maanantai 20. huhtikuuta 2015

Ihana Mango-passion Britakakku


Tässä yksi todella herkullinen ja helppotekoinen idea tulevaan juhlakauteen. Voi kuinka ihana Britakakku tämä onkaan! Mangon ja passionhedelmän yhdistelmä on mahtava, ja se maistuu vieläkin paremmalta tässä Britakakussa. Voisin sanoa, että tämä on ehdottomasti parasta Britakakkua mitä olen koskaan syönyt. Ja taitaa olla samalla myös yksi parhaimmista leivonnaisista :)


Tein elämäni ensimmäisen Britakakun viime vuonna. Ihastuin kakun makuun ja sen helppotekoisuuteen. Siitä lähtien mielessäni on ollut erilaiset yhdistelmät. Nyt kun sain blogiringin kautta käsiini uudistuneita Valio Viola® tuorejuustoja, päätin pitkästä aikaa tehdä Britan ja yhdistää mangon makuiseen tuorejuuston tuoreen passionhedelmän kanssa. Ja kyllä kannatti!


Yleensä en käytä leivonnassa valmiiksi maustettuja tuorejuustoja, joten odotukseni eivät olleet kovin kummoiset ja itse asiassa olin hieman epäilevällä kannalla ennen kuin sain ensimmäisen paketin käteeni. Kuitenkin hypistellessäni mangon makuisen tuorejuustorasiaa ja mielenkiintoni heräsi samantein, kun näin raikkaan ja herkullisen näköisen paketin kuoret. Ollessani vielä hieman epäilevällä kannalla, avasin paketin ja sisältä paljastui ihastuttava yllätys. Taisin miltei huudahtaa ääneen "Hei, täällähän on aitoa mangoa!". Tuorejuuston makea, voimakkaan mangomainen tuoksu myös vei mennessään ja maku voitti kaikki odotukseni; tuorejuusto maistui voimakkaasti mangolle ja olin samantein myyty. Päähäni juolahti samantein vaikka millaisia käyttötarkoituksia tuotteelle, mutta tällä kertaa Valio Viola® mango tuorejuusto tosiaan päätyi tähän ihastuttavaan mango-passion Britakakkuun. 


Britakakusta tuli niiiin hyvää, etten löydä tarpeeksi sanoja kuivailemaan makua. No lyhyesti: Kakussa maistui mango sekä passionhedelmä, siitä löytyi rapeutta, pehmeyttä ja aavistus marenkimaisuutta sitkeyttä. Kakku oli makea, mutta ei liian, sillä passion taittoi kirpeydellään muuta makeutta. Kuullostaako hyvältä? Kannattaa kokeilla :)


Täytteeseen laitoin vain Valio Viola mango tuorejuustoa ja kermaa. Täydellistä! Makeutta oli juuri sopivasti jopa ilman lisättyä sokeria ja mangon maku oli tarpeeksi voimakas. Jos vielä kaipaat jotain kakkua kevään tai kesän juhliin, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä. Helppoa ja herrrrkullista! Mango tuorejuusto on tosi mahtava tuote ja itse jäin samantein täydellisesti koukkuun. Ennakkoluuloni maustettuja tuorejuustoja kohtaan karisivat ja tämän jälkeen ainakin tämä mango tuorejuusto jää itselläni ehdottomasti vakikäyttöön. Nam!


Pelottaa jo hieman tällainen kehuminen, sillä nämähän ovat makuasioita. Itse kuitenkin pidin tästä niin paljon, etten voi olla kehumatta. Myös vanhempi tyttäreni taisi tykätä aika paljon, ainakin ilmeestään ja ylistävistä sanoistaan päätellen : "Nam, tosi hyvää. Äiti, tämä on varmaan paras kakku, jonka olet tehnyt. Voi että kun on hyvää. Aivan ihanaa. Äiti, sä olet tosi hyvä leipuri...". Khih, ja tuota jatkui koko syömisen ajan. Voi kun lapset ovat niin herttaisia :) Mutta kyllä myös minun lisäkseni kakkua maistellut toinen aikuinenkin piti kakusta ja kovin pitikin. Hän tankkasi palan otettuaan vielä toisenkin. Epäuskoisena maistelin itsekin hieman lisää ja ups, seuraavana päivänä meillä oli koko kakusta jäljellä vain hienoinen siivu!


