tiistai 15. marraskuuta 2016

Joululahjaidea: Paahdetut sokeroidut pähkinät


Joulu, vuoden ihanin aika on jo miltei täällä. Ne ihanat Joulun maut, tuoksut, valot, tunnelma, antamisen ilo, aah! Rakastan syötävien joululahjojen valmistamista ja antamista lähimmäisilleni, joten olin iloinen, kun pääsin mukaan Suomen Sokerin huippukivaan kamppikseen suunnittelemaan joululahjaideoita. Yhtenä toiveena oli lahjojen helppotekoisuus. Päähäni pälkähti samantien vaikka mitä ajatuksia; itsetehtyjä makeisia ja keksejä, pähkinöitä, sokerikoristeita, piparkakkuluomuksia, sekä kävipä mielessäni myös kuorintavoide :) Tässä postauksessa keskityn kuitenkin älynhelppoihin paahdettuihin pähkinöihin, nams!


Lahjaideaa päättäessäni kaupasta mukaani tarttui useista sokeri-vaihtoehdoista pussillinen Dansukkerin tummaa muscovadosokeria. Se on fariinisokeria tummempaa, kosteahkoa sokeria, jossa on täyteläinen, ihastuttava lakritsiin vivahtava maku. Tuo sokeri on ennenkin eksynyt keittiööni, ja se on sen verran herkullista, että onpa tullut joskus maisteltua ihan vain sellaisenaankin, ups. Sitä on päätynyt myös mm. suklaakakkuihin ja keksitaikinoihin. Nyt heittelin paahteista muscovadoa pähkinöiden joukkoon yhdessä Joulun ykkösmausteen eli kanelin kanssa. Kaneli ei mitenkään erityisesti maistu näissä, vaan se sointuu tosi mahtavasti yhteen herkullisen muscovadon kanssa. Vielä hieman suolaa tasapainottamaan ja kontrolloimaan sokerien makeutta, niin koukkuun jääminen on lähellä. Rapeaa, makeansuolaista, karkkimaista herkkua!


Kauniisti pakatut, itse tehdyt ja syötävät lahjat ovat mielestäni mitä parhaimpia lahjoja, sillä ne eivät jää turhina roikkumaan nurkkiin ja ilostuttavat sekä antajan että saajan. Mietin, mitä olen antanut lahjaksi viime vuosina ja huomasin, että ne olivat kaikki juuri tällaisia helppotekoisia ja herkullisia pikkumakeita tai naposteltavia. Tänä vuonna sama linja jatkuu näiden pähkinöiden kanssa. Nämä sokeroidut ja paahdetut pähkinät ovat älyttömän helppoja ja nopeita tehdä. Ne valmistuvat lähes kuin itsessään uunissa ja sopivatkin mahtavasti siis myös kiireisempäänkin Jouluun.


Pieni varoituksen sana on kuitenkin paikallaan ennen kuin aloitat tekemään näitä muscovadosokerilla kuorrutettuja paahdettuja pähkinöitä: nämä kannattaa pakata nopsaan lahjapaketeihin, sillä muuten ne uhkaavat kadota vähän turhankin nopsaan parempiin suihin!

Joululahjaidea: Paahdetut sokeroidut pähkinät

Aineet:
1 valkuainen
1 rkl vettä
1 dl Dansukker sokeria
1 dl Dansukker tummaa muscovadosokeria
n. 1.5 tl merisuolaa myllystä
1 tl kanelia
n. 500 g erilaisia pähkinöitä/manteleita (ks. vinkkio-osio alempaa)

Lisäksi:
Lasitölkkejä
nauhoja ym. koristeita

Ohje:
Laita uuni lämpeämään 150 asteeseen.

Riko valkuainen kulhoon. Lisää joukkoon vesi. Vatkaa, kunnes seos vaahtoaa, mutta ei ole vielä paksua. Lisää pähkinät ja sekoita kunnolla.


Sekoita sokerit, suola ja kaneli keskenään hyvin. Varmista, ettei joukossa ole isoja sokeripaakkuja. Ripottele sokeriseos pähkinöiden päälle ja sekoittele kunnes pähkinät ovat kokonaan sokerin peitossa.


Levitä pähkinät leivinpaperoidulle uunipellille. Paista uunissa noin 35 minuuttia 10 minuutin välein sekoitellen. Pähkinät ovat valmiita, kun ne alkavat tuoksua pähkinäiselle ja sokeri on alkanut kuivahtaa. Anna jäähtyä hyvin. Kun pähkinät ovat jäähtyneet kunnolla, riko mahdollisesti yhteen juuttuneet pähkinät toisistaan.


