Minuun on ilmeisesti iskenyt jokin pullakausi. Olen viimeisen vuoden aikana tehnyt enemmän pullaa kuin koko aikuiselämäni aika yhteensä!
Ja taas sitä mentiin. Tällä kertaa sain innostuksen nyhtöpullaan selattuani alkusyksystä saamaani Leivotaan-lehteä. Nyhtöpossuja ja -kanoja on vilkkunut muiden blogeissa, mutta itse kiinnitin huomiota makeaan "nyhtö"-herkkuun eli nyhtöpullaan. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta nyhtöpulla on omien tietojeni mukaan alunperin kotoisin amerikasta. Sieltä tuntuu suurin osa muistakin ihanista ja rennonoloisista leivonnaisideoista tulevan. Sitä tämäkin oli. Valmiista pullasta voi repäistä juuri sen kokoisen palan, kuin tuntuu itsestä sopivalta.
Niin ja nyt kun laskiainenkin on tiistaina, tuli mieleen, että mikäli kaipaa laskiaispulliin hieman vaihtelua, tästähän voisi tuunata sellaisenkin. Repii ison pullapalan lautaselle, päälle nokare hilloa ja reilusti kermavaahtoa :) Sillä eihän laskiaispullan välttämättä pyöreä tarvitse olla, eihän?
Ohje on lähes suoraan otettu viime syksyn Leivotaan-lehdestä, mutta toki pienin muutoksin. Koitin ottaa jotain vaihekuviakin, mutta laatu on hieman heikohko. Kuvaushetkellä koitin väsätä samaan aikaan toista pullataikina, vahtia kuopuksen unia (=tehdä mahdollisimman äkkiä kaikki tehtävät pois alta, jos tyttö herää) ja kertoa esikoiselle miten hän voi auttaa pullanteossa. Vanhempi tyttö tekikin paljon ja yritin hyödyntää tilanteen ottamalla mahdollisimman paljon vaihekuvia.
Pullasta tuli vähän hassun näkönen, sillä itselläni ei ollut tarpeeksi suurta vuokaa ja taikina alkoi pursua uunissa ulos vuoasta. Toisaalta tarviiko nyhtöpullan niin nätti ollakkaan, siitähän revitään muutenkin palasia, joten rosoisempi ulkonäkö sopii tilanteeseen hyvin ;)
Pelkkää pullaa mutustaessani olisin kaivannut mukaan hieman enemmän makua, mutta hillon ja vaniljavaahdon kanssa sitä ei tarvittu. Pullataikinasta puuttui normipullaan kuuluva kardemumma. Maku muistuttikin enemmän korppuja kuin pullaa. Yhtäläisuudet korppuun loppuisivat makuun, sillä koostumus oli jotain aivan muuta; erittäin pehmeä ja hieman höttöinen. Tämä ei kauaa meillä vanhentunut, hyvä kun ehti pikaseen räpsäsemään kuvat ;)
Nyhtöpulla
n. 1-1.5 litran leipävuokaan (itse laitoin 1 litran vetoiseen)
Taikina:
2 dl maitoa
25 g hiivaa
0.5 dl sokeria
0.25 tl suolaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
50 g voita tai leivinmargariinia huoneenlämpöisenä
Täyte:
25 g voita tai leivinmargariinia
3 rkl fariinisokeria
kanelia
Ohje:
Tee pullataikina.Voit vilkaista tekotavan vaikka korvapuustiohjeesta.
Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, kumoa se alustalle ja kaulitse ohueksi levyksi. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä levyn pinnalle.
Leikkaa levystä n. 5-6 pitkänmallista suirua. Nosta palat päällekäin. Leikkaa pino vielä n. kuuteen osaan. Nosta palat vielä vuokaan.
Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, kumoa se alustalle ja kaulitse ohueksi levyksi. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä levyn pinnalle.
Leikkaa levystä n. 5-6 pitkänmallista suirua. Nosta palat päällekäin. Leikkaa pino vielä n. kuuteen osaan. Nosta palat vielä vuokaan.
Kun palat on vuoassa, voitele pinta munalla ja ripottele pintaan raesokeria. Anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Heti kun laitat pullan uuniin, laskea lämpötilaa 180 asteeseen. Paista alatasolla n. 40 minuuttia kypäsksi. Laita vuoan päälle folio, jos pinta uhkaa saada liikaa väriä. Laakeammassa vuoassa pulla kypsyy nopeammin, kun korkeassa ja syvässä.