Mango-passion Britakakku 

Kolmeen n. 21 cm irtopohjavuokaan tai noin 35 x 40 cm uunipellille


Pohja:
150 g voita huoneenlämpöisenä
1.25 dl sokeria
4 keltuaista
2.5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1.25 dl maitoa

Marenkikerros:
4 valkuaista 
2 dl sokeria 

Täyte:
200 g Valio Viola® mango tuorejuustoa
2 dl Valio kuohukermaa
2-3 passionhedelmän sisus

Koristeeksi:
mintun lehtiä
tomusokeria 
passionhedelmän lihaa

Ohje:
Tee pohja. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen joukkoon koko ajan vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe sekä vaniljasokeri. Lisää ne vuorotellen taikinan joukkoon maidon kanssa varovasti käännellen. Aloita ja lopeta jauhoilla.

Voitele hyvin kolme n. 21 cm irtopohjavuokaa ja jauhota esimerkiksi vehnäjauhoilla. Jaa pohjataikina vuokiin ja levitä tasaiseksi kerrokseksi vuokien pohjalle. Taikinaa ei tarvitse levittää aivan reunoihin asti, sillä taikina kyllä leviää uunissa. Laita vuoat syrjään odottamaan. Valmista marenki. Vaahdota valkuaisia. Kun valkuaiset alkavat vaahdota, lisää sokeria 1 rkl kerrallaan valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on paksua ja kiiltävää. Levitä valkuaisvaahto pohjataikinoiden päälle. 


Paista 175-asteissa uunissa noin 25-30 minuuttia, kunnes pohjat ovat kypsiä ja marenki kauniin vaaleanruskea.


Anna pohjien jäähtyä kokonaan. Tee täyte. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Notkista tuorejuustoa lusikalla sekoitellen. Lisää tuorejuusto kermavaahdon joukkoon ja vatkaa kunnolla sekaisin.


Nosta alin pohja tarjoilulautaselle. Levitä täytteestä noin puolet alimman pohjan päälle. Halkaise passionhedelmä ja lusikoi hedelmälihaa täytteen päälle. Nosta toinen pohjapala päälle. Levitä loput täytteestä ja lusikoi pinnalle lisää passionhedelmää.


Nosta päälle vielä viimeinen pohjapala. Koristele tomusokerilla, passionhedelmän siemenillä ja mintun lehdillä.


Vinkit:
* Voit tehdä pohjan myös n. 35 x 40 cm uunipellillä. Huomaa, että paistoaika saattaa tällöin olla hieman pidempi, joten tarkkaile tilannetta. Leikkaa uunipellillä tehty pohja kolmeen yhtä leveään osaan, niin saat suorakaiteen muotoisen Britakakun.

* Britakakku on parhaimmillaan heti täyttämisen jälkeen, jolloin marenki on vielä rapsakkaa.

* Voit valmistella kakkupohjat jo etukäteen valmiiksi ja pakastaa ne heti, kun ne ovat jäähtyneet kunnolla. Suoraan pakkasesta otettujen pohjien käsittely on helppoa ja ne sulavat nopeasti.

* Passionhedelmän siemenet jäävät rapeiksi sattumiksi. Jos haluat kakun ilman kiviä, painele passionhedelmän lihaosa siivilän läpi ja käytä kakkuun pelkästään hedelmän mehu. Mehun määrällä pystyt säätämään kakun kirpeyttä ja passionin maun voimakkuutta.


Pienenä lisävinkkinä mainittakoon, että kakusta saa nätin näköisen myös niin, että paistaa kaikki pohjat hieman eri kokoisissa vuoissa. Itse käytin alimpaan pohjaan 21.5 cm vuokaa ja kahteen ylimpään 20 cm vuokaa. Ylimmäksi olisi sopinut hienosti myös vaikkapa 18.5 cm vuoassa paistettu pohjaosa.