Jaa pähkinät lasitölkkeihin ja koristele vaikkapa nauhoilla ja muilla jouluisilla koristeilla.

Vinkki:
* Tein paahdettuja pähkinöitä seuraavista pähkinöistä: cashew, maapähkinä, manteli, pekaani, macademia, parapähkinä ja hasselpähkinöitä. Erityisesti viisi ensimmäistä olivat mielettömän hyviä. Saksanpähkinöitä en testaillut, mutta innostuneilta lukijoilta saamieni kommenttien perusteella saksanpähkinät eivät sovi näihin.




Vielä yksi vinkki muscovadosokerin säilyttämiseen: Sokeripussi kannattaa sulkea tiivisti, niin sokeri pysyy pehmeänä. Jos sokeri kuitenkin jostain syystä kovettuu, sen voi pelastaa laittamalla pikkutilkan vettä pussiin, sulkemalla pussin tämän jälkeen todella hyvin ja antamalla veden pehmentää sokeria parin päivän ajan. Pussia voi välillä painella ja yrittää sekoittaa, niin se sokeri pehmenee tasaisemmin.  
Yhteistyössä Suomen Sokeri

torstai 10. marraskuuta 2016

Piparkakun makuinen porkkanakakku


Suklaapossun syksy meni pitkälti suklaisissa merkeissä, mutta nyt on jo päästy Joulun makumaailmoihin, ja myös tunnelmiin. Tämä ihastuttava jouluinen porkkanakakku syntyi, kun näin kaupan hyllyt täynnä joulumakeisia. Siirryin samantein Joulufiiliksiin ja maistoin jo mielessäni piparkakun. Mieliteko ei antanut periksi vaan sain päähäni kokeilla porkkanakakkua jouluisin maustein. Ja kyllä kannatti. Tästä tuli nimittäin mielettömän hyvää, aivan kuin pehmeää piparkakkua! Kyllä tämä kanssa vain kelpaa fiilistellä tulevaa Joulua.


Taikinakin on aivan ihanan helppo "aineet vain nopeasti sekaisin" -tyyppinen , mutta lopputulos on kuitenkin ihanan höttöinen, pehmoinen ja mehevä. Paistoin taikinan kahdessa erässä ja tein samalla kaksi hieman eri tavalla maustettua taikinaa. Kuvistakin varmaan erottaa, että kakun keskimmäinen pohja on hitusen tummempi kuin kaksi muuta. Laitoin tuohon osaan testimielessä enemmän mausteita. Molemmat maistuivat ihanasti pipareilta, enkä oikeastaan osaa päättää, oliko toinen toista parempi vai ei.  Laitoinkin ohjeeseen nuo molemmat määrät, niin kakusta voi tehdä oman makunsa mukaisesti joko miedomman tai voimakkaamman piparin makuisen. Slurps!


Tarjoilin kakun vain hetki täyttämisen jälkeen. Olihan se siinäkin kohtaa tosi tosi maukasta, mutta seuraavana päivänä, kun maut olivat ehtineet tasoittua, se oli vieläkin parempaa. Myös täyte oli yön jälkeen hieman kiinteämpi ja kakku näin siistimmin leikattavissa. Jos vain mahdollista, kannattaa kakku tehdä valmiiksi muutamaa tuntia aiemmin.

Tykkäsin siis, ja kovin! Joulukin saapui samalla kertarytinällä, ihanaa :)


Piparkakun makuinen porkkanakakku

n. 20 cm vuokaan 

Aineet:
3 munaa
3 dl sokeria
1.5 dl rypsiöljyä
150 g (= 3 dl) erittäin hienoksi raastettua porkkanaraastetta
3 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
0.75-1 tl suolaa
2.5-3 tl kanelia
1.25-1.5 tl kardemummaa
0.5-0.75 tl inkivääriä
0.5-0.75 tl neilikkaa

Täyte ja kuorrutus:
250 g tuorejuustoa
40 g voita
n. 5 dl tomusokeria

Ohje:
Riko munat kulhoon. Lisää sokerit, öljy sekä hienoksi raastettu porkkanaraaste ja vatkaa kunnolla sekaisin. Lisää joukkoon kuivat aineet ja sekoita, kunnes aineet ovat juuri ja juuri sekaisin. Kaada taikina kolmeen voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan.

Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes kypsiä. Anna jäähtyä parisen minuuttia, ja poista vuokien reunat. Jäähdytä kokonaan hyvin suojattuna.

