keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Piparminttu-suklaakakku (gluteeniton)


"Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!" -hokema pyöri keittiössä mielessäni, kun tein piparminttu-suklaamoussen sisuksiinsa kätkevää moussekakku. Hyvähän siitä tulikin, ihan mahdottoman hyvä!

Niin ja jos nyt Joulua mietitään, niin tämähän olisi aivan mahdottoman hyvä jälkiruoka! Tai välipala ;) Yleensä Jouluna tulee syötyä melko raskaasti ja tällainen raikas moussemainen kakku olisi täydellinen päätös Jouluaterialle. 

Työkaverini lapset viettivät yhteissynttäreitä ja työkaverini kysyi ehtisinkö tekemään juhliin kakun. Kuopuksemme juhlat olivat samana viikonloppuna, mutta harvoinhan niin kiire on, ettei ylimääräistä kakkua ehtisi tekemään ;)  Koska sain kakun suhteen täysin vapaat kädet, päädyin tekemään samanlaiset kakut molempiin juhliin. Näin aikaakaan ei tuhraantunut ylimääräiseen, erilaiseen kakkuun.


Tykkään kokeilla juhliin aina erilaisia juttuja, joita ei ehkä muuten tulisi tehtyä. Tämäkin kakku oli makunsa ja ulkonäkönsä puolesta koekakku ja kakun onnistumismahdollisuudet olivat epävarmat. Mietin kakun tekoa muutamankin kerran, sillä pelkäsin pilaavani huonolla kakulla työkaverin lasten juhlat, mutta kun kerran olin jo idean saanut, en enää osannut perääntyä. Riskinotto todellakin kannatti. Kakusta tuli tosi hyvää! Työkaverikin tuli töissä ovelleni kertomaan, miten hänen lapsensa oli kauhonut kakkua suuhunsa ja pyytänyt minua leipomaan lisää kakkuja heille. Aivan ihana kohteliaisuus :)


Kakun pohjana on gluteeniton testipohja. Se on perus-sokerikakkupohja, jossa on suklaarouhetta tuomassa mehevyyttä. En kostuttanut pohjaa lainkaan, mutta se oli silti kostean oloinen. Tai ei ehkä suoranaisesti kostea, mutta tietyllä tavalla mehevä. Suklaarouhepalat suorastaan sulivat suuhun ja toivat tätä kautta mehevyyden tunnette. Pohjan päällä oli täytettä sen verran reilusti, että senkään takia pohja ei tuntunut kuivalta. Samasta pohjasta voi hyvin tehdä täytekakunkin, mutta silloin sitä kannattaa kostuttaa ihan kevyesti.


Täytteenä oli sisälle piiloutuva aivan ihastuttava, melko paljon Pätkiksen maku muistuttava, piparminttu-suklaamousse. Suklaamousse on liivatteeton ja hyytyy pelkästään suklaan voimin. Jos haluaa täysin liivatteettoman kakun, voi suklaamoussen tehdä esim. 2-kertaisena, ja jättää päällisen moussen pois. Siitä tulee aika suklaapommi, mutta raikas sellainen :)


Reunoilla näkyvä (punainen/vihreä) muosse on piparmintulla maustettua vaniljamoussea. Se kevensi mukavalla tavalla kakun sisällä olevaa suklaista, melko makeaa täytettä. Värjäsin meidän tytön synttäreille tulevan kakun täytteen vaaleanpunaiseksi ja työkaverin matkaan päätyi vihreä versio samasta kakusta. Päälle vielä kerros suklaaganachea ja kakku on valmis. Herrrrrkullista!


En tiedä välittyykö kuvista teidänkin ruutuihinne asti, että koin kakkujen kuvaamisen äärimmäisen hankalaksi. Tuntuu, etten saanut kakuista kunnon kuvia lainkaan. Ongelman aiheuttaja taisi olla tuo kiiltävä suklaapinta, joka heijasti miten sattuu ja teki kuvista osin valottuneita. Koitin vuorotellen sekä vaaleeta että tummaa taustaa niiden sekoitusta, mutta kakku ei erottunut parhaalla mahdollisella tavalla. Kameran automaattitarkennuskin teki tepposensa ja jostain syystä ei toiminut tummalla taustalla oikeastaan lainkaan. Vaalealla sentään hieman paremmin, mutta epätarkkuutta niissäkin. No, ehkä herkullisuus tulee silti kuvista esille: Ja jollei tule, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan ja maistamaan itse ;)



