Viikonloppuna meille siis tuli vieraita; lapset serkkuineen pääsivät leikkimään keskenään. Kun kerran sain jälleen hyvän (teko)syyn leipoa, halusin koittaa punoffee-piirakan lisäksi jotain uutta, suklaista ja hieman erilaista ohjetta. Löysin todella ihanan oloisen brownies-reseptin (alk.per. Leila Lindholm), johon tuli pinnalle myös maapähkinävoita.
Piirakka oli sisältä ihanan mehevä ja pehmeä ja pinnalla oleva maapähkinä maistui aika ihanalta. Olisin ehkä kaivannut pohjaan hieman enemmän aidon suklaan makua, joten lisäsinkin suoraan ohjeeseen tummaa suklaata. Suklaata ja maapähkinävoita, Mums!
Kuvien kanssa meinasi tulla kiire, sillä muistin kameran vasta kun vieraat jo napsivat paloja lautasilleen..
Määrästä tulee pieni n. 20 x 30 cm pellillinen, n.18 kpl.
Brownietaikina:
200 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 dl Van Houten - tummaa kaakaojauhetta
0,5 dl vaaleaa siirappia
2 mm suolaa
4 munaa
1,25 dl vehnäjauhoja
(75 g tummaa suklaata rouhittuna)
Maapähkinävoitaikina:
50 g voita
1 dl tomusokeria
175 g maapähkinälevitettä (sokeroitua)
1 mm suolaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl suolapähkinöitä
Ohje:
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vatkaa voi, sokeri ja vaniljasokeri
vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kaakaojauhe, siirappi
ja suola. Lisää munat yksi kerrallaan sekoittaen ja lisää lopuksi
jauhot (ja rouhittu suklaa). Valmista maapähkinätahna: sulata voi ja vatkaa siihen muuta
aineet paitsi pähkinät.
Kaada brownietaikina
leivinpaperilla päällystettyyn vuokaan ja lusikoi päälle varovasti maapähkinätaikina. Marmoroi vetämällä
veitsellä kuvioita taikinaan. Ripottele päälle pähkinät ja kypsennä
uunissa keskitasolla 30 minuuttia. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen tarjoamista.
maanantai 15. heinäkuuta 2013
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Punoffee-piirakka
Tänä vuonna punaherukkapensaani kunnostautui ja sain niistä peräti 2.5 litraa punaherukoita! Viime vuoden saldo oli tasan 6 marjaa, joten parannus on suuri. Osa meni samantein pakkaseen, mutta jääkaappiin jäi yksi vajaa puolen litran purkillinen odottamaan piirakkaan pääsyä. Yllättäen päätimmekin lähteä mökille, enkä raaskinut jättää punaherukoita käyttämättä. Toki ne maistuvat pelkiltäänkin, mutta halusin tehdä pienen jälkiruoan. Koska aikaa oli vähän, enkä ehtinyt lämmittelemään uunia, päädyin tekemään niistä banoffee-tyyppisen piirakan. Ja siitähän tuli ihan mielettömän hyvä!!! Makea kinuski yhdistettynä kirpeään punaherukkaan, aivan täydellistä (kuvat alempana)! Piirakkaa maistelleista 3 oli aikuista ja 1 lapsi, eikä piirakasta ei ollut jäljellä muruakaan enää muutaman tunnin päästä. Tätä tulen tekemään ehdottomasti vielä uudestaan!
Päiv. 13.7.2013. Tein tosiaan punoffeen uudestaan samantein kotiin tultuani tulevia vieraita varten. Koska mustaherukkapensaassa notkui herkullisen näköisiä kypsiä marjoja, käytin tällä kertaa myös niitä koristeeksi (kuvat yllä). Ne sopivat mielestäni oikein hyvin punaherukan rinnalle tähän herkulliseen piirakkaan. Ensi kerralla en kylläkään enää käytä kokonaisia terttuja koristeeksi; marjojen nyppiminen tertuista kesken syömisen häiritsi makunautintoa..
Tätä parempaa (ja nopeampaa) piirakkaa saa hakea! Eikä tämän tekemistä voi välttää edes syyttämällä ajanpuutetta! Katsoin kellosta aikaa ja piirakka oli valmis varttitunnissa (olisi ollut vielä nopeampaakin, ellen olisi tehnyt samalla lapsille aamiaista..). NAMS!