Tee täyte ja kuorrutus vatkaamalla huoneenlämpöinen pehmeä voi ja tuorejuusto vatkaimella sekaisin. Lisää tomusokeria pienissä erin, kunnes koostumus on sen verran paksua, että pysyy kakun sisällä ja päällä. Täytä kakku laittamalla täytettä ensimmäisen pohjan päälle ohuehko, n. 0.5 cm paksuinen kerros. Toista toisen pohjan kanssa. Laita aivan päällimmäiseksi hieman paksumpi (tai makusi mukainen) kerros. Laita kakku jääkaappiin odottamaan korkkaamista. Ja eikun nauttimaan!


tiistai 8. marraskuuta 2016

Ihanat salmiakki-suklaatryffelit lakritsipäällisellä


Ensimmäinen erä tällaisia lakritsille ja salmiakille maistuvia mielettömän herkullisia suklaatryffeleitä katosi mystisesti melko pian leivontakerran jälkeen kolmisen viikkoa sitten. En ehtinyt saamaan herkuista edes kuvaa, joten niitä piti tehdä samantein uudestaan. Ja osin tein niitä uudestaan näin pian siksikin, että nämä olivat her-kul-li-si-a ja halusin päästä ahmimaan maistamaan niitä uudestaankin.


Suklaatryffelit syntyivät alunperin pienoisesta suklaan ja lakritsin himosta, ja myös siitä, että halusin kokeilla Raision Confetista tuotenäytteinä saamiani lakritsijauhetta ja laku-salmiakkipastaa johonkin. Kyllä vain kannatti! Yksi näitä maistellut ei normaalisti edes pitää suklaan ja salmiakin yhdistelmästä, mutta kummasti nämä vain hävisivät jälkiä jättämättä jääkaapista juuri hänen toimesta. Tein pienen pieniä muutoksia tähän ohjeeseen ja näistä tuli vieläkin parempia. Kuohkeita, kevyehköjä palluroita, joiden ensimaku on lakritsi. Ensimaku katoaa nopsaan, mutta sitä siivittää suklaan ja salmiakin liitto. Maistelin näitä ensin yhden, sitten humpsahti vahingossa toinen ja kolmas heti perään. Ihan vain testimielessä, kröhöm. Pakkasin äkkiä loput laatikkoon töihin vietäväksi. Ainakin melkein kaikki.. Eipä tuostakaan ollut hyötyä, sillä flunssa yllätti ennen töissä käymistä ja nämä tuli lopulta tuhottua kotivoimin.


Tryffelit olisivat sopineet mainiosti vaikka Halloweenpöytään, mutta nyt kun Joulu on tulossa, niin nämä ovat myös tosi hyvä lahjaidea. Ja vieläpä helposti ja nopeasti. Osa aineista sulatetaan nopeasti mikrossa ja joukkoon heitetään loput aineet. Pieni jäähdytys, hetken vatkaus ja eikun palluroita vadille. Vielä kieritys kaakao- ja lakujauhoissa. Helppoa, eikö.


Pursottelin testausmielessä osan massasta pellille ja toisen puolen laitoin lusikalla. Yllä olevasta kuvastakin näkee tuloksen, että pursottaen (vasemmalla) tuli hieman siistimpää jälkeä, kun taas lusikalla nostaen (oikealla) pallurat jäivät vieläkin epämääräisemmän näköiseksi. Kaakao- ja lakritsiauhoissa kierittely tasoitti hieman pintaa kummassakin. Mutta toisaalta suklaatryffelit saavatkin olla hieman epämääräisen muotoisia; ovatpahan itsetehdyn näköisiä :)


Suklaatryffelit laku-salmiakkivivahteella


Koosta riippuen n. 45 kpl

Aineet:
100 g maitosuklaata
100 g tummaa (50%) suklaata
1 dl vispikermaa
3 rkl tomusokeria
25 g voita
n. 1 rkl "Lakusalmiakki" - Lakritsi-salmiakki -pastaa

Lisäksi:
tummaa kaakaojauhetta
n. 2 tl "Sokea Susi" -lakritsijauhetta

Ohje:
Pilkot suklaat mikron kestävään kulhoon ja kaada joukkoon vispikerma. Kuumenna mikrossa välillä sekoitellen, kunnes suklaat ovat sulaneet. Lisää joukkoon tomusokeri ja pienemmäksi kuutioitu voi. Sekoita kunnes voi on kokonaan sulanut. Mausta suklaamassa lakusalmiakki-pastalla. Laita pastaa ensin vähemmän ja maistele omaan makuusi sopivaksi. Laita massa jääkaappiin jähmettymään noin 1.5 tunniksi, kunnes se on selvästi paksuuntunut, sellaista paksua tahnaa, mutta ei kovaa.

