torstai 3. marraskuuta 2016

Frozen Elsa-kakku 5-vuotiaalle tytölle


Sain pyynnön tehdä kahden sukulaistytön yhteisille synttärille kakun Frozen-teemalla. Kakkuun toivottiin minun ja monen muun lempparipohjaa eli mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa ja mansikkamoussea. Kuorrutuksen suhteen sain vapaat kädet ja halusinkin kokeilla samantapaista sveitsiläistä marenkia kuin miltei pari vuotta sitten tekemässäni herkullisessa Uuden vuoden kakussakin. Tällä kertaa vain heitin joukkoon myös hieman sitruunan mehua raikastamaan kokonaisuutta ja voi jehna kun siitä tulikin hyvä! Sitruunaisen raikasta, pehmoista ja muutenkin todella toimiva! Ja kyllähän tuo suklaakakkupohja mansikkamoussen kanssa oli taas niin herkkua että.


Marenkikuorrutus tuntui tällä kertaa olevan myös paksumpaa ja pysyi mielestäni hieman paremmin kakun päälläkin, kuin sitruunaton versio. Ja näyttihän se tosi kivaltakin, tuollaiselta lumiselta :) Värjäys tosin meni vähän eri tavalla mitä piti. Mun piti nimittäin laittaa siihen kolmea eri sävyä; valkoista, turkoosia ja tumman sinistä. Aikataulu oli tosi tiukka ja päätin tehdä kaksivärisen. Kiireessä sutasin toiseen kulhoon hieman turkoosia pastaväriä ja jätin toisen valkoiseksi. Turkoosista tulikin lopulta vaalean turkoosia, mutta huomasin sen aivan liian myöhään. Levitysvaiheessa valkoinen ja vaalea turkoosi vielä sekoittuivat keskenään ja lopputulos oli hyvinkin haalean värinen. Koristeeksi laitoin saman Elsan kuin tyttömme 4-vuotiskakussa. Lapset tykkäsivät kakusta, ja sehän pääasia :)

Tuo Sveitsiläinen marenki on muuten älyttömän helppo tehdä. Aineksia vatkataan kuuman vesihauteen yllä kunnes sokeri on kokonaan liuennut. Tämän tuntee helposti vispilälläkin, eli sormia ei tarvitse upottaa seokseen lainkaan. Tämän jälkeen marenki vaahdotetaan ja viilennetään vatkaamalla yleiskoneessa tai sähkövatkaimella. Ja eikun kuorruttamaan. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!.


Frozenin Elsa -kakku

n. 22 cm vuokaan

Pohja:

Täyte, mansikkamousse:
2.5 dl Flora Kuohua 300 g maustamatonta jogurttia
200 g tuorejuustoa
n. 0.5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
n. 1-2 rkl sitruunan mehua
300 g mansikoista soseutettuna
3.5 tl liivatejauhetta
3.5 rkl vettä

Kuorrutus:
4 valkuaista
3 dl sokeria
3 rkl sitruunan mehua

Ohje:
Tee kakkupohja erillisen ohjeen mukaan ja anna jäähtyä kokonaan ennen täyttämistä.

Tee täyte: Vatkaa Flora Kuohu vaahdoksi. Liota liivatejauhe veteen ja anna turvota. Vatkaa maustamaton jogurtti, tuorejuusto, sokerit ja sitruunan mehu vatkatun vaahdon sekaan. Sekoita joukkoon myös mansikkasose. Kuumenna turvonnut liivate mikrossa kunnes liivate sulaa. Lisää sekaan liuotettu liivate ohuena nauhana kaataen koko ajan voimakkaasti vatkaten. Täytä kakku ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 5 tuntia ennen kuorruttamista.


Tee kuorrutus eli sveitsiläinen marenki laittamalla valkuaiset metallikulhoon. Lisää samaan kulhoon myös sokeri ja sitruunan mehu, ja siirrä kulho vettä sisältävän kattilan päälle. Vesi ei saa ylettyä kulhon pohjaan, vaan kuuma vesihöyry kuumentaa kulhon. Laita levy päälle ja anna veden kiehua. Samaan aikaan vatkaa valkuaisia ja sokeria käsin esim. pallovatkaimella, kunnes sokeri sulaa ja seos on kädelle kuumaa. Seosta ei tarvitse kokeilla kädellä, vaan seos on tarpeeksi kuuma, kun sokeri enää krahise vatkaimen ja kulhon välissä. Lämpötila on tällöin n. 60 astetta eli lämpötila, jossa valkuaiset kypsyvät. Ota valkuais-sokeri-seos pois levyltä ja vatkaa sitä sähkövatkaimella tai yleiskoneella, kunnes se jäähtyy kokonaan ja on paksua ja kiiltävää (n. 5-10 minuuttia).

