Sain alkuvuodesta Blogiringiltä kysymyksen, haluaisinko osallistua yhteistyöhön Mondelezin kanssa ja rakentaa Keksilinnan. Innostuin ajatuksesta samantein. Jostain kumman syystä en ollut koskaan kokeillut keksilinnan tekemistä, joten odotin sen tekemistä kuin kuuta nousevaa. Samalla sain tiedon, että saan järjestää kaksi arvontaa teille rakkaat lukijat. Arvonnan ohjeet ja paketin sisällön löydät tämän postauksen loppupuolella.
Mutta ensin juttua keksilinnasta :) Pitkä odotus palkittiin ja vihdoin huhtikuussa pääsin väsäämään keksilinnaa lasten serkun synttäreille. Kyselin pojan perheeltä tarkempaa ajatusta linnan aiheeksi, mutta sain pojan äidiltä ja pojalta täysin vapaat kädet. Sen verran tiesin pojan lempijutuista, että hän tykkää "pelottavista jutuista". Pari päivää ja yötä pohdittuani sain yöllä väläyksen tehdä keksilinnan, jossa vaikutteita Harry Potter-linnasta ja ritarilinnasta. Molemmat kun ovat (ainakin omasta mielestäni) pelottavia omalla tavallaan. Eli lyhyesti sanottuna keksilinnasta tuli version, jossa on monta tötteröhuippuista keksi-tornia sekä puolustustorni :)
Ja tällainen tästä pojan juhliin päätyneestä keksilinnasta sitten tuli. Tötteröhattupäisiä torneja Domino, Choco Moment ja Oreo-kekseistä, Tuc-kekseillä vuorattu linna sekä Fanipaloja linnan ala- ja yläosassa kokonaisina ja murskattuina. Linna oli selvästi lasten mieleen. Olisittepa nähneet heidän ilmeensä, kun he seisoivat linnan ympärillä ja ahnaat kädet poimivat keksejä lautaselle ja suoraan suuhun :)
Keksilinnan rakentamisen alussa törmäsin samantein pieneen ongelmaan. Koska en ollut ennen tehnyt linnaa, aloin miettimään sen kokoamista. Ensimmäisenä mieleen tuli suklaa, joka voisi toimia kiinnitysmateriaalina. Kun aloin tarkemmin miettiä kokoamista, päätin mennä nettiin etsimään vinkkejä. Yllätys olikin suuri, kun tarkkoja teko-ohjeita ei niin vain löytynytkään ja kokoamisajatukset piti kehitellä omasta päästä. Nyt tähänkin asiaan tulee muutos, sillä oman blogini lisäksi neljä muuta blogiringin bloggaajaa (Kakkumonsterin kakut, Mehukekkerit, Peggyn pieni punainen keittiö ja Marsipaanipossu) ovat tehneet omat linnansa ja niihin liittyvät ohjeistuksensa. Erilaisia tekovinkkejä linnantekoon piisaa siis blogiringin sivuilla :)
Koska en ollut aiemmin tehnyt minkäänlaista linnaa, päätin tehdä pienen suunnitelman. Samalla sain osviitaa siitä, minkäkokoisen alustan ajatuksissani oleva linna vaatii. Ja tuo alustan koko oli muuten yllätys! Keksit vievätkin "hieman" enemmän tilaa, kuin perinteinen kakku ;) Noh, käytin lopulta alustana päällystämääni tukevaa pahvia. Tästä alla olevasta suunnitelmasta kaikki siis lähti liikkeelle. Hieno suunnitelma, eikö? ;D
Linnanteon alkuvaiheessa, maistoin mielenkiinnosta palan Belvita Breakfast Jogurtti -kekseistä. Ajatus oli ottaa vain pieni pala, mutta huomasinkin yhtäkkiä puputtaneeni koko keksin ihmetellessäni kuinka hyvänmakuista se olikaan. Juuri sopivan mieto, eikä lainkaan liian makea aamupalakeksiksi :) Ja tulihan niitä muitakin keksejä maisteltua. Fanipalapussin kanssa meinasi käydä huonosti, sillä siitä sujahti jo linnatekovaiheessa suuhun niin paljon keksejä, että ne meinasivat loppua kesken.. Ups.
Kaikki ei sujunut niin kuin alunperin olin kuvitellut. Tämä saattaa näkyä myös joissakin vaihekuvissa, josta vaikkapa tarkastelee niitä tarkkaan ja vertailee kuvien taustalla näkyviä juttuja keskenään. Olenkin koonnut vaihekuvien teksteihin vinkkeinä kaiken sen, mitä tuli vastaan.