Tuoreesta maidosta valmistetut Valio Viola® tuorejuustot ovat kokonaan laktoosittomia ja niiden rakenne on pehmoinen ja maku täyteläinen. Näitä tuorejuustoja ostaa jääkaappiin myös vähän kuin varalta, sillä ne säilyvät pitkään, jopa 4 kuukautta. Ja lisäaineiden välttäjille hyviä uutisia, sillä tuorejuustoissa ei ole lainkaan säilöntäaineita. Mielestäni aivan ihana tuote. Helppokäyttöinen ja täynnä makua.

www.blogirinki.fi

Yhteistyössä Valio


38 kommenttia:

  1. Upeat kuvat ja varmasti ihana resepti. Pitää pistää mieleen :) Britakakku on kyllä minullakin yksi lemppareista, mutta silti hirveän harvoin tätä teen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi :) Britakakku on tosi hyvää ja yllättävän helppotekoinenkin, mutta kummasti sitä tulee tehtyä vain näin harvakseltaan. Mutta hyvää oli, jälleen :P

      Poista
  2. Wau! Tämä menee kyllä kokeiluun. Näyttää tosi herkulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikkuinen Pinkki Keittiö :D Kokeilehan ihmeessä! Oli ainakin meidän mielestä yhtä herkkua ;)

      Poista
  3. Ah ja nam! Brita on minunkin herkkuani ja tuo kakkusi näyttää aivan ihanalta! Ja kuten yleensäkkin, kuvat ovat upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maiju :) Tätä pitää tehdä pian taas uudestaan, sen verran helppo ja herkkua! Musta myös nuo kuvat onnistuivat kivasti. Kukilla saa ihmeen aikaiseksi ;)

      Poista
  4. Mä en ole koskaan syönyt britakakkua! Joskos tällä reseptillä vihdoin kokeilisi :) Pitää laittaa muistiin seuraavia juhlia varten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihmeessä kokeilla, saatat ihastua! ;) Jos testailet, niin olisi kiva kuulla mitä pidit :)

      Poista
  5. No vau, Suklaapossu! Aivan upea kakku ja kuulostaa aivan todella hyvältä! :) En ole vielä koskaan a) tehnyt minkäälaista britakakkua enkä b) käyttänyt passionhedelmää enkä kyllä ole tainnut c) käyttää maustettuja tuorejuustojakaan. Minun on melkein otettava asiaksi korjata kaikki nämä puutteet eli tehtävä juuri tätä sinun kakkuasi viimeistään kesän aikana! Onnea upeasta kakusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! :D Nuo b ja c -kohdat pitivät mullakin paikkansa vielä jokin aika sitten, ja a-kohtakin korjaantui vasta viime vuonna. Ja hyvä niin, oli tämä vaan niin hyvää! Hih, kiva jos sain sut innostumaan! Kokeilehan ihmeessä! ;)

      Poista
  6. Mä rakastan Brita kakkua ja tämä kakku menee taatusti kokeiluun, sen verran sait veden kielelle ihanassa kertomuksessa. Kakkusi näyttää myös tosi houkuttelevalta ja kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! :) Mukavaa, että ohje sai myös sinut innostumaan. Tätä kannattaa kyllä kokeilla. Itse ihastuin kyllä kovin, kuten myös muutkin maistamaan päässeet :)

      Poista
  7. Voiko pohjan todella pakastaa, ilman että marenki ottaa kosteutta ja lässähtää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjan voi tosiaan pakastaa. Marengin rapeus kärsii hitusen sulatusvaiheessa, mutta näin tapahtuu muutekin välittömästi siinä vaiheessa, kun kakkua alkaa kokoamaan. Pakastaminen kannattaa suorittaa laittamalla pohjat pakkaseen hyvin tuettuina, elikkä leivinpaperin tai tuon vuoan pohjan päällä. Kun pohja on pakastunut, laittaa vielä pussin päälle. Muistan joskus lukeneeni, että myös täytetyn britakakun voisi pakastaa. Itse en ole tuota kokeillut, ja luulisin, että siinä marenki kärsii jo enemmänkin.

      Poista
  8. Näyttääpä ihanalta! Menee kyllä kokeiluun, kiitos taaskin inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :) Tuli juuri mieleen, että on hieman vaarallista kehua jotain näin paljon. Meillä kuitenkin tykättiin tästä niin paljon, että pakkohan se oli tuulettaa ;) Kokeilehan sinäkin! Sitten kun ehdit testailemaan, olisi kiva, jos tulisit kertomaan mielipiteesi :)

      Poista
  9. Onpa kerrassaan upean näköinen (ja varmasti makuinenkin) britakakku! Täytyykin tutustua tuohon uuteen tuorejuustomakuun, kuulostaa niin herkulliselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anne :) Ulkonäön lisäksi makukin oli kyllä kohdillaan. Jos vain tykkää mangosta, niin kannattaa ihmeessä tutustua tuorejuustoonkin. Se oli kyllä niin huipputuote, ihastuin samantein. Vai voiko edes olla ihastumatta, jos tuorejuuston joukossa on aitoa mangoa? ;)

      Poista
  10. Aivan upea kakku! Todella kaunis ja houkuttelevan näköinen ♥
    Brita-kakkua en ole koskaan kokeillut, pitäisi ehdottomasti joskus tehdä! Tuo mangotuorejuusto on mulla paljon käytetty tuote. Olen tehnyt tuolla samalla tavalla siitä whopiesin täytteen ja käytän sitä myös täytekakun täytteissä ja juustokakuissa. Ihana tuote kyllä! :) Violan vanilja- ja sitruunatuorejuustot on myös aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ♥ Minäkin tein ensimmäisen Britakakkuni vasta viime vuonna, mutta tykästyin kyllä heti. Nyt tämän kakun myötä rakastuin. Kokeilehan sinäkin, kun olet tuollainen kakkumestari ;) Itse en olekaan käyttänyt mangotuorejuustoa ennen, joten en osaa vertailla vanhaan versioon, mutta nythän nuo tuorejuustot (myös vanilja- ja sitruuna) ovat uudistuneet eli ne ovat pehmeämpi ja tutkimusten mukaan myös entistä maukkaampia. Joten kun olet ennenkin tykännyt, niin kaiken teorian mukaan pidät näistä vielä enemmän :) Itse ainakin rakastuin tuohon mangon makuun ♥

      Poista
  11. Mahtaakohan mahtua kakkukupuun? Ajattelin kiikuttaa sunnuntaina äidille moisen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, miten tämä viesti onkaan mennyt minulta kokonaan ohi!?! Tämä vastaus tulee aivan liian myöhään sinua varten, mutta vastaanpa silti tulevaisuuden varalta. Elikkä mahtuminen riippuu kakkukuvun korkeudesta. Kakku on korkeahko, mutta muistaakseni ainakin omiin kakkukupuihini se mahtui. Jos kupu on kuitenkin liian matala, voi kakun tarvittaessa suojata tökkäämällä siihen muutama hammastikku pystyyn ja laittamalla kelmu noiden hammastikkujen varaan kakun päälle. Hammastikkujen avulla kelmu ei ole kakun pinnassa kiinni. Muistaa sitten vain ottaa tikut pois ennen tarjoamista ;)

      Poista
  12. No, ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, kun itse kokeilin: paistoin uuninpellillä pelkän pohjataikinan (koska marenki meni vatkausvaiheessa pieleen, eikä ollut aikaa tehdä heti uutta satsia) ja siitä tuli todella tiivis ja ohut. Ehkä uuninpelti oli vain liian iso, olisi pitänyt jakaa tämä kahteen kakkuvuokaan, kun ei kolmatta ollut ja tehdä vain vähän matalampi kakku. Ja saada heti ensimmäisellä kerralla marenki oikein. ;P Tuorejuustotäytteeseen laitoin myös pari tölkkiä mangoa sekaan, koska muutoin en saanut siitä mangon makua irti. Pitää kokeilla joskus toiste uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmin homma! Britan pelkkä pohjaosa ilman marenkia onkin melko ohut. Tämä onnistunee muuten myös kahdella kakkuvuoalla + yhdellä pellillä. Eli laittaa pellin päälle leivinpaperin, piirtää siihen sopivankokoisen ympyrän, kääntää ylösalaisin (jotta kynän jälki on peltiä vasten eikä tartu taikinaan) ja levittää sen jälkeen taikinaa siihen ympyrään sekä kahteen kakkuvuokaan. Toivottavasti tuosta sai tarpeeksi selvää :) Eipä kuin uudestaan kokeilemaan! :D

      Poista
  13. Hei. Eli siis briitta kakun voi pakastaa niin että pohja ja päällä oleva marenki on myös paikallaan? Paistettuna siis tietty. Ja kun sulattaa laittaa sitten täytteen väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Britakakkupohjan pohjaosa ja marenki paistetaan samaan aikaan ja ne "ottavat toisiinsa kiinni" paistovaiheessa. Tuon paistetun marenkisen pohjan voi pakastaa (kunnolla jäähdyttyään) hyvin suojattuna. Pohjat sulavat suht nopsaan, joten täyttämisenkin voi tehdä niin, että pohjat ovat vielä hieman jäässä. Näin marenki pysyy mahdollisimman mahdollisimman rapeana.

      Poista
  14. Hei.
    Näyttää herkulliselta! Sitä jäin miettimään, että voiko kaikki kolme pohjaa paistaa kerralla kiertoilmatoiminnolla, että marenki kypsyy silti tasaisesti? Mikä paistolämpötila olisi silloin optimaalinen? Entä kärsiikö paistamista odottavat pohjat pöydällä, jos ne pitää paistaa erikseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ja kiitos :) Mulla ei harmittavasti ole kokemusta kiertoilman käytöstä Britaa tehdessä, joten varmuudella en uskalla sanoa. Arvelisin kuitenkin, että onnistuisi niinkin. Juu, piti oikein googlettaa ja monessa ohjeessa oli käytetty kiertoilmaa, joten eiköhän sitä uskalla käyttää tämänkin pohjan kanssa :) Kiertoilman lämpö olisi 170 astetta ja paistoaika vain noin 20 minuuttia, ja voisin jopa uskoa, ehkä jopa hieman lyhyempi aika saattaa riittää näin pienissä osissa (uunin tehosta riippuen). Pohjat onnistuu paistamaan myös erikseen, itse en ainakaan huomannut eroja "heti paistetun" ja "vähän aikaa pöydällä olleen" pohjan välillä :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi. Kokeilen miten käy :)

      Poista
    3. :D Olisi mukava kuulla, mihin paistotapaan päädyit ja miten onnistui :)

      Poista
  15. Näyttää niin hyvältä, että tätä on pakko kokeilla! Kuinka monta henkilöä tuon kokoisesta kakusta suurinpiirtein söisi? Pieniä juhlia mietin ja ajattelin korvata täytekakun britalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens alkuun pahoittelut hitaasta vastauksesta, toivottavasti juhlat eivät ole vielä ohi.. Hmm. Mitäs uskaltaisin lupailla riittävyydeksi.. Meillä tämä meinaan hupeni oman perheen kesken tuosta vain ;) Riittävyyshän riippuu paljon myös muusta tarjottavasta ja siitä, onko joukossa kakkuhirmuja. Tavalliseen täytekakkuun verrattuna tämänkokoisesta kakusta tulisi noin 12 palaa. Tässä britassa riittoisuus on ehkä hieman pienempi, joten uskaltaisin sanoa, että arvioni mukaan tästä kakusta saisi noin 10 sivistyneen kokoista palaa :)

      Poista
  16. Hei, kuinka paljon taikinaa pitäisi suurentaa, jotta saisin kolme noin 26 cm pohjaa? Hieno blogi sinulla, täällä on uusi vakiovierailija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Äkkiseltään laskettuna n. 20 cm ja 26 cm vuokien ero on noin 1.5 kertainen eli sen verran suurempana kun tekee taikinan, niin pitäisi riittää :) Ja kiitos, kiva saada sinusta vakkarivierailija! :)

      Poista
  17. Mahtaako kakkupohjat kärsiä jos tekee ne pari päivää etukäteen? Vai olisiko hyvä pakastaa välissä jos kakkua ei heti täytä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisenä päivänä tehtyinä pohjat ainakin säilyvät hyvin, mutta kahta päivää ennen tehdyt ehkä pakastaisin varmuuden vuoksi, jottei pohjan- ja ilmankosteus pääse kostuttamaan marenkia liikaa. :)

      Poista
  18. Heippa! Haluaisin tehä valkosuklaisen pohjan britakakkuun, voinko tehdä valkosuklaakakkupohjan ohjeesi mukaan ja laittaa marengin siihen päälle uuniin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anni! :) Ens alkuun pahoittelen, että pääsen vastaamaan vasta nyt, mokoma sairastelu hidastanut tietokoneen ääressä jaksamista..
      Esititpä hankalan kysymyksen! :) Harmittavasti en uskalla luvata, että britakakku onnistuisi tuolla tavoin. Valkosuklaakakkupohja on todella löysää ja vaatisi varmaankin sen, että se paistettaisiin erikseen ilman marenkia. Lisäksi britakakussa itse taikinaa on melko ohut kerros, joten tuo valkosuklainen pohja ei välttämättä kestäisi siirtämistä kovin hyvin. Ehkä.. Vai oletko jo ehtinyt testailemaan? Erittäin mielenkiintoinen idea kylläkin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...