan myyjäisiin myös pieniä Aurajuustopiirasia muffinivuoassa sekä pienen n. 12 cm kokoisen piirakan. Näin Joulun lähettyessä koristelin piirakat ottamalla taikinasta koristeita tähtimuotilla.


Ohje on miltei sama kuin aiemminkin, mutta toisen savujuustokermapurkin sijasta käytin yhden purkin tavallista. Maistelin yhden pikkupiirasen ja olivat hyviä näinkin, mutta tuo savujuustokerma tuo kyllä niin hyvän maun, että ensi kerralla laitan kaksi purkkia sitä ja jätän ruokakerman pois :)

Tykkään kaulita nuo pohjan ohuiksi, niin mulla tuota pohjaa jäi ehkä yhden tai kahden tuollaisen 12 cm piirakan verran yli. Täytteitä ei ollut enempää, niin taikina päätyi pakkaseen odottamaan jatkokäsittelyä.

Pienet Aurajuustopiiraset

18 kpl pieniä piirasia muffinivuoan koloihin ja 2 kpl n. 12 cm pieniä piirakoita.

Pohja (jäi hieman yli):
1 annos kermaviili-voitaikinaa suolalisäyksellä

Aineet:
300 g punaleima Emmentalia raastettuna
170 g (=1 pkt) Aurajuustoa murusteltuna
rouhittua mustapippuria
2 dl savujuustokermaa
2 dl ruokakermaa
4 munaa
1 mm suolaa

Ohje:
Tee kermaviilivoitaikina. Kaulitse taikina ohueksi. Ota taikinasta hieman muffinivuoan koloja isompia ympyröitä ja painele muffinivuoan kolojen pohjalle ja reunoille. Kaulitse ja painele taikina myös piirakkavuokien päälle. Ota jäljelle jääneestä taikinasta koristeita esim. tähtimuotilla.

Sekoita täytteen aineet keskenään. Laita täytettä pohjien päälle. Täytettä voi laittaa taikinan yläreunaan asti. Laita täytteen keskelle vielä ottamasi koristeet.

Paista pikkupiirasia uunin keskitasolla 200 asteessa n.15-20 minuuttia ja piirakoita n. 25 minuuttia, kunnes pinta saa väriä.



perjantai 29. marraskuuta 2013

Macaron-leivokset

Macaron-leivokset ovat ainakin minulle yksi haastavimmista leivonnaisista. Ainakin jos etsitään ulkonäon lisäksi myös täydellisen pehmeää sisältöä, joka ei ole yhtään ontto. Eri ohjeita onkin tullut testattua läjäpäin ja tämä on minulle se paras ohje. Nämäkin yksilöt ovat sisältä jotain muuta mitä haluaisin niiden olevan (= yläosasta hieman onttoja). Laitoin sisään suosikkitäytettä eli Lemon Curdia, sillä se tasapainottaa mukavasti muuten niin makeaa kuorta! :) Nämä päätyivät tarhan myyjäisiin :)



Ennen olen vatkannut marengin muovikulhossa, mutta tällä kertaa käytin yleiskonetta ja metallikulhoa. Metallikipossa vatkatessa ei kuulemma tarvita ohjeessa olevaa viinietikkaa, mutta muovikulhossa se auttaa marengin syntymisessä. Itse laitoin kuitenkin varmuudeksi pari tippaa etikkaa myös tällä kertaa.

Yleensä suositellaan, että valkuaiset erotellaan 48 h ennen ja annetaan olla huoneenlämmössä kelmun alla. Itse en ole havainnut macaroneissa eroja siinä, onko ne eroteltu tuntia vai kahta vuorokautta aiemmin. Ehkä erottamisella ei ole väliä, jos käyttää "vanhoja" munia, kuten minä?   
 
Testailin erilaisia macaron-ohjeita n. vuosi sitten. Ulkoisesti kuoret onnistuivat miltei millä tahansa ohjeella, mutta sisäisesti ne eivät olleet kunnossa, vaan olivat aina onttoja. Niin kävi myös tällä kertaa, kuten alla olevan kuvan ylimmästä macaronista näkyy..