N. 22 cm vuokaan.
Pohja:
200g Digestive -keksejä
75 g voita
Täyte:
Täyte:
1 prk kondensoitua maitoa, keitetty 2.5 h
n.2.5 dl punaherukoita
2.5 dl kuohukermaa
2.5 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Pinnalle:
n.1.5 dl punaherukoita
n.1.5 dl punaherukoita
Ohje:
Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohja kovettumaan jääkaappiin. Vatkaa sillä aikaa kerma ja mausta vaahto sokereilla. Levitä pohjan päälle kondensoitu maito. Ripottele päälle punaherukoita. Levitä kermavaahto marjojen päälle ja ripottele pinnalle lisää punaherukoita.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Vadelma-sitruunatäytteinen kakku
Halusin kutsua vieraita kylään ja sain samalla hyvän tekosyyn tehdä kakun. Tai oikeastaan taisinkin haluta tehdä kakun ja sain samalla hyvän syyn vieraiden kutsumiselle.. No samapa tuo, oli miten päin vaan. Joka tapauksessa herkuttelimme vieraiden kanssa tällä vadelma-sitruunatäytteisellä kakulla :)
Edellisessä tekemässäni kakussa vadelma-sitruunatäytteen sitruunaisuus tuli sitruuna-rahkasta ja -tuorejuustosta. Minua häiritsi sitruunan hieman esanssinen maku, joten halusin tehdä täytteen tällä kertaa maustamattomilla tuotteilla lisäten sitruunamehun määrää sekä raastamalla mukaan sitruunan kuorta. Samalla vaihdoin rahkan ranskankermaan. Täyte muistuttaa ainesosiltaan siis melko paljon suosikkitäytettäni eli mansikkamoussea.
Sitruunaisuus tuli täytteessä erille aika mukavasti. Vadelma sen sijaan maistui yllättävän hentona, vaikka sitä oli sama määrä kuin viime kerrallakin, jolloin kakku oli selkeästi vadelmaisempi. Hetken pähkäiltyäni asiaa löysin todennäköisimmän syyn siitä, että ranskankerma vaahtoutuu, mutta maitorahka ei. Ja koska vatkasin täytettä melko voimakkaasti jonkin aikaa ranskankerman lisäyksen jälkeen, jäi vadelman suhteellinen määrä lopulta hieman pienemmäksi, kuin edellisessä rahka-versiossani.. Hyvää tämä kuitenkin oli! Ensi kerralla tosin aion korvata osan ranskankermasta maitorahkalla; sitten uskon maun olevan juuri sitä mitä haenkin.
Tuhlasin kakkuun koristeiksi kaikki löytämäni suklaamassasta tehdyt koristeet, joiden pintaan olin suihkuttanut pronssista kimallesprayta.
Pohjana:
16 cm
vuokaan tehty 2 munan sokerikakkupohja
Vadelma-sitruunatäyte:
2 dl kuohukermaa, laktoositon
200 g laktoositonta ranskankermaa
200 g Viola maustamaton tuorejuustoa, laktoositon
n.300 g vadelmahilloketta
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
2 rkl sitruunan mehua
2 tl liivatejauhetta
Vadelmahilloke:
230 g vadelmia
0.5 dl vettä
1 dl hillosokeria
Kreemi (ei mennyt kaikki):
50 g leivinmargariinia, laktoositon
1 tl vaniljasokeria
1 dl tomusokeria
0.5 rkl vettä
Kostutus:
n. 0.65 dl vadelmamehua
Valkosuklaamassa:
200 g valkosuklaata
1 dl vaaleaa siirappia
2 dl tomusokeria + kaulitessa hieman lisää
Wiltonin valkaisuainetta
turkoosia ja sinistä pastaväri
Ohje:
Ohje:
Tee ensin sokerinkakkupohja (ohje sokerikakkupohjaan tulossa lähiaikoina). Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista, mielellään jo edellisenä päivänä.
Tee vadelmahilloke. Laita hillokkeen aineet
kattilaan ja anna kiehua n. 5 minuuttia välillä sekoittaen. Anna seoksen
jäähtyä kunnolla.
