Saimme (vihdoinkin) joulun aaton aattona keittiömme siihen kuntoon, että siellä pystyi tekemään ruokaa/leipomaan! Tonkiessani eteisen kaappeja ja viedessäni sieltä keittiötavaroita omille paikoilleen, huomasin hasselpähkinäpussit, joiden parasta ennen päiväys kolkutteli ovelle. Samassa päähäni pälkähti, että niistähän voisi tehdä joulutervehdyksiksi suklaafudgea. Joten eipä muuta kuin testailemaan uutta induktiotasoa ja pähkinöitä paahtamaan.
Fudgepohjana käytin aiemmista tekemistäni fudgeista tuttua, kondensoituun maitoon pohjautuvaa, helppoa suklaafudgemassaa. Heitin joukkoon myös suolaa, sillä se korostaa mielestäni mukavasti suklaan makua. Näistä tuli mielestäni tosi hyviä, aavistuksen Wiener Nougat-nougattia muistuttavia fudgepaloja. Maistelin itse muutaman ja loput palat päätyivät lahjoiksi lähipiiriin. Toivottavasti maistuivat myös muille :)
Hasselpähkinä-suklaafudge
Koosta riippuen n. 80 palaa
Fudge-massaan:
150 g tummaa (n.50%) suklaata
150 g tummaa (n.50%) suklaata
300 g maitosuklaata
1 prk kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
25 g voita
1 prk kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
25 g voita
1 tl suolaa
Lisäksi:
4 dl (n. 200g) hasselpähkinärouhetta
Ohje:
Paahda ensin hasselpähkinärouhe. Kaada rouhe paistinpannulle. Paahda keskimiedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen n. 5-10 minuuttia, kunnes ne saavat väriä pintaansa ja alkavat tuoksua paahtuneelle. Varo polttamasta rouhetta! Anna jäähtyä sen aikaa kun teet fudgemassan.
Pilko kattilaan suklaat, kaada joukkoon kondensoitu maito sekä voi. Lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaat ovat kokonaan sulaneet. Lisää suola ja sekoita joukkoon myös melkein kaikki hasselpähkinärouhe, säästä rouheesta n. 0.25 dl pinnalle.
Kaada seos
leivinpaperoituun n. 22 x 22 cm
kokoiseen vuokaan ja tasoita. Ripottele pinnalle loput hasselpähkinärouheesta ja painele kevyesti ne pintaan kiinni. Laita vuoka jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Leikkaa
jähmettynyt levy sopivan kokoisiksi paloiksi. Säilytä palat jääkaapissa.
Vinkit:
* Fudgepalat voi myös pakastaa
Vinkit:
* Fudgepalat voi myös pakastaa
* Suklaafudgemassan joukkoon voi sekoitella liki mitä vain. Kokeile vaikka kuivattuja marjoja tai suosikkipähkinöitäsi
* Suklaita voi vaihdella mielensä mukaan, mutta kannattaa muistaa, että
mitä vaaleampi suklaa, sitä enemmän sitä tarvitaan. Esimerkiksi jos
käyttää pelkkää valkosuklaata, sitä tarvitaan n. 800g.
Namj! Varmasti maistui! ;)
VastaaPoistaKiitos Sweet in the mouth! :) Eiköhän ;)
PoistaNamskis! Täytyypäs kokeilla fudgeja myös tuosta kondensoidusta maidosta..
VastaaPoistaKokeilehan ihmeessä Raisa P! Itse teen nykyään liki kaikki fudget kondensoidusta maidosta + suklaasta. Helppoa, nopeaa ja herkullista :P Suosittelen kokeilemaan :D
PoistaMiten kauan fudge säilyy?
VastaaPoistaJääkaapissa ja hyvin suojattuna säilyvät hyvinä muutamia päiviä. Jos kaipaa pidempää säilytysaikaa, kannattaa laittaa välillä pakkaseen.
PoistaVoiko kond. Maidosta tehdä fudgea noin nopeasti myös ilman suklaata? Ennen joulua tein pelkästä kond.maidosta ja sokerista fudgea mutta ainakin sen reseptin keittoaika oli puoli tuntia.
VastaaPoistaIlman suklaata ei varmaankaan onnistu näin nopeasti. Suklaa toimii tässä "kovettajana" ja siksi tekoaika on niin olematon. Kond.maito + sokeri vaatii pidemmän keittoajan, jotta seos saavuttaa tarpeeksi kovan lämpötilan, jotta hyytyminen on mahdollista.
PoistaVitsit, kun on ihanan näköisiä nämäkin! Mun piti tehdä jouluksi niitä sun suolapähkinäfudgeja ja ostin kaikki aineksetkin. En sitten millään kerennyt ja joulu jo menikin ja suolapähkinät on syöty ;D Jospa nyt koitan vaikka uudeksi vuodeksi jotain saada aikaiseksi! :D
VastaaPoistaNämäkin niin kiinnostais! (http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/12/helpot-suklaafudge-tikkarit.html)
Kiitos Taru :) Heheh, kuullostaapa kovinkin tutulta tuo, että ainekset häviävät parempiin suihin ennen kuin niitä ehtii käyttämään ;) Sitä se on, kun ainakin mulla voi olla montakin kokeiltavaa juttua mielessä samaan aikaan, mutta kaikkia ei millaan ehdi tekemään.. Toivottavasti ehdit nyt uudeksi vuodeksi testailemaan fudgeja, tai viimeistään ensi vuonna ;) Nämä fudget ovat kyllä ihania, täytteellä millä hyväntä. Helppoja ja nopeita tehdäkin :)
PoistaOih, olis varmaan hyviä!
VastaaPoistaKyllä maistuivat tosi hyviltä, mitä nyt itse ehtisin näitä mutustamaan :)
Poista