keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Pullataikina


Tämä on peruspullataikina pienin muutoksin; rasvaa on hieman vähemmän ja sokeria on enemmän kuin yleensä. Resepti toimii minulla erittäin hyvin ja olen saanut tehtyä tällä parhaimmat pullani (esim. taikina nousee tavallista paremmin).


Testasin nyt monitoimikoneen voimaa pullataikinan teossa. Hyvin toimi! Tuli niin hyvä sitko, että oli hankala putsata välineitä :)

Taikina:
2.5 dl vettä + 0.5 dl maitojauhetta (tai 2.75 dl maitoa)
25 g hiivaa
2 tl kardemummaa
1.25 dl sokeria
0.8 tl suolaa
n. 6-7 dl vehnäjauhoj
75 g margariinia huoneenlämpöisenä

Ohje:
Sekoita maitojauhe veteen. Lämmitä maitoseos kädenlämpöiseksi ja murustele hiiva joukkoon. Lisää sokeri, kardemumma, suola, kananmunat ja sekoita monitoimikoneen hiljaisimmalla teholla tasaiseksi. Lisäile vehnäjauhoja taikinan sekaan ja alusta taikina lisäten tehoja pikku hiljaa. Lisää alustamisen loppuvaiheessa pehmeä voi joukkoon ja vaivaa taikinaa, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan noin tunnin ajaksi. 

Kaada taikina leivonta-alustalle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja kaulitse osat levyiksi. Levitä täytteet. Leikkaa paloiksi/saksi pitkoksi. Nosta uunipellille leivinpaperin päälle, uunipelti altaan päälle jossa on kuumaa vettä  ja anna nousta leivinliinan alla vielä kaksinkertaiseksi. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista pikkupullia 225 asteessa noin 5-10 minuutin ajan ja pitkoja 200 asteessa 15-20min..
 

2 kommenttia:

  1. paljonko kananmunia pitää lisätä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, katsos. Painovirhepaholainen eksynyt tekstiin ja munien määrä jäänyt ohjeesta pois. Munia ei siis välttämättä tarvitse ollenkaan, mutta jos haluaa, niin mukaan voi laittaa yhden kananmunan. Sen ansiosta taikinaa on hieman helpompi käsitellä. Ilman munaa pullista sitten taas tulee hieman pehmoisempia.. Eli ihan miten itse haluaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...