keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Mustikkarahka mustikkajauheesta




Meillä syödään aika usein välipalana rahkaa. Useimmiten se höystetään hedelmillä, marjoilla tai/ja vatkattavalla vaniljakastikkeella. Tällä kertaa lapsi oli sairaana ja yritin kovin keksiä jotain, mikä maistuisi. Löysin kaapista mustikkajauhetta, jonka päiväys uhkasi mennä vanhaksi ja päätin kokeilla sitä tähän nopeatekoiseen rahkaan. 

Molemmat lapset tykkäsivät rahkasta kovin ja saivat samalla päivittäisen marja-annoksensa. Mustikkajauhetta nimittäin upposi rahkaan 4 rkl. Kun miettii, että 1 rkl mustikkajauhetta vastaa n. 1.5 dl tuoreita mustikoita, niin tämähän oli aikamoinen mustikka-annos! Helppo, nopea ja melko terveellinen välipala :)


Ja tykkäsinhän minäkin tästä, vaikka pari muokkaus-ideaa tuli mieleen. Mustikkajauheen suuresta määrästä johtuen rahka tuntui ainakin omaan suuhuni aavistuksen jauhoiselta. Muita syöjiä se ei tuntunut niinkään häiritsevän. Mutta sain myös sellaisen korjausehdotuksen, että tuota vaaleaa rahkaa olisi voinut olla enemmänkin. Se on totta, ja silloinhan myös mustikkaosion "jauhoisuus" olisi hälvennyt. Laitan kuitenkin ohjeen sellaisena kuin sen tein. Kukin voi itse päättää vaalean ja mustikkaisen rahkan osuuden :) 

Mustikkarahka mustikkajauheesta

n. 4 annosta

Aineet:
2.5 dl Flora Kuohua
250 g maitorahkaa
1 rkl vaniljasokeria
n. 5 rkl tomusokeria
n. 4 rkl mustikkajauhetta

Ohje:
Vatkaa Kuohu vaahdoksi. Vatkaa joukkoon maitorahka sekä sokerit. Ota syrjään hieman moussea (otin n. viidenneksen koko rahka-annoksesta). Sekoita loppuosaan mustikkajauhetta oman makusi mukaan. Maista ja mausta halutessasi esim. lisäsokerilla tai mustikkajauheella. Lusikoi mustikkarahkat annosmaljoihin. Lusikoi päälle vaalea rahka. Ripottele pinnalle vielä mustikoita. Tarjoile heti tai anna vetäytyä jääkaapissa muutama tunti.


4 kommenttia:

  1. Tämä resepti tuli kuin tilauksesta! :D Oon pitkään jo suunnitellut, että käyttäisin tuota mustikkajauhetta juurikin mustikkarahkaan, mutta en oo vielä kerennyt :D

    VastaaPoista
  2. Tehosekottimessa tuo tulee vielä helpommin smoothieksi. Rahka, vanilijajugurtti ja mustikka (tuoreena tai jauheena) blenderissä ja sit mausteeksi hunajaa, kaardemummaa ja kaakaota. Meillä on pienet lapset ja etenkin kipeenä se syöminen on sitä ruuan työntelyä lautasella puolelta toiselle. Tää menee pillin kanssa ihan huomaamatta! Mustikka on ihan parasta ikinä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa ihanan helpolta, ja ihanan herkulliselta. Hunaja ja mustikka ovat muutenkin hyviä lääkkeitä, joten toimii tuossakin varmaan tosi kivasti. Pitääkin muistaa ensi kerralla, kiitos vinkistä AidaD :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...