maanantai 23. maaliskuuta 2015

Synttärikakku tiaralla ja kukilla


Äitini täytti vuosia ja pyysi tekemään kahvitukseensa kakun. Täytteeksi valikoitui äitini lemppari eli kinuski-puolukkatäyte. Nami, kun oli jälleen niin hyvää!


Koristeista sain pyynnön vain siitä, että kakku olisi nätti ja että siinä olisi kukkia. Viime vuonna kakun päälle päätyi kunnon läjä ruusuja. Tällä kertaa ajattelin päästä hieman helpommalla ja kokosin koristeet aiemmin väsätyistä ylimääräisistä koristeista.

Lopulta kakun päälle päätyi tiara, jonka tein harjoitusmielessä samaan aikaan kuin prinsessakakun tiarankin. Myös kukat ja lehdet löytyivät valmiina laatikosta. En tiedä mitä mieltä muut ovat kakun nätteydestä, mutta ainakin äitini vaikutti tyytyväiseltä. Tosin tiara aiheutti ensalkuun lievää hämmennystä :)


Kuorruttamiseen käytin valkosuklaamassaa, jonka olin tehdyt valmiiksi jo kauan kauan sitten. Lämmitin kovettunutta massaa mikrossa muutama sekunti kerrallaan, kunnes se pehmeni jälleen. Kuitenkin kuorrutusvaiheessa pