keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Juusto-kasvispiirakka


Esikoisen synttäreille oli tulossa vieraaksi kasvissyöjä ja halusin tehdä hänelle jotain kasvis-tarjottavaa. Tein tätä maukasta piirakkaa jo vuosi sitten ja se jäi mieleeni, koska oli kasvis-versioksi todella maukas. Jopa lihansyöjät kehuivat piirakkaa! Tällä kertaa vaihdoin sipulin purjoksi, porkkanat parsaksi ja lisäsin mausteita ja aurajuustoa. Valkosipulia laitoin vähemmän kuin edellisessä ja vaihdoin sulatejuuston ”voimakkaaksi”. Piirakkaa on siis helppo muokata. 
Valitettavasti juhlissa oli niin kiire, etten ehtinyt ottaan tarjoiluista yhtään kuvaa. Ensi kerralla sitten :)

Pohja (pohjaan menee vain 2/3 osa taikinasta, lopusta voi tehdä vaikka pari pitsaa):
2 dl vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
50 g Valio Meijerivoita sulatettuna
5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut ainekset ja vaivaa kimmoisaksi. Kohota. Kauli taikina uunipannun kokoiseksi ja nosta leivinpaperin päälle uunipannuun. Kohota.

Täyte:
1 purjo
2 eriväristä paprikaa
450 g parsakaalia
2 rkl Valio meijerivoita
1 pkt Koskenlaskija Voimakas –sulatejuustoa
½ pkt Aurajuustoa
1 tl suolaa
0.5 tl valkosipulitahnaa
1 tl kirveliä
1 tl rakuunaa
1 rkl kuivattua persiljaa
2 munaa

Päälle:
1 dl juusto-raastetta

Sillä aikaa taikina kohoaa, suikaloi kasvikset ja hauduta voissa puolipehmeiksi. Ota pannu levyltä. Lisää kuutioitu juusto ja mausteet. Sekoita kunnes juustot ovat sulaneet joukkoon. Lisää lopuksi munat nopeasti mukaan sekoittaen Levitä pohjalle. Paista 250°C:ssa 15-20 min.

Neljän juuston lohipiirakka

Tätä Ulla Svenskin neljän juuston lohipiirakkaa on tullut tehtyä moneen moneen kertaan, eikä jämien syömisistä ole kertaakaan tarvinnut murehtia. Piirakka maistuu niin kylmänä kuin lämpimänäkin. Itse tykkään tästä eniten haaleana, ehkä jo kertaalleen uudestaan lämmitettynä. Tällä kertaa vaihtelin taas hieman pohjan jauhoja, mutta muuten ohje sama kuin aiemmin.

Pohja:
200 g voita
2.5 dl vehnäjauhoja
0.5 dl kauraleseitä
1.25 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
250 g maitorahkaa
vajaa 1 tl suolaa

Pohjan päälle:
200 g valkosipuli-tuorejuustoa
200 g emmental-juustoraastetta
1 pieni prk  (70g) tomaattipyrettä

Täyte:
300 g lämminsavustettua lohta
½ pkt aurajuustoa
100 g fetajuustoa
1 sipuli pieneksi silputtuna
1 tilliruukku saksittuna

Valmista pohja sekoittamalla hieman pehmeä voi keskenään sekoitettuihin jauhoihin, lisää maitorahka ja vaivaa taikina tasaiseksi. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.

Sekoita tuorejuusto, juustoraaste ja tomaattipyre tasaiseksi tahnaksi. Levitä tahna pohjan päälle.

Ripota piirakan päälle lämminsavulohta, murusteltu aurajuusto, paloiteltu feta ja pilkottu sipuli. Saksi päälle vielä tilliä (tai kuivattua tilliä). Paista piirakka uunin alatasolla +200 asteessa noin 25 minuuttia (varo paistamasta yli ettei kuivu, 25 min. maksimi nykyisessä uunissa).

perjantai 11. toukokuuta 2012

Feta-pinaatti-purjopiirakka



Alkuperäisohje Yhteishyvän ruokaliitteestä. Tiputin taikinan määrän puoleen ja käytin lehtitaikinan sijasta torttutaikinaa. Tähän sopisi varmaan rahkavoitaikinakin.

Suolan määrä ohjeessa oli huima. En uskonut itseäni ja pistin sitä kiltisti ohjeen mukaan, mutta tuli makuuni aivan liian suolainen. Korjasin suolan määrän alla olevaan ohjeeseen puoleen alkuperäisestä. Niin ja purjo-täytettä voisi olla enempikin, vaikka 1.5-kertainen annos.  Mutta hyvää tämä silti oli!


