sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Masukakku II, se parempi kakku


Pian ensimmäisen masukakun jälkeen sain pyynnön tehdä toisen masukakun. Samalla sain mahtavan tilaisuuden yrittää kakusta vieläkin parempaa, sillä edellisessä kakussa jäi muutama asia häiritsemään. Tällä kertaa kakusta tuli selkeesti parempi (=mm. värikkäämpi) ja kakun hakijakin oli kakkuun selvästi tyytyväinen. Toivottavasti kakku myös maistui :) Kakkuun tuli sisälle perussokerikakkupohja ja raikas mansikkamousse. Kuorrutus on pyynnöstä jälleen aivan ihanaa valkosuklaamassaa.


Tämä tyttö ei ole niin kalpea kuin edellinen :)

Vaikka nostaahan se itsekritiikki taas päätään. Eipä tämäkään kakku ole vielä niin hyvä ole kuin haluaisin. Kasvojen tekeminen on aivan älyttömän hankalaa ja muutamasta yrityksestäkin huolimatta naamasta tuli rohmumpi kuin piti. Naaman tekemistä pitääkin harjoitella vielä, ja rutkasti. Ja muitakin pikkuvikoja. Pääosin olen kuitenkin tosi tyytyväinen.



Parempi masukakku

n. 15-20 hlön

Pohja:
6 munan sokerikakkupohja (noin 20 cm vuokaan)

Täyte:
4 dl vispikermaaa
200 g vaniljatuorejuustoa
1.25 dl sokeria
400 g mansikkasosetta
3 tl liivatejauhetta
3 rkl sitruunan mehua

Kostutukseen:
2 dl mehua

Kuorrutus (vatsa, housut, paita):
Itsetehtyä valkosuklaamassaa
värjätty pastaväreillä
housun napit sivelty metallin harmaalla kimalletomuvärillä

 Hiukset:
Suklaamassaa tummasta suklaasta (ohje tulossa myöhemmin)

Kädet ja naama:
marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta
värjätty ihon värisellä pastavärillä 

Ohje:
Tee kakkupohja valmiiksi jo täyttöä edeltävänä päivänä. Käytä normaalia kakkuvuokaa korkeareunaisempaa vuokaa, sillä pohjasta tulee todella korkea. Vaihtoehtoisesti pohjan voi paistaa kahdessa erässä (puolet ensimmäisellä kerralla, toinen puoli toisella), niin tällöin pärjää normaalilla kakkuvuoallakin.

Leikkaa jäähtynyt pohja 4 osaan. Tee täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Liota liivatejauhe sitruunamehuun ja anna turvota. Kuumenna liivateseosta mikrossa n. 15-20 sekuntia, kunnes liivate sulaa. Vatkaa notkistettu tuorejuusto kerman joukkoon. Lisää myös sokeri ja mansikkasose. Vatkaa joukkoon liuotettu liivate koko ajan voimakkaasti vatkaten.
Täytä kakku suoraan sopivan malliseen, pyöreään kulhoon. (Kokoamisvinkkejä voit vilkaista vaikka Angry Birds-kakun ohjeesta. Sieltä löytyy myös kuvalliset täyttöohjeet. Tähän kakkuun tosin ei tullut kostutukseen mansikkasosetta, mutta muuten samaan tyyliin.). Laita täytetty kulho jääkaappiin jähmettymään ainakin 6 tunniksi tai yön yli.

 Kun kakku on hyytynyt, kippaa se suoraan tarjoilualustalle. Vuoraa kakku valkosuklaamassalla ja muovaile päät ja raajat paikoilleen..





6 kommenttia:

  1. Ihana!;) Olen usein miettinyt tekeväni barbin päälle sellasen muutaman munan masukakun.:) ei tarvis niin hirveesti värkkäillä ja idea olis suunnilleen sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvä ajatus tuo, että käyttää barbia! Pääsee paljon helpommalla ja lopputuloskin tämän naamaa nätempi ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...