Keksilinnan tekeminen juhliin onkin hyvä idea, sillä ainakin meidän juhlissa keksit tekevät todella hyvin kauppansa ja linnan muodossa kekseistä saadaan entistä houkuttelevampia. Keksilinna käy vaikkapa kakun asemesta ollen juhlapöydän keskipiste.
Erilaisen tarjoilutavan lisäksi keksilinnoissa on sekin hyvä puoli, että niiden säilyvyys on hyvä. Siis jos keksilinnaa vain sattuu jäämään yli, ei syömisen kanssa kuitenkaan ole kiire (niinkuin joskus kakun kanssa tuppaa olemaan), vaan keksilinna säilyy jopa kuukausia, keksien parasta ennen päiväykseen asti. Kröhöm. Pieni korjaus edelliseen. Siis säilyvyys on hyvä, mikäli vain keksihiiret eivät tuhoa sitä aiemmin ;)
Pidemmittä puheitta, tässä ohje:
Keksilinna pojalle
n. 60 x 55 cm alustalle
Keksit:
4 pkt Tuc-keksejä
2 pkt (á 345 g) Super-Dominoita
1 pkt Oreo-keksejä
5 pkt Choco Moment-keksejä
1 pkt Belvita Breakfast-keksejä
2 pss Fanipala Daim-keksejä
1 pss Fanipala Minttu-keksejä
1 pss Fanipala Minttu-keksejä
Suklaat:
1 levy Marabou valkosuklaata
2 Marabou Mint choco nappirullaa
2 Japp -patukkaa
2 Marabou Crispi -patukkaa
1 levy Marabou maitosuklaata (tornien kiinnittämiseen, mikäli linnaa pitää kuljettaa paikasta toiseen)
Muuta:
Leivinpaperia
Teippiä
Kynä
Sakset
n. 60 cm lankaa tai narua
Teippiä
Kynä
Sakset
n. 60 cm lankaa tai narua
2 cocktailtikkua
7 jäätelötötteröä
Ohje:
Aloita linnan tekeminen pahvisen "talon" kokoamisella:
Ota esille Domino- ja Belvita-keksit pakkaukset ja tyhjennä ne kekseistä. Merkitse Belvita-pakkaukseen viiva, joka on Domino-paketin leveyden korkeudella (ks. kuva alla). Leikkaa viivaa pitkin Belvitan pohja pois. Tee samoin lopulle Belvita-pakkaukselle. Näin sinulla on kaksi Belvita-paketista leikattua palaa, jotka ovat Domino-pakkauksen korkuisia.
Leikkaa Domino-pakkaus halki pitkältä sivulta (ks. kuva alla). Leikkaa paketin "ulokkeet" pois. Tee samoin toiselle Domino-pakkaukselle. Taita kummankin paketin kapeammat sivut pöytää vasten (kuva alla alhaalla oikealla). Taita puolet kummastakin paketista toisen paketin päälle (kuva kertoo enemmän kuin sanat). Teippaa kevyesti paketit toisiinsa.
Teippaa Belvita-paketista leikattu osa Domino-pakkauksiin kuten alla. Tee toiselle paketille samoin. Linnan perusta on tässä. Vuoraa se vielä leivinpaperilla. Teippaa leivinpaperi kiinni pohjaan. Voit halutessasi käyttää myös valmista vastaavan kokoista pahvilaatikkoa, jos sinulta löytyy sellainen.
Leikkaa seuraavaksi pari Tuc-keksiä pitkittäin puoliksi. Leikkaaminen onnistuu parhaiten terävällä veitsellä. Keksi murentuu helposti, jos koitat painaa veitsen kerralla läpi, joten viillä ensin veitsellä muutama kerta samasta kohtaa niin, että keksi lopulta leikkaantuu tuosta viillosta. Käännä tekemäsi "talo" pitkä sivu pöytää vasten, pohja itseäsi päin. Asettele yksi kokonainen ja yksi puolikas Tuc-keksit kummallekin reunalle (ks. kuva alla vasemmalla). Keksien väliin tulee oviaukko. Merkkaa kynällä keksien väliin jäävä aukko. Leikkaa oviaukosta hieman kynänjälkeä suurempi.
Linnan vuoraaminen kekseillä:
Linnaan tuli kaksi päällekäin olevaa keksikerrosta, jotta leivinpaperi saatiin kokonaan peitettyä (ja samalla lisää suolaista syötävää linnaan :) ).