Piparminttu-suklaakakku suklaaganachella

Pohja noin 20 cm vuokaan, riittää kahteen kakkuun:
Pohjasta saa kahteen kakkuun pohjakerrokset tai yhteen kakkuun lisäkerroksen

Pohjan aineet:
3 munaa
1.25 dl sokeria
1.25 dl maissitärkkelysjauhoja
0.5 dl tummaa kaakaojauhetta
1.5 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
75 g rouhittua tummaa suklaata

Piparminttu-suklaatäyte (yhteen kakkuun):
150 g tummaa suklaata
1 muna
1.25 dl Flora Vispiä
1.25 dl Flora Kuohua
2.5 rkl tomusokeria
2 tippaa piparminttuöljyä

Vanilja-piparminttutäyte (yhteen kakkuun):
2.5 tl liivatejauhetta
3 rkl vettä
6 dl vispikermaa
200 g (vanilja-) tuorejuustoa
2 rkl vaniljasokeria
1 dl tomusokeria
6 tippaa piparminttuöljyä
lehden vihreää ja turkoosia pastaväriä

Kuorrutus (yhteen kakkuun):
125 g tummaa (50%) suklaata
1 dl kuohukermaa
n. 1 rkl glukoosisiirappia

Pinnalle:
Strösseleitä

Ohje:
Tee ensin kakkupohja. Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita maissitärkkelysjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon kevyesti koko ajan sekoittaen. Lisää suklaarouhe taikinaan varovasti käännellen. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 180 asteessa n. 35-40 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Kokeile pohjan kypsyys ensin sormella kevyesti keskeltä painamalla. Jos kakku tuntuu kiinteältä, kokeile kypsyys vielä tökkäämällä tikku kakun keskelle. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku kypsä.

Anna pohjan jäähtyä ja vetäytyä mielellään seuraavaan päivään asti kunnolla suojattuna. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Laita toinen kakkupohja tarjoilulautaselle n. 20 cm irtopohjavuoan reunojen keskelle. Varmista, että tarjoilulautanen on tarpeeksi iso, jotta koko kakku mahtuu sille senkin jälkeen, kun reunoille tulee vielä ulkompi kerros. Rasvaa vuoan reunat kevyesti, niin hyytynyt kakku irtoaa helpommin. Jos teet toisen kakun samalla, tee toiselle kakkupohjalle samoin.

Jos teet kaksi kakku, tuplaa ohjeessa mainitut täytteiden määrät. Jos teet vain yhden kakun, jatka ohjeen mukaan. Vatkaa Flora Vispi ja Kuohu vaahdoksi. Pilko suklaa kulhoon ja sulata mikrossa varovasti n. 15-20 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen. Vatkaa munat suklaan joukkoon voimakkaasti vatkaten esim. sähkövatkaimella. Ole nopea, sillä suklaa alkaa jämähtää todella äkkiä, jollet sekoita munia joukkoon nopeasti. Vatkaa suklaa-munaseos vispatun Vispin joukkoon. Lisää piparminttuöljyä pari tippaa. Maista ja lisää sokeria/piparminttyöljyä maun mukaan.

Kaada piparminttuinen suklaamousse kakkupohjan päälle. Painele reunoilla esimerkiksi lusikan avulla, sillä täyte on melko jäykkää eikä valuta itsekseen reunoille. Tasoita pinta. Laita kakku jääkaappiin 30-60 minuutiksi jähmettymään. Irrota jähmettyneen kakun ympäriltä reunat. Voitele nyt toisen, isomman vuoan reunat ja laita se tarjoilulautaselle niin, että kakku jää reunojen keskelle. Isompi vuoka olisi hyvä olla halkaisijaltaan n. 22-23 cm. 


Valmista piparminttuinen vaniljatäyte. Laita liivatejauhe veteen turpoamaan. Vatkaa vispikermat vaahdoksi. Vatkaa joukkoon myös vaniljarahka, vaniljasokeri, tomusokeri sekä piparminttuöljy. Maista ja tarkista sokerin määrä. Jos haluat väriä täytteeseen, värjää seos pastaväreillä. Lämmitä turvonnutta liivateseosta mikrossa n. 20 sekuntia, kunnes liivate on kokonaan sulanut. Kaada liivateliuos ohuena nauhana kermatäytteeseen kokoajan voimakkaasti vatkaten. Kaada täyte kakun päälle vuoan reunojen sisäpuolelle. Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.

