torstai 26. toukokuuta 2011

Mangojuustokakku


Alkoi mascarpone uhkaavasti vanheta. Piti keksiä käyttöä sille, joten testasin minulle vierasta mangojuustokakun ohjetta. Tällainen siitä tuli. Vein sen töihin tuhottavaksi ja kakku olikin huvennut liki kokonaan ennen kuin itse pääsin maistamaan sitä. Kaikki töissä kehuivat piirakkaa ja monet pyysivät reseptiä. Mutta eivät syyttä, sillä tämä oli ihanaa!!!

Päiv. 3.4.2014: Virheellinen liivatteen käyttötapa muokattu oikeaksi.

Mangojuustokakku

22 cm vuokaan

Pohja:
200g digestivekeksejä
75g voita tai margariinia

Täyte:
2 tl liivatejauhetta
2 rkl kiehuvaa vettä
250 g mascarponea
1.5 dl sokeria
3.5 tl vaniljasokeria
3 rkl sitruunamehua
2.5 dl Flora Kuohu-kermaa

Kiille:
3 dl mangososetta (esim piltti tms)
1.5 tl liivatejauhetta
2 rkl vettä

Koristeluun:
suklaata, kermavaahtoa, hedelmiä yms.

Ohje:
Murenna keksit ja sekoita sula rasva joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja taputtele keksimuruseos tasaisesti pohjalle. Voitele vuoan reunat öljyllä tai käytä reunakalvoja (helpottaa kakun irrottamista). Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Sekoita täytteen liivatejauhe kylmään veteen. Anna turvota. Sekoita sokerit ja sitruunamehu tuorejuustoon. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Kun liivate on turvonnut, lämmitä sitä mikrossa n. 15 sekuntia, kunnes liivate sulaa. Lisää liivateseos ohuena nauhana notkistetun tuorejuuston joukkoon koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Lisää kermavaahto mukaan varovasti käännellen tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte vuokaan. Nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Kun täyte on hyytynyt, tee kiille. Sekoita kiilteen liivatejauhe kylmään veteen. Anna turvota. Kun liivate on turvonnut, lämmitä sitä mikrossa n. 15 sekuntia, kunnes liivate sulaa. Lisää liivateseos mangososeen joukkoon, sekoita tasaiseksi. Kaada kakun päälle ja nosta kylmään hyytymään vähintään puoleksi tunniksi.

Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele esim. spritsaamalla suklaalla tai pursottamalla kermavaahtoa päälle.

Vinkki:
* Voit käyttää liivatejauheen sijasta myös liivatelehtiä. 1 tl liivatejauhetta vastaa 2 liivatelehteä, joten täytteeseen tulee 4 liivatelehteä. Liivatelehtiä käytettäessä laita lehdet ensin kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Kun lehdet ovat pehmenneet, puristele niistä ylimääräinen vesi pois ja liuota lehdet 2 rkl kuumaa vettä. Jatka tämän jälkeen kuten yllä liivateseoksen kanssa on tehty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...