Onko teillä jo Pääsiäisen leivonnaiset jo mietitty ja päätetty? Tässä vielä muutamat helpot ja herkulliset viime hetken vinkit Pääsiäispyhien herkutteluhetkiin :) Pääsiäiseen kuuluvat perinteisesti persikka ja sitruuna. Monet Pääsiäiset ovat itselläni menneet ohi ilman sen kummepia leivonnaisia, mutta viime vuonna tähän samaan aikaan tein ihastuttavan Persikka-rahkapiirakan, johon ihastuin samantein. Tuon jälkeen blogiin on ilmestynyt myös Järisyttävän hyvä sitruunajuustokakku sekä pehmoinen sitruunakahvikakku. Kaikki mielestäni oikein hyviä ja ehdottomasti kokeilemisen arvoisia ohjeita :)
Tässä postauksessa on vielä yksi ohje erittäin sitruunaiseen juustokakkuun. Tein vähän aikaa sitten äidilleni synttärikahvitukseen pienen liivatteettoman sitruunajuustokakun. En päässyt maistamaan sitä, joten ajattelin tekaista itsellenikin samanmoisen kakun. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat löydettyäni kaapista jämäpussin turkinpippurirouhetta. Sitruuna ja salmiakki sopivat mainiosti yhteen, jos päätin hukuttaa rouheen kakkuun. Sitä päätyi sekä keksipohjaan ja kakun pinnalle. Lisäksi löysin vanhenemassa olevan vaniljakreemijauhepurkin, ja pakkohan sitäkin oli hukuttaa kakkuun ;)
Kakkutestini siis muuttui matkan varrella melkoisesti, sillä sitruunaisen täytteen makumaailma koki pienen muutoksen. Hukkasin kakkuun samantein yhden sitruunan sijasta kaksi mokomaa, sillä molemmat näyttivät hieman nahistumisen merkkejä. Joukkoon tuli myös molempien sitruunoiden kuoret. Ja kyllä, nyt siis kakusta löytyi sitruunaa reilusti ja sen kyllä maistoi!! Täyte maistui (toisen maistelijan sanoja lainataksesi) "niin kirpeältä, että hampaan pintakin liukenee pois" ;) Omasta mielestäni tuo ei nyt aivan niiiin hapanta/kirpeää/sitruunaista ollut, mutta ehkä pieni lisäsokeri olisi ollut paikallaan.
Ja ehkäpä myös reilusti rasvaisemman tuorejuuston käyttäminen olisi auttanut, sillä nyt laitoin paketillisen jääkaapissa ollutta vähärasvaista tuorejuustoa aiemmin käyttämäni rasvaisemman sijasta. Taikakakkujen Tarukin totesi omassa sitruunakakkutestissään mascarponen toimivan samantapaisessa sitruunakakussaan. Kirpeydestä huolimatta tämä oli suht, sillä eipä ollut montaa syöjää maistelemassa (lue syöjiä = 2 kpl) ja kakku oli samana päivänä tuhottu :)
Tein Järisyttävän hyvän sitruunajuustokakun pohjan Marie-kekseistä ja valkosuklaasta ja se oli tooosi innostunut pohja, joten ajattelin kokeilla tälläkin kertaa samanmoista. Marie-keksejä ei löytynyt, joten käytin pohjaan niiden sijasta digestivekeksejä. Lisäilin joukkoon myös turkinpippurirouhetta. Keksien rakenne oli kuitenkin vääränlainen, eikä digestivet toimineet valkosuklaan kanssa kovin hyvin, sillä pohjasta tuli kova ja vaikeasti leikattava. Marie-keksit ovat sen verran höttöisempiä, että niiden kanssa tuli hyvä pohja. Ja olisivat varmaan toimineet tässäkin, pienellä turkinpippurirouhelisällä: Muutinkin keksit suoraan ohjeeseen mielestäni sopivammiksi :)
Kakku pysyi suuresta sitruunan määrästä huolimatta kasassa myös ilman liivatteita jo n. kahden tunnin kuluttua sen tekemisestä. Siistiä palakuvaa en kuitenkaan saanut, sillä täyte oli tuossa vaiheessa vielä hieman liian löysää ja tuon liian kovan pohjan jyrsiminen aiheutti pehmoisen ja moussemaisen sitruunatäytteen romahtamisen. Seuraavana päivänä tai pehmoisemmalla pohjalla leikkaaminen olisi onnistunut helpommin siististi. Eli ei ehkä ihan kakkujen parhaimmistoa kirpeytensä takia, mutta tuli se silti tuhottua :)