Poista hyytyneen kakun ympäriltä reunat varovasti. Valmistele kuorrute. Pilko suklaa mikron kestävään kulhoon ja kaada joukkoon kerma ja glukoosisiirappi. Lämmitä mikrossa varovasti n. 20 sekuntia kerrallaan, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Kaada kakun päälle, levitä esim. veitsellä ja anna suklaan valua reunoilta alas. Voit nauttia kakun heti, tai laittaa jääkaappiin siksi aikaa, että päällinenkin jähmettyy. 

Vinkki:
* Piparminttuinen suklaamousse maistuu hyvin paljon Pätkikselle. Voit tehdä myös pelkän Pätkiksen makumaailmaan hipovan kakun tuplaamalla piparminttu-suklaamoussen aineet ja jättämällä toisen täytteen tekemättä.

* Osan vispikermasta voi korvata vatkattavalla vaniljakastikkeella. Näin ulommaisesta täytteestä tulee vieläkin vaniljaisempi.

* Näin lähestyvää Joulua ajatellen tämä kakku sopisi mielettömän hyvin raikkaaksi jälkiruoaksi raskaan Jouluaterian jälkeen

maanantai 8. joulukuuta 2014

Daim-jäätelö ja ARVONTA


Joulu lähestyy jo huimaa vauhtia. Jouluna on usein pöydät notkuavat kaikenmaailman herkkuruuista jälkiruokia unohtamatta. Ruoanlaitto sujuu huomattavasti helpommin ja nopeammin, kun kaikki ruonlaittoon kuuluvat välineet ja laitteet ovat kunnossa. Ja toki ruoanlaittovälineet tuovat arkenakin valtavasti helpotusta muuten kiireisiin päiviin.


Pääsin blogiringin kautta tilaamaan Expertiltä jonkin pienkoneen. Olin juuri miettinyt mielessäni jotain uutta joulun aikaan sopivaa, mutta jotain kevyempää jälkiruokaideaa. Muuten raskaan Jouluaterian jälkeen maistuisi taatusti kylmä, raikas jäätelö. Tilasinkin Expertin verkkokaupasta jäätelökoneen. Paketin toimitus oli todella nopea. Tein tilauksen torstaina 25.11 ja sain tiedon, että paketti olisi noudettavissa 1-3 arkipäivän kuluessa. Seuraavana maanantaina tulikin odotettu viesti, ja pääsin noutamaan paketin. Uuden laitteen kanssa ei taatusti mene sormi suuhun, sillä tiedän saavani Expertiltä hyvän käyttöönotto–opastuksen laitteisiin tarpeen tulleen. Expert on minulle tuttu paikka jo ennestään. Olen aina pitänyt sen asiakasystävällisyydestä ja aidosta palvelualttiudesta. Sieltä saa aina kaikki vinkit ja ehdotukset laitteeseen kuin laitteeseen liittyen. Enkä pettynyt tälläkään kertaa. Jäi jälleen tunne, että "Tervetuloa uudelleen, palvelemme sinua mielellään seuraavallakin kerralla!" :D

Pienkoneet ovat muuten myös mainio lahjaidea ruoanlaitosta ja leivonnasta pitävälle henkilölle! Kannattaa käydä tutustumassa Expertin verkkokauppaan; sieltä löytyy apulaitteen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mutta pidä kiirettä, Joulu on jo ovella! :)

Ja nyt tosi tosi mahtava juttu! Haluaisitko sinäkin jäätelökoneen? Tai jonkin muun pienkoneen? Nyt se saattaa onnistua, sillä järjestän kaikkien tähän postaukseen vastauksen jättäneiden lukijoiden kesken arvonnan, jossa arvotaan yksi 100 € lahjakortti Expertille. Tarkemmat arvontaohjeet löydä postauksen loppupuolelta, jäätelöreseptin jälkeen :)


Meille siis kotiutui tämä Krupsin jäätelökone, johon kerrallaan mahtuu n. 1 litra jäätelömassaa. Itsetehty jäätelö onnistuu hienosti ilman jäätelökonettakin, mutta pakastusprosessi pakkasessa on melko hidas (lue, jäätelön pakastamiseen kuluu aikaa tunteja). Jäätelökone on kätevä tilanteissa, joissa jäätelöhammasta alkaa äkisti kolottamaan, sillä jäätelö on valmista nautittavaksi jopa jo n. 20-30 minuutin kuluttua.