Vinkki:
* Nyhtöpulla on hyvää myös sellaisenaan, mutta kokeile tarjota sitä mansikkahillon ja vaniljalla maustetun kermavaahdon kanssa. Herkullista :)
Sama täällä, pullat on nyt mielessä :) Myöskin tuo nyhtöpulla, mutta hieman erilaisena versiona...
VastaaPoistaKIva Maiju, että sinuakin pullatuttaa :) Tätä nyhtöpullaa voi tosiaan tehdä vaikkapa minkälaisena. Itselläni myös mielessä toinen, erilainen versio. Saas nähdä kuinka pian ehtii tekemään :)
PoistaOn kyllä herkullisen näkistä pullaa! Itse tein juuri nyhtö leipää ja hyvää oli sekin, tämä onkin seuraavana listalla :)
VastaaPoistaKiitos Sinikka :) Tämä pulla jäi tosi kivan pehmeäksi ja meheväksi. Maku oli hieman miedompi kuin normipullassa, mutta eipä sellaista tuolta hillon ja vaniljavaahdon seasta huomannut. Oli kivasti erilaista :)
PoistaMulla kans odottas tuossa useampikin pullamalli tekemistä, kunhan sais aikaseksi. Täm nyhtöpulla, nutellapullakukka/tähti (tosin eri täytteellä) ja pieniä kappalepullia...kaipa sitä joku päivä saa aikaseksi. Kertakaikkisen herkullisen näköistä on tekemäsi pulla.....nam, nam. ... vaikka nestepaastolla olenkin, voi ainakin näin kuvan välityksellä herkutella. Minä olen ainainen pullafani.
VastaaPoistaOih, tuo nutellapulla kuullostaa minusta tosi hyvälle :) Hmm, kappalepullia. Millaisia ne ovat? Alkoi kiinnostaa :) Pitääkin tulla katsomaan blogiisi, sitten kun leivot :) Kiitos Mimmi! Paaston jälkeen voikin taas hyvällä omalla tunnolla käydä pullan kimppuun :)
PoistaAivan ihanan näköistä! :) Vaikken pullatyttöjä olekaan niin näyttää kieltämättä tosi herkulliselta ja ihanalta vaihtelulta. Normaalit peruspullat kyllästyttävät eivätkä mun mielestä maistu tarpeeksi mutta uusia twistejä on aina kiva testailla! :) Itse vaihdoin tänä vuonna perinteiset laskiaispullat banoffeepulliin ja nyhtöpulla voisi olla tulevaisuuden pullaprojekti.
VastaaPoistaJenkit tosiaan kyllä osaavat rennot (ja yleensä syntisen herkulliset...) leivonnaiset! Siellä asuessani tuli imettyä vaikutteita sen verran että nykyään Suomessakin suurin osa mun leivonnasta on jotain 'Murica style :D Itse en kyllä ole koskaan tehnyt pull-apart pullaa, BBQ-nyhtöleipää kyllä :)
Kiitos Siru :) Mullekaan eivät maistu ihan peruspullat, mutta erilaiset täytetyt versiot on herkkua. Tämä nyhtöversio oli tosi miedon makuinen sellaisenaan, mutta tuo hillo ja vaniljavaahto sai sen maistumaan ihan laskiaispullalta ;) Ohoh, banoffeepullat eivät voi olla muuta kuin hyviä, oih. Ja tuo on ihan totta, että Jenkissä on rentoja ja äärettömän herkullisen oloisia leivonnaisia. Sieltä imisi mielellään vieläkin enemmän sitä ajatustapaa toteuttaa leivonnaisideoita :)
PoistaTein nyhtöpullan tällä ohjeella, hyvää oli :)
VastaaPoistaKiva, että tämä nyhtöpulla maistui myös sinulle :) Kävinkin jos katsomassa blogissasi ja olitkin saanut pullasta tosi nätin :) Ja se kardemummalisä oli kiva, itsekin mietin tähän samanlaista lisäystä. Erilaiset nyhtöpullat tuntuu olevan tällä hetkellä in ja tekisi mieli kokeilla vielä muitakin malleja ja makuja :)
Poista