Ota valmiiksi alusta tryffelien pursottamista varten. Ripottele alustalle tummaa kaakaojauhetta. Vatkaa kylmää suklaaseosta sähkövatkaimella voimakkaasti parisen minuuttia, kunnes seos on kuohkeaa ja vaaleaa. Lusikoi kuohkea tryffelimassa samantein pursotuspussiin, jossa iso pyöreä tylla (tai pakastepussiin ja leikkaa iso reikä pakastepussin kulmaan). Pursottele nokareita tummalla kaakaojauheella peitetylle alustalle. Toinen vaihtoehto on nostaa tryffelimassasta pikkulusikalla nokareita kaakaojauheen päälle.

Laita uudestaan jääkaappiin jähmettymään hetkeksi. Kun pallurat ovat kovettuneet hieman, pyörittele nokareet kevyesti kaakaojauheessa. Älä koita peittää pintaa kokonaan kaakaojauheella vaan jätä siihen tartuntapintaa myös lakujauheelle. Ripottele seuraavaksi lakritsijauhetta tryffelien päälle. Heilauta tryffeleitä aina välillä ja heittele lisää lakujauhetta niiden päälle, kunnes määrä on omaan makuusi sopiva. Itse peitin pallurat miltei kokonaan tuolla jauheella. 

Säilytä tryffelit viileässä. Nams!

Vinkki:
* Jos käytät tryffelien muotoiluun pursotinpussia, laita se valmiiksi, sillä seos alkaa jämähtää heti vatkaamisen jälkeen. 


torstai 3. marraskuuta 2016

Frozen Elsa-kakku 5-vuotiaalle tytölle


Sain pyynnön tehdä kahden sukulaistytön yhteisille synttärille kakun Frozen-teemalla. Kakkuun toivottiin minun ja monen muun lempparipohjaa eli mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa ja mansikkamoussea. Kuorrutuksen suhteen sain vapaat kädet ja halusinkin kokeilla samantapaista sveitsiläistä marenkia kuin miltei pari vuotta sitten tekemässäni herkullisessa Uuden vuoden kakussakin. Tällä kertaa vain heitin joukkoon myös hieman sitruunan mehua raikastamaan kokonaisuutta ja voi jehna kun siitä tulikin hyvä! Sitruunaisen raikasta, pehmoista ja muutenkin todella toimiva! Ja kyllähän tuo suklaakakkupohja mansikkamoussen kanssa oli taas niin herkkua että.


Marenkikuorrutus tuntui tällä kertaa olevan myös paksumpaa ja pysyi mielestäni hieman paremmin kakun päälläkin, kuin sitruunaton versio. Ja näyttihän se tosi kivaltakin, tuollaiselta lumiselta :) Värjäys tosin meni vähän eri tavalla mitä piti. Mun piti nimittäin laittaa siihen kolmea eri sävyä; valkoista, turkoosia ja tumman sinistä. Aikataulu oli tosi tiukka ja päätin tehdä kaksivärisen. Kiireessä sutasin toiseen kulhoon hieman turkoosia pastaväriä ja jätin toisen valkoiseksi. Turkoosista tulikin lopulta vaalean turkoosia, mutta huomasin sen aivan liian myöhään. Levitysvaiheessa valkoinen ja vaalea turkoosi vielä sekoittuivat keskenään ja lopputulos oli hyvinkin haalean värinen. Koristeeksi laitoin saman Elsan kuin tyttömme 4-vuotiskakussa. Lapset tykkäsivät kakusta, ja sehän pääasia :)

Tuo Sveitsiläinen marenki on muuten älyttömän helppo tehdä. Aineksia vatkataan kuuman vesihauteen yllä kunnes sokeri on kokonaan liuennut. Tämän tuntee helposti vispilälläkin, eli sormia ei tarvitse upottaa seokseen lainkaan. Tämän jälkeen marenki vaahdotetaan ja viilennetään vatkaamalla yleiskoneessa tai sähkövatkaimella. Ja eikun kuorruttamaan. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!.


Frozenin Elsa -kakku

n. 22 cm vuokaan

Pohja:

Täyte, mansikkamousse:
2.5 dl Flora Kuohua 300 g maustamatonta jogurttia
200 g tuorejuustoa
n. 0.5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
n. 1-2 rkl sitruunan mehua
300 g mansikoista soseutettuna
3.5 tl liivatejauhetta
3.5 rkl vettä

Kuorrutus:
4 valkuaista
3 dl sokeria
3 rkl sitruunan mehua

Ohje:
Tee kakkupohja erillisen ohjeen mukaan ja anna jäähtyä kokonaan ennen täyttämistä.