Testailin konetta samantein tekemällä Daim-jäätelöä. Tein vaniljaisen jäätelömassan, johon rouhin mukaan muutaman Daimpatukan. Jäätelöstä ei tullut Daimista huolimatta lainkaan liian makea, vaan maku oli erittäin lempeä ja mieto. Jos pitää makeammasta jäätelöstä, voi Daimia rouhia mukaan vielä vaikkapa 1-2 patukkaa enemmän. Jäätelön valmistus oli helppo ja nopeaa, ja ehdottomasti parhaimmillaan se oli heti valmistumisen jälkeen nautittuna, vielä hieman pehmeänä :) Aika kiva jälkiruoka Joulunaikaan, ja muutenkin.

 Daim-jäätelö

n. 6-8 jäätelöpalloa

 Aineet:
1 pss (á 63 g) vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
4 dl maitoa
 2.5 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
reilu 3 Daim-patukkaa pieneksi rouhittuna

Koristeluun:
 vajaa 1 pieni Daim-patukka rouhittuna

Ohje
Nosta jäätelökoneen kulho pakastimeen vuorokautta ennen jäätelön valmistamista.

Aloita jäätelön valmistus tekemällä vaniljakiisseli eli sekoita vaniljakastikejauhe maidon joukkoon. Anna levätä n. 10 minuuttia. Rouhi sillä välin Daim-patukat. Pilko jäätelöön tulevat palat melko pieneksi rouheeksi. Koristeeksi tulevat voit jättää hieman isommiksi. Vaahdota kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon vaniljasokeria sekä vaniljakiisseli.

Nosta jäätynyt kulho pakastimesta. Kokoa laite ja laita käymää. Kaada jäätelöseos kulhoon kannessa olevan reiän kautta.. Anna laitteen käydä ensin 10 minuuttia.Lisää suklaarouhe jäätelömassan joukkoon. Anna koneen käydä vielä 5 minuuttia. Siirrä jäätelö rasiaan ja pakasta vielä vähintään tunnin ajaksi. 

Vinkki:
* Jäätelö on parasta heti valmistumisen jälkeen syötynä, vielä hieman pehmeänä.


Ja sitten itse arvontaan! Tässä arvonnan säännöt:

1. Vastaa tämän postauksen kommenttikenttään kysymykseen: "Mitä pienkonetta sinä kaipaisit keittiöösi?" Kommentoimalla osallistut Expertin 100 € lahjakortin arvontaan. 
2. Arvonta-aikaa on tasan viikko eli sunnuntai-iltaan 14.12.2014 saakka, joten kaikki siihen mennessä tulevat kommenttikenttään tulleet vastaukset otetaan huomioon.
3. Muistathan jättää kommentin yhteyteen myös sähköpostiosoitteesi, niin saan voittajaan yhteyden mahdollisimman pian. Arvonnan ulkopuolelle jäävät tuplavastaukset sekä anonyymit henkilöt, jotka eivät ole jättäneet yhteystietojaan. 
4. Suoritan arvonnan maanantaiaamuna 15.12.2014.5. Voittajan julkaisen sekä täällä blogissa että facebookin puolella. 
6. Onnea kaikille arvontaan! Arvonta-aika alkaa n-y-t NYT!




Yhteistyössä Expert


lauantai 6. joulukuuta 2014

Pienet piparkakkutalot / munaton taikina


Hyvää itsenäisyyspäivää! Itse en tänä vuonna ehtinyt leipomaan itsenäisyyspäiväksi mitään erityistä. Päivätyöt vievät aikaa ja voimia sen verran, että leipomistahti ei ole aivan sama kuin viime vuonna samaan aikaan. Oikeastaan hyvä vain, housun vyörätön alkoivatkin kiristää jo hieman liikaa.. ;)

Nämä piparkakkutalot päätyivät muiden pöydille (ja vyötäröille). Tyttöjen tarhassa oli myyjäiset ja päätin leipoa sinne muutaman pikkujutun, jotka voisi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi ja jotka säilyisivät helposti huoneenlämmössä. Mielikuvitukseni ei antanut paljoakaan vinkkejä, ja lopulta päädyin testailemaan hieman erilaista piparkakkutaikinaa ja samalla tekemään siitä pari pientä piparitaloa alustoineen sekä alustan isolle piparitalolle (jonka tein eri taikinasta) ja myös joitakin tähden mallisista piparin paloista tehtyjä kuusipuita.