Salmiakki-sitruunajuustokakku
n. 16 cm irtopohjavuokaan
Pohja:
Pohja:
80 g Marie-keksejä (käytin digestive keksejä, joista tuli liian kova pohja)
n. 0.5-0.75 dl turkinpippurirouhetta (maun mukaan)
50 g valkosuklaata (laitoin 75 g)
Täyte:
Täyte:
2.5 dl Flora Vispiä (tai vispikermaa)
400 g maustamatonta rasvaista tuorejuustoa/mascaronea
400 g maustamatonta rasvaista tuorejuustoa/mascaronea
0.75-1 dl (maun mukaan) sokeria
n. 1.25 dl (2 sitruunan) sitruunan mehua
2 sitruunan raastettu kuori
2 sitruunan raastettu kuori
0.75 dl (Sallisen) vaniljakreemijauhetta
Päälle:
Päälle:
Turkinpippurirouhetta/sitruunan kuorta/rouhittua valkosuklaata
Ohje:
Ohje:
Hienonna digestivekeksit. Laita ne esimerkiksi kestävään
pakastepussiin ja runno pussia kunnolla ja hakkaa vaikka lihanuijalla. Sekoita joukkoon makusi mukaan turkinpippurirouhetta. Sulata
valkosuklaa mikrossa varovasti n. 15 sekunnin jaksoissa välillä sekoitellen. Sekoita keksimurska
sulan valkosuklaan joukkoon. Voitele n. 16 cm irtopohjavuoka kevyesti (tai laita reunoille reunakalvot). Kaada keksi-valkosuklaamurska vuoan
pohjalle ja levittele tasaisesti pohjalle. Älä painele pohjaa tiiviiksi, vaan jätä mahdollisimman ilmavaksi, niin se ei kovetu niin tiukaksi.
Vatkaa Flora Vispi (tai vispikerma) vaahdoksi. Pese sitruunoiden kuoret todella hyvin. Raasta kuori pieneksi raasteeksi ja purista sitruunoista mehut talteen. Vatkaa joukkoon notkistetut tuorejuustot, hieman sokeria, sitruunan mehua n. 1.25 dl ja sitruunan hienoksi raastettu kuori. Sekoita joukkoon vielä vaniljakreemijauhe voimakkaasti vatkaimella vatkaten. Maista ja lisää sokeria makusi mukaan. Itse laitoin sokeria vain 0.75 dl, mutta olisi voinut olla saman verran enemmänkin :) Täytteessä maistuu tässä vaiheessa hieman vaniljakreemijauhe, mutta maku ja täytteen koostumus tasoittuu jääkaapissa.
Vatkaa Flora Vispi (tai vispikerma) vaahdoksi. Pese sitruunoiden kuoret todella hyvin. Raasta kuori pieneksi raasteeksi ja purista sitruunoista mehut talteen. Vatkaa joukkoon notkistetut tuorejuustot, hieman sokeria, sitruunan mehua n. 1.25 dl ja sitruunan hienoksi raastettu kuori. Sekoita joukkoon vielä vaniljakreemijauhe voimakkaasti vatkaimella vatkaten. Maista ja lisää sokeria makusi mukaan. Itse laitoin sokeria vain 0.75 dl, mutta olisi voinut olla saman verran enemmänkin :) Täytteessä maistuu tässä vaiheessa hieman vaniljakreemijauhe, mutta maku ja täytteen koostumus tasoittuu jääkaapissa.
Täyte paksenee nopeasti vaniljakreemijauheen lisäämisen jälkeen, joten toimi nopeasti. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta. Laita vuoka jääkaappiin n. kolmeksi tunniksi, tai yön yli.
Kun täyte on hyytynyt, poista vuoan reunat (tai reunakalvot). Ripottele pinnalle turkinpippurirouhetta ja ruohittua valkosuklaata. Koristele esimerkiksi sitruunan raastetulla kuorella ja . Nyt kakku on valmis nautiskeltavaksi.
Vinkki:
* Tästä pohjasta tulee helposti kova. Paremman, helpommin leikattavan pohjan saa käyttämällä Järisyttävän hyvän sitruunakakun pohjaa ja lisäämällä sen joukkoon turkinpippurirouhetta.