Ja mitäs kaikkea olenkaan koittanut saadakseni täydellisiä macaron-leivoksia..? Paistanut matalammassa lämmössä, ja korkeammassa, ala- ja keskitasolla. Hieman vähemmän aikaa ja välillä enemmän, kunnes macaronit ovat saaneet väriä pintaansa. Pari kertaa olen aloittanut paistamisen kuumassa uunissa ja laskenut loppupuolella lämpötilaa. Aina vaan ongelmana sama onttous. Myös valkuaisvaahdon vatkaamisaika- tai nopeus on tullut testattua. Suht löysästä valkuaisvaahdosta ei muodostunut uunissa edes jalkaa.. Testejä on tullut tuli siis tehtyä vaikka kuinka, mutta ei, en onnistunut ratkaisemaan ongelmaa. Jotenkin vaikuttaa siltä, että macaron ei ehdi kypsyä sisältä kunnolla, joten ehkä italialainen marenki (jossa valkuaisvaahtoon lisätään kuumaa sokerilientä) olisi omaan keittiööni sopivin keino täydellisten macaronien aikaansaamiseksi. Mutta tällä kertaa mentiin vielä kerran tällä ohjeella. Ulkoisesti näistä tuli mielestäni aika nättejä pinnalla olevaa röpelöisyyttä lukuunottamatta. Ja sekin johtunee vain siitä, etten jaksanut laiskuudessani siivilöidä mantelijauhetta moneen kertaan.. Sisältä siis nämäkin olivat hienoisesti onttoja. Hyvänmakuisia toki tälläkin kertaa. Varsinkin tuon Lemon Curdin kanssa, joka tuo mukavaa pirtsakkuutta muuten niin äklömakeeseen macaron-leivokseen! Ja päältä rapeita ja sisältä pehmeän sitkeitä!

Macaron-leivokset

n. 40 puolikasta = 20 kokonaista macaron-leivosta

Aineet:
95 g =3 keskikokoista kananmunan valkuaista
muutama tippa valkoviinietikkaa 
30 g (=0.35 dl) sokeria
200 g tomusokeria
110 g mantelijauhetta
pastavärejä 

Täyte:
Esim. Lemon Curdia tai vadelmasosetta

Ohje:
Ota munat huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Erottele valkuaiset keltuaisista.

Vatkaa valkuaisia hetki pienellä teholla, kunnes ne alkavat vaahtoutua. Ala vatkata hieman voimakkaammin ja lisää puolet sokerista sekä muutama tippa etikkaa. Lisää loppu sokeri vähitellen pienissä erissä. Jatka vatkausta keskiteholla, kunnes vaahto on kovahko. Älä kuitenkaan vatkaa vaahtoa niin kovaksi, että se alkaa lohkeilla. Sopiva vaahdon koostomus on kiinteää, paksua, mutta pehmeää. Jos haluat värjätä taikinan, lisää väri tässä vaiheessa ja vatkaa se joukkoon keskiteholla jatkaen.

Lisää siivilöity tomusokeri-mantelijauhe-seos kahdessa erässä käännellen. Sekoita aluksi voimakkaasti, kunnes kaikki on sekaisin. Varo sekoittamasta liikaa. Taikina on sopivaa, kun siihen tehty viilto häviää lähes kokonaan 10 sekunnissa. Jos taikina on liian paksua, sekoita hieman lisää ja testaa viillon häviäminen uudestaan. Heti kun viilto häviää, seos on valmis. Älä vain sekoita enempää tämän jälkeen. Lusikoi taikinamassa pursotuspussiin, jossa on pyöreä n. 11 mm kokoinen tylla. Voit pursotuspussin sijasta käyttää myös esim. pakastepussia, jonka kärkeen leikkaat pienen reiän.

Pursota pellille sopivan kokoisia ympyröitä (n. 2 cm) ja kopauta peltiä pöytään muutama kerta, niin saat ilmakuplat pois. Anna levätä n. 30 min.-45 h. Koita pintaa kevyesti sormella. Kun pinta on kovettunut, eikä sormeen tartu enää taikinaa, aloita paistaminen. Paista uunissa 140 asteessa keskitasolla n. 15-20 min. Koita kevyesti painamalla, että kanta ja kansi ovat kiinnittyneet toisiinsa, silloin on valmista.  