Piparkakkutalojen taikinan on hyvä olla hieman jämäkämpää kuin normaalien piparien taikinan. Tällöin talon osat eivät leviä uunissa, vaan pysyvät muodossaan. Olen ennen tehnyt kaikki piparkakkutyöt (siis ne muutamat hassut :) ) tavallista Mamsellin piparkakkutaikinaa käyttäen tai sitten jotain muuta rapeita keksejä lupaavaa taikinaa. Ne on toimineet ihan hyvin, kunhan on ollut varovainen reunojen siistimisessä. Mureat piparin osat ovat saattaneet haljeta, mikäli on heilunut liian suurpiireisesti veitsen kanssa niiden lähellä. Tänä vuonna päätin testata hieman erilaista, nimenomaan piparitalojen tekemiseen tarkoitetua taikinaa. Taikinassa erona on se, että osa rasvasta korvataan vedellä. Ja joukkoon lisätään myös jauhoja tarpeeksi paljon.

 
Taikina toimi näissä taloissa hienosti ja palojen siistiminen onnistui tosi nätisti. Koostumus oli kovempi, eikä niin rapea kuin "normaaleissa" pipareissa, mutta kovuuttakin pystyy helposti hieman laimentamaan kaulitsemalla taikinan tarpeeksi ohueksi. Ei nämä hampaita kuitenkaan riko, eli hyvin pystyy syömään :) Ja valmiit piparit oli hyvänmakuisiakin :)

Taikinasta riitti kahteen pieneen piparkakkutaloon sekä yhden isomman piparitalon pohjalevyyn ja myös muutaman tähtimuotilla tehtyyn kuuseen. Taikina itsessään on munaton, mutta jos käyttää kokoamiseen pikeeriä (kuten minä), ei kokonaisuus ole enää munaton. Tämä kannattaa ottaa huomioon ennen muna-allergisille tarjoamista.

Ohjeessa ei ole selitetty talon tai kuusen tekemistä/kokoamista kovinkaan tarkasti, mutta vaihekuvia löytynee netistä rutkasti.

Pienet piparkakkutalot ja piparikuusipuita

Taikina:
100 g margariinia
1.5 dl sokeria
1 dl siirappia
2 tl kardemummaa
1 rkl kanelia
1.5 tl neilikkaa
1 dl vettä
1/3 tl suolaa
n. 6-6.5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa

Pikeeri:
1 valkuainen
n. 4 dl tomusokeria
n. 1 tl sitruunanmehua

Piparkakkukuusen tekemiseen lisäksi:
ainakin 3 erikokoista tähtimuottia

Ohje:
Laita margariini, sokeri, siirappi ja mausteet kattilaan. Lämmitä, kunnes sokeri liukenee ja kiehauta nopeasti. Ota kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon vesi ja suola. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Voit nopeuttaa jäähtymistä laittamalla kattilan kylmää vettä sisältävään altaaseen.

Kun seos on jäähtynyt, lisää vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut soodan. Kääntele vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Suojaa taikina vaikkapa kelmulla ja laita taikina jääkaappiin. Jäähdytä kokonaan muutaman tunnin ajan.

Kaulitse kovettunut taikina jauhotetulla alustalla ohueksi. Kaulitseminen kannattaa suorittaa suoraan sen leivinpaperin päällä, jolla piparit paistetaan. Näin vältytään ylimääräisiltä siirtämisiltä ja piparit pysyvät paremmin mallissaan. Paina kaulitusta taikinasta talon seinät ja katto ja leikkaa vielä pohjakin. 
 Paista pipareita 180 asteessa koosta riippuen n. 7-10 minuuttia. Tarkkaile pipareita, etteivät ne pala. Jäähdytä osat ennen kokoamista.

