Suklaapossun blogissa on eletty melko suklaisia päiviä viime aikoina ja tässä olisi vielä yksi suklainen unelmaleivonnainen eli Daim-mutakakku ennen kuin siirrytään edes hetkeksi muihin ohjeisiin. Suklaa vain on niin hyvää ja sopii mielestäni ihanasti näihin syksyisiin päiviin. Tällä kertaa testailin Leilan "Pala kakkua"-kirjasta pehmeää suklaakakkua/mutakakku. Tätäkin ohjetta mun oli pakko sörkkiä, ja kakku tulikin höystettyä tumman suklaan lisäksi myös rouhitulla Daimilla. Ja taisin heittää joukkoon myös hieman enemmän suolaa tasapainottamaan makeutta.Tästä tuli aivan mielettömän hyvää! Reunoilta sitkeää, keskeltä kosteaa, aah! Juuri sellaista mitä mutakakku parhaimmillaan on.
Leilan kirjassa tämä oli nimetty suklaapiirakaksi (mudcake). Mielestäni mutakakku on just passeli nimi tälle tahmaiselle, kostealla, hieman raa'an oloiselle piirakalle. Daimilla höystettynä mutakakku oli makiaa, mutta ei kuitenkaan niin makiaa, etteikö sitä olisi voinut ottaa hieman lisää. Ja lisää. Ja lisää..
Maistelussa nimittäin meinasi käydä samalla tavalla kuin joskus muidenkin herkkuohjeiden kanssa. Maistoin kuvauksen aikana lautaselta yhden pienen palan, ihan vain varmistaakseni oliko se syötävää. Sen jälkeen humpsahti vielä toinenkin. Eikä aikaakaan, kun piirakasta oli tuhoutunut vähän enemmän kuin tarkoitus, upsista! Ja kamera sai jäädä.
Kakun loppupalan säästin lapsenvahdille ja näytti hänellekin maistuvan oikein hyvin :)
Sitkeä Daim-mutakakku
n. 23 cm irtopohjavuokaan
Aineet:
50 g voita
0.5 dl öljyä
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2.5 dl vehnäjauhoja
0.6 dl (=4 rkl) hyvää, tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0.5 tl suolaa
Päälle:
50 g hyvää tummaa (70%) suklaata pienemmäksi pilkottuna
n. 50 g Daimia rouhittuna
Koristeluun:
Daimia pienemmäksi pilkottuna
Koristeluun:
Daimia pienemmäksi pilkottuna
Ohje:
Sulata voi mikrossa ja sekoita joukkoon öljy. Vatkaa munat ja sokerit paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi ja sekoittele joukkoon lämmin rasva varovasti nostellen. Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin ja kääntele ne hellästi muna-voi-seokseen. Kaada taikina voideltuun n. 23 cm irtopohjavuokaan. Ripottele pinnalle suklaan ja Daimin palat ja paina kevyesti pintaan kiinni.
Paista 150 asteessa n. 35 tai kunnes kakku heiluu vielä keskeltä hieman kun vuokaa heiluttaa. Anna jäähtyä vuoassa hetki ja poista sitten vuoan reunat. Nosta tarjoilulautaselle vasta kunnolla jäähdyttyään. Koristele ripottelemalla lisää Daimin paloja pinnalle.
Vinkki:
* Piirakan saa nostettua pois vuoasta, kun se on kokonaan jäähtynyt ja jääkaappikylmä. Lämpimänä tarjoiltaessa mudcake on pehmeää siirrettäväksi. Jos haluat tarjota mutakakun lämpimänä, tee se suoraan ei-irtopohjalliseen piirakkavuokaan.
* Mutakakun kyljessä voi tarjoilla vaikkapa vaniljajäätelöä.
Vinkki:
* Piirakan saa nostettua pois vuoasta, kun se on kokonaan jäähtynyt ja jääkaappikylmä. Lämpimänä tarjoiltaessa mudcake on pehmeää siirrettäväksi. Jos haluat tarjota mutakakun lämpimänä, tee se suoraan ei-irtopohjalliseen piirakkavuokaan.
* Mutakakun kyljessä voi tarjoilla vaikkapa vaniljajäätelöä.
Mun mutakakkuhammas on kolottanut jo monta päivää, kohta täytyy ehkä leipasta.. :)
VastaaPoistaSuosittelen Raisa ;) Mulla oli sama vika, mutta tämä auttoi :P
PoistaVoiko tämän tarjoilla tekopäivän seuraavana päivänä? Menettääkö jotenkin makua/muotoa?
VastaaPoistaVoi hyvin tarjoilla vasta seuraavana päivänä. Herkkua miten vain nautittuna :P Ja muodosta sen verran, että kuumana/lämpimänä tämä on hieman pulleampi kuin täysin jäähtyneenä. Ihania leivontahetkiä! :)
Poista