Leikkaa muutama Tuc-keksi pitkittäin puoliksi. Sulata valkosuklaata varovasti mikrossa muutama sekunti kerrallaan välillä sekoitellen. Aloita kekseillä vuoraaminen oviaukon puoleiselta sivulta. Sivele valkosuklaata tuc-keksin pohjaan (tasaisemmin kuin alempana olevassa kuvassa keskellä näkyy). Paina keksi kiinni linnaan. Asettele kokonaiset keksit linnan sivuille ja puolitetut keksit niiden sekä oviaukon väliin (toinen kuva oikealta. Huom! Oviaukostani tuli ensalkuun liian pieni. Ensin oviaukko oli liian pieni, joten suurensin sitä hieman. Viidennessä kuvassa vasemmalta oviaukko sopivan kokoinen).
Liimaa vielä toinen keksikerros ensimmäisten keksien päälle niin, että keksien saumat peittyvät. Eli kokonainen keksi tulee aina keksin sauman päälle (oikean puoleisimmassa kuvassa näkyy, kuinka oviaukon viereen tuleekin nyt kokonainen keksi, jotta alla olevien keksien väli peittyy). Liimaa keksit samalla tavoin myös linnan yläosaan, mutta laita keksi myös oviaukon yläpuolelle. Ensimmäiseen yläosan kerrokseen menee näin ensin 4 kokonaista keksiä, jonka jälkeen toiseen kerrokseen kummallekin sivulle puolitetut keksit, ja niiden väliin kolme kokonaista.
Vuoraa loputkin linnan seinämät Tuc:illa. Laita mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon kokonaisia keksejä toiseen kerrokseen, niin jälki on siistimpi. Alempana ensimmäisessä kuvassa näkyy, että linnan lyhyeen sivuun meni kolme kokonaista keksiä. Ensimmäiseen kerrokseen laitoin siis nuo kolme keksiä niin, että reunoilla oli puolitetut keksit. Toiseen kerrokseen saatiin näin sopimaan kolme kokonaista keksiä.
Jatka liimaamalla keksit kaikkiin linnan sivuihin kiinni (kolmas kuva alla). Ei haittaa, vaikka kulmaosat eivät olisi kovin siistit, sillä niihin tulee keksitornit (hahmottelua neljännessä kuvassa. Laita vielä linnan päälle pari kerrosta Tuc-keksejä. Niitä varten riittää pienempikin valkosuklaan määrä liimaamiseen. Leikkaa keksejä tarvittaessa pienemmiksi.
Jos vain mahdollista, anna keksikerrosten kuivua tunti tai pari, niin linna kestää paremmin jatkokäsittelyissä.
Linnan viimeistely:
Aseta tekemäsi linna tarjoilualustalle niin, että pihalle jää tilaa. Kääri Choco Moment-kekseistä kuoret pois ja kokoa ne kaheksi torniksi linnan etukulmiin. Tee Dominoista kaksi tornia linnan takakulmiin sekä yksi linnan yläosaan. Jaa oreokeksit kahteen yhtä korkeaan pinoon ja laita ne pihalle, sisääntulon kohdalle. Asettele Japp- ja Marabou Crispi-patukoita vuorotellen pihalle poluksi. Laita Fanipala Minttu-keksit linnan alaosaa kiertämään. Leikkaa tarvittaessa lyhyemmiksi. Laita fanipaloja myös polun sivuille.
Asettele jäätelötötteröt tornien huipuille.
Asettele Fanipala Daim-keksit linnan yläosaan niin, että joka toinen keksi tulee pystyyn ja joka toinen vaakaan (kuva alhaalla). Laita Mint Choco-nappirullan nappeja polun varressa olevien Fanipalojen päälle, kaksi päällekäin.
Tee nostosiltan nostosysteemi laittamalla kaksi cocktailtikkua kiinni Belvita-kekseihin (kuva alla vasemmalla). Leikkaa tikut lyhyemmiksi. Laita tikkuihin pystyyn kaksi Domino-keksiä. (Jos keksit eivät meinaa pysyä paikoillaan tai halkeavat, käytä hieman suklaata niiden liimaamiseen!) Liimaa Belvita-keksi suklaalla linnan päälle oviaukon yläpuolelle.
Nostosiltaa varten tee yhteen Tuc-keksiin kaksi pientä reikää narua varten. Vedä naru rei'istä läpi. Asettele Tuc oviaukolle ja kiepsauta narut linnan päällä olevien kahden Dominon ympärille.
Tee Belvita-kekseistä pihalle aita. Murskaa Fanipaloja käsiesi välissä ja ripottele aitauksen sisään maaksi.
VALMIS!
Vinkki:
* HUOM! Jos olet linnan viimeistelyn jälkeen siirtämässä
linnaa, tornien osat kannattaa liimata toisiinsa sulatetulla
maitosuklaalla!
