Peltipulla on ihanan helppo pulla. Ihastuin viime keväänä tekemääni vaniljakreemi ja marjoja sisältävään peltipullaan. Se oli niin herkullista, että nyt kun hiivaa sattui taas olemaan jääkaapissa, ajattelin kokeilla vastaavanlaista, mutta muokattuna suklaisempaan suuntaan.
Pullan leipominen tuli sen verran yllätyksenä, etten ollut tarkistanut kaikkia tarveaineita. Tai no itse pullataikinaan oli aineet, mutta en ollut miettinyt täytteitä ja päällistä lainkaan. Kun taikina oli tehty, kaivelin kaappeja ja tein täytteet sieltä löytyneistä tuotteista. Eli toisiin koloihin tuli kaakaojauheella maustettua vaniljakreemiä + vadelmia ja toisiin koloihin vaniljakreemiä + puolikas pala tummaa suklaata.
Laitan yleensä pullan pinnalle raesokeria, mutta sitäkään ei löytynyt, joten korvasin sen ripottelemalla fariinisokeria. Mietin mielessäni, että siitä ehkä tulee kivan kinuskinen maku. Ja niinhän siinä kävikin. Lisäksi pinta oli kivan rapea niistä kohdista,
joissa oli fariinisokeria. Sitä olisi voinut olla vieläkin enemmän :P
Vaniljakreemiä tehdessä muistin jälleen, kuinka erilaisia erimerkkiset vaniljakreemijauheet ovat niin maultaan kuin annostuksiltaan. Aiemmassa peltipullassani käytin jauhetta vain noin puolet siitä, mitä jouduin laittamaan sitä tällä kertaa, jotta sain koostumuksesta sopivan. Ihmettelin asiaa, mutta sitten muistin käyttäneeni erimerkkisiä jauheita. Edellisessä pullassa oli käytössä Sallisen kreemijauhe ja tällä kertaa Priman..
Vadelmat toivat kivaa kirpakkuutta kaakaokreemin seuralaisena ja niitä olisi voinut olla vaikka yksi enemmänkin per pullanpala. Nyt laitoin vadelmia jokaiseen koloon pari,kolme kappaletta. Tosin yksi syöjistä totesi, ettei kaakaovaniljakreemi sopinut lainkaan vadelman kanssa yhteen.. Mutta sepä onkin helppo korjata laittamalla ensi kerralla pelkkää vaniljakreemiä ja marjoja, sillä se on todistetusti toooosi hyvää (kuten marjaisessa peltipullassa) :)
Noissa toisissa koloissa, suklaata tuli vain puolikas pala yhteen pullan siivuun, mutta se toi reilusti lisämakua. Tykkäsin, molemmista, mutta pakko myöntää, että kyllä vaan se edellinen versio vie silti voiton. Tässäpä kuitenkin tämäkin ohje.
