keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Riisimuromassa

Riisimuromassa oli vielä vähän aikaa sitten uusi tuttavuus. Sen verran olin massasta kuullut juttua, että se on todella kätevä isompia koristeita tehtäessä. Nyt minulle tuli vihdoinkin tilaisuus koittaa itsekin tuota massaa ja tykästyin siihen heti tosi paljon. Massan ehdoton ykkösetu verrattuna esimerkiksi sokerimassaan tai marsipaaniin on sen keveys. En punninnut massaa, mutta jonkinlaisen käsityksen saa, jos kuvittelee käteensä nyrkin kokoisen palan marsipaania ja toiseen käteen tilavuudeltaan hieman isomman määrän riisimuroja. Ero on suuri. Yllätyin positiivisesti myös massan helppoudesta sekä erinomaisista muotoiluominaisuuksista. Massa on todella hyvä tilanteissa, joissa kakkuun tarvitaan isoja koristeita tai hahmoja. Sen, mihin massaa käytin, paljastan myöhemmin :)


Massan voi jo tekovaiheessa muotoilla haluamaansa muotoon. Jähmettymisen jälkeen massaa pystyy leikkaamaan ja tekemään yksityiskohtia veitsen avulla. Jos massaan pitää saada "ulokkeita" tai massaa leikkaa vahingossa liikaa, sitä pystyy helposti muokkaamaan/korjaamaan liittämällä paloja toisiinsa vain painelemalla palat yhteen. Toisaalta mitä enemmän massaa painelee, sitä tiiviimpää siitä tulee. Ja mitä tiiviimpää massa on, sitä hankalampaa palat on saada painamalla kiinni toisiinsa. Mutta ellei massasta tee ihan kivikovaa möykkyä, onnistuu paljojen muotoilu leikkaa-liimaa periaatteella mainiosti. Massaa on muistaakseni myytävänä myös valmiina. Tämä on kuitenkin niin helppo ja nopea tehdä myös omassa keittiössä, joten suosittelen ehdottomasti koittamaan itse.

Netistä löytyi erilaisia ohjeita ja useimmissa vain voin määrässä oli eroja. Testasinkin riisimuromassaa hieman muuttaen voin määrää. Massa on erittäin takertuvaista, ja mitä enemmän siinä on voita, sitä helpommin se irtoaa käsistä. Muuta selvää eroa en muovailtavuudessa tai koostumuksessa huomannut. Kädet kannattaa joka tapauksessa hieman rasvata ennen kuin muotoilee massaa, koska se on, varsinkin lämpimänä, melko takertuvaista tavaraa. Jäähtyessään massa ei enää ole niin takertuvaista.

Tein myös yhden erän käyttäen kookosrasvaa. Massa ei tarttunut käsiin (ja pöytään) niin paljoa, mitä voihin tehtyä versio ja oli todella äkkiä muovailtavissa. Harmikseni en ehtinyt aikapulan vuoksi testaamaan kookosrasvallista versiota enempää, vaan käytin massan samantein suklaakuorrutteisiin nameihin. Mums, ne olivatkin aivan mahdottoman hyviä! Ohje niihin tulossa myöhemmin :)

Riisimuromassa

Aineet:
200 g vaahtokarkkeja
n. 11 dl riisimuroja
35-50g voita (tai kookosrasvaa)

Ohje:
Sulata voi mikrossa. Sekoita vaahtokarkit sulaan voihin ja lämmitä mikrossa n. 15 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes vaahtokarkit sulavat. Mittaa murot vaikka pakastapussiin ja painele pussia päältä kevyesti, niin että murot hieman murskaantuvat. Lisää murot. Painele massa vuokaan tiiviisti, niin tiiviisti kuin vain pystyt. Voit myös jo tässä vaiheessa muovailla massasta sen muotoisen kappaleen kuin tulet tarvitsemaan. Kannattaa öljytä käsiä vähän, muuten massa tarttuu käsiin. Laita vuoka jääkaappiin asettumaan. 

Vinkki:
* Jos massa on kovin venyvää ja tarttuvaa öljytyistä käsistä huolimatta, anna sen jäähtyä hetken aikaa. Jäähtyessään massa ei veny eikä tartu niin helposti ja sitä on helpompi käsitellä. 
* Ylijääneestä massasta voi tehdä suklaisia riisimuro-nameja. Muotoile massasta haluamasi muotoisia paloja ja dippaa ne sulatettuun suklaaseen! :) 
* Täyte saa makunsa vaahtokarkeista. Vaahtokarkkeina ei kannata käyttää kovin mauttomia (yleensä valkoisia vaahtokarkkeja), vaan sellaisia, jotka ovat jo itsessään hyvänmakuisia. Itse käytin Lidlissä myytäviä värikkäitä karkkeja, joissa on mukavasti makua.

8 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta, pitää joskus testata! Nyt olen tekemässä just metsäkonekoristetta, olis kyllä ollut omiaan tämä massa siihen. No, tuli tehtyä sokerimassasta / marsipaanista / kaulintamassata tällä kertaa, pitää muistaa tämä riisimuromassa seuraavalla kerralla kun teen isompaa koristetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan kokeilla tätä ensi kerralla :) On omiaan tuollaisiin isoihin koristeisiin. Tämän voi sitten päällystää noilla muilla massoilla. Tulenpa heti katsomaan miltä metsäkoneesi näyttää :)

      Poista
  2. Moikka, teen syntymäpäiväkakkua johon koristeeksi lahjapaketteja ja ajattelin tehdä ne tästä muromassasta. Ajattelin päälystää lahjapaketit valkosuklaamassalla ja mietin, että tarvitseeko muromassan pintaa tasoittaa jollain (esim. sokerikreemi) ennen valkosukaamassan laittamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi moi :) Muromassan pinnan voi halutessaan tasoittaa veitsellä tai sitten kreemillä tai pikeerillä. Pikeeripäällysteinen säilyy paremmin huoneenlämmössä, kun taas kreemiä sisältävä kannattaa säilyttää viileässä.

      Veitsellä tasoitettaessa massa kannattaa ensin painella tosi tiiviiksi ja antaa tämän jälkeen jähmettyä kunnolla. Hmm. Itse tekisin paketit luultavasti painelemalla massasta tosi tiiviin levyn (lahjapakettien paksuisen). Jähmettyneestä levystä leikkaisin veitsellä sopivan kokoisia paketteja (neliskanttisia/suorakulmioita). Näin leikkauspinta tulisi varmaan jo aika sileäksi, eikä välttämättä tarvitsisi enää erillistä päällystä, sillä valkosuklaamassa itsessäänkin tasoittaa pintaa hieman (ainakin, jos ei kaulitse sitä liian ohueksi). Mukavia "paketointihetkiä" :D

      Poista
  3. Kiitos paljon vastauksesta, tämä auttoi hyvin paljon! :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan :) On kyllä tosi hyvä massa esim. isompiin koristeisiin, tai sitten vain pelkiltään syötynä tai suklaaseen dipattuna ;P

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...