Veljen pojan synttäreitä vietettiin marraskuun eka viikonloppu. Kummipojan hahmotoiveena oli Hemuli, ja täytteenä aiemmista kakuista tuttu "vaaleanpunainen vaahto" sekä suklaa. Kakku syntyikin samalla tavalla kuin Ryhmähau-kakku eli se sai sisuksiinsa Mielettömän mehevän suklaakakkupohjan sekä mansikkamoussea. Myös Ryhmähau-kakun reunusta miellytti, joten nyt mentiin siltäkin osin samalla tavalla. Kakun päälle taiteilin Hemulin itsetehdystä, ihanan makuisesta valkosuklaamassasta. Kakun pinta on myös tuosta samaisesta valkosuklaamassasta. Se vain on niiiin paljon parempaa kuin esim. sokerimassa, jota en varmaan enää tulee koskaan käyttämään muualla kuin koristeissa.
Hemulin tekeminen oli hauskaa puuhaa. Tosin Hemulin hiukset meinasivat saada aikaan muutaman harmaan hiuksen itselläni. Kun huomasin, etteivät ne onnistu, kaivoin Hemulin kuvan esille. Lopulta luovutin ja Hemulin pää sai olla sen näköinen, kuin hän olisi hankkinut uuden hiustyylin. Ja ehkäpä tuon kuvan olisi voinut kaivaa esille jo aiemmin, ja pitää sitä mallina, ennen kuin väsäämäni ukkeli oli miltei valmis, niin hahmo muistuttaisi enemmän alkuperäistä. Ehkä tämä on taas tätä omaa urputusta ja tietynlaista täydellisyyden metsästämistä, sillä muut tuntuivat olevan hahmoon erittäinkin tyytyväisiä ja tunnistivat sen oikeaksi :)
Hemuli-kakku
Pohja:
1 annos Mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa 20 cm vuokaan
(taikinaan 1 tl suolaa 0.5 tl sijasta, paisto 170 asteessa reilu tunti. Paistui tasaisemmin kuin aiemmin.)
Mansikkamousse:
2.5 dl Flora Vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
400 g mansikoita soseutettuna
n. 0.75 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3.5 rkl vettä
3.5 tl liivatejauhetta
2.5 dl Flora Vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
400 g mansikoita soseutettuna
n. 0.75 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3.5 rkl vettä
3.5 tl liivatejauhetta
Päälle:
Turkoosilla pastavärillä värjättyä itsetehtyä valkosuklaamassaa
Digestivekeksejä "hiekaksi"
Hämiksiä Kick-patukoista
Reunoille:
Sikarivohveleita
Hemuli-koriste:
Valkosuklaamassaa (paitsi silmät kaulintamassaa)
Värjäykset pastaväreillä
Ohje:
Tee kakkupohja erillisen ohjeen mukaan. Anna jäähtyä kokonaan ennen kakun täyttämistä. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.
Tee mansikkamousse. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuustot, soseutetut mansikat ja sokerit. Sekoita liivatejauhe veteen pienessä mukissa. Anna turvota parisen minuuttia. Lämmitä turvonnut liivate mikrossa n. 20 ajan, kunnes se on kokonaan sulanut. Vatkaa liivate täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten.
Täytä kakku. Laita yksi kakkupohja irtoreunavuoan sisäpuolelle tarjoilulautaselle. Jos vuoka on matala, laita reunojen sisäpuolelle vaikkapa piirtoheitinkalvoista leikatut suirut, jotta saa reunoista korkeammat. Levitä kakkupohjan päälle vajaa puolet täytteestä. Laita päälle toinen kakkupohja ja laita päälle saman verran täytettä. Laita päälle viimeinen kakkupohja ja levitä loput täytteestä. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Poista kakun reunat kakun ympäriltä. Kaulitse valkosuklaamassa ja asettele se kakun päälle + n. 1 cm reunoille. Paina kakun reunoille sikarivohveleita. Ripottele pinnalle murskattuja digestivejä hiekaksi. Muotoile kakun päälle vielä valkosuklaamassasta Hemulihahmo ja Kick-patukoista hämähäkkejä.
Ihan mahtava Hemuli ja kakku! :D
VastaaPoistaKiitos Taru :D Oli pitkästä aikaa kiva päästä muovailemaan tällaista hahmoa :)
PoistaVoiko olla hienompaa kakkua?! Aivan upea! Ihan tuli tunne, että astui muumien maailmaan, niin aidolta tuo kakku näyttää. Onnittelen noin upeasta toteutuksesta, Suklaapossu! <3
VastaaPoistaVoih, kiitos paljon Leena-muori ihanista sanoistasi! <3 Tuo oli todella mukava kuulla :D
PoistaMahtava Hemuli ja varmasti herkullinen
VastaaPoistaKiitos Severus :) Suklaakakkupohja ja mansikkamousse on aina vain niiiiin hyvää yhdessä :P
PoistaKaunis, selkeä koristelu! Aivan kuin taulu.
VastaaPoistaVoi kiitos Henna, ihanasti sanottu :)
PoistaAivan ihana kakku! <3 Tosi hienosti ideoitu.
VastaaPoistaKiitos Maiju <3 Pääajatukset kakun suhteen tuli suoraan synttärisankarilta, yritin toteuttaa niitä parhaani mukaan :)
PoistaAivan upea kakku, vautsit sentään! Hemulikin on todella taitavasti tehty, erittäin hyvin tunnistettavissa siis :) ja sisältäkin varmasti tosi maistuva :)
VastaaPoistaVoi kiitos Enni :D Herkkua oli, melkein koko kakku tuhoutui vaikka syöjiä ei ollut montaa ja muutakin tarjottavaa oli reilusti :)
Poista