keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Monster High kakku raikkaalla sitruuna-mansikkamoussella


Tein veljen tytön 7-vuotissynttäreiden mokkapalakakun lisäksi toiseksi kakuksi myös Monster High -aiheisen kakun. Tytön synttärilahjatoiveena oli Monster High-hahmo nimeltään Tora lei. Pienen googletuksen jälkeen huomasin sen olevan jonkin sortin tiikeri/leijona (oranssi mustilla raidoilla). Siitä se kakun koristeluajatus sitten lähti, vaikka itse Tora lei jäi piirtämättä :)


Tytön ensimmäinen Monster High -kakku oli toiveesta mokkapalojen makuinen, mutta tämän toisen makumaailman sain päättää itse. Annoin esikoiselle päätösvallan ja hän heitti toiveensa mansikasta. Sellainen kakusta sitten tulikin. Ja hyvää oli. Lempeän mansikkaista moussea, mmmm. 


Tällä kertaa tein Monster High logon tulostamalla kuvan ensin paperille, sen jälkeen piirsin hahmon ääriviivat leivinpaperiin ja painoin veitsellä ääriviivat vielä ohueksi kaulittuun kaulintamassalevyyn. Rusettia tehdessä huomasin, että olisi ollut helpompi tehdä pää ja rusetti erikseen, sillä rusetin ääriviivojen tekeminen oli näin hankalempaa. Mutta taisi siitä silti näkönen tulla. Silmät ja nenä on taas mustaa marsipaania, kun marsipaanipuristimella puristettu hahmoa kiertävän reunuskin.


Käsitin, että Monster High-logo sisältää turkoosia ja pinkkiä, joten pitihän niitä värejä kakkuunkin laittaa. Sitruunainen mansikkamousse oli pinkki osia ja turkoosin väri tuli kakun sisälle piiloutuneesta värjätystä kakkupohjasta. En saanut otettua kunnon palakuvaa, mutta ohjeessa olevista kuvista voi hahmottaa, miltä kakku näytti sisältä värjätyn pohjan kanssa :)

Monster High kakku, Tora Lei

n. 22 cm vuokaan

Pohja:
6 munan sokerikakku pohja (4 munan värjäämätön + 2 munan pastaväreillä turkoosiksi värjätty sokerikakkutaikina)

Mansikkamousse: 
2.5 dl vispikermaa
2 dl ranskankermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1.5-2 dl (maun mukaan) sokeria
1 rkl vaniljasokeria
400 g mansikoita soseutettuna
3.5 tl liivatejauhetta
3.5 rkl sitruunamehua
(hieman roosan väristä pastaväriä)

Kuorrutus:
Valkosuklaamassaa (käytin massaan 400 g valkosuklaata)
punaista ja keltaista pastaväriä

Koristeet:
Monster High-hahmo valkoista kaulintamassaa + mustaa marsipaania
Tiikerin raidat tummaa suklaamassaa + mustaa pastaväriä

Ohje:
Tee valkosuklaamassa ja tumma suklaamassa valmiiksi päivää ennen kakun kuorruttamista ja koristelua.

Tee pohjat. Jos haluat värjätä pohjan/pohjat, lisää taikinaan pastaväriä heti sen jälkeen, kun olet sekoittanut jauhot taikinaan varovasti. Kääntele, kunnes kaikki pastaväri on sekoittunut joukkoon. (Tässä postauksessa en laita tarkempaa ohjetta sokerikakkupohjaan ja sen värjäämiseen liittyvissä jutuissa, mutta mikäli lukijoiden keskuudessa ilmenee halukkuutta tarkemmista ohjeista riittävästi, niin laitan toki lisätietoja blogiin asti :) ). Itse värjäsin yhden kakkupohjan turkoosiksi ja jätin kaksi muuta osaa värjäämättä:


Kun pohjat ovat kunnolla jäähtyneet, tee täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon ranskankerma ja tuorejuusto. Lisää sokeria sekä survotut mansikat. Turvota liivatejauhe sitruunan mehuun. Kuumenna turvonnut liivate mikrossa n. 15-20 sekuntia, kunnes liivate sulaa. Kaada mansikka-kermaseokseen sulanut liivateseos ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. (Jos haluat voimakkaamman punaisen värin täytteeseen, lisää tässä vaiheessa roosan väristä pastaväriä ja sekoita se joukkoon hyvin)

Täyte on ennen hyytymistään löysää, joten täytä kakku irtopohjavuoan reunoja/reunavuokaa apuna käyttäen. Alla vaihekuvia kakun täyttämisestä. Eli vuoan irtoreuna tarjoilulautaselle ja sen vuoraus piirtoheitinkalvosta leikatuilla suiruilla. Ensimmäisen kakkupala reunojen sisäpuolelle. Pohjan kostutus suoraan trippimehupurkista ja vajaa puolet täytteestä päälle.


Sen jälkeen värjätyn kakkupalan vuoro. Kostutus ja lähes kaikki moussetäytteestä päälle. Viimeinen kakkupala + kostutus ja vielä loput täytteestä pinnalle tarttumapinnaksi valkosuklaamassalle. Kakku jääkaappiin yön yli.

Kun kakku on hyytynyt, poista reunavuoka/vuoan reunat.

Kaulitse valkosuklaamassa n. 3 millin paksuiseksi ja kuorruta kakku. Tee tiikerin raidat tummasta suklaasta tehdystä massasta. Koristele Monster High-naamalla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...