Omenakausi on herkullinen, mutta mielestäni aivan liian lyhyt. Taas kerran se meni sellaista vauhtia, ettei meinannut mukaan päästä. Muutama juttu tuli sentään tehtyä tänäkin vuonna; kolme piirakkaa sekä erilaisia hilloja ja hieman myös pelkkää sosetta. Hilloihin palaan vielä tällä viikolla, mutta tässä ens alkuun yhden, tosi tosi helpon piirakan ohje, jos vaikka teillä sattuu olemaan kotimaisia omppuja vielä saataville. Ja voihan tämän toki leipasta myös talvellakin, vaikka kotimaisia omenoita ei enää olisikaan tarjolla. Herkkua!
Tein piirakan jo jokin aika sitten, kun kaveri oli tulossa kylään vauvansa kanssa omenapuiden notkuessa omppuja. Kaivoin vanhan tutun ja turvallisen murupäällisen sisältävän omenapiirakan ohjeeni esille ja aloin leivontapuuhiin. Vaikka kauramurupäällinen on ehdoton lempparini tällaisissa piirakoissa, jätin sen tällä kertaa pois ja ripottelin pinnalle vain kanelia ja sokeria. Samalla testailin voiko öljyä ja sokeria vielä vähentää koostumuksen ja maun kärsimättä. Ja kyllä näimmä vaan voi. Muutoksista huolimatta piirakassa oli juuri passelisti makeutta. Mutta sokerin vähentämisestä seurasi pieni muutos rakenteeseen. Alkuperäisohjeen höttöinen ja kuohkea rakenne muuttui hieman tahmaisemmaksi, tosin ei mitenkään huonolla tavalla. Piirakasta tuli vain erilainen, mutta silti aivan ihanan makuinen ja niin kostea, ettei se kaivannut viereensä mitään ylimääräisiä kastikkeita tai jäätelöä. Kaverini mukaan tämä oli kuin äidin omppupiirakka :)
Pikainen omenapiirakka
n. 22 cm vuokaan
Taikina:
2 kananmunaa
1 dl öljyä
1.5 dl (omena)mehua
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
0.5 tl suolaa
1.5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Päälle:
Päälle:
n.4 pientä hapanta omenaa
sokeria
kanelia
Ohje:
Mittaa taikinan kaikki aineet kulhoon ohjeen
mukaisessa järjestyksessä ja sekoita nopeasti sekaisin,
älä vatkaa. Kaada taikina piirakkavuokaan ja levitä tasaisesti pohjalle.
Kuori ja lohko omenat. Lado omenanpalat pohjan päälle. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia. Laita koko komeus uuniin. Paista 180 asteessa, kunnes piirakka on kypsä eli n. 30-35 minuuttia.
Vinkki:
* Saat pellillisen piirakkaa, kun teet taikinan kolminkertaisena.
* Pohja on itsessään miedohkon vaniljan makuinen. Jos haluat, voit maistaa sitä vaikka kardemummalla tai ylimääräisellä kanelilla.
* Kokeile piirakkaan myös muita marjoja tai hedelmiä
* Saat pellillisen piirakkaa, kun teet taikinan kolminkertaisena.
* Pohja on itsessään miedohkon vaniljan makuinen. Jos haluat, voit maistaa sitä vaikka kardemummalla tai ylimääräisellä kanelilla.
* Kokeile piirakkaan myös muita marjoja tai hedelmiä
Omenapiirakkaa on vaan niin hyvää! Itsekin tykkään kovasti murupäällysteisistä versioists :D
VastaaPoistaNiin on! Tällaisia piirakoita voisi tehdä vaikka joka päivä :P Jos vaan vyötärö sallisi ;)
Poista