tiistai 15. marraskuuta 2016

Joululahjaidea: Paahdetut sokeroidut pähkinät


Joulu, vuoden ihanin aika on jo miltei täällä. Ne ihanat Joulun maut, tuoksut, valot, tunnelma, antamisen ilo, aah! Rakastan syötävien joululahjojen valmistamista ja antamista lähimmäisilleni, joten olin iloinen, kun pääsin mukaan Suomen Sokerin huippukivaan kamppikseen suunnittelemaan joululahjaideoita. Yhtenä toiveena oli lahjojen helppotekoisuus. Päähäni pälkähti samantien vaikka mitä ajatuksia; itsetehtyjä makeisia ja keksejä, pähkinöitä, sokerikoristeita, piparkakkuluomuksia, sekä kävipä mielessäni myös kuorintavoide :) Tässä postauksessa keskityn kuitenkin älynhelppoihin paahdettuihin pähkinöihin, nams!


Lahjaideaa päättäessäni kaupasta mukaani tarttui useista sokeri-vaihtoehdoista pussillinen Dansukkerin tummaa muscovadosokeria. Se on fariinisokeria tummempaa, kosteahkoa sokeria, jossa on täyteläinen, ihastuttava lakritsiin vivahtava maku. Tuo sokeri on ennenkin eksynyt keittiööni, ja se on sen verran herkullista, että onpa tullut joskus maisteltua ihan vain sellaisenaankin, ups. Sitä on päätynyt myös mm. suklaakakkuihin ja keksitaikinoihin. Nyt heittelin paahteista muscovadoa pähkinöiden joukkoon yhdessä Joulun ykkösmausteen eli kanelin kanssa. Kaneli ei mitenkään erityisesti maistu näissä, vaan se sointuu tosi mahtavasti yhteen herkullisen muscovadon kanssa. Vielä hieman suolaa tasapainottamaan ja kontrolloimaan sokerien makeutta, niin koukkuun jääminen on lähellä. Rapeaa, makeansuolaista, karkkimaista herkkua!


Kauniisti pakatut, itse tehdyt ja syötävät lahjat ovat mielestäni mitä parhaimpia lahjoja, sillä ne eivät jää turhina roikkumaan nurkkiin ja ilostuttavat sekä antajan että saajan. Mietin, mitä olen antanut lahjaksi viime vuosina ja huomasin, että ne olivat kaikki juuri tällaisia helppotekoisia ja herkullisia pikkumakeita tai naposteltavia. Tänä vuonna sama linja jatkuu näiden pähkinöiden kanssa. Nämä sokeroidut ja paahdetut pähkinät ovat älyttömän helppoja ja nopeita tehdä. Ne valmistuvat lähes kuin itsessään uunissa ja sopivatkin mahtavasti siis myös kiireisempäänkin Jouluun.


Pieni varoituksen sana on kuitenkin paikallaan ennen kuin aloitat tekemään näitä muscovadosokerilla kuorrutettuja paahdettuja pähkinöitä: nämä kannattaa pakata nopsaan lahjapaketeihin, sillä muuten ne uhkaavat kadota vähän turhankin nopsaan parempiin suihin!

Joululahjaidea: Paahdetut sokeroidut pähkinät

Aineet:
1 valkuainen
1 rkl vettä
1 dl Dansukker sokeria
1 dl Dansukker tummaa muscovadosokeria
n. 1.5 tl merisuolaa myllystä
1 tl kanelia
n. 500 g erilaisia pähkinöitä/manteleita (ks. vinkkio-osio alempaa)

Lisäksi:
Lasitölkkejä
nauhoja ym. koristeita

Ohje:
Laita uuni lämpeämään 150 asteeseen.

Riko valkuainen kulhoon. Lisää joukkoon vesi. Vatkaa, kunnes seos vaahtoaa, mutta ei ole vielä paksua. Lisää pähkinät ja sekoita kunnolla.


Sekoita sokerit, suola ja kaneli keskenään hyvin. Varmista, ettei joukossa ole isoja sokeripaakkuja. Ripottele sokeriseos pähkinöiden päälle ja sekoittele kunnes pähkinät ovat kokonaan sokerin peitossa.


Levitä pähkinät leivinpaperoidulle uunipellille. Paista uunissa noin 35 minuuttia 10 minuutin välein sekoitellen. Pähkinät ovat valmiita, kun ne alkavat tuoksua pähkinäiselle ja sokeri on alkanut kuivahtaa. Anna jäähtyä hyvin. Kun pähkinät ovat jäähtyneet kunnolla, riko mahdollisesti yhteen juuttuneet pähkinät toisistaan.


Jaa pähkinät lasitölkkeihin ja koristele vaikkapa nauhoilla ja muilla jouluisilla koristeilla.

