torstai 3. maaliskuuta 2016

Suolattu valkosuklaafudge maissihiutaleilla


Samalla kun tein mustikka-valkosuklaafudgeja, tein lopusta kondensoidusta maidosta myös näitä suolattuja valkosuklaafudgepaloja. Heittelin joukkoon myös maissihiutaleita testatakseni josko ne pysyisivät rapeina fudgen joukossa. Olen aiemmin testaillut rapeuden saamista murojen ja keksien kanssa. Muroista tuli aivan lötsöjä, sellaisia sitkeitä palluroita. Keksien kanssa kävi paremmin ja ne pysyivätkin melko kivasti rapeina. Pakastamisesta nekään eivät toki pitäneet..


Noh, maissihiutaleiden kanssakaan ei käynyt kovin hyvin, siis rapeusrintamala. Maissihiutaleista tuli fudgeen tuli kyllä rapeutta, mutta samalla myös hieman sitkeyttä. Rapeuskin hävisi vuorokauden sisällä. Jos ei kaipaa erityisesti sitä rapeaa suutuntumaa, vaan maku on pääasia, niin siihen nämä olivat mielestäni oikein hyviä! Suola taittoi mukavasti valkosuklaan makeutta ja maissihiutaleet toivat oman kivan makunsa.

 
Pehmeä Fudgemassa sisältää ilmeisesti sen verran nesteitä, että rapeuden säilyttäminen on todellinen haaste. Tai jos joku siellä ruudun toisella puolella tietää hyvän vinkin, niin kerrothan! :) Pelkässä suklaassa murot ja maissihiutaleet säilyttävän paremmin koostumuksensa, joten taidan säästää jatkossa crunch-tuntuman hakemisen sinne :)


Suolattu valkosuklaafudge maissihiutaleilla

Koosta riippuen n. 60 kpl

Aineet:
1/2 prk kondensoitua maitoa
300 g valkosuklaata
2 mm (=vajaa 0.5 tl) suolaa 
3 + 0.5 dl maissihiutaleita

Ohje:
Kaada kondensoitu maito kattilaan. Pilko valkosuklaa pienemmiksi ja lisää kattilaan. Lämmitä koko ajan sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Mausta suolalla ja sekoita joukkoon myös 3 dl maissihiutaleita. Kaada seos n.20 cm x 20 cm vuokaan. Ripottele pinnalle vielä noin 0.5 dl käsien välissä pienemmiksi paineltuja) maissihiutaleita ja painele ne kevyesti pintaan kiinni. Laita vuoka jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. Leikkaa paloiksi.



 Nautiskele. 


2 kommenttia:

  1. Nämä fudget on niin uskomattoman helppoja tehdä.. Tämäkin versio kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan äärimmäisen helppoja. Pari ainetta vain kattilaan, kiehautus ja siinä se jo melkein onkin :) Nämä maistuivat mielestäni oikein ihanille, vaikka kaipaamani rapeus jäikin uupumaan. Suola taitto tosi kivasti valkosuklaan makeutta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...