Vinkit:
* Kuoret voi myös pakastaa!
* Nauti macaronit mielellään vasta seuraavana päivänä täytöstä. Näin ne ehtinyt tarpeeksi pehmetä sisältä, mutta kuori pysyy vielä rapeana.
* Kuoren väliin sopii mielestäni parhaiten raikkaat maut, kuten vaikka sitruunakreemi tai vadelmapyre. Kuoret ovat itsessään jo hyvinkin makeita, joten kokonaisuudesta tulee usein äklömakea, mikäli täyte on esim. hilloa.

Palkintopaketti

Osallistuin reilu kuukausi sitten nami-hiiren järjestämään kakkukilpailuun ja pääsin yllätysekseni toiselle sijalle :) Sain palkinnoksi lahjakortin Vispilänkauppaan, johon tein tilauksen samantein. Vispilänkauppa oli minulle uusi tuttavuus, mutta jo ensivilkausulla huomasin siellä monta ihastuttavaa tuotetta. Lahjakortin käytin tuotteisiin, jotka ovat olleet hankintalistalla jo jonkin aikaa. Toimitus oli nopea, sillä tiistaina tilatut tuotteet olivat postissa torstaina.


Itsevalittuun palkintoon kuului siis:

* Siniruudullinen keittiöpyyhe: Tällaista olen etsinyt jo pitkään. Nyt oikean sävyinen ja kuosinen pyyhe vihdoin löytyi :)
* Marsipaaniveitsi: Tämä on ollut listalla jo pidemmän aikaa. Helpottaa mm. kakkujen alareunan siistimisessä. 
* Syötävää liimaa: Edellinen liimapurkki loppui tässä syksyn aikana. Tällä saa jotkin koristeet pysymään paremmin paikallaan kuin pelkällä vedellä.
* Valkaisuainetta: Tätä menee paljon. Käytän usein kakun päällä valkosuklaamassaa ja silloin tällöin se on hyvä saada valkaistua. Tällä onnistuu :)
* Ottimet: Ihanaa kun löysin nämä. Mulla on usein juhlissa pieniä minimuffinin kokoisia tarjottavia, eikä mulla ole ennen ollut niihin ottimia. Nyt on :)
* Valkoisia Candy Melts-nappeja: Valkosuklaa tuppaa mulla käyttäytymään koristeissa hieman niin ja näin. Nyt ajattelin koittaa näitä Candy melts-nappeja siihen tarkoitukseen. Ja näitähän voi myös värjätä!
* Kanelin makuisia punaisia koristerakeita: Tällaisiin en ole ennen törmännytkään. Ovat aika isoja rakeita, sellaisia puolukan kokoisia. Näitä voi käyttää vaikka näin Joulun aikaan koristeissa "marjoina".
* Sinkkisiä enkeleitä: Näille en ole vielä päättänyt tarkkaa paikkaa. Päätyvät joko esikoisen pieneen joulukuuseen tai lahjapakettien kylkeen :)

Kiitos vielä kilpailun järjestämisestä ja ihanasta palkinnosta kaikille osapuolille! :)


torstai 28. marraskuuta 2013

Suklaakuorrutteiset (vaahtokarkki-) riisimuromakeiset

Riisimuromassaa tehdessäni vaahtokarkkeja jäi yli. Koska massa itsessään maistui ihanalta, halusin tehdä lopuista suklaapäällysteisiä makeisia. Ja kyllä kannatti! Nämä muistuttivat paljon Susu-paloja. Rapeita, mutta samalla hieman sitkeitä. Vielä kun lisäisi kinuskia, niin oltaisiin melko lähellä.




Kun olin saanut nämä namit jääkaappiin, löysin hyvin samantapaisen ohjeen Pullahiiren sivuilta.

