perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kolmen aineen sitruunainen jälkiruokamousse


Joskus käy niin hyvä tuuri, että kun vain sattumalta sekoittaa aineet yhteen, syntyy jotain ihan mahdottoman maukasta. Näin kävi tässä eräs viikonloppu, kun heitin ylimääräisen puolikkaan purkin kondensoitua maitoa yhteen yhden ylimääräisen sitruunan mehun ja kermavaahdon kanssa. Lopputulos oli siis niin mahdottoman ihanan raikkaan kirpeä, etten meinannut ensi maistamalla edes uskoa! Maku muistutti melko paljon Järisyttävän hyvää juustokakkua, joka on yksi lempijuustokakuistani.


Annokset olivat sitruunaisesta raikkaudestaan huolimatta melko makeita. Mutta eipä se estänyt nauttimasta näitä ennätysvauhtia! Makeannälkä lähti hienosti. Vaikka myönnän toki, ettei tuo yksi pieni annos riittänyt itselläni täysin sammuttamaan makeannälkää, vaan kauhaisin osan tätä samettisen pehmoista ja silkinsileää moussea myös toisesta kiposta :)


Tässäpä vielä tämä ääreishelppo ohje :)

Helppoakin helpompi 3 aineen jälkiruoka

4 annosta

Aineet:
1/2 prk kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa
n. 0.5 dl sitruunan mehua
2 dl vispikermaa
(+ sitruunan kuoriraastetta)

Ohje: 
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kondensoitu maito ja sitruunan mehu. Maista ja lisää halutessasi sitruunan mehua tai kuoriraastetta, jos kaipaat voimakkaampaa sitruunan makua.

Vinkki:
* Lopun kondensoidun maidon voi tarvittaessa pakastaa myöhempää käyttöä varten.


5 kommenttia:

  1. Nämä ohjeet on just parhaita joihin tulee vain vähän raaka-aineita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovatkin! Ja parasta, kun ei tarvitse mausta kuitenkaan tinkiä! :)

      Poista
  2. Vaikuttaa kyllä lupaavalta! Nam! Miten helppo ja herkullinen jälkkäri pääsiäiseen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :) Tämä oli kyllä herkkua. Makeaa, mutta samalla kirpeää. Ja ihanan helppoa! :) Tykättiin kovin :P Mulla pyörii päässä lähinnä vain sitruunaisia leivonnaisia. Oiskohan juuri tuolla lähestyvällä Pääsiäisellä osuutta asiaan.. :)

      Poista
  3. Ohjeessa mainittu "kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa" voi olla joko itsekeitettyä tai kaupasta valmiiksi kinuskiksi keitettyä kond. maitoa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...