Kun alat koota taloa, tee liimaus- ja koristelupikeeri. Vatkaa valkuaista hetki. Kun se alkaa vaahdota, lisää tomusokeria erissä, kunnes koostumus on sopiva. Lisää sitruunanmehu ja vatkaa vielä kunnolla. Pikeeri on sopivaa, kun se ei valu vatkaimista solkenaan, mutta ei ole kuitenkaan liian kovaa ja kuivaakaan, sellainen hyvä siis ;) En muistanut ottaa pikeeristä kuvaa, mutta tarkempaa tietoa löytyy varmaan googlettamalla :)

Laita pikeeri pursotuspussiin, jossa on pieni pyöreäsuinen tylla. Käytin näihin n. 1 mm tyllaa. Sulje pussin suu kunnolla. Kokoa ja koristele talot pikeerin avulla.

Kuuset saa tehtyä laittamalla ensin 2-3 samankokoista ja isointa tähtipiparia päällekäin. Päälle tulee 2-3 samankokoista, mutta edellistä astetta pienempää tähtipiparia. Sen jälkeen vielä 2-3 pienintä piparia. Itse pursottelin tähtien reunoihin pikeeriä ennen kokoamista, tuli hieman talvisemman näköiset :)

* * *

Tällaiset piparkakkutalot päätyivät tarhan myyjäisiin. Nuo pienemmät on tehty tällä taikinalla ja isompi hieman erilaisella taikinalla. Siitä tulossa lisätietoja aivan lähipäivinä.



torstai 4. joulukuuta 2014

Rocky road -karkit


Tässä ohje edellisessä postauksessa mainitsemiin Rocky Road-makeisiin. Rocky Road on herkku, johon on helppo hukuttaa kaikki ylimääräinen..

Tein vähän aikaa sitten äärettömän helppoja vaahtokarkkeja. Leikkelin vaahtokarkkilevystä muutamia karkkeja muotoonsa muotilla, jolloin levystä jäi epämääräinen pala jäljelle. Olisihan sen möllykän voinut syödä sellaisenaan, mutta halusin sen silti hukuttaa johonkin. Tarkemman inspiksen sain avatusta tölkistä kondensoitua maitoa, joka oli jäänyt jäljellä piparminttufudgeja tehdessäni ja joka siis myös kaipasi käyttötarkoitusta ja tämähän oli oiva tapa hukuttaa sekin. Rocky Roadiin tarvitaan yleensä suklaata, ja sen lisäksi mitä kaapista sattuu löytymään; pähkinöitä, vaahtokarkkeja, keksien jämiä, suklaahippuja, popcorneja, siis miltei mitä tahansa. Vai miltä kuullostaisi silakka-mansikka-valkosipuli-suklaa? No ei vaines, ei siis ihan kaikkea, vaan makunsa mukaan eri juttuja ;)


Näihin päätyi vaahtokarkkien lisäksi myös suolapähkinöitä. Niitä "pitää" mielestäni olla aina tämäntyyppisissä suklaisissa herkuissa. Suola korostaa suklaamakua, joten jos ei halua käyttää suolapähkinöitä, kannattaa suklaan joukkoon heittää ripaus suolaa. Niin tein näissäkin, eikä maku ollut lainkaan liian suolainen, vaikka joukossa olikin myös suolapähkinöitä.

Sekoittelin suklaamassaa hetken vielä vaahtokarkkien lisäämisen jälkeen, jolloin ne alkoivat hieman sulaa suklaan joukkoon. Ratkaisu oli mielestäni oikea, sillä näistä tuli sen takia vieläkin parempia. Joskus ennen muinoin en antanut vaahtokarkkien sulaa ja ne jäivät joukkoon kokonaisina. Se ei ollut omaan makuuni lainkaan niin hyvää kuin tällainen puoliksi sulanut versio. Ehkä osasyy vaahtokarkkien tuomaan herkullisuuteen oli siinä, että ne olivat itsetehtyä ja näin niiden rakenne natsasi paremmin suklaan kanssa yhteen kuin kaupan vastaavien, hieman tiivimpien vaahtisten. Jos et ole koskaan tehnyt Rocky Road nameja, näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla, mmmm! Itsekin tekisin heti, jos vain kaapissa olisi lisää vaahtiksia, tai edes suklaata :|


Rocky Road

Koosta riippuen. 30-60 kpl

Aineet:
280 g (2.25 dl) kondensoitua maitoa
150 g tummaa suklaata
150 g maitosuklaata
100 g (n. 3 dl) pieneksi pilkottuja vaahtokarkkeja
1 dl suolapähkinöitä + 0.5 dl pinnalle
1 ml suolaa


HUOM! Jos haluat tehdä Rocky Road-karkkeja kokonaisesta tölkistä kondensoitua maitoa, alla vielä siihen sopivat määrät suklaan ja muiden osalta:

Aineet:
1 prk kondensoitua maitoa
225 g tummaa suklaata
225 g maitosuklaata
150 g (n. 4.5 dl) pieneksi pilkottuja vaahtokarkkeja
1.5 dl suolapähkinöitä + 0.75 dl pinnalle
1/4 tl suolaa

Ohje:
Kaada kondensoitu maito kattilaan. Pilko kattilaan myös suklaat. Lämmittele seosta välillä sekoitellen, kunnes suklaat sulaa. Sekoita suklaamassaan hieman suolaa. Lisää joukkoon vaahtokarkit, reilusti suolapähkinöitä.

Kaada massa n. 13 x 30 cm vuokaan tai muun kokoiseen vuokaan riippuen siitä, kuinka paksuja paloja haluat. Ripottele pinnalle vielä lisää suolapähkinöitä ja vaahtokarkin palasia, jos niitä on vielä jäljellä. Itselläni nuo loput vaahtokarkit hävisivät johonkin ennen kuin ehtivät suklaamassan päälle.. Painele koristeita vielä pintaan hieman, näin ne pysyvät paremmin kiinni massan jähmetyttyä.



Laita vuoka jääkaappiin muutamaksi tunniksi, kunnes massa on kunnolla jähmettynyt. Leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi. Säilytä palat jääkaapissa.

Vinkki:
* Jos haluat vaahtokarkit sulavat hieman joukkoon, sekoita vielä pieni hetki karkkien lisäämisen jälkeen. Jos haluat vaahtokarkin palasten pysyvän kokonaisina, sekoita vaahtokarkit nopeasti suklaaseokseen ja kaada heti vuokaan jähmettymään.

* Rocky Road-makeiset kestävän hyvin myös pakastamisen, joten ne voi tehdä etukäteen valmiiksi vaikka juhliin.



tiistai 2. joulukuuta 2014

Itse tehdyt vaahtokarkit / munattomat


Huih, nyt on jo joulukuun toinen pvä, enää kolmisen viikkoa Jouluun! Ajatuksenani oli tehdä blogiin tänä vuonna Joulukalenteri, mutta se jäi aikapulan vuoksi vain haaveeksi. Siitä huolimatta joulukuu on blogissa leivonnan suhteen hyvinkin jouluvoittoinen. Paljastettakoon sen verran, että tulossa on vinkkejä joulun ruokalahjoiksi sekä ainakin kaksi aivan ihanaa jälkiruokakakkua!

Tässä yksi idea vaikkapa lahjaksi. Tai ihan muuten vaan syötäväksi milloin vain. Tein viime vuoden keväällä elämäni ensimmäistä kertaa vaahtokarkkeja. Ne olivat tosi hyvänmakuisia ja ihanan pehmoisia. Ainut miinus oli vaahtokarkeissa olleet kovettuneet sokerinpalaset, mutta nekin olivat tulleet joukkoon vain oman virheen takia; jäähdyttelin karkkeihin käytettävää sokerilientä liian kauan. Noihin karkkeihin tuli kananmunaa ja halusin joskus kokeilla vaahtisten tekemistä myös ilman munaa. Nyt tuli siihen mahdollisuus. Nämä olivat ultrahelppoja ja ihmettelenkin, ettei näitä ole tullut aiemmin tehtyä. Ja maku ja koostumuskin olivat kohdillaan. Melkein kuin kaupan karkkeja, mutta ehkä aavistuksen jopa parempia ;)


Valkuaista sisältäviin vaahtokarkkeihin verrattuna nämä olivat hieman tiiviimpiä, mutta se ei ainakaan itseäni haitannut. Itseasiassa nämä muistuttivat kaupan syömiäni vaahtokarkkeja enemmän kuin pilvimäisemmät kananmunalliset makeiset. Vein jämäpalat töihin maisteltavaksi ja sielläkin tykättiin näistä. Eipä siinä kauaa mennyt, kun kippo oli tyhjä :)

Jätin vaahtokarkit ehkä hieman tylsästi valkoisiksi. Karkkeihin saa kuitenkin helposti väriä esim. pastaväreillä. Nämä sopisivat vaikka Jouluna lahjaksi tai muuten vaan tarjolle.


Itse tehdyt vaahtokarkit ilman kananmunaa

Koosta riippuen n. 50-150 karkkia. 