Suklaakuorrutteiset vaahtokarkki-riisimuromakeiset

n. 30 kpl

Aineet:
75 g vaahtokarkkeja
5 dl riisimuroja
20 g kookosrasvaa

Päälle:
n. 250-300 g maitosuklaata

Ohje:
Sulata rasva mikrossa. Sekoita vaahtokarkit sulaan rasvaan ja lämmitä mikrossa välillä sekoittaen, kunnes vaahtokarkit sulavat (n. 45 sek.). Lisää murot. Ota massasta lihapullan kokoisia paloja ja muotoile niistä palloja. Muotoile palat kevyesti painellen, niin massa säilyy ilmavana ja paloista tulee kevyitä ja rapeita. Jos massa takertuu kovin käsiin, anna sen hetki jäähtyä ja koita sitten uudestaan. Voit myös pitää massaa hetken jääkaapissa, niin sitä on helpompi muotoille. Jos et halua pyöreitä karkkeja, litistä palloja hieman kevyesti.

Pilko suklaa pienemmäksi. Laita n. 2/3 kippoon ja sulata mikrossa muutamia sekunteja kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes suklaa on hyvin sulanut. Sekoita joukkoon loppu suklaa. Dippaa riisimuro-palat suklaaseen ja laita leivinpaperin päälle jähmettymään. Säilytä paloja jääkaapissa, mutta ota huoneenlämpöön hieman ennen tarjoilua, niin sisus muuttuu hieman sitkeämmäksi. 

Vinkit:
* Dippaa riisimuromakeiset sulatettuun valkosuklaaseen, niin saat myös aivan ihastuttavan makuisia herkkuja. 
* Täyte saa makunsa vaahtokarkeista. Vaahtokarkkeina ei kannata käyttää kovin mauttomia (yleensä valkoisia vaahtokarkkeja), vaan maukkaita, jo itsessään hyvänmakuisia. Itse käytin Lidlissä myytäviä värikkäitä karkkeja, joissa on mukavasti makua.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Riisimuromassa

Riisimuromassa oli vielä vähän aikaa sitten uusi tuttavuus. Sen verran olin massasta kuullut juttua, että se on todella kätevä isompia koristeita tehtäessä. Nyt minulle tuli vihdoinkin tilaisuus koittaa itsekin tuota massaa ja tykästyin siihen heti tosi paljon. Massan ehdoton ykkösetu verrattuna esimerkiksi sokerimassaan tai marsipaaniin on sen keveys. En punninnut massaa, mutta jonkinlaisen käsityksen saa, jos kuvittelee käteensä nyrkin kokoisen palan marsipaania ja toiseen käteen tilavuudeltaan hieman isomman määrän riisimuroja. Ero on suuri. Yllätyin positiivisesti myös massan helppoudesta sekä erinomaisista muotoiluominaisuuksista. Massa on todella hyvä tilanteissa, joissa kakkuun tarvitaan isoja koristeita tai hahmoja. Sen, mihin massaa käytin, paljastan myöhemmin :)


Massan voi jo tekovaiheessa muotoilla haluamaansa muotoon. Jähmettymisen jälkeen massaa pystyy leikkaamaan ja tekemään yksityiskohtia veitsen avulla. Jos massaan pitää saada "ulokkeita" tai massaa leikkaa vahingossa liikaa, sitä pystyy helposti muokkaamaan/korjaamaan liittämällä paloja toisiinsa vain painelemalla palat yhteen. Toisaalta mitä enemmän massaa painelee, sitä tiiviimpää siitä tulee. Ja mitä tiiviimpää massa on, sitä hankalampaa palat on saada painamalla kiinni toisiinsa. Mutta ellei massasta tee ihan kivikovaa möykkyä, onnistuu paljojen muotoilu leikkaa-liimaa periaatteella mainiosti. Massaa on muistaakseni myytävänä myös valmiina. Tämä on kuitenkin niin helppo ja nopea tehdä myös omassa keittiössä, joten suosittelen ehdottomasti koittamaan itse.

Netistä löytyi erilaisia ohjeita ja useimmissa vain voin määrässä oli eroja. Testasinkin riisimuromassaa hieman muuttaen voin määrää. Massa on erittäin takertuvaista, ja mitä enemmän siinä on voita, sitä helpommin se irtoaa käsistä. Muuta selvää eroa en muovailtavuudessa tai koostumuksessa huomannut. Kädet kannattaa joka tapauksessa hieman rasvata ennen kuin muotoilee massaa, koska se on, varsinkin lämpimänä, melko takertuvaista tavaraa. Jäähtyessään massa ei enää ole niin takertuvaista.

