torstai 26. maaliskuuta 2015

Nopea sitruunakakku


Pääsiäinen lähestyy ja mikäs sen parempi Pääsiäisleivonnainen kuin helppo sitruunakakku. Tämä ohje on muokattu helposta 7 minuutin kakusta, josta tein vaniljaisen version jokin aika sitten. Mielestäni tämä sitruunainen voitti edellisen version selvästi, kyllä oli hyvää! Kakun mausta tuli mieleen sellaiset kaupan valmiit sitruunamuffinit, joissa on kreemiä sisällä. Tässä ei kreemiä löydy, mutta se "yleismaku" oli samaa luokkaa. Nami!


Tein samasta taikinasta kaksi kakkua. Taikina on iso ja vaatii ison vuoan. Koska isompi vuokani on vain 1.8 litrainen, laitoin lopputaikinan pikkuvuokaan.

Leivontahetken ajatuksena oli samalla testailla vuoan materiaalin vaikutusta kakun kypsymiseen. Aiemman vaniljaisen version tein sydämen malliseen kakkuvuokaan, joka kokemukseni mukaan kypsentää kakun huomattavasti nopeammin, kuin nämä normaalit kakkuvuoat. Tuo testaus-leivontapäivä oli kuitenkin sellainen, että olisi ehkä ollut parempi pysyä poissa keittiöstä. Nimittäin puuhailin=sähläsin samalla muutakin, ja samalla unohdin kakut uuniin ehkä hieman liiankin pitkäksi aikaa. No, kypsiä ainakin tuli. Isompi kakku päätyi suoraan pakkaseen. Maistelin palan (tai kaksikin) tuosta pienemmästä kakusta ja pakko sanoa, että maistui! Kakku oli heti tuoreeltaan, jäähtymisen jälkeen pidemmästä paistoajasta huolimatta pumpulin pehmeä ja mehevä. Kosteutta tässä saisi omaan makuuni olla hieman enemmänkin, ainakin jos pelkiltään mussuttaa. Mutta toki, jos nauttii kakkua kahvin tai kaakaon kanssa, niin siinä sitä kostutusta tulee samalla :) Niin hyvää kuitenkin oli, ja suosittelen kokeilemaan. Ja äärimmäisen helppoa :)

Nopea sitruunakakku (sitruunaversio 7 minuutin kahvikakusta)

Isoon kahvikakkuvuokaan 

Aineet:
4 munaa
3 dl sokeria
200 g voita (pehmeää huoneenlämpöistä)
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1½ dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja

1 sitruunan hienoksi raastettu kuori

Koristeluun esimerkiksi:
tomusokeria/pikeeriä/valkosuklaata
sitruunan kuorta

Ohje:
Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori hienoksi. Raasta vain ulois, keltainen osa. Mittaa kaikki aineet kulhoon sitruunan kuorta lukuunottamatta. Vatkaa joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella 7 minuuttia. Sekoita joukkoon sen jälkeen sitruunan kuori.

Voitele iso kahvikakkuvuoka hyvin. Käytä isoa (vähintään 2 litran) vuokaa, sillä taikina kohoaa reilusti uunissa ja kakusta tulee iso. Voit halutessasi myös korppujauhottaa vuoan, mutta kaikki vuoat ei sitä kaipaa. Itse sain kakun nätisti vuoasta irti, vaikken jauhottanutkaan sitä. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.

Paista kakkua 175 asteessa noin 40-50 min toiseksi alimmalla tasolla. Tarkista kypsyys tarpeeksi ajoissa, jotta kakku ei kypsyy liikaa ja kuivu suotta. Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki ennen kumoamista. Kumoa varovasti suoraan tarjoilulautaselle ja peitä hyvin esim. kelmulla.


Koristele kakku vaikkapa tomusokerilla.

Vinkki:
* Mausta kakkutaikina sitruunan kuoren sijasta appelsiinin hienoksi raastetulla keltaisella kuoriosalla.

* Kakun kypsyminen on kiinni uunista ja vuoan materiaalista, joten tarkista kypsyys heti kun kakku vaikuttaa vähänkään kypsältä. 

* Kakun kypsyminen on kiinni uunin tehoista ja vuoan materiaalista, joten tarkkaile kypsymistä


En tiedä toimisiko tämä sama taikina myös muffineissa, mutta maku oli niin ihana, että sitäkin ajattelin joskus testailla :)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kokeilepas ihmeessä :) Tykkäsin tosi paljon tuosta sitruunaisesta mausta, varsinkin tuoreeltaan kakku oli tosi herkkua :)

      Poista
  2. Molemmat sekä vanilja että sitruuna versio vaikuttaa tosi hyvältä! Ajattelin kokeilla kakkua gluteenittomana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat oli hyviä, mutta itse pidin tästä sitruunaisesta kyllä ainakin triplasti enemmän ;) Siitä vaniljaisesta jäi ihan kuin puuttumaan se jokin. Vaikka se olikin mukavan vaniljainen ja pehmoinen, niin ehkäpä sitruunaan taittava kuorrutus olisi ollut juuri se puuttuva juttu. Tämä sitruunakakku ei makunsa puolesta kaivannut mitään, mutta kuorrute olisi tuonut hieman kaipaamaani lisäkosteutta. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti kokeilemaan, erityisesti tätä sitruunaversiota :)

      Poista
  3. Jos haluiaisi tästä kosteamman, miten se tehtäisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäkosteutta saisi ainakin kuorrutuksesta (esim. 50 g pehmeää voita, 100 g maustamatonta tuorejuustoa tai sulatejuustoa, 4 dl tomusokeria, 1 rkl sitruunamehua, 2 tl vaniljasokeria vatkataan kunnolla sekaisin) tai sitten kakkuun voisi tökkiä reikiä kun se on vielä vuoassa ja lirutella reikiin jonkin verran vaikkapa sitruunalla maustettua sokeri-vesiseosta. Tarkempaa määrää tuollaiselle kostutusliemelle en osaa suoraltaan kertoa, sillä en ole tämä kakun kohdalla sitä kokeillut. Mutta ainakin tuo kuorrute on hyvä ja helppo ratkaisu ja määrän pitäisi olla riittävä yhteen kakkuun :)

      Poista
  4. Mä laitoin kakkutaikinaan sitruunan mehunkin ja tosi hyvää oli! Kuorrutteella sai lisää sitruunaista makua (ja kosteutta) kakkuun. Palauttetta sain laidasta toiseen, itse tykkäsin että kuorrutettuna oli paras, mutta joku tykkäsi pelkästä kakusta ja kuorrutteen olisi saanut jättää pois. Makuasioitahan nämä ;D Hyvää ja helppoa oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea laittaa mehukin kakkuun, toi varmasti kivasti lisämakua! :) Pitääkin testailla sitä(kin) joskus. Voih, miten kaiken saisikin kokeiltua.. Nuo makuasiat on ihan totta. Oon huomannut, ettei ole olemassa varmaan yhtään leivonnaista, joka miellyttäisi ihan jokaista. Yks tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Sitten ollaan hienossa tilanteessa, kun huomaa, että jokin leipomus miellyyttää suurinta osaa syöjistä ja vain pari hassua syöjää on toista mieltä. Siitä tulee aika onnistunut olo :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...