Aineet:
3 rkl liivatejauhetta
1.25 dl vettä
1 tl vaniljajauhetta

5 dl sokeria
1 1/2 dl vaaleaa siirappia
1 dl vettä
pastaväriä 

Lisäksi:
3 rkl (mansikka)tomusokeria
3 rkl maissitärkkelystä
(+ vaniljasokeria)

Ohje:
Mittaa liivatejauhe ja 1.5 dl kylmää vettä sekä vaniljajauhe metalliseen isoon kulhoon. Sekoita ja jätä odottamaan. 

Mittaa 1 dl vettä, sokeri ja siirappi kattilaan. Ups, näin voi käydä kun heiluu kamera toisessa kädessä ja siirappi toisessa, eikä kädet osaa omia hommiaan..


Keitä sokeri-siirappi-vesiseosta sekoittamatta, kunnes lämpötila on 115-117 astetta. Lisää kuuma sokeriseos turvonneen liivatteen sekaan ensin varoen hitaasti sähkövatkaimella sekoittaen. 

Kun liivate on liuennut seokseen, vatkaa sähkövatkaimella voimakkaasti vaahdottaen. Jatka vaahdottamista vielä noin 5-10 minuuttia, kunnes seos on noin kolminkertaistunut ja on kiiltävän sitkeää massaa. 


Yhdistä keskenään tomusokeri ja maissitärkkelys. Siivilöi osa seoksesta laidallisen n. 25 x 40 cm vuoan pohjalle. Vuoka voi olla myös pienempi, silloin vain palasista tulee paksumpia. Irrottele vaahtokarkkitahna maissitärkkelys-tomusokeriseoksen päälle vuokaan. Tasoita pinta esimerkiksi öljyyn kastetulla nuolijalla. Öljyäminen on tärkeää, sillä muuten massa tarttuu kiinni nuolijaan eikä levity kunnolla. Siivilöi pinnalle loput tomusokeri-maissitärkkelysseoksesta. 

Jätä vaahtokarkkimassa huoneenlämpöön hyytymään noin 2-4 tunniksi. Kun seos on hyytynyt leikkaa paloiksi joko tomusokeroidulla veitsellä 

 

tai vaikka eri mallisilla muoteilla. 



Kierittele palat vielä vaniljasokeri-maissitärkkelys-(mansikka)tomusokeriseoksessa. Säilytä vaahtokarkit tiiviissä kannellisessa rasiassa. Parhaimmillaan vaahtokarkit ovat viikon sisällä nautittuina. 

 Vinkit:
* Vaahtokarkkien ulkomuotoa tai makua voi muutella mielensä mukaan. Lisää vaniljajauheen sijasta massaan vaikka sitruunan-, limen- tai appelsiinin kuorta. Voisin kuvitella, että myös espressopikakahvijauhe sopisi joukkoon. 

* Voit värjätä vaahtokarkit lisäämällä liivate-vesi-seokseen muutaman tipan pastaväriä.

* Mansikkatomusokerissa pyörittely antaa vaahtokarkeille hyvän maun. Tavallistakin tomusokeria voi käyttää, mutta tällöin suosittelisin lisäämään suoraan vaahtokarkkimassaan jotain maustetta, sillä muuten vaahtokarkit jäävät melko miedon makuisiksi. Makuasioita toki tämäkin :)

* Jos otat muotilla palasia, jää vaahtokarkkilevystä jäljelle epämääräinen pala. Tuon lopun vaahtokarkkipalan voi hukuttaa vaikkapa helppotekoisiin ja herkullisiin Rocky Road -karkkeihin. Näin tein itsekin ja kylläpäs tuli hyviä!

* Testailin vaahtokarkkien pakastamista. Pidin vaahtikset pakkasessa n. viikon ja olivat tuon jälkeen aivan tuoreen veroisia. Tosin en tiedä, vaikka olisivat säilyneet yhtä hyvin kunnolla suojattuna myös huoneenlämmössä. Vaahtiksen eivät muuten pakkasessakaan jäätyneet koviksi, vaan tuntuivat jäätyneinäkin pehmeiltä. Tosin ne olivat heti pakkasesta otettuina sitkeitä, ja pehmenivät suussa sulaviksi vasta kunnolla lämmettyään.



Leikkelin massasta neliöitä, suorakulmioita, tähtiä ja tällaisia sydämiä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...