Tein myös yhden erän käyttäen kookosrasvaa. Massa ei tarttunut käsiin (ja pöytään) niin paljoa, mitä voihin tehtyä versio ja oli todella äkkiä muovailtavissa. Harmikseni en ehtinyt aikapulan vuoksi testaamaan kookosrasvallista versiota enempää, vaan käytin massan samantein suklaakuorrutteisiin nameihin. Mums, ne olivatkin aivan mahdottoman hyviä! Ohje niihin tulossa myöhemmin :)

Riisimuromassa

Aineet:
200 g vaahtokarkkeja
n. 11 dl riisimuroja
35-50g voita (tai kookosrasvaa)

Ohje:
Sulata voi mikrossa. Sekoita vaahtokarkit sulaan voihin ja lämmitä mikrossa n. 15 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes vaahtokarkit sulavat. Mittaa murot vaikka pakastapussiin ja painele pussia päältä kevyesti, niin että murot hieman murskaantuvat. Lisää murot. Painele massa vuokaan tiiviisti, niin tiiviisti kuin vain pystyt. Voit myös jo tässä vaiheessa muovailla massasta sen muotoisen kappaleen kuin tulet tarvitsemaan. Kannattaa öljytä käsiä vähän, muuten massa tarttuu käsiin. Laita vuoka jääkaappiin asettumaan. 

Vinkki:
* Jos massa on kovin venyvää ja tarttuvaa öljytyistä käsistä huolimatta, anna sen jäähtyä hetken aikaa. Jäähtyessään massa ei veny eikä tartu niin helposti ja sitä on helpompi käsitellä. 
* Ylijääneestä massasta voi tehdä suklaisia riisimuro-nameja. Muotoile massasta haluamasi muotoisia paloja ja dippaa ne sulatettuun suklaaseen! :) 
* Täyte saa makunsa vaahtokarkeista. Vaahtokarkkeina ei kannata käyttää kovin mauttomia (yleensä valkoisia vaahtokarkkeja), vaan sellaisia, jotka ovat jo itsessään hyvänmakuisia. Itse käytin Lidlissä myytäviä värikkäitä karkkeja, joissa on mukavasti makua.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kaakaokakku

Jokin aika sitten Mustikkasuun blogissa leivottiin kaakaokakkua, joka oli alunperin löytynyt Makunautintoja Mimmin keittiöstä. Myös Maistuis varmaan sullekin-blogissa tehtiin kakkua tässä syksyllä. Jokainen on kehunut kakkua niin hyväksi, että uudesta sydämen muotoisesta kahvikakkuvuoasta innostuneena testasin sitä nyt myös itse. Ja hyvää olikin! Kosteaa ja mehevää. Kahvikakkua parhaimmillaan! :) Ellei tämä ole jo näin täydellinen, niin piste iin päällä voisi olla suklaakuorrute! Mutta sitäkään ei siis todellakaan tarvita, vaan kakku sulaa muutenkin suuhun! :)


Kakku oli siis ihanan mehevä ja sopivan kostea. Jos en olisi tiennyt kakun raaka-aineita, olisin kakkua mussuttaessani luullut sen sisältävän suklaata. Näin ei siis olekaan, vaan suklaan maku tulee kaakaosta. :) Kakkua voisi mielestäni käyttää hyvin myös kakkupohjana. Väliin voisi laittaa vaikka suklaamoussea, vadelmia ja kermavaahtoa. Tai näin Joulun lähestyessä puolukkamoussea. Nam!

Kiireissäni en voidellut vuokaa tarkasti ja sydämen kärki hieman halkesi siinä vaiheessa, kun poistin kakkua vuoasta. Kakku tuli onneks vain omaan käyttöön, eikä tuo siis haitannut kuin ulkonäöllisesti. Toki sen olisi saanut peittoon esimerkiksi tuolla aiemmin mainitsemallani suklaakuorrutteella! ;) Tässäpä tämä kaakaokakun ohje:

Kaakaokakku

Ohjeella tulee 1 kookas kakku n. 2 litran vuokaan tehtynä.