Tässä vielä linnan kuva juhlapöydässä :)
Asiaa Facebook arvonnasta ja Kesän makeimmasta keksilinnakisasta
Kesän makein keksilinnakisa on siis startannut! Rakenna oma keksilinnasi, osallistu sillä Keksilinnakisaan ja voita mahtavia palkintoja. Jos kaipaat tekovinkkejä keksilinnan tekemiseen, niitä löydät blogiringin sivuilta.
Alkaneen Keksikesän kunniaksi järjestän Facebookissa kaksi arvontaa. Arvonta-paketti on 30€:n arvoinen ja se sisältää: 10 pakkausta Mondelezin keksejä, Marabou ja Japp-suklaalevyt, Marabou Mix Daim -pussin, Domino-keksisäilytyspurkin ja reseptilehtisen. Ensimmäisen keksi-paketin arvon jo viikon päästä perjantaina. Käypäs facebookissa tykkäämässä Keksilinna-postauksestani torstai-iltaan 19. päivään mennessä, niin olet mukana arvonnassa. Onnea arvontaan kaikille! :D
HUOM! Ensimmäisen arvonnan arvonta-aika päättynyt (http://suklaapossu.blogspot.com/2016/05/arvontapaketin-voittaja-ja-toinen.html) ja toinen arvonta alkanut! Aikaa osallistua toiseen arvontaan 26.5.2016 asti!
Yhteistyössä Mondelez
Ihan huikean hieno keksilinna! Kyllä on kelvannut juhlia. Kovin isotöiseltä vaikuttaa kumminkin, mutta varmaan hauskaa tehdä. :D
VastaaPoistaKiitos Leena-muori :) Vähän taisi lähetä lapasesta tämän rakentelu. Aina vain tuli uusia ideoita mieleen, mutta jossain vaiheessa oli pakko oli lopetella :)
PoistaNiin ja vaihekuvia tuli napattua aika läjä ja avattua linnan tekemistä tekstinmuodossakin melko pitkälti, joten ohje ehkä vaikuttaa hankalammalta kuin oikeasti onkaan :) Tuon pahvilaatikon tekemisenkin voi skipata, ja käyttää jotain taloudesta jo löytyvää sopivan kokoista pakettia ja vuoraa sen vain leivinpaperilla. Loppu onkin sitten leikkelyä ja suklaalla liimailua :)
Jos tällaisen tekeminen kuitenkin kiinnostaa, niin lisävinkkejä kannattaa katsoa blogiringin sivuilta, johon ilmestyy erilaisia linnoja erilaisilla rakennustyyleillä vielä tulevina viikkoina :) Josko sieltä löytyisi jokin helpommalta tuntuva juhlapöydän kunkku teidänkin pöytäänne :)
Aivan upea linna! Jonkinlaista piparkakkulinnaa olen suunnitellut tyttären elokuisille synttäreille.. Mutta tällainen olisikin astetta helpompi.. :)
VastaaPoistaVoi kiitos Raisa P :D Tätä oli tosi kiva väsätä. Tekovaiheessa ajatuksia ja ideoita vain pursusi. Ja helppokin on. Mielikuvitus vaan peliin, niin saa aikaan vaikka minkälaisia linnoja :)
PoistaP.S. Jos ehdit tekemään ja valokuvaamaan linnan heinäkuun loppuun mennessä, niin kannattaa ihmeessä osallistua tuohon keksilinna-kisaan! ;)
Wau... aivan upea! Muutama keksi uponnut linnaan ;)
VastaaPoistaKiitos Kirsi :) Juu, ihan pari keksiä meni ;D
PoistaUskalsitko laskea paljonko linnan lopullinen hinta oli? ;) kalliimpi tehdä kuin tavallinen kakku?
VastaaPoistaOlipa hyvä kysymys! :) Enpä ollut tätä ennen niin tarkkaan tullut ajatelleeksikaan, miten hinta suhtautuu täytekakun hintaan. Laskeskelin äsken pikaisesti päässäni tämän linnan hinnan ja mietin, monelleko siitä riittää.
PoistaUseimmiten tekemäni täytekakut riittävät noin 15, ehkä 20:lle syöjälle. Tämä linna sen sijaan on reilusti isompi. Riittoisuus on arviolta kaksinkertainen, jos oletetaan, että kukin syöjä syö noin yhden kutakin keksilaatua (yhteensä siis 5-6 keksiä) ja linnan käytävällä olevia karkkeja päälle. Tämä kokoero näkyy myös hinnassa, ja linnan hinta on äkkiseltään laskettuna suunnilleen kaksi kertaa suurempi, kuin normaalisti tekemäni täytekakun hinta. Eli aika käsikädessä mennään, kun otetaan riittoisuus huomioon :)