Vinkki:
* Tein paahdettuja pähkinöitä seuraavista pähkinöistä: cashew, maapähkinä, manteli, pekaani, macademia, parapähkinä ja hasselpähkinöitä. Erityisesti viisi ensimmäistä olivat mielettömän hyviä. Saksanpähkinöitä en testaillut, mutta innostuneilta lukijoilta saamieni kommenttien perusteella saksanpähkinät eivät sovi näihin.




Vielä yksi vinkki muscovadosokerin säilyttämiseen: Sokeripussi kannattaa sulkea tiivisti, niin sokeri pysyy pehmeänä. Jos sokeri kuitenkin jostain syystä kovettuu, sen voi pelastaa laittamalla pikkutilkan vettä pussiin, sulkemalla pussin tämän jälkeen todella hyvin ja antamalla veden pehmentää sokeria parin päivän ajan. Pussia voi välillä painella ja yrittää sekoittaa, niin se sokeri pehmenee tasaisemmin.  
Yhteistyössä Suomen Sokeri

24 kommenttia:

  1. Ihania! <3 Olen samaa mieltä jouluajan ihanuudesta sekä noista lahjoista, ottaisin mielelläni tuollaisen paketista :) Ihanaa joulun odotusta Suklaapossu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :) Kunpa voisinkin antaa sulle yhden purkin... Mutta äkkiäkös itsekin teet näitä :) Ihanaa ja herkullista Joulun odotusta myös sinulle :)

      Poista
  2. Niin houkuttelevan näköisiä. Itse miettinyt kokeiluun paahdettuja pähkinöitä ja siemeniä vhh-linjalla.
    Tää oli kyl silti ehkä sellainen jota on pakko kokeilla. Kuvatkin jo itsessään niin ihania =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää oli tosi houkuttavia ja koukuttavia ;) Paahdetut pähkinät ja siemenet on ihan superhyviä, ja tällainen sokerikuorrute antoi ihanan karkkimaisen lisäsäväyksen. Suosittelen kokeilemaan :) Kiitos Jeme :)

      Poista
  3. Menee testiin, kiitos! ��

    Onko lopputulos tahmainen ja jääkö pähkinät toisiinsa kiinni? kauanko säilyvät, kuinka paljon ennen aattoa uskaltaa tehdä?

    Lisää näitä herkkuohjeita joululahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että innostuit :) Ennen jäähtymistä pähkinät ovat tahmeita, mutta jäähdyttyään ne ovat tosi rapeita, vähän kuin karkkia :) Jäähtymisen jälkeen mahdollisesti toisiinsa juuttuneet pähkinät kannattaa irroitella toisistaan. Säilyvyys on melko hyvä, elleivät ne sitten katoa samaa tahtia kuin meillä... ;) Tarkkaa säilymisaikaa en tosin osaa sanoa, mutta kyllä ainakin viikkoa aiemmin uskaltaa tehdä valmiiksi. Ja jos varmuudeksi säilyttelee jääkaapissa, niin säilyvyys paranee. Uskaltaisin luvata, että lisää joululahjavinkkejä on vielä luvassa :D

      Poista
  4. Yritin muutama vuosi sitten tehdä tällaisia, mutta sillä ohjeella sain vain poltettua kaiken. Täytyy testata tätä ohjetta, koska sokerikuorrutteiset pähkinät on herkkua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkinät on tosiaan helppo polttaa, kokemusta siitä itsellänikin :) Näissä pähkinöissä uskoisin vaaran olevan pienempi, sillä uuninlämpö on sen verran matala, etteivät pala kovin helposti, ja myös tuo sekoittelu auttaa. Suosittelen kokeilemaan :P

      Poista
  5. Onpas ihana idea! Kuulostavat tosi herkuilta. Nams! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania olivat, juuri äsken kävin napostelemassa yhden kipon tyhjäksi, ups.. ;)

      Poista
  6. Ihana idea! Olen tehnyt muutamana jouluna itse suolaisia maustettuja pähkinöitä. Näitäkin pitää kokeilla! Ihanan talviset/jouluiset kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolaiset paahdetut pähkinät ovat myös superihania. Nämä olivat ihanasti erilaisia, kuin pieniä makeisia, nams! Kannattaa ehdottomasti kokeilla :) Kiitos Annis :D

      Poista
  7. Käykö näihin ihan maapähkinät ��?

    VastaaPoista
  8. Kuinka kauan tällaiset säilyvät purkissa? Täytyy testata, kun niin hyviltä kuulostavat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, tämä viesti on hukkunut muiden joukkoon.. Mutta parempi myöhään.. Eli tarkkaa säilyvyysaikaa on hankala sanoa, mutta eivätköhän parisen viikkoa pysy hyvinä, jääkaapissa pidempään. Itselläni on muutama pähkinä vielä kaapissa jemmassa, ajattelin niillä testata säilymistä paremmin. Tosin niitä ei montaa enää ole, kun on tullut napsittua niitä aina silloin tällöin, siis ihan vain testimielessä ;) Kannattaa ihmeessä testailla cecilia1358 :)