Aineet: 
3 dl maitoa
1 ½ dl sokeria
1 1/4 dl tummaa kaakaojauhetta
180 g margariinia tai voita
2 dl sokeria
3 isoa kananmunaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl vaniljasokeria 
(2 - 3 rkl punssia)

Ohje:
Mittaa maito, sokeri ja kaakaojauhe kattilaan ja kiehauta ne ja nosta jäähtymään. Vatkaa rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi (on vaaleaa ja löystynyttä). Mittaa kuivat ainekset ja sekoita ne keskenään. Yhdistä rasva-sokerivaahtoon munat yksitellen (laita tarvittaessa muutama lusikallinen jauhoja aina välillä, niin taikina ei juoksetu). Yhdistä seokseen kylmä maito-sokeri-kaakaoseos ja jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi.

Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan, tasoita pinta ja laita kakku paistumaan aluksi 150 asteiseen uuniin alatasolle. Anna kakun paistua rauhassa ja nosta loppupuolella lämpöä tarvittaessa hieman korkeammaksi n. 175 asteeseen. Paistoaika on noin 1 tunti. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla, älä paista kakkua liian kuivaksi. Itse tikutin kakkua 50 minuutin kohdalla, jolloin se kaipasi enää hieman lisää paistoa ja 55 minuutin kohdalla kakku olikin jo täysin kypsä. Anna kakun jäähtyä vuoassa n. 5 min ja kumoa se sitten varovaisesti leivinritilän tms. päälle. Jäähdytä kakku hyvin.

Vinkit:
* Kakun voi paistaa myös normaalissa kakkuvuoassa (tai kahdessa n. 20 cm kokoisessa) ja käyttää kakkupohjana. Paistoaika on tällöin vuoan koosta riippuen hieman ohjetta lyhyempi. Kakku on itsessään niin kostea, ettei välttämättä tarvitse (lainkaan?) kostutusta.
* Kakku paranee vanhetessaan, joten jos vain malttaa, kannattaa odottaa pari, kolme päivää ennen korkkaamista. Toki maistuu myös tuoreeltaan :)
* Ohjeessa on mainittu punssi, mutta itse jätin se pois. Jos haluaa, punssin sijasta voi käyttää muitakin alkoholijuomia, kuten rommia tai vaikka Baileysiä. Bayleis tosin on sen verran mieto, että sen maku saattaa hävitä kaakaon joukkoon. Niin ja jokin appelsiinilikööri voisi olla muuten todella ihanaa tässä :)

Tässä näkyy murtunut sydän ;)

maanantai 25. marraskuuta 2013

Kaneliset suklaakeksit pähkinärouheella

Kun plarailin äitini hyväksi todettuja ohjeita, löysin tämän keksiohjeen. Kanelin yhdistäminen suklaaseen ja pähkinään kuullosti sen verran mielenkiintoiselta, että päätin testata ohjetta.



Raaka taikina ei ollut kovinkaan herkullista, joten odotukseni valmiiden keksien maun suhteen eivät olleet korkealla.  Rapeat keksit kuitenkin maistuivat selvästi paremmilta. En kuitenkaan voi sanoa näitä suosikkikekseikseni, sillä jokin maussa häiritsi minua. Ehkä se oli se, että keksit eivät maistuneet tarpeeksi suklaalle, eivät pähkinöille eivätkä kanelillekaan, vaan olivat hyvin mieto yhdistelmä näitä kaikkia. Lisäksi keksit olivat erittäin rapeita, mutta itse pidän pehmeämmistä/sitkeämmistä. Makuja on kuitenkin monia, joten laitan ohjeen tänne kuitenkin ylös. Ohjetta kannattaa kokeilla, jos tietää pitävänsä noista mauista, eikä kaipaa mitään voimakkaiden makujen sinffoniaa. Silloin nämä varmaankin ovat erittäin maukkaita :) Tässä tulee ohje:

Kaneliset suklaakeksit pähkinärouheella

n.40 kpl

Aineet:
150 g margariinia
1 ¼ dl sokeria
2 munaa
100 g tummaa suklaata
50 g suolapähkinöitä
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja

Ohje:
Hiero huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi joko puulusikalla tai vatkaa ne vatkaimella vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen voimakkaasti vatkaten. Rouhi suklaa ja pähkinät, lisää taikinaan. Sekoita yhteen kaneli, leivinjauhe ja vehnäjauhot. Lisää jauhot taikinaan käännellen. Pyörittele taikinasta n. 30-40 kpl pientä palloa ja nosta pallot uunipellille ja paina hiukan litteämmiksi. Paista pikkuleivät uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes keksit alkavat saada hieman väriä reunoihinsa. Keksit kovettuvat jäähtyessään rapeiksi.