Peltipulla/pannupulla vaniljakreemillä, vadelmilla ja suklaalla
Keskikokoiselle uunipellillille (n. 40 x 27 cm)
Normaalikokoiselle (n. 40 x 35 cm) pellille isommilla määrillä
Aineet:
3.5 dl maitoa
35 g (2/3 pkt) hiivaa
1 muna
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 dl sokeria
35 g (2/3 pkt) hiivaa
1 muna
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 dl sokeria
n. 8.5 dl vehnäjauhoja
n. 80 g juoksevaa rasvaa
Vaniljakreemi (valmis kreemi jaetaan puoliksi):
n. 80 g juoksevaa rasvaa
Vaniljakreemi (valmis kreemi jaetaan puoliksi):
1 2/3 dl (Prima) vaniljakreemijauhetta
2.5 dl maitoa
0.3 tl vaniljajauhetta (ei pakollinen)
Kaakaokreemiin lisäksi (toiseen puolikkaaseen vaniljakreemiä):
Kaakaokreemiin lisäksi (toiseen puolikkaaseen vaniljakreemiä):
0.5 rkl tummaa kaakaojauhetta
Lisäksi:
Lisäksi:
tummaa suklaata
vadelmia
Pinnalle:
Pinnalle:
1 muna
raesokeria
Ohje:
Ohje:
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murustele joukkoon huoneenlämpöinen
hiiva. Sekoita joukkoon myös kardemumma, sokeri, suola ja muna. Mittaa
puolet jauhoista maitoon ja sekoita sähkövatkaimella tai yleiskoneen
vatkainosalla n. 10-15 sekuntia täysillä. Lisää loput jauhoista (laita
ensin yhteensä 8 dl ja lisää lopuksi tarvittaessa lisää) ja vatkaa
jälleen vatkaimella (tai yleiskoneen vatkaisosalla) voimakkaasti, kunnes
taikina hieman kiinteytyy (n. 10-15 sekuntia). Tässä vaiheessa taikina
on pehmeän ja hieman sitkoisen tuntuinen. Sitkon puuttuminen/vähäisyys
ei kuitenkaan haittaa. Tärkeintä on, että taikina on pehmeää. Putsaa
käsin suurimmat taikinan palat vatkainosista kulhoon. Mittaa joukkoon
rasva ja sekoittele se joukkoon.
Painele taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle käsin. Käytä tarvittaessa jauhoja apuna, jos taikina tarttuu sormiin. Kohota liinan alla lämpimässä paikassa, vaikkapa kuumaa vettä sisältävän altaan päällä, n. 45-60 minuuttia. Pulla on tarpeeksi kohonnut, kun taikinan pinta pompsahtaa takaisin päin, kun sitä painaa kevyesti sormella.
Tee kreemitäyte sillä välin, kun taikina kohoaa. Mittaa vaniljakreemijauhe ja maito kulhoon. Vatkaa pari minuuttia vatkaimen keskinopeudella (tai käsin pallovatkaimella). Lisää halutessasi joukkoon vaniljajauhetta korostaaksesi vaniljan makua. Jaa valmis kreemi kahteen kippoon ja sekoita toiseen kaakaojauhe.

Kun pulla on noussut, painele siihen syviä koloja n. 28 kappaletta sormilla.
Kolot umpeutuvat hyvin nousseessa taikinassa nopeasti, joten lusikoi koloon samantein reilusti (laitoin reilun teelusikallisen) kreemiä. Paina kreemiä kolon kohdalta lusikalla tasaisemmaksi, niin se painuu hieman syvemmälle. Laita kaakaovaniljakreemin päälle 3 isohkoa vadelmaa, ja vaniljakreemin päälle pienemmäksi pilkottua suklaan paloja yhteensä puolikkaan suklaanpalan verran.
Voitele pinta vielä munalla ja ripottele pinnalle fariinisokeria. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes pulla on saanut pintaansa kauniin värin.

Anna pullan jäähtyä hetki ja leikkaa sen jälkeen annoskokoisiksi paloiksi. Nauti tuoreena vaikkapa kylmän maidon kanssa.
Vinkki:
Oi, mielenkiintoinen tuo kaakao pullassa.. :)
VastaaPoistaKaakao pullassa toimii aikas hyvin. Tässä peltipullassa ei ollut ehkä aivan niin täydellinen kuin toivoin, mutta tällä toisella ohjeella (http://suklaapossu.blogspot.fi/2015/11/suklaapullat-tummasta-ja-valkosuklaasta.html) tehtynä tuli kyllä aivan ihania suklaapullia, nams. :P
PoistaNam, näyttää herkulliselta pullalta! :P
VastaaPoistaT: Serkusten suklaaunelma
Kiitos Roosa :) Kyllä pulla on hyvää. Ja sen kanssa käy lähes minkälainen täyte tahansa :)
PoistaHerkullista! Uusi satsi jo kohoomassa kun tänään tulee vieraita! :)
VastaaPoistaMukavaa, että teillä innostuttiin tästä noin paljon! :) Mikäs näitä tehdessä, ovat niin helppoja ja nopeitakin :)
Poista