torstai 6. lokakuuta 2016

Herkullinen tomaatti-fetapiirakka



Sain kesällä kylässä käydessäni herkullisen suolaista feta-tomaattipiirakkaa ja tajusin samalla, etten ole koskaan tainnut itse tehdä sellaista. Toki fetaa ja tomaatteja on tullut käytettyä ennenkin samassa piirakassa, mutta tällöin joukossa on ollut paljon muutakin täytettä. Päätin vihdoin nuorimman tyttömme synttärijuhlissa ottaa härkää sarvista, ja tehdä itsekin samanmoisen suolaisen tarjottavan. Pohjaksi päätyi porkkanainen piirakanpohja, johon ihastuin hieman aiemmin. Täytteeksi vielä kerroksittain reilusti fetaa ja muita juustoja, tomaatteja ja basilikaa. Ja kyllä tuli hyvää! Ihana suolainen paketti, nams.



Pohja toimi tässäkin piirakassa todella mahtavasti. Käytin piirakkaan testimielessä ostamaani rucola-pestotuorejuustoa. Se tuorejuusto voimisti basilikan makua ja toi rutkasti italialaista tuntua piirakkaan. Piirakkaan voi toki maun mukaan laittaa melkein mitä tuorejuustoa tai/ja juustoraastetta tahansa.




Piirakka maistui juhlissa ilmeisen hyvin myös muille, sillä lasten serkkujen äiti pyysi ohjetta itselleen. Pääsinkin maistelemaan piirakkaa jälleen lasten serkkujen synttäreillä viime viikonloppuna, ja tällä kertaa se maistui mielestäni vieläkin paremmalle. Jotenkin niin suloisen suolaiselle.


Herkullinen tomaatti-fetapiirakka

pyöreään n. 28 cm vuokaan

Pohja:

Täyte:
200 g salaatti-/fetajuustoa kuutioituna
250 g minitomaatteja puolitettuina
2 dl cheddar-gouda-juustoraastetta
basilikan lehtiä hieman pienemmäksi pilkottuna
150 g rucola-pestotuorejuustoa
1 dl maitoa
2 munaa
ripaus suolaa

Ohje:
Tee pohja erillisen ohjeen mukaan. 

Laita esipaistetun pohjan päälle puolet salaattijuuston ja tomaatin palasista sekä juustoraaste. Ripottele päälle pilkottuja basilikan lehtiä. Sekoita tuorejuusto, maito, munat ja suola hyvin keskenään. Kaada täytteen päälle. Ripottele pinnalle loput salaattijuuston ja tomaatin palat. Paista 180 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes piirakka on kunnolla hyytynyt. Jäähdytä hetki ennen syömistä tai tarjoile vasta seuraavana päivänä hieman lämmitettynä.

Vinkki:
* Vaihtelu piirakkaan saat vaihtamalla tuorejuustoa, juustoraastetta ja fetajuustoa.

* Fetajuustojen suolaisuuksissa on eroja. Jos käytät runsassuolaista fetaa, lisää suolaa täytteen joukkoon vain hitunen tai ei lainkaan. Vähempisuolaista feta-/salaattijuustojen kanssa joukkoon voi ripotella hippasen enemmän suolaa, mutta tällöinkin riittää ihan vain ripaus.


10 kommenttia:

  1. Näyttääpä herkulliselta ja ihanat kuvat tässä sun postauksessa ♥ Tuo porkkanapohja kiinnostaa myös. Täytyy tutkia myöhemmin, miten se tehdään ja kokeilla itsekin sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Krisse :D Tuo porkkanapohja on tosi helppo ja nopea tehdä, onnistuu jopa ilman vatkainta. Se sopii tosi ihanasti suolaisiin piirakoihin, oon ihan myyty. Ja itseasiassa kokeilin sitä tänään myös makeaan versioon, eikä yhtään hassumpi siinäkään :)

      Poista
  2. Voi kun näyttää maukkaalta! Tuo pohja kiinnostaa minuakin sen verran, että pitänee testailla lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita :D Testailehan ihmeessä. Olen kokeillut sitä nyt muistaakseni viiteen täysin erimakuiseen piirakkaan ja ollut tosi hyvä kaikissa. Ihan lemppari :)

      Poista
  3. Tää menee testaukseen kyll. Tykkään tomaateista ja fetasta ihan hulluna niin tää kuulostaa just hyvältä piirakalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit ja fetat maistuvat täälläkin, sekä yhdessä että erikseen, ja erityisen hyvin tässä piirakassa :P Toivottavasti maistuu sulle vähintään yhtä hyvin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...