Tee täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Liuota liivatejauhe sitruunamehuun. Kun jauhe turvonnut, lämmitä seosta mikrossa, kunnes liivate on kokonaan liuennut sekaan (n.15 sek). Sekoita tuorejuusto, ranskankerma, maitorahka, vadelmahilloke ja sokerit kerman joukkoon. Lisää joukkoon liivateseos ohuena nauhana.
Leikkaa kakku kolmeen osaan, kostuta ja täytä kakku. Laita kakku jääkaappiin hyytymään mielellään ainakin seuraavaan päivään asti.
Tee sokerikreemi vatkaamalla huoneenlämpöiseen margariiniin vaniljasokeri ja tomusokeri vähitellen lisäillen. Lisää lopuksi vesi vielä hetken aikaa vatkaten. Levitä seos kakun pintaan ja reunoille ohut kerros. Mikäli kreemi on liian jäykkää, lämmitä sitä muutama sekunti mikrossa, jolloin se pehmenee hieman. Laita kakku jääkaappiin kreemin lisäyksen jälkeen, kunnes se jähmettyy. Kuorruta kakku valkosuklaamassalla ja koristele. Huomaa, että jos suihkautat pintaan (kimalle)sprayta, niin kakku alkaa helposti hikoilemaan pinnalta, joten tee se juuri ennen tarjoilua (itselläni meni sprayaamisesta muutama tunti kahvitteluun ja kakku oli kuin suihkupullosta saanut; täynnä pieni vesikarpaloita, kuten alla olevasta kuvasta näkyy).
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Pallokakku vadelma-sitruunatäytteellä, täyte laktoositon
Tein mökille tuliaisiksi tällaisen kakun. Halusin testata
täysin laktoosittoman täytteen tekemistä tulevaa kakkutilausta varten, koska en
ollut koskaan ennen tehnyt sellaista. Koska kuorrute tulisi olemaan
valkosuklaamassaa, täytteeksi toivottiin jotain raikasta, joten tein
vadelma-sitruunatäytteen. Valkosuklaamassa ei tosin ole laktoositon, mutta
kakun tilaaja toivoi sitä silti.
Olen tyytyväinen, että testasin täytettä etukäteen, sillä
laktoositon vispikerma käyttäytyi eri tavalla mihin olin tottunut. Täytettä
tuli mielestäni määrällisesti vähemmän kuin hyla-tuotteilla. Lisäksi kerma ei
meinannut vatkautua niin hyvin kuin hyla, mutta vaahdottuaan meinasi mennä
helposti ylivatkatuksi. Täytteen maku kuitenkin oli mielestäni ihanan raikas ja
sopivan kirpsakka, vaikka ehkä tulen tekemään pari pientä muutosta siihen vielä
ennen virallista kakkua. Valkosuklaakuorrutus alkoi hikoilla oltuaan hetken
jääkaapissa. Näin on käynyt silloin tällöin ennenkin, muttei aina, joten
tarkkaa syytä en osaa tiedä. Toivottavasti tuleva ristiäiskakku pysyy kuitenkin
pinnaltaan hyvänä myös juhlapöydässä. (Koristelu ja kuorrutus tähän
testikakkuun tehty pika pika vauhtia, joten kakussa näkyy kauneusvirheitä.)
Tämä kakku on tehty halkaisijaltaan 18 cm
irtopohjavuokaan ja täytteestä riitti hyvät kerrokset molempiin väleihin.
Pohja:
4 munan sokerikakkupohja
Täyte:
2 dl Laktoositonta Vispikermaa
2 dl Laktoositonta Vispikermaa
200 g Viola Laktoositon Sitruuna-tuorejuustoa
200 g Sitruunan makuista maitorahkaa, laktoositon
n.300 g itsetehtyä vadelmahilloketta
1 rkl vaniljasokeria
2 tl liivatejauhetta
1 rkl vettä
1 rkl vettä
1 rkl sitruunanmehua
Vadelmahilloke:
230 g vadelmia
0.5 dl vettä
1 dl hillosokeria
Kostutus:
n. 1 dl vadelmamehua
Kuorrute:
n. 400 g valkosuklaamassaa (kakun ja kuorrutteen välissä
ohut pinta laktoositonta vispikermaa vispattuna)
Ohje:
Tee ensin vadelmahilloke. Laita hillokkeen aineet
kattilaan ja anna kiehua n. 5 minuuttia välillä sekoittaen. Anna seoksen
jäähtyä kunnolla.