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sydänsurujen kakku / Sydämen surujen kakku

Hankin ison, ihanan, sydämen mallisen kahvikakkuvuoan. Sitähän piti samantein päästä testaamaan. Mikäs sen parempi kakku sydänvuoantestaukseen kuin sydämen surujen kakku :)




Tämä kahvikakku löytyy äitini parhaaksi toteamista ohjeista nimellä Sydänsurujen kakku. Sama kakku on tullut vastaan myös esim. Taikakakkujen Tarun blogissa, mutta siellä sitä on sanottu Sydämen surujen kakuksi. Aineet ja tekotapa on molemmissa samat, ja ainoa ero ohjeissa on annettu paistolämpötila. Toisessa ohjeessa kakku suositellaan paistettavan 175 asteessa ja toisessa 200 asteisessa uunissa. Mimmin keittiöstä olen lueskellut vinkkejä alhaisemman paistolämpötilan eduista. Tuolloin esim. kakku nousee paremmin. Paistoin siis kakun 175 asteessa. Paistamisen jälkeen havaitsin, että lämpötila olisi voinut olla vieläkin alempi, sillä kakku nousi keskeltä niin voimakkaasti, että hieman repeili. Tämän voisi välttää lämpötilaa laskemalla.

Sydänvuoka on kooltaan 2.5 litrainen ja tämä taikina on tarkoitettu n. 2 litran vuokaan. Aluksi suunnittelin tekeväni taikinan 1.5-kertaisena, jotta vuoka ei jäisi liian tyhjäksi, mutta nyt mentiin ohjeessa mainituilla määrillä. Kakku nousi todella hyvin, ja 1.5-kertainen taikina olisi ehkä juuri ja juuri sopinut vuokaan.

Kakku oli todella helppo tehdä eli vatkaimen sai jälleen jättää kaappiin! Aineet vain sekaisin ja taikina vuokaan :) Samalla hukkasin kakkuun osan kaapissa kummitelleesta hedelmäsokerista. Tuoreena kakku oli ihanan pehmeä. En tiedä johtuiko sokerista, mutta kakku kuivui todella nopeasti, vaikka säilytin sitä tiukasti kelmun sisään pakattuna. Tätä pitää vielä jossain vaiheessa testata käyttämällä pelkästään normisokeria.. 

Taikinaan voisi rouhia hieman suklaata tuomaan lisämehevyyttä ja kosteutta. Niin ja kakun päälle sopisi hyvin suklaaganache tai vaikka suklaakermakuorrutus :)

Sydänsurujen kakku

n. 2 litran kakkuvuokaan

Aineet: 
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria (laitoin 1.5 dl hedelmäsokeria ja 2.25 dl tavallista sokeria)
¾ dl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 prk maitorahkaa
½ dl maitoa
150 g sulatettua voita/juoksevaa margariinia
2 munaa

Ohje:
Sekoita kuivat aineet keskenään isossa kulhossa. Lisää joukkoon munat, maito, sula rasva ja rahka. Sekoita yhteen voimakkaasti esimerkiksi puukauhalla tai yleiskoneen taikinakoukulla. Taikina on todella paksua. Paista n. 2 litraisessa kahvikakkuvuoassa 150-175 asteessa n. 45-60 minuuttia. Koita kakun kypsyys tikulla. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku kypsä. Anna jäähtyä hetki vuoassa ennen kumoamista.

Vinkit:
* Älä paista kakkua liikaa. Koita kypsyyttä tikulla. Ota kakku pois uunista heti kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Tikkuun saa jäädä hieman kypsää taikina höttöä.
* Jos haluat, voi lisätä taikinan joukkoon rouhittua suklaata tuomaan lisämehevyyttä
* Kakun päälle voi valutella esim. suklaaganachea


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...