torstai 6. marraskuuta 2014

Ice Age-kakku vohvelisella siirtokuvalla


Muutamia syksyn aikana tehtyjä kakkuja on jäänyt kiireiden takia päivittämättä tänne blogiin. Tässä niistä ensimmäinen. Työkaverini pyysi alkusyksystä tekemään poikansa synttäreille kakun erittäin lyhyellä varoitusajalla. Täytteeksi toivottiin jotain, mistä lapset pitävät. Koitin miettiä mikä meidän lasten juhlissa maistuu parhaiten ja yleensä ne ovat moussepohjaiset, sileät täytteet. Mauksi valitsin suht varman mansikan, johon lisäsin reilusti sitruunan mehua raikkautta tuomaan, sillä tällainen ei-liian-makea täyte on ollut tosi tykätty meillä. Muuten sain kakun suhteen vapaat kädet. Kuulin jälkeenpäin, että kakku osui ja upposi, niin maun kuin ulkonäkönsäkin puolesta! :)

Kakku ei kylläkään oikeasti ollut ollut tämän värinen, miltä näissä kuvissa näyttää. Kuvien värimaailma muuttuivat bloggeriin siirrettäessä jostain kumman syystä suht valkoisesta tällaiseksi kummallisen kellertävän vihertäväksi, enkä saanut sitä muuttumaan vaikka yritin muuttaa kuvien värimaailma.. No mutta eiköhän siitä selvän saa :)


Olin hankkinut tällaisia kiireellisiä "hätätapauksia" varten vohvelisen kakkukuvan, ja se päätyikin nyt koristamaan kakkua. En ollut käyttänyt sellaista ennen, joten sen laitto sujui vähän arvuuttelemalla. Ennen kakkukuvan laittoa vuorasin kakun kevyesti kermalla, plättäsin kuvan kerman päälle ja tasoitin pinnan kevyesti.. Kuva alkoi melko pian pehmetä ja meni vähitellen ihan ryttyyn. Pelkäsin jo että niin se jää, mutta kummasti se vaan suoristui yön aikana jääkaapissa.

Se mikä jäi harmittamaan, oli nuo kakkukuvassa näkyvät tekstit. Ajattelin alunperin, että pursottelen reunoilla kiehkurat, mutta laktoositon kuohukerma ei ollut enää siinä vaiheessa yhteistyöhaluinen. Ongelmia meinasi tulla jo reunojenkin pursotuksessa. Alku sujui hyvin, mutta loppua kohti kerma alkoi pakseta liikaa ja alkoi tulla tyllan suusta ulos aina vaan rakeisempana. Aika paljon vikkelämmin olisi pitänyt toimia, että olisi saanut pursotusjäljestä siistin, joten jätin kakun tällä kertaa pelkistetymmäksi.


Ice Age-kakku vohvelisella siirtokuvalla

n. 15-20 hlön kakku

Pohja:
5 munan sokerikakkupohja 22 cm vuokaan

Täyte, mansikkamousse:
400 g mansikoita
2 dl laktoositonta vispikermaa
200 g laktoositonta ranskankermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
n. 1.25 dl sokeria (maun mukaan)
3 tl liivatejauhetta
4.5 rkl sitruunan mehua

Kakun päällä:
syötävä kakkukuva

Kuorrutukseen:
n. 4 dl kuohukermaa + vaniljasokeria

Ohje:
Tee kakkupohja ja leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.

Soseuta mansikat, lisää joukkoon sitruunan kuoriraaste. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon ranskankerma ja notkistettu tuorejuusto. Lisää vaniljasokeri, mansikat ja hieman tavallista sokeria. Maista. Lisää sokeria makusi mukaan. Sekoita liivatejauhe sitruunan mehuun ja anna turvota. Lämmitä turvonnut liivateseos mikrossa n. 20 sekunnin ajan, kunnes liivate on kokonaan sulanut. Kaada liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan vatkaten.

Täyte on sen verran löysää, että kakku kannattaa koota irtopohjavuoan reunoja apuna käyttäen reunojen sisäpuolelle. Tai kakun voi myös koota umpinaiseen kakkuvuokaan, kunhan ensin vuoraa vuoan sisäpuolen kelmulla, jotta kakun poistaminen vuoasta helpottuu. Kostuta alinta kakkupohjaa, kaada puolet täyttestä päälle. Tee samoin toinen kerros. Kostuta alinta pohjaa vähiten, ylintä eniten, sillä kosteus painuu alaspäin. Hyydytä täytettyä kakkua jääkaapissa muutama tunti. Poista reunat kakun ympäriltä.

Vatkaa kerma yhdessä vaniljasokerin kanssa vaahdoksi. Sivele ohut kerros kermavaahdosta kakun päälle ja reunoille. Laita päälle vohvelinen kakkukuva ja silitä kevyesti pintaan kiinni. Pursota loppu kermasta kakun reunoille. Anna kakun olla jääkaapissa kakkukuvan laittamisen jälkeen ainakin
neljä tuntia, niin kuva pehmenee syötävään kuntoon.



2 kommenttia:

  1. Hieno peruskermakakku ja vohvelikuva on hyvin onnistunut :)
    En voi olla mainostamatta, että mulla on myös vähän juttua noista kuvista :)
    http://taikakakut.blogspot.fi/2014/03/prinsessataytekakku-mansikkataytteella.html
    http://taikakakut.blogspot.fi/2014/10/minni-hiiri-taytekakku.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! :) Vähän kyllä jänskätti miten kuvan kanssa käy, se kun oli ihan rytyssä yhdessä vaiheessa. Onneksi suoristui sitten kun kostui kauttaaltaan. Muistankin nähneeni blogissasi juttua noista kakkukuvista. Pitääkin vielä tulla katsomaan vinkkejäsi, vaikka nyt tämän kakun kohdalla onkin myöhäistä, mutta ensi kertaa varten ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...