keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Juusto-kasvispiirakka


Esikoisen synttäreille oli tulossa vieraaksi kasvissyöjä ja halusin tehdä hänelle jotain kasvis-tarjottavaa. Tein tätä maukasta piirakkaa jo vuosi sitten ja se jäi mieleeni, koska oli kasvis-versioksi todella maukas. Jopa lihansyöjät kehuivat piirakkaa! Tällä kertaa vaihdoin sipulin purjoksi, porkkanat parsaksi ja lisäsin mausteita ja aurajuustoa. Valkosipulia laitoin vähemmän kuin edellisessä ja vaihdoin sulatejuuston ”voimakkaaksi”. Piirakkaa on siis helppo muokata. 
Valitettavasti juhlissa oli niin kiire, etten ehtinyt ottaan tarjoiluista yhtään kuvaa. Ensi kerralla sitten :)

Pohja (pohjaan menee vain 2/3 osa taikinasta, lopusta voi tehdä vaikka pari pitsaa):
2 dl vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
50 g Valio Meijerivoita sulatettuna
5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut ainekset ja vaivaa kimmoisaksi. Kohota. Kauli taikina uunipannun kokoiseksi ja nosta leivinpaperin päälle uunipannuun. Kohota.

Täyte:
1 purjo
2 eriväristä paprikaa
450 g parsakaalia
2 rkl Valio meijerivoita
1 pkt Koskenlaskija Voimakas –sulatejuustoa
½ pkt Aurajuustoa
1 tl suolaa
0.5 tl valkosipulitahnaa
1 tl kirveliä
1 tl rakuunaa
1 rkl kuivattua persiljaa
2 munaa

Päälle:
1 dl juusto-raastetta

Sillä aikaa taikina kohoaa, suikaloi kasvikset ja hauduta voissa puolipehmeiksi. Ota pannu levyltä. Lisää kuutioitu juusto ja mausteet. Sekoita kunnes juustot ovat sulaneet joukkoon. Lisää lopuksi munat nopeasti mukaan sekoittaen Levitä pohjalle. Paista 250°C:ssa 15-20 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...