maanantai 9. maaliskuuta 2015

Vaniljainen 7 minuutin kahvikakku



Tämä 7 minuutin kahvikakku on todella nopeatekoinen ja helppo kahvikakku. Näin ohjeen Mimmin keittiössä jo viime syksynä ja se jäi mieleeni ja viime aikoina kakku on vilahdellut myös useissa muissa blogeissa. Jokin aika sitten päätin itsekin kokeilla kakkua ja tein vaniljaisen version tuosta nopeasta kakusta. Kakun teko on todellakin helppoa, sillä aineet laitetaan vain yhteen kulhoon ja aineita vatkataan 7 minuuttia joko käsivatkaimella tai yleiskoneella. Itse laitoin aineet hurisemaan yleiskoneeseen, joten kädet olivat vatkauksen ajan vapaana ja keittiön sai siivottua samassa ajassa. Tekeminen oli tosi helppoa ja nopeaa, ja lopputuloksena pehmoisen pumpulista kahvikakkua.


Kakku nousi uunissa tosi paljon ja luulinkin jo kakun alkavan valua reunoja myöten alas, mutta nousu onneksi pysähtyi. Alkuperäisohjeessa paistoajaksi oli mainittu 45-50 minuuttia. Itse koitin kakun kypsyyden tikulla 40 minuutin kohdalla ja se oli jo kypsä ja valmista kakku maistellessani huomasin, että taisi olla hiukkasen liiankin kypsä. Kakun kypsyminen riippuukin paljon sekä uunin tehosta ja vuoan materiaalista, joten kypsyys kannattaa tarkastaa tarpeeksi ajoissa, jotta kakku ei kuivu suotta. 

Minulla oli käytössä uudehko sydänvuokani, jossa olen huomannut kakun kypsyvän paljon nopeammin kuin aiemmassa pyöreissä vuoassani, joten kypsyyden tarkastaminen 35 minuutin kohdalla olisi ehkä ollut viisaampi teko. Tuossa sydänvuoassa on muuten sellainen "vika", että siinä sydämen "yläkaaressa" taikinaa on paksummalti ja kypsyminen siinä kohtaa on hitainta. Alhaalta sivuilta kakku on ohuempi ja se kohta kypsyy nopeimmin. Ohuin kohta myös kuivahtaa helpommin, sillä sitä joutuu paistamaan enemmän kuin tuota paksua kohtaa. Tähän vuokaan ehkä sopivatkin parhaiten kosteana pysyvät kakut, joilla paistoaika ei ole niin tarkka. Tällaisia on esim. kuten mielettömän mehevään suklaakakkupohjaan perustuva mehevä suklaakakku.


Kakun reunoista tuli vähän hassun näköisiä, sillä kakku laski uunista ottamisen jälkeen aika rajustikin. Paiston olisi ehkä voinut tehdä hieman alemmassa lämpötilassa, niin se olisi kypsynyt tasaisemmin, eikä ehkä laskenutkaan ehkä niin paljon. Vai osaako joku kertoa, kuuluuko kakun luonteeseen, että se lässähtää paiston jälkeen?


Koristelin kakun valkosuklaalla, jossa oli hieman öljyä joukossa. Öljy tekee suklaasta hieman pehmeämpää, eikä se lohkeile leikattaessa niin helposti kuin ilman öljyä.  Liruttelin valkosuklaasta myös sydämiä lautasen reunoille.. Reilusti sitruunalla maustettu porkkanakakusta tuttu tuorejuustokuorrutekin olisi sopinut tähän tosi kivasti. Toki makeutta olisi tullut lisää, mutta sitruunalla olisi saanut myös lisämakua ja hitusen sitruunaista raikkauttakin.

Kakun maku kaikenkaikkiaan oli hyvä, mukavan vaniljainen. Voimakkaiden makujen ystävänä toki kaipasin jotain extraa, ehkä tuota tuorejuustokuorrutetta. Rakenteeltaan kakku oli tuoreeltaan tosi tosi pehmoista, kunnolla jäähdyttyäänkin suht pehmeä, ja ehkä lyhemmällä paistoajalla olisi saattanut olla vieläkin pehmoisempi. Mainitsen vielä, että kokeilin kakkua vielä lyhyemmällä paistoajalla ja samalla erimakuisena. Siitä vasta tulikin hyvä :)

Vaniljainen 7 minuutin kahvikakku

Isoon kahvikakkuvuokaan 

Aineet:
4 munaa
3 dl sokeria
200 g voita (pehmeää huoneenlämpöistä)
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria

1 tl vaniljatahnaa
1½ dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja

Koristeluun esimerkiksi:
100 g valkosuklaata
1 tl öljyä ( ei pakollinen)
hasselpähkinärouhetta tms.

Ohje:
Mittaa kaikki aineet kulhoon ja vatkaa joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella 7 minuuttia. 
Voitele iso kahvikakkuvuoka hyvin. Käytä isoa (vähintään 2 litran) vuokaa, sillä taikina kohoaa reilusti uunissa ja kakusta tulee iso. Voit halutessasi myös korppujauhottaa vuoan, mutta kaikki vuoat ei sitä kaipaa. Itse sain kakun nätisti vuoasta irti, vaikken jauhottanutkaan sitä. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.

Paista kakkua 175 asteessa noin 40-50 min toiseksi alimmalla tasolla. Tarkista kypsyys tarpeeksi ajoissa, jotta kakku ei kypsyy liikaa ja kuivu suotta. Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki ennen kumoamista. Kumoa varovasti suoraan tarjoilulautaselle ja peitä hyvin esim. kelmulla.