Tee täyte: Vatkaa Flora Kuohu vaahdoksi. Liota liivatejauhe veteen ja anna turvota. Vatkaa maustamaton jogurtti, tuorejuusto, sokerit ja sitruunan mehu vatkatun vaahdon sekaan. Sekoita joukkoon myös mansikkasose. Kuumenna turvonnut liivate mikrossa kunnes liivate sulaa. Lisää sekaan liuotettu liivate ohuena nauhana kaataen koko ajan voimakkaasti vatkaten. Täytä kakku ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 5 tuntia ennen kuorruttamista.


Tee kuorrutus eli sveitsiläinen marenki laittamalla valkuaiset metallikulhoon. Lisää samaan kulhoon myös sokeri ja sitruunan mehu, ja siirrä kulho vettä sisältävän kattilan päälle. Vesi ei saa ylettyä kulhon pohjaan, vaan kuuma vesihöyry kuumentaa kulhon. Laita levy päälle ja anna veden kiehua. Samaan aikaan vatkaa valkuaisia ja sokeria käsin esim. pallovatkaimella, kunnes sokeri sulaa ja seos on kädelle kuumaa. Seosta ei tarvitse kokeilla kädellä, vaan seos on tarpeeksi kuuma, kun sokeri enää krahise vatkaimen ja kulhon välissä. Lämpötila on tällöin n. 60 astetta eli lämpötila, jossa valkuaiset kypsyvät. Ota valkuais-sokeri-seos pois levyltä ja vatkaa sitä sähkövatkaimella tai yleiskoneella, kunnes se jäähtyy kokonaan ja on paksua ja kiiltävää (n. 5-10 minuuttia).

Ota osa kuorrutteesta eri kulhoon. Värjää loppuosa turkoosilla pastavärillä. Kauho sekä valkoista että värjättyä marenki kakun päälle sinne tänne ja levitä lusikalla. Vaihtoehtoisesti voit kauhoa marengit pursotuspussiin, toinen väri toiselle sivulle ja toinen toiselle, ja pursotella kakun päälle ennen lusikalla levittämistä. Koristele Elsa-koristeella.



Ja voi vitsit muuten, kun oli hankala kuvata tuota kakkua! Vaihdoin taustaa, vaihdoin alustaa, mutta aina se kakku näytti kuvissa erilaiselta kuin luonnossa. Nytkin kuvat ovat jotenkin kummalliset, mutta kakku näyttää edes hieman sen väriseltä ja näköisltä kuin se olikin :)

maanantai 31. lokakuuta 2016

Yhteenveto Halloween-leivonnaisista

Halloweenaika on täällä taas. Toiset juhlivat tätä lokakuun lopun juhlaa jo viime viikonloppuna ja toisilla juhlat ovat vasta edessä. Meillä ei Halloweenpileitä tule tänä(kään) vuonna, ja siihen liittyvät leipomisetkin ovat vauvanhoitokiireessä jääneet vähiin. Ajattelin kuitenkin fiilistellä Halloweenia vanhojen postausten muodossa. Montaa teemaan sopivaa leivonnaista ei näimmä ole tullut tehtyä, mutta hauska nähdä nämäkin näin samalla sivulla. Varsinkin kun samalla näkee hienoista kehitystä valokuvissa (pieni varoitus: kuvasarja sisältää myös yhden tosi järkyn kuvan ruokakuvauksen alkuajoilta!).

Ja toki sekin olisi hauskaa, jos saisit näistä vinkkejä myös sinun mahdollisiin Halloweenherkkuihin. Ideat on esitelty postauksessa aikajärjestyksessä. Merkkasin joukkoon myös yhden suosikkini, vaikka valinta olikin vaikeahko, sillä joukossa on muitakin ihanuuksia :P

1. Sitruunamuffinssit salmiakki-lakritsikuorrutuksella


2. Lakritsi-suklaafudge kakku (pst. suosikkini!)


3. Halloween-muffinssit muumio- ja sormi-koristeilla


4. Halloweenin Hämähäkkimuffinssit


5. Sitruunainen unikko-jogurttikahvikakku


6. Ihana salmiakki-sitruunajuustokakku (Tästä meinasi tulla suosikkini. Maku on siis aivan ihana, mutta tuo kuva, voi kääk! Kehtaako tätä kuvaa pistää tänne enää uudestaan. Ups, meni jo..)



7. Halloweenin kurpitsakakku


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...