Ota osa kuorrutteesta eri kulhoon. Värjää loppuosa turkoosilla pastavärillä. Kauho sekä valkoista että värjättyä marenki kakun päälle sinne tänne ja levitä lusikalla. Vaihtoehtoisesti voit kauhoa marengit pursotuspussiin, toinen väri toiselle sivulle ja toinen toiselle, ja pursotella kakun päälle ennen lusikalla levittämistä. Koristele Elsa-koristeella.



Ja voi vitsit muuten, kun oli hankala kuvata tuota kakkua! Vaihdoin taustaa, vaihdoin alustaa, mutta aina se kakku näytti kuvissa erilaiselta kuin luonnossa. Nytkin kuvat ovat jotenkin kummalliset, mutta kakku näyttää edes hieman sen väriseltä ja näköisltä kuin se olikin :)

20 kommenttia:

  1. Mahtavan yksinkertainen toteutus teemasta. Huipputyylikäs! Me likes!

    VastaaPoista
  2. Olen joskus kuorruttanut kakun sveitsiläisellä marengilla ja pettymykseksi se alkoikin haihtua siitä suht nopeasti. Miten sinulla kävi? Säilyikö kuorrute hyvänä kakun päällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Henna :) Tää kuorrute pysyi kakun päällä tosi hyvänä ja jämäkkänä ainakin sen aikaa, mitä itse olin sen kanssa tekemissä. Kuorrutin kakun yhden maissa ja vielä viiden aikaa se oli ihan entisellään. Ehkä tuo laittamani sitruunalisä vaikutti koostumukseen, sillä niissä aiemmissa kakuissa joissa sitä ei ole ollut, on kuorrute jäänyt selvästi pehmeämmäksi ja lähtenyt pikku hiljaa valumaan kakun päältä pois. Kokeilepas joskus tällaista sitruunaisempaa versiota ja vatkaa marenki oikein oikein paksuksi vaahdoksi, josko sitten pysyisi hyvänä helpommin :)

      Poista
  3. Tässä varteenotettava vaihtoehto isänpäiväkakuksi - ilman Elsa-koristetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja marengin voi värjätä vaikkapa isän lempivärillä :)

      Poista
  4. Todella kauniin näköinen pinta! Ja ihanan värinen! :)
    Kuvaus alkaa olemaan taas haastavaa... ulkona oleva valo on tällä hetkellä niin kylmää ja kuvista tahtoo tulla kylmän oloisia :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :) Tykästyin tuohon pintaan nyt ihan kunnolla. Oli helppo ja nopeaa tehdä, kivannäköinen ja makuinenkin :) Mä hankin vähän aikaa sitten uuden kameran kun vanha alkoi tarkentaa milloin mihinkin. Nykyisellä pystyy onneksi ottamaan kuvia hieman hämärämmissä olosuhteissa mitä vanhalla, mutta ei sekään pelasta tältä talven pimeydeltä. Oon myös suunnitellut hankkivani sellaiset pienet päivänvalolamput, josko onnistuis paremmin :) Onneksi kevät tulee jo kovaa vauhtia ;)

      Poista
    2. Enpä ole, muistaakseni ainakaan, koskaan törmännyt päivänvalolamppuihin! Googlettelin asiaa ja kiinnostuin kyllä niin paljon, että sellaisia on saatava! Kiitos Suklaapossu vinkistä! ♥ ;D

      Poista
    3. Kiva, että innostuit Taru ♥ :D Mäkin odotan pääseväni testaamaan miten toimivat. Ja vaikka eivät toimisikaan kuvauksissa, niin eivätpähän mene hukkaan, kun niitä voi käyttää muutenkin valaistuksessa piristämässä :)

      Poista
  5. Miten saat täytteen noin muhkeaksi ilman ettei se ala valumaan? Ei aloittelija ymmärrä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytän kakut irtopohjavuoan reunojen sisäpuolelle, jolloin täyte saa rauhassa hyytyä ja kakku pysyy vuoan reunojen poistamisen jälkeen hyvin mallissaan ja täytteet paksuina :) Kannattaa kokeilla :)