Koristele kakku vaikkapa valkosuklaalla. Sulata suklaa varovasti mikrossa. Lisää joukkoon öljyä. Öljy ei ole pakollista, mutta se tekee suklaasta hieman pehmeämpää ja sitä on helpompi leikata. Koristele vaikka hasselpähkinärouheella, nonparelleilla tms. Koristelun voi valkosuklaan sijasta tehdä myös vaikkapa siivilöimällä pinnalle ohuen kerroksen tomusokeria.

Vinkki: 
* Mausta kakkutaikina vatkaamisen jälkeen 1 appelsiinin tai sitruunan hienoksi raastetulla keltaisella kuoriosalla. Muista pestä sitrushedelmät kunnolla ennen kuoren raastamista. 

* Kakun kypsyminen on kiinni uunista ja vuoan materiaalista, joten tarkista kypsyys heti kun kakku vaikuttaa vähänkään kypsältä.


12 kommenttia:

  1. Ihana helppo vierasvara, johon löytyy helposti kaikki ainekset kaapista! Kiitos vinkistä :) Sinulla on muuten aina niin kauniita ja raikkaita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa ja nopeaa tosiaan on :) Ja ihanan pehmoista, erityisesti heti tuoreeltaan. Kiva, jos ohjeesta tulee olemaan sinulle iloa :) Ja kiitos, kovin yritän harjoitella kuvaamista aina kun ehdin ja on se pikku hiljaa alkanut tuottaa tulosta :)

      Poista
  2. Tämä on kyllä niin hyvää ja pehmeää... Niin ja kakkusi on tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :D Itse tein vielä toisen makuisenkin version ja se vasta hyvää olikin, slurps. Siitä lisää tässä keväämmällä, sitten kun ehdin jossain välissä postaamaan ohjeen :) Kiitos Maiju :D

      Poista
  3. Mullakin tuohon kakkuun tuli hassu pohja, vähän samalla lailla kun sulla, että ensin nousi ja kun lässähti niin jäi nuo reunat tuolla tavalla yli. Leikkasin ne pois hätäpäissäni... Blogissa se näkyykin kuvassa (rommikakussa). Kuorrutteella sen olisi saanut peittoon, mutta kuorrutin vaan toisen kakuista.
    Mutta kakun kokeneena täytyy sanoa, että ihanan helppo ja herkullinen kakku on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin blogissasi vielä vilkaisemassa tuon rommikakun ja oli niin siististi leikattu, ettei sitä juurikaan erottanut :) Kuorrutteella voi onneks pelastaa monet jutut, sellaistakin versiota pitäisi kokeilla jossain vaiheessa. Huh, testattavien lista vain kasvaa kasvamistaan. Tämän saman saman olen kirjoittanut jo varmaan usein ennenkin, mutta harmi ettei päivässä ole tunteja kaiken mielenkiintoisen kokeiluun, ja erityisesti leipomiseen :) Ehkä tämä aikapula tästä joskus helpottaa, viimeistään sitten kun ruuhkavuodet ovat ohi. Niitä odotellessa.. :)

      Poista
  4. Käsi on pystyssä, mullakin kävi samalla lailla pohjan kanssa. Hyvältä näyttää joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla kakun tyyppivika tuo lässähtäminen. Onneksi se ei vaikuta makuun :) Kiitos Jack :D

      Poista
  5. Vahingossa löysin sivuillesi ja voi mikä "aarreaitta" tämä onkaan. Kevään juhlia alustavasti suunnittelen ja täältähän löytyy vaikka mitä.
    Meinaan tänään testata tuon suklaakakun pohjan.
    Kiitos sinulle ihanista sivuista upeine kuvineen.
    Pienenä kysymyksenä, mistähän löytäisin noin kauniin sydänvuoan, ja onko se perus teflonmalli? Tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ihana kuulla, että pidät blogiani "aarreaittana" :D Tosi kiva, jos olet jo löytänyt ja löydät vielä lisääkin ohjeita juhliisi. Toivottavasti pidät ohjeista testauksen jälkeenkin :) Tuo sydänvuoka on Iloleipurin valualumiininen vuoka. Oon tykännyt siitä myös tosi paljon :) Ehkä ainut miinus on, että paistoajan kanssa saa olla tarkkana eli monet kakut kypsyvät tuossa vuoassa paljon nopeammin kuin tavallisessa teflonvuoassa. Mutta kun tuon tietää, niin osaa tarkistaa kypsyyden aina riittävästi etukäteen. Omani olen ostanut Turun Muovitukusta, mutta olen nähnyt vastaavia myös joissakin leivontatarvikeliikkeissä (ainakin Confetti). Kiitos kommentistasi ja odotan innolla kuulevani sinusta lisää :) Vähän jo kiinnostaa, miten suklaakakkupohja onnistui? :)

      Poista
  6. Kiitos vastauksesta. Tuumasta toimeen eli sydänvuoka on jo tilattuna...
    Tein suklaakakun ja lisäsin vielä muutaman paloitellun pätkiksen sekaan(tein kahvikakuksi) ja kyllä täytyy sanoa, ettei ole turhaan tätä ohjetta hehkutettu. Erittäin maukas ja mehevä kakku, joten tätä löytynee keväällä meidänkin juhlapöydästä!
    Ja kokeilut jatkuu leivonnaisten parissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpäs nopeat olit :D No mutta hienon hankinnan, etkä varmaan tule katumaan :) Ja onpa kiva, että suklaakakkupohja onnistui. Ja vielä Pätkistä joukossa, nams, tosi hyvä ajatus! Sitä pitää itsekin kokeilla, kiitti vinkistä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...