* Kakku on parhaimmillaan 1-2 päivän kuluttua sen tekemisestä
* Jos haluat sitruunan makuisen, mutta ei-niin-kirpeän täytteen, kokeile Järisyttävän hyvä sitruunajuustokakku-ohjetta tai käytä reilusti.
* Koristele kakku vasta juuri ennen tarjoilua, sillä turkinpippurirouhe sulaa pinnalle pikku hiljaa, eikä lopputulos ole niin siisti. Makuun tuo ei kuitenkaan vaikuta huonontavasti, sillä sulanut turkinpippuri maistuu makeammalle ja voimakkaammalle kuin kova.. Rouhetta voi siis halutessaan ripotella kakun väliin (eli ensin pohjan päälle hieman täytettä, sitten rouhetta keskelle, mutta ei reunoille ja vielä loput täytteet päälle).
OIKEIN IHANAA JA RENTOUTTAVAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!!! :)
* Jos haluat sitruunan makuisen, mutta ei-niin-kirpeän täytteen, kokeile Järisyttävän hyvä sitruunajuustokakku-ohjetta tai käytä reilusti.
* Koristele kakku vasta juuri ennen tarjoilua, sillä turkinpippurirouhe sulaa pinnalle pikku hiljaa, eikä lopputulos ole niin siisti. Makuun tuo ei kuitenkaan vaikuta huonontavasti, sillä sulanut turkinpippuri maistuu makeammalle ja voimakkaammalle kuin kova.. Rouhetta voi siis halutessaan ripotella kakun väliin (eli ensin pohjan päälle hieman täytettä, sitten rouhetta keskelle, mutta ei reunoille ja vielä loput täytteet päälle).
OIKEIN IHANAA JA RENTOUTTAVAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!!! :)
Eillen illalla pikkuneitien kanssa tehtiin jääkaappiin hyytymään sitruunainen juustokakku. Laitettiin myös vähän kaikkea mitä jääkaapista löytyi :) Ainakin täytettä maistellessa maistui vielä hyvälle, tänään maistellaan sitten lopputulosta. Todella herkullisen ja kauniin näköinen sinun kakkusi! Meillä vielä koristelematta, kunhan unikeot herää, niin sitten koristellaan! Hyvää pääsiäistä!
VastaaPoistaVoih, kirjoitukseni näyttää hävinneen johonkin. Naputtelin vastauksen jo viime viikolla, mutta mihin lie kadonnut bittiavaruuteen, höh! No mutta siis uusi vastaus :) Juustokakkusi kuullostaa tosi hyvältä, sitruunainen versio on kyllä herkkua. Ainakin jossei laita sitruunaa aivan niin paljon kuin itse tähän kakkuun, tai laittaa lisää sokeria/rasvaa tarpeeksi taittamaan makua ;)
PoistaKiva, kun neiditkin pääsivät touhuun mukaan, tykkäsivät varmaan kovasti. Meillä tytöt auttavat aina mielellään, vaiheessa kuin vaiheessa. Koristelu ja syöminen taitavat olla sitä lempparipuuhaa.. ;) Kiitos Niina kommentistasi ja oikein ihanaa kevään jatkoa! :)
Ohhoh!! Onpa ihanan erilainen ohje. Varmasti hyvää :p Mukavaa pääsiäisen aikaa!
VastaaPoistaPääsiäsinen viuhahti ohi ja samalla katosi tämäkin vastaus jonnekin.. Kiitos Kakkuviikari :) Hyvin tuli kakku tuhottua aika nopsaan, vaikkakin täyte oli hitusen kirpeää. Salmiakkirouhelisäkään ei olisi tehnyt yhtään pahaa :) Aurinkoista ja lämmintä kevään jatkoa sinulle :)
PoistaSitruuna ja salmiakki on oiva makupari! Toimii! Upea kakku!
VastaaPoistaAurinkoista pääsiäistä ♥
Niin toimiikin! :) Nyt muistui mieleen, että olen tehnyt aiemminkin salmiakki-sitruunajuustokakun vuosia sitten. Kuva ei ole hääppöinen (http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/04/salmiakki-sitruunajuustokakku.html), mutta maku oli kyllä aivan i-ha-na! Pitäisikin ottaa uusinta tuosta :) Ihanaa ja aurinkoista kevättä sinulle Kirsi ♥
Poista