keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Monster High - mokkapalakakku


Veljen tyttö täytti vuosia ja sai tapansa mukaan kakun synttärijuhliinsa. Tai tällä kertaa kakkuja olikin kaksi, toinen omille kavereilleen ja toinen sukulaisille. Tytön lemppareita on mokkapalat, joten ensimmäinen kakku oli tällainen mokkapalakakku. Kakkupohjan tein muokkaamalla hieman Parhaat pehmeät mokkapalat -ohjettani suklaisemmaksi ja kiinteämmäksi. Tytön lempilelu/-hahmo on Monster High, joten sillä ajatuksella mentiin.


Kakun päälle tuli mustalla pastavärillä kevyesti värjätty mokkapalakuorrute. Se meinasi aiheuttaa pienoista hankaluutta koristelun suhteen, sillä kakun reunoille ei voinut "liimata"  mitään koristeita, sillä muutoin tuo kuorrute olisi sulanut. Koska en halunnut jättää reunoja aivan paljaaksikaan, asettelin pinkit nauhat kulkemaan reunalta kakun yli toiselle reunalle. Salmiakkikuviot saivat jäädä pelkästään pinnalle. 


Monster High logon tein piirtämällä vapaalla kädellä ohueksi kaulitusta kaulintamassasta sopivan mallisen palan. Logon olisi saanut helposti tehtyä myös kopioimalla esim. netistä löytyvän mallin ääriviivat leivinpaperille ja painelemalla ääriviivat kaulintamassaan leivinpaperin läpi ääriviivoja pitkin. Silmät ja nenän muotoilin mustasta marsipaanista ja tein marsipaanipuristimella vielä ohuen nauhan kiertämään hahmon reunoja. Rusetti on valkosuklaamassaa.


Tasoittelin kakkupohjia hieman ennen kuorruttamista. Maistelin ylijääneitä palasia ja oli kyllä hyvää. Valmista kakkua en päässyt maistamaan. mutta se oli kuulemma ollut hyvänmakuinen ja tyttö kavereineen oli ihastellut kakun koristelua. Onnea vielä kerran E.L.! :)

Monster High - mokkapalakakku

n. 20 cm

Aineet: 
4 munaa 
2.5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta 
2 dl maitoa
200 g sulatettua margariinia 

Väliin ja kuorrutukseen:
100 g voita sulatettuna
3 rkl vettä + 3 tl pikaespressokahvijauhetta (TAI 3 rkl tosi vahvaa kahvia)
4.5 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
5.5 dl tomusokeria

Lisäksi pinnalle (levitetään kakun päälle ja reunoille, osa valuu pois):
50 g voita
2 rkl vettä
2 rkl kaakaojauhetta
3 dl tomusokeria
n. 1 tl mustaa pastaväriä

Koriste:
Monster High -logo valkoista kaulintamassaa
Silmät, nenä ja musta reunanauha mustaa marsipaania
Vaaleanpunaiset raidat ja siniset salmiakkikuviot valkosuklaamassaa

Ohje:
Vaahdota kananmunat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sulata rasva mikrossa tai kattilassa hellalla, anna jäähtyä. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen maidon ja sulatetun rasvan kanssa. Aloita ja lopeta jauhoilla. Älä vatkaa taikinaa enää tässä vaiheessa, vaan sekoittele aineet muna-sokerivaahtoon vaikka nuolijalla käännellen. Kaada taikina kahteen n. 20 cm voideltuun irtopohjavuokaan (tai pellille, josta saa leikattua kaksi n. 20 cm pyöreää pohjapalaa). 

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes pinta tuntuu sormella paineltuna kiinteältä eikä keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Anna pohjien jäähtyä hetki. 

Kun pohjat ovat jäähtyneet, tee kuorrute. Sulata kuorrutuksen rasva mikrossa. Sekoita joukkoon vesi-espressojauheseos (tai vahva kahvi). Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Tasoita pohjia tarvittaessa. Levitä lämmintä, vielä pehmeää kuorrutusta toisen pohjan päälle. Jos mokkatäyte on liian paksua, eikä levity kunnolla, lämmitä sitä mikrossa, niin se löystyy hieman. Nosta toinen pohjapala päälle ja levitä loput kuorrutteesta kakun pinnalle reunoja myöten. Anna jäähtyä kunnolla, niin kuorrute kovettuu.


Tee vielä kiiltävä pintakuorrutus. Sulata voi mikrossa tai kattilassa. Lisää joukkoon vesi, kaakaojauhe, tomusokeri sekä halutessasi mustaa pastaväriä. Laita kakku ritilän päälle, jonka alla on leivinpaperi. Kaada lämmin, vielä juokseva kuorrutus kakun päälle. Levitä kuorrutus kakun pintaan palettiveitsellä ja anna valua reunoja pitkin alas. Tasoita pinta ja reunat. 


Anna kakun kuorrutteen jähmettyä huoneenlämmössä muutama tunti tai yön yli. Koristele valkosuklaamassasta tehdyillä nauhoilla ja salmiakkikuvioilla sekä Monster High naamalla. Kun kuorrute on kokonaan kovettunut, nosta kakku ritilän päältä varovasti nostaen tarjoilulautaselle.

 

Vinkki:
* Laita kakun alle kakkupahvi, niin kakku on helpompi siirtää ritilän päältä pois. Tee kakkupahvista hieman kakkua pienempi, niin se jää kakun alle piiloon.

Ja vielä pari kuvaa valmiista kakusta :)





2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...