      Poista
  6. Voi miten kaunis kakku! Tätä täytyy kokeilla! Kakkupohjaa onkin jo tullut kokeiltua monta kertaa ja se on ihan meidän perheen sekä naapuruston suosikki! :) Muistatko mistä olet tuon ihanan koristeen hankkinut? Tyttärellä 4v syntymäpäivät tammikuussa ja tämä kakku taitaa tulla pöytään! Kiitos vielä aivan ihanasta blogista, löysin sinut vasta hetki sitten ja nyt jo olen täysin hurahtanut! Juuri on jääkaapissa karpalofudget jähmettymässä päiväkodin tädeille. ;) Tunnelmallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Suosittelen testailemaan! Tuo pohja on näimmä saavuttanut monien sydämet, ja vatsat ;) Ihana kuulla, että teillekin on maistunut. Ai teilläkin on siellä pieni Elsa-fani. Tai varmaan aika moni pikkutyttö fanittaa tällä hetkellä Frozenia, ihania :) Tuon Elsa-koristeen löysin Confetti-leivontatarvikeliikkeestä.
      Voi kiitos, ihana kuulla tuollaista palautetta, ja juuri näin ennen Joulua :) Toivottavasti fudget onnistuivat ja maistuivat. Oikein ihanaa Joulua myös sinulle! :D

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi! :) Tyttären synttärit lauantaina ja vähän jännittää kun en ole testannut tuota sveitsiläistä marenkia ennen, mutta toivotaan parasta! Hei, sitä piti vielä kysyä, että jos käytän liivatejauheen sijasta liivatelehtiä (jauheesta ei ole minkäänlaista kokemusta) niin montako liivatelehteä tulisi laittaa, osaatko veikata? Kiitos jälleen!

      P.S. Fudget kuulemma sulivat suuhun ja olen kyllä samaa mieltä itsekin! Kiitos ihanista ohjeista! :)

      Poista
    3. Ei kannata jännittää, tuo marenki on tosi helppo tehdä :) Liivatelehdissä 2 kpl lehteä vastaa 1 tl liivatejauhetta eli tähän täytteeseen menisi 7 lehteä.

      Ihana kuulla, että fudget maistuivat :D

      Poista
  7. Hei,
    jos teen tuon mielettömän mehevän suklaakakkupohjan 30cm vuokaan, jossa on 10cm korkeat reunat ja teen siihen kaksi täyteväliä tällä mansikkamousseohjeella, niin minkä kokoisena täyte pitäisi tehdä? Vai olisiko noin isoon kakkuun järkevämpi tehdä kolme täyteväliä ja jos olisi, niin minkä kokoisena mansikkakmoussetäyte pitäisi tehdä? Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Ja pahoittelut, että vastaaminen on kestänyt! Jäin miettimään tuota annoskokoa vähän liiankin pitkäksi aikaa ja unohdin sitten vastailla. Mahtaako kakunteko enää olla ajankohtaistakaan? Jos on, niin onko ajatuksissasi tehdä 10 cm korkuinen kakku? Vai matalampi? Monelleko hengelle kakusta pitäisi riittää? Jos teet tässä kakussa käytetyn pohjan ja mansikkamoussen miltein kaksinkertaisena, niin saat hyvin suurella todennäköisyydellä vuokaasi mahtuvan kakun. Sitä, tuleeko kakusta 8 vai 10 cm korkea, en valitettavasti osaa arvioida. Jos aineiden laskemisessa käyttää kerrointa 1.75, kakusta tulee suunnilleen yhtä korkea kuin näissä kuvissa näkyvästä kakusta. Olikohan tästä enää apua?

      Poista
  8. Kakun teko on vielä edessä. Pohjan ajattelin tehdä (alkuperäisen ohjeen mukaan) kaksinkertaisena. Olit sinne yhteen kommenttiin laskenut määriä ja sieltä poimin tuon kaksinkertaisen. Kakusta pitäisi riittää n. 30 hengelle. Kakusta tulee tod.näk. 10cm korkea. Eli tekisinkö kolme täyteväliä ja minkä kokoisena tämän täytteen silloin tekisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kaipaat kakusta kunnon korkuisen, niin tekisin täytteen 2.5-kertaisena ja laittaisin kolmeen väliin. Kakusta tulee kuitenkin noilla määrillä todella iso, ja siitä piisaa isommallekin porukalle :) Noin 30 hengen kakkuun piisaa täytteen kertominen noin 1.75:lla ja sitä piisaa hyvät kerrokset kahteen väliin. Halutessaan voi tietenkin laittaa tuonkin täytemäärän kolmeen väliin, kakun korkeus pysyy silti samana :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...