Pohja:
300 g torttutaikinaa (alk. per. 600 g lehtitaikinaa)

Päälle:
1 pss (150 g) pakastepinaattia
100 g Apetina fetajuustoa

Päällinen:
iso purjo
n. 50 g margariinia/voita
0.5 dl vehnäjauhoja
0.75 tl suolaa(alk.per. 1.5.tl)
2 dl kevyt kermaa
1 dl maitoa

Pinnalle:
3 rkl Mustaleimaemmental-raastetta.

Kaulitse lehtitaikina-levyt yhteen leivinpaprun päällä. Laita se n. 22 x 32 kokoiseen vuokaan, kunnes se riittää hieman myös reunoille. Laita päälle sulatettu ja valutettu pinaatti ja feta murustettuna.

Pese purjo hyvin. Leikkaa siitä renkaita. Kuullosta margariinissa muutama minuutti. Lisää suola ja vehnäjauhot ja paista minuutti. Lisää kerma ja maito. Keitä kunnes saostuu. Lisää pohjan päälle. Ripottele päälle emmental-raaste. Paista 200 asteessa n. 30 min.

Brownies monitoimikoneella


Jamie Oliver teki monitoimikoneella brownies-taikinan ja pitihän sitä tällaisen suklaapossun heti testata, ja vielä kahteen kertaan välillä ohjetta hieman muokaten. Tässä on ohje, joka mielestäni oli toimi parhaiten jääden sopivan suklaisen mutaiseksi. Alkuperäiset määrät sulkeissa. Brownies-leivokset kannattaa tehdä ainakin jo edellisenä päivänä ennen tarjoilua valmiiksi. Brownies-leivokset kestävät hyvin pakastamisen! Minun pakkasessa käyneet leivokset vielä mehevöityivät lisää reunoilta, mistä olivat hieman ehtineet kypsyä liikaa.


Taikina:
200 g taloussuklaata
200 g margariinia (alk.per. 250 g)
1 dl sokeria
1.5 dl ruokosokeria (alk.per. tavallista sokua yht. 200g)
1/4 tl suolaa (ripaus) 
0.75 dl kaakaojauhetta
1.25 dl vehnäjauhoja (alk.per.4 rkl kukkurallista ruokalusikallista)
1 tl leivinjauhetta (oma, alk.per. itsekohoavaa jauhoa)
1 tl vaniljasokeria
4 munaa
100 g valkosuklaata tai maitosuklaata pieniksi paloiksi leikattuna

Päälle:
n. 1 dl suolapähkinöitä hieman pienemmäksi pilkottuna
50 g valkosuklaata pilkottuna

Ohje:
Laita paloiteltu taloussuklaa, margariini sekä kuivat aineet monitoimikoneeseen ja hurauta paksuksi tahnaksi. Lisää munat yksitellen kunnolla hurauttaen. Sekoita joukkoon lusikalla (ei siis enää monitoimikoneen terällä) suklaata (tai vaikka pähkinöitä, kuivattuja marjoja tms.). Kaada taikina voideltuun 22 x 25 cm vuokaan. Ripottele päälle suolapähkinöitä ja pilkottua suklaata. Paista 200 asteessa n. 20 min. Pitää jäädä tahmeaksi.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Salamakakku

Veljenpoika toivoi syntymäpäiväkakkuunsa Salamaa. Koska olin jo aiemmin tehnyt yhden Salamakakun piirtämällä auton sokerimassan pintaan, halusin tällä kertaa piirtämisen sijasta koittaa tehdä sen muovailemalla. Auto tunnistettiin kuin tunnistettiinkin Salamaksi, joten voinen olla tyytyväinen muovailutulokseeni :)

 
Reunapursotukset tein jälleen ihanalla lehtityllallani.

 Auton muovaileminen oli mukavaa puuhaa.

Auto pääsi huristelemaan asfalttitietä pitkin
  


Pohjana 6 pikkumunan sokerikakkupohja tehtynä 24cm vuokaan.

Kostutus vaniljamaidolla (n. 2 rkl vaniljasokeria/3 dl maitoa). Täytteenä alimmassa kerroksessa mansikkahilloa, banaania ja vaniljavaahtoa. Toisessa kerroksessa omatekoista ei-niin-makeaa omenahilloa, banaania ja vaniljavaahtoa.

Päällinen vihreää vaahtokarkkimassaa (vaniljan makuista), tie Kick-karkeista, hiekka digestivekeksiä ja Salama marsipaanin ja sokerimassa sekoitusta.

Makeampi Vaniljavaahto omenahillon kanssa:
1 prk Vatkattavaa vaniljakastiketta
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
0.5 rkl vaniljakreemijauhetta

Miedompi vaniljavaahto mansikkahillon kanssa:
1/2 prk Vatkattavaa vaniljakastiketta
1/2 prk Flora Kuohua
1/2 prk maustamatonta tuorejuustoa
0.5 rkl vaniljasokeria
0.5 rkl vaniljakreemijauhetta

Auto viela ilman meikkiä..
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...