Nam, kuinka hyvä kakku tästä tulikaan! Kostea, mehevä kakkupohja yhdistettynä raikkaan sitruunaiseen täytteeseen. En voi muuta sanoa kuin, voi jehna, kun oli hyvää!
Tajusin tässä eräs yö, että mieheni nimpparit olivat seuraavana päivänä, enkä ollut uhrannut ajatustakaan kakulle tai muulle tarjottavalle. Onneksi olin vähän aikaa sitten testaillut mehevän vaalean kakkupohjan ohjetta ja pakastanut tuon pohjan. Kaivoinkin siis pohjan heti aamusella pakkasesta sulamaan ja aloin kuumeisesti miettiä täytettä. Pohja on melko makea, joten täyte sai olla raikas. Hedelmäkulhossa nökötti sitruuna, joka halusi selvästi päästä osalliseksi kakun tekoon, joten tein kakkuun sitruuna(-appelsiini)täytteen, josta tuli samalla kakun pintakuorrutus.
Olin tehnyt kakkupohjan n. 22 cm vuokaan. Halusin, että pohja jää täytteen alle kokonaan piiloon, joten jotta kakusta ei tarvitsisi tehdä kovin suurta, pienensin pohjan n. 16 cm kokoiseksi. Ylimääräiset kakkupalat nautimme ylimääräisen täytteen kera, herkkua! Korjasin kuitenkin suoraan ohjeeseen, että pohjan voi tehdä suoraan 16 cm vuokaan. Näin pohja on valmiiksi sopivan kokoinen. Täytettä jää ohjeen mitoilla yli, mutta se on niin herkkua pelkiltään vaikkapa jälkiruokana, etten lähtenyt asiaa korjaamaan. Niin, eikä kukaan estä tekemästä pohjaosaakin isompana, ja herkuttelemaan täytettä yhdessä ylijääneen pohjan kanssa!!! ;)
Kakkua tehdessä muistin, että myös meidän hääpäivämme oli tuona samaisena päivänä. Tällä herkullisellä kakulla tuli siis juhlittua samalla sekä nimppareita että villahääpäivää :)
Kakku sopii hienosti myös vaikkapa tuleviin kesän juhliin. Olisiko tässä kakku ylihuomenna vietettävään äitienpäivään? :)
Sitruunainen kakku kostealla kakkupohjalla
valmiin kakun halkaisija n. 20 cm
Pohja:
1/2 annos mehevää vaaleaa kakkupohjataikinaa n. 16 cm vuokaan
Täyte ja päällinen (jää hieman yli):
3 tl liivatejauhetta
4 rkl sitruunan mehua
5 dl Flora Vispiä
500 g maitorahkaa
3 rkl vaniljasokeria
1-1.5 dl tomusokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan raastettu kuori
(muutama tippa (n. 10) appelsiiniöljyä)
Koristeluun:
vispikermaa
vaniljasokeria
Ohje:
Koristeluun:
vispikermaa
vaniljasokeria
Ohje:
Valmista pohja erillisen ohjeen mukaan mielellään jo päivää ennen täyttämistä noin 16 cm vuokaan.
Valmista täyte täyttöpäivänä. Purista sitruunasta mehu ja laita liivatejauhe sitruunan mehuun turpoamaan. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi, sekoita joukkoon maitorahka, tomusokeri ja vaniljasokeri. Pese sitruuna hyvin ja raasta sen kuori täytteeseen. Lisää halutessasi muutama tippa appelsiiniöljyä tuomaan appelsiinista makua.
Valmista täyte täyttöpäivänä. Purista sitruunasta mehu ja laita liivatejauhe sitruunan mehuun turpoamaan. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi, sekoita joukkoon maitorahka, tomusokeri ja vaniljasokeri. Pese sitruuna hyvin ja raasta sen kuori täytteeseen. Lisää halutessasi muutama tippa appelsiiniöljyä tuomaan appelsiinista makua.
Lämmitä turvonnut liivate mikrossa n. 20 sekuntia, kunnes
liivate sulaa kokonaan. Sekoita liuos tasaiseksi. Kaada liivateliuos ohuena
nauhana kermatäytteeseen kokoajan kunnolla sekoittaen.