      Poista
  9. Kiitos ihanasta joululahjavinkistä <3
    Olen monena jouluna suosinut varsinkin aikuisille itsetehtyjä lahjoja ja tästä saan kivan lahjaidean : )
    Ja ihanan tunnelmallisia noi sun kuvat!!
    Ostin ekan kerran näitä sokeroituja paahdettuja pähkinöitä ulkomailta ja ihastuin niihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos sait tästä idean joululahjaksi :) Sokeroiduissa pähkinöissä on tosi paljon eroja, jotkut ovat mun mielestä hyviä, toiset ei niinkään. Nämä olivat herkkua, vähän kuin pieniä karkkeja :) Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Kiitos Sanni ja herkullista joulunodotusta:)

      Poista
  10. Hei ja kiitos ihanasta ohjeesta. Kysyisin kuitenkin että käykö tähän tavallinen suola merisuolan sijaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi käyttää tavallistakin suolaa, maku vain muuttuu aavistuksen, mutta ei tietenkä huonoja ole niinkään :) Tavallista suolaa tosin laittaisin ehkä aavistuksen vähemmän, se yleensä pakkautuu vähän tiiviimmin kuin karkeampi merisuola. Kiva, että innostuit, nämä olivat ihania! :P

      Poista
  11. Moi! Mä tein näitä just lahjaksi ja ensimmäinen erä oli tosi kitkerä. Uunissa oli vastus repsahtanut ja ne oli osin siinä hilkulla palaneita että siitä johtui kitkeryys, onneksi hoksasin ja annoin uuden mahdollisuuden. Tein sit itselle ja lahjaksi jonku 1,5kg kelpuutettua tavaraa.. ehe. Suolan määrää pikkuisen vähensin ja kanelin lisäsin ja tykkäsin tästä ohjeesta kovasti! En käyttänyt leivinpaperia vaan voideltua peltiä kun aattelin että sekoittaminen olis helpompaa ilman liikkuvaa alustaa.. hyvin toimi. Mutta: manteleista ja cashew pähkinöistä tuli tosi herkullisia mut sen sijaan saksanpähkinät oli jotain niin kamalaa.. muistutti mädän kalan makua. En ole ennen käyttäny saksanpähkinöitä mihinkään joten en tiedä miltä niiden pitäisi maistua ja eivätkö sovi kuumennukseen vai oliko ehkä pilaantunut erä myynnissä, ostin ne samana päivänä. Osaatko arvioida: eikö ne vaan yhtään sovi tähän settiin vai olikohan ne jo ostaessa pilalla/ pitäiskö reklamoida.. ei ollu mitää edullisia :P Oli kyllä tosi inhottavan näköisiäkin paiston jälkeen, kuin homeisia aivoja. En taida jatkossa käyttää.. mitkähän kaikki pähkinät tähän kävisi manteleiden ja cashewien lisäksi..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Uskollinen Lukijasi :) Harmi, ettei saksanpähkinöistä tullut hyviä. Ne itse asiassa taisivat olla yksi niistä harvoista pähkinöistä, joita en laittanut omaan pähkinäsekoitukseeni, eli sinänsä tosi huono säkä, sillä noista muista pähkinöistä tuli hyviä (cashew, maapähkinä, manteli, pekaani, macademia, ja yllättäen myös parapähkinä ja hasselpähkinä toimivat yllättävän hyvin, vaikken niistä sellaisena niin välitäkään). Kaikesta päätellen saksanpähkinät eivät vain toimi näissä, kuten alle olevakin kommentoi. Kiitos, kun varoitit, niin muutkin ohjetta käyttävät tietävät välttää saksanpähkinöiden käyttämistä!

      Poista
  12. Heippa!
    Olen itse tehnyt tällä ohjeella nyt kaksi satsia. Ekassa oli sekaisin kuorellisia manteleita ja saksanpähkinöitä. Ja kuten Uskollinen lukijasi sanoi, olivat s-pähkinät myös omasta mielestäni kaameita - roskikseen menivät..yritin niitä syödä, mutta eivät vaan toimineet.
    Mantelit sen sijaan ovat aivan täydellisiä :) Huomenna lasteni opettajat saavatkin lasipurkilliset manteliversiot näistä! Loput söin just herkkuhimooni. Eli uusia manteleita ostamaan, jotta saan joululahjatkin valmistettua.
    Aivan ihana ohje, kiitos siitä - TOIMII ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Elina :) Tuossa ylempänä jo kommentoinkin, että pähkinäsekoituksessani oli vaikka mitä pähkinöitä, mutta valitettavasti juuri saksanpähkinät uupuivat siitä. Näyttää tosiaan siltä, että ne eivät toimi näissä, kiitos . Mutta nuo muut (cashew, maapähkinä, manteli, pekaani, macademia, parapähkinä, hasselpähkinä) olivat ainakin omaan makuuni hyviä, jopa hasselpähkinä maistui näissä :) Ihanaa joulunodotusta! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...