keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pannari, pannukakku...

Lasi kylmää maitoa ja pannukakkua hillosilmällä, nams! Toiset pitää pannarista kylmänä, mutta itselleni se maistuu parhaimmalta lämpimänä. Päälle kun vielä laittaa vaniljajäätelöä sulamaan, niin kyllä on hyvää :)


Yritin keksiä päivästä lähestyvälle maitojauheelle käyttöä ja ekana tuli mieleeni laittaa sitä pannariin. Tällä(kin) kertaa mentiin perusohjeella pienin pienin muutoksia. Maitojauheen käyttö tavallisen maidon sijasta aiheutti pienen eron pannarin koostumuksessa, sillä pohjasta tuli hieman kovempi kuin normaalia maitoa käytettäessä. Munien määrän vähentäminen olisi luultavammin auttanut asiaan, sillä jostain päähäni on syöpynyt tieto, että maitojauhetta pystyy käyttämään osaksi myös munien korvikkeena.. Tiedä sitten onko se väärää vai oikeaa infoa..

Sokerina käytin vaaleaa ruokosokeria. Laitoin sitä pannukakkutaikinaan ensimmäisen kerran joskus keväällä ja ihastuin sen erilaiseen, hentoon makuvivahteeseen. Ruokosokerin lisäksi korvasin tapani mukaan osan vehnäjauhoista täysjyvävehnäjauhoilla saadakseni pannarista hieman kuituisamman. Makuun tuo vaihto ei pahemmin vaikuttanut, vaan hyvää oli edelleen :)

Tämä ohje löytyy jo blogistani, mutta tällä kertaa otin myös muutaman kuvan ja päivitän tätä nyt siltä osin.

Pannukakku

Annoksesta tulee uunipellillinen.

Aineet:
1 l maitoa (tai 2 dl maitojauhetta + 1 litra vettä)
4 munaa
5 dl vehnäjauhoja (tai 1.5 dl täysjyvävehnäjauhoja + 3 dl tavallisia)
3 rkl vaaleaa ruokosokeria (tai tavallista)
1-1.5 tl Pan-suolaa
loraus juoksevaa margariinia

Ohje:
Riko munat kulhoon ja vatkaa sen verran, että munien rakenne rikkoontuu. Kaada maidosta noin puolet joukkoon. Sekoita. Lisää jauhot ja sekoita taikina  tasaiseksi. Lisää loppu maito sekä muut aineet ja anna turvota sen aikaa kun uuni lämpenee 225 asteiseksi. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille. Paista n. puoli tuntia, kunnes pannarin pinta kullanruskea. Nauti vaikka lämpimänä vaniljajäätelön kera tai kylmänä kermavaahtonokareen ja hillon silmän kanssa.


4 kommenttia:

  1. Maistuu! Pannukakkuun ei kyllästy ikinä! Nam!

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, maistuu vuodesta toiseen lämpimänä, kylmänä, aamulla, illalla, arkena ja sunnuntaina...hillolla , toisinaan ilman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvin sanottu nami-hiiri! Noin juuri se on :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...