keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Isänpäivän kahvikuppikakut


Isänpäivänä meillä nautittiin mokan ja suklaan makuisista kahvikupin mallisista pikkukakuista. Suunnitelmani oli tehdä näitä jo viime vuoden isänpäiväksi, mutta suunnitelmat kaatuivat flunssaan. Tälläkin kertaa pieni alkava tauti vei jaksamista, eivätkä voimat olleet terässä, ja kahvikupitkin tuli tehtyä vähän sinne päin. Tuosta etummaisesta mukista ainakin näyttää lohjenneen reunasta palanen. Mutta onpahan itsetehdyt näköiset, eivätkä vahingossakaan mene oikeiden kahvikuppien kanssa sekaisin :)

Kahvikuppien maku oli loistava; juuri sopivan suklainen, ja ihanan mokkainen. Kakkupohjana käytin ehdotonta suklaista lempipohjaani eli mehevää suklaakakkupohjaa, täytteenä mokka-suklaamousse ja pinnalla vielä hieman espressojauheella terästettyä suklaaganachea. Vaikken itse olekaan kahvin ystävä, nämä maistuivat paremmin kuin hyvin, mums!


Kokosin kahvikupit käyttäen isohkoja Koko-kahvikuppeja apuna, mutta nämähän voi tehdä mihin kahvikuppiin tahansa. Suklaakakkupohjan paksuus tosin määrää sen verran kupin kokoa, että paksulla pohjalla kupin on syytä olla tarpeeksi korkea. Ja toisinkin päin, eli jos kuppi on kovin matala, on pohjan syytä olla tarpeeksi ohut. Siis jos haluaa saada mokka-suklaatäytettä mahtumaan pohjien väliin. Pohjan ja täytteen määrät olivat omiin (kahvi)kuppeihini melko sopivat, vain hieman täytettä jäi yli, kuten pohjaakin. Jämät tuli nautittuja trifle-tyyppisesti, mums!

Mietin etukäteen mielessäni, että kahvikupit ovat verran isoja, että yhdestä kupista riittäisi useammallekin. Kuinka voinkaan olla niin väärässä! Yksi kuppi riitti kyllä hyvin yhdelle, mutta vain naftisti kahdelle. Lisämakeutta toki tuli kupin ulkokuorena käytetystä valkosuklaamassasta, joten jos senkin söi, oli riittävyyskin parempi. Mutta pelkkä sisus upposi kyllä vähän liiankin helposti yhteen suuhun. Ja lopulta kaikki kolme kuppia katosivat sujuvasti kahden syöjän suihin (ups) ;)


Isänpäivän mokka-suklaakahvikuppi -kakut

n. 4 kpl, kupin koosta riippuen

Suklaakakkupohja:
2/3 annos mehevää suklaakakkupohjaa n. 26 cm vuokaan

Täyte (määrä riippuu kahvikuppien koosta):
2.5 dl vispikermaa
3 tl pika-espressojauhetta
100 g maustamatonta tuorejuustoa
125 g tummaa (50 %) suklaata
3 rkl sokeria

Päälle suklaaganache:
50 g tummaa suklaata
50 g maitosuklaata
0.75 dl kuohukermaa
0.5 tl pika-espressokahvijauhetta

Kupin "posliinipinta" ja kirjaimet:
 Valkosuklaamassaa (n. 300 grammasta valkosuklaata)
(Wiltonin valkoista väriä tai pastavärejä)

Lisäksi:
Muotoiluun kahvikuppeja tai muita vastaavan mallisia kippoja
Kelmua

Ohje:
Tee suklaakakkupohja valmiiksi mielellään jo edellisenä päivänä ennen kuppien kokoamista, niin se ehtii jäähtyä kunnolla. Sopiva annoskoko riippuu kahvikuppien koosta. Itse tein 2/3 annoksen 26 cm vuokaan. Tällöin pohjasta tuli sopivan paksu. Eri kokoisten vuokien ja taikinamäärien käyttö kannattaa huomioida paistoajassa. Ohuempi pohja kypsyy nopeammin kuin paksumpi. Jäähdytä pohja kunnolla ennen täyttämistä.

Tee myös valkosuklaamassa valmiiksi päivää ennen täyttämistä/kakkujen vuoraamista. Jos haluat massasta eri värisen, vaalenna tai värjää se jo tekovaiheessa.

Kakku kootaan kahvikuppiin (tai vastaavan malliseen kippoon). Leikkaa jäähtyneestä kakkupohjasta sopivan kokoisia palasia. Palojen koot ja määrät riippuvat kahvikuppien koosta. Itse leikkasin jokaiseen kuppiin yhden palan, joka mahtui sopivasti kupin pohjalle. Koska käyttämäni kahvikuppi oli ylhäältä leveämpi kuin alhaalta, leikkasin toisesta palasta isomman.

Tee täyte. Vatkaa täytteen kerma löysäksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon espresso-pikakahvijauhe. Siivilöi jauhe, mikäli se on vähänkään klimppinen, jotta se sekoittuu kerman joukkoon tasaiseksi. Vatkaa joukkoon myös notkistettu tuorejuusto.

Sulata kulhoon pilkottu suklaa mikrossa varovasti 20-30 sekuntia kerrallaan välillä sekoitellen. Vatkaa lämmin (ei kuuma!) suklaa kahvinmakuisen kermavaahdon joukkoon. Lisää makusi mukaan sokeria. Varo ylivatkaamasta, jotta seos ei juoksetu.

Vuoraa käyttämäsi kahvikupit (tai muut kipot) kelmulla. Laita kupin pohjalle pienempi kakkupala. Lusikoita päälle täytettä ja tasoita. Paina päälle toinen kakkupala ja paina kunnolla. Jos kakkupala ei yletä aivan kupin reunoille asti, voit tilkitä reunat täytteellä. Levitä pintaan vielä lisää täytettä ja tasoita. Täytä loput kupit samalla tavalla. ja laita jääkaappiin jähmettymään n. 1-2 tunniksi. Alla olevassa kuvassa kakut juuri otettu pois jääkaapista ja valmiina vuoraamiseen.

Kaulitse valkosuklaamassa n. 5 mm paksuksi levyksi. Leikkaa siitä sen kokoinen pala, että se ylettää kahvikupin reunojen ympäri, mutta on samalla myös leveydeltään vähintään kupin korkeuden verran. Eli tarpeeksi iso kupin reunoja ajatellen :) Nosta valkosuklaamassapala paikalleen ja muotoile käsin painelemalla haluttuun muotoon. Tee vielä kupin kahva ja kiinnitä se paikoilleen pienen pienellä vesitilkalla. Vuoraa loput kupit samalla tavalla.
Laita kahvikuppikakut jääkaappiin siksi aikaa, kun teet suklaaganachen. Pilko maitosuklaa ja tumma suklaa mikron kestävään kulhoon ja kaada joukkoon kerma. Lämmitä suklaata mikrossa n. 20-30 sekuntia kerrallaan välillä sekoitellen, kunnes suklaa sulaa kokonaan. Anna suklaaseoksen tarvittaessa jäähtyä hetki. Älä kuitenkaan jäähdytä niin kauaa, että se alkaa jämähtää. Kaada vielä juokseva suklaaseos kahvikuppien pinnalle ja tasoita kevyesti. Laita jääkaappiin vielä ainakin tunniksi. Nauti! 

Vinkki:
* Mikäli täytettä jää yli, voit nauttia sen yhdessä suklaakakkupohjan ylimääräisten palojen kanssa.

* Jälkeen päin tuli mieleen, että pintaan olisi voinut suihkauttaa kevyesti vaikkapa helmiäisprayta. Näin pinnasta olisi saanut hieman aidomman näköisen.


Kahvikuppien lisäksi tein toisen, näiden kuvien taustallakin vilahtavan kakun. Siinä kakussa kaikki ei mennyt kuten Strömsöössä ja ylikypsät reunat sekä liian raaka keskusta eivät päästäneet kakkua julkaisuseulastani läpi. Fiksailin kakkua eilen hieman. En ole päässyt vielä maistamaan lopputulosta ja nyt jännään, päätyykö ohje myös tänne :) Tässä kuitenkin tämä aivan ihana kahvikuppikakku, olkaa hyvät :)



16 kommenttia:

  1. Voi miten upeat kupit! Täytyy sanoa, että näin syötävän herkullisia kahvikuppeja ei kovin usein tule vastaan ;)
    Hauska idea, nams =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kirsi! :) Tykkäsin myös itse näistä kovin. Itse en normaalisti välitä kahvikuppien sisällöstä lainkaan, mutta näistä olisi voinut nautiskella enemmänkin ;)

      Poista
  2. Ei jestas miten herkullisen näköisiä! Minä + kaverit + koko muu perhe ollaan kyllä sellasia suklaahiiriä että voisin joku kerta yllättää heidät jollain tämänkaltaisella :) Tuo pohja + tuo täyte = kuola valuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, mahtavaa että kupit saivat aikaa tuon reaktion :D Kokeilepas ihmeessä itsekin :)

      Poista
  3. Ihan mahtavia!! Bloggerin yleinäkymästä kun katselin, mitkä blogit ovat postailleet uusia tekstejä, katsoin kuvastasi, että olet kuvaillut takana olevaa kakkua, ja edessä olisi ollut aitoja kahvikuppeja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kissanminttu! Vau, kiva että onnistuin juksaamaan ;)

      Poista
  4. Suklaapossu, nyt minä pökerryn! :-O En osaa muuta sanoa. (Sanon kumminkin.) Aivan loistavat! Minä ainakin erehdyin katsomaan pienemmästä kuvasta juuri niinkuin edellinenkin kissanminttu. Ja tuo sisus: voisiko mitään ihanempaa kuvitella!! Bravooo!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Leena, ihania sanoja! Mahtavaa, että sain huijattua sinuakin! ;D (Pst. kuvissa nämä tosin näyttävät mielestäni aidommilta kahvikupeilta kuin luonnossa..). Tuo sisus oli tosi ihanaa, vai voivatko suklaiset leivonnaiset koskaan mitään muuta ollakaan? ;)

      Poista
  5. Kyllä on hienoja! Ja sairaan herkullisen näköisiä sisältä! Nam! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Taru! ♥ Tykättiin kyllä kovin tuosta sisuksesta. Jännä juttu miten kahvi voi maistua leivonnaisissa ihanalta, vaikka muuten ei uppoa. Ehkä syy on suklaassa, se saa kaiken maistumaan taivaalliselta ;)

      Poista
  6. No huh, eipä juuri ihanampia vois kuvitellakaan kuin nämä! Olet taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Pia! Mahtava kuulla tuollaisia kehuja! :D

      Poista
  7. Oi jestais o syötävän herkullisen näköinen kuolan valunen nainen kirrjottamassa.. :P

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...