Tee täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Liuota liivatejauhe veteen ja sitruunamehuun. Kun jauhe turvonnut, lämmitä seosta mikrossa, kunnes liivate on kokonaan liuennut sekaan (n.15 sek). Sekoita tuorejuusto, maitorahka, vadelmahilloke ja sokerit keskenään. Lisää joukkoon liivateseos ohuena nauhana. Lisää lopuksi kerma.
Leikkaa kakku kolmeen osaan ja täytä kakku. Laita kakku jääkaappiin hyytymään mielellään ainakin seuraavaan päivään asti.
Kuorruta kakku valkosuklaamassalla ja koristele. Halutessasi myös pinnasta laktoosittoman, kuorruta se joko laktoosittomalla kermalla, sokerimassalla tai vaahtokarkkimassalla.
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Limettipiirakka
Pari limettiä ja purkillinen ranskankermaa pyöriskeli nurkissa.. Halusin tehdä niistä sitruunapiirakkamaisen piirakan. Tästä tuli mielestäni erittäin hyvä. Kirpeähkö limetti makeassa piirakassa, nams!
Täytettä tehdessäni tyypillinen tuurini näyttäytyi taas. Juuri kun olin saanut täytteen liki valmiiksi, rikoin vielä toisen munan suoraan täytekulhoon ja muna olikin täysin mätä! Onneksi olin jättänyt toisen limetin vielä käyttämättä, joten sain tehtyä täytteen uudestaan. Samalla valitettavasti tuhoutui piirakan kanssa tarjottavaksi suunnittelemani loppupurkki ranskankermaa. Piirakka kuitenkin maistui ihanalta myös ilman lisukkeita! Piirakka oli maultaan lempeän kirpeä ja limetti maistui mukavan miedosti. Täytteeseen olisi toki hyvin sopinut toinenkin lime!
Piirakka n. 18 cm vuokaan.
Täytettä tehdessäni tyypillinen tuurini näyttäytyi taas. Juuri kun olin saanut täytteen liki valmiiksi, rikoin vielä toisen munan suoraan täytekulhoon ja muna olikin täysin mätä! Onneksi olin jättänyt toisen limetin vielä käyttämättä, joten sain tehtyä täytteen uudestaan. Samalla valitettavasti tuhoutui piirakan kanssa tarjottavaksi suunnittelemani loppupurkki ranskankermaa. Piirakka kuitenkin maistui ihanalta myös ilman lisukkeita! Piirakka oli maultaan lempeän kirpeä ja limetti maistui mukavan miedosti. Täytteeseen olisi toki hyvin sopinut toinenkin lime!
Piirakka n. 18 cm vuokaan.
Pohja:
50 g voita
0.25 dl sokeria
1.5 dl vehnäjauhoja
1 mm suolaa
1 rkl vettä
limen kuori raastettuna
Täyte:
1 dl ranskankermaa
1-2 = n.0.4-0.75 dl limetin mehu
1 dl sokeria (toisen limetin kanssa hieman enemmän)
1 dl sokeria (toisen limetin kanssa hieman enemmän)
0.5 rkl vehnäjauhoja
2 munaa
Pintaan ennen
tarjoilua:
Tomusokeria
Ohje:
Tee pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi huoneenlämpöinen
voi joukkoon, kunnes seos on murumaista. Sekoita joukkoon vesi. Laita taikinapallo
jääkaappiin n. puoleksi tunniksi tai pakkaseen 10 minuutiksi. Kaulitse
taikinasta hieman piirakkavuokaa isompi ympyrä ja nosta kaulimen avulla vuoan päälle. Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja esipaista 200 asteessa n. 10
minuuttia.
Alenna uunin lämpö 150 asteeseen. Tee täyte sekoittamalla
aineet keskenään. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 150 asteessa n. 25
minuuttia, kunnes piirakka kokonaan hyytynyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

