Täytä kakku 20 cm irtopohjavuoan reunoja apuna käyttäen.
Laita n. 20 cm irtopohjavuoan reunat keskelle kakkulautasta. Laita yksi pohja lautasen keskelle,
reunojen sisäpuolelle. Levitä pohjan päälle vajaa kolmannes täytteestä vuoan reunoja
myöten niin, että pohja peittyy ja sen päälle jää ohut kerros täytettä. Laita
seuraavaksi taas pieni pohjapala, vajaa puolet jäljellä olevasta täytteestä.
Tee samoin viimeisen pohjan kanssa. Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi
tunniksi, mielellään yön yli.
Koristele halutessasi vaikkapa vaniljasokerilla maustetulla vispikermavaahdolla.
Koristele halutessasi vaikkapa vaniljasokerilla maustetulla vispikermavaahdolla.
Vinkit:
* Jos et omista 16 cm vuokaa, voit tehdä kakkupohjankin 20 cm irtopohjavuokaan. Leikkaa vain valmiista kakusta halkaisijaltaan n. 16 cm kakkupohja. Jämäkakkupalat voit nauttia mahdollisesti ylijäävän täytteen kanssa, nams!
* Irtopohjavuoan reunoja on hyvä jatkaa esim. piirtoheitinkalvon suiruilla tai reunakalvoilla, sillä kakusta tulee melko korkea ja irtopohjavuoan reunat eivät välttämättä itsessään riitä pitämään täytettä sisällään.
* Irtopohjavuoan reunoja on hyvä jatkaa esim. piirtoheitinkalvon suiruilla tai reunakalvoilla, sillä kakusta tulee melko korkea ja irtopohjavuoan reunat eivät välttämättä itsessään riitä pitämään täytettä sisällään.
PS. Nuo kakun päällä olevat kikkareet ovat vatkattua vaniljakastiketta. Käytin sitä vain siksi, koska jääkaapissa sattui nököttämään avattu purkki. Suosittelen kuitenkin käyttämään koristeluun mieluummin vatkattua, vaniljasokerilla maustettua vispikermaa tukevamman koostumuksen takia.
Kuulostaa ihanan raikkaalta! Tuo liivatejauhe on minulle outo, kun liivatelehtiä on tullut käytettyä..
VastaaPoistaNo niin, koitetaanpas, josko nyt kolmannella kerralla saisin vastauksen lähtemään. Ja pahoittelut toooosi hitaasta vastaustahdista. Liivatejauhe on onneksi helppo korvata lehdillä, sillä 1 tl jauhetta vastaa kahta lehteä. Iitse olen tykästynyt jostain tuohon jauheen käyttöön, ehkäpä siksi, että sen voi sekoitella suoraan kuumennettavaan nesteeseen, eikä ylimääräistä vesikippoa tarvita. Mutta kukin tavallaan :)
PoistaKiitos Raisa P! :D Tuo täyte oli ihanan raikas, ja kakkupohjat toivat mutakakkumaista makeutta. Tykättiin ja kovin :P
Varmasti on hyvää! Pohja näyttää sellaiselta ihanan kostealta ja täyte sopii siihen varmasti kuin nenä päähän ;D
VastaaPoistaEns alkuun pahoittelut, kun vastaamisessa kesti näinkin kauan! Parempi kuitenkin myöhään.. :) Tämä oli juuri tuollaista kuvailemasi kaltaista! Tuo pohja maistui tässä hieman valkosuklaamutakakulle, ja sitruunainen täyte toi kaivattua kirpeyttä. Aivan ihana yhdistelmä, nams! :D
PoistaVoi että kuulostaa tosi hyvältä. Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua
VastaaPoistaKiitos Kaisa :) Oli kyllä tosi ihanaa! Makeaa ja raikkaan kirpeää samassa paketissa, täyttä herkkua! :) Ja pahoittelut sinullekin myöhäisestä vastauksesta (ollut tietoteknisiä ongelmia vähän väliä, plääh..) Tässä välissä olikin ihanan pitkä aurinkoinen kausi, toivottavasti sellaiset kelit palaavat uudestaan! Ihanaa kesänodotusta sinulle! :)
Poista