Vielä kun vanha keittiömme oli pystyssä, leivoin viimeisinä suolaisina juttuina muutaman piirakan pakkaseen. Ajatuksena oli, että näitä voi tarjoilla keittiön asentajille töiden lomassa helposti. Leivoin piirakoita kolme pellillistä, kukin erimakuisina. Yllä ja alla olevan ihanaakin ihanemman juusto-kinkkupiirakan lisäksi syntyi tulinen salamipiirakka ja viiden juuston piirakka. Tuli tosi maukkaan makuinen piirakkatrio :) Ohjeet kaikkiin näihin herkkupiirakoihin löytyy alempaa.
Tuliseen salamipiirakkaan (kuva alla) sain ajatuksen Ruokasurffausta sivulta. Vaikka tykkäänkin tulisista ruoista, ei päähäni jostain syystä ennen ollut tullut laittaa chilitahnaa piirakkaan.
Tulisesta salamipiirakasta tuli aivan huumaavan taivaallinen tuoksu jo uunissa ollessaan! Aah! Se maistui myös ihanalta. Ensihaukun jälkeen olin aluksi hieman pettynyt liian mietoon tulisuuteen, mutta chilin tulisuus potkasi vasta kun palan oli saanut nieltyä. Mmmm. Tämä on siis tulisten makujen ystävän piirakka. Tulisuutta voi kukin säädellä itse sambal oelekin määrä avulla. Chilin rakastajilla suosittelen vieläkin suurempaa määrää, ja ei-chilin-ystäville hieman vähäisempää määrää. Itse tykkäsin tästä, ehkä tulisuutta olisi voinut olla aavistus enemmänkin.
Juustot sopivat suolaisiin leivonnaisiin mielettömän hyvin. Eikä alla näkyvä, viittää erilaista juustoa sisältävä piirakkakaan ollut yhtään hassumpi. Eniten siinä maistuivat feta- ja aurajuusto ja muut juustot täydensivät makua mukavasti. Joukkoon heittelin hieman valkosipulimurskaa. Se maistui piirakassa miedosti. Oikein herkullista tämä oli, nams!
Ja näin siis tein:
Suolaisia piirakoita remonttiapulaisille
3 pellillistä
Pohja (riittää kolmeen pellilliseen, jos kaulitsee taikinan ohueksi):
200 g voita
200 g leivinmargariinia
4 dl grahamjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
1.5 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
500 g maitorahkaa
Täyte I (Tulinen salamipiirakka, uunissa n. 30 min.):
150 g pippuri-salamia
1 kananmuna
2 dl kreikkalaista jogurttia
1 (keltainen) paprika
1.5 rkl sambal oelekia
150 g emmental-juustoraastetta
1 tl paprikajauhetta
mustapippuria
Täyte II (Kinkku-juustopiirakka, 40 x 30 cm pellille, uunissa n. 30-35 min.):
300 g savukinkkua pienemmäksi pilkottuna
1 kananmuna
1 dl kreikkalaista jogurttia
75 g hyvää sinihomejuustoa murusteltuna
150 g emmental-juustoraastetta
reippaasti (n. 1.5-2 dl) persiljaa pieneksi silpottuna
mustapippuria
n. 1 mm suolaa
Täyte III (Viiden juuston piirakka, nosta taikinaa hieman pellin reunoille, uunissa n. 35 minuuttia):
200 g fetajuustoa kuutioituna
75 g hyvää sinihomejuustoa murusteltuna
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g savusulatejuustoa
150 g cheddar-juustoa raastettuna
1 muna
1 dl maitoa
1.5 tl valkosipulimurskaa
Ohje:
Tee ensin taikina. Sekoita huoneenlämpöiset rasvat, jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään murumaiseksi seokseksi. Sekoita maitorahka nopeasti joukkoon. Laita taikinakulho kelmulla vuorattuna jääkaappin tunniksi tai pariksi.
Kaulitse kylmästä taikinasta noin kolmannes leivinpaperin päällä ohuksi, hieman uunipeltiä suuremmaksi levyksi. Nosta pohja leivinpapereineen pellille. Leikkaa tarvittaessa ylimääräiset reunat pois.
Täyte I (Tulinen salamipiirakka): Pilko paprika pieniksi n. 1 x 1 cm paloiksi. Pilko myös salami pienemmäksi. Sekoita täytteen aineet keskenään. Levitä pohjan päälle.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia, kunnes piirakka on saanut kauniin värin pintaansa.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia, kunnes piirakka on saanut kauniin värin pintaansa.
Täyte II (Juusto-kinkkupiirakka): Sekoita täytteen aineet keskenään sekaisin. Levitä pohjan päälle.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 30-35 minuuttia, kunnes piirakka on saanut kauniin värin pintaansa.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 30-35 minuuttia, kunnes piirakka on saanut kauniin värin pintaansa.
Täyte III (Viiden juuston piirakka): Sekoita täytteen aineet keskenään sekaisin.
Levitä pohjan päälle. Jos taikinaa on jäänyt yli, voit koristella sillä piirakan ottamalla taikinasta vaikkapa piparkakkumuotilla kuvioita piirakan pinnalle.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 35 minuuttia, kunnes piirakka on saanut kauniin värin pintaansa. Anna jäähtyä ennen tarjoamista.
Vinkit:
* Löysempien täytteiden kanssa (kuten tässä täyte III) pohjataikina kannattaa nostaa hieman pellin reunoille.
* Piirakat ovat parhaimmillaan hieman jäätyneinä.
Kaikki versiot kuulostaa kyllä tosi hyvältä! Kyllä kelpas töitä tehdä tällaisten herkkujen voimalla! :)
VastaaPoistaKiitos Raisa P :) Just eilen tuli vielä nautittua näitä piirakoita uuden keittiön kasaamisen yhteydessä ja erityisesti tuon juustoisen version kanssa meinasi mennä mukana kielikin ;)
PoistaTosi ihanan näköisiä kaikki! Mä rakastan suolaisia piirakoita! :)
VastaaPoistaKiitos Taru :D Suolaiset piirakat ovat minustakin ihania, mutta jostain kumman syystä niitä tulee tehtyä toooosi harvoin. Tai ehkäpä juuri siksi maistuvat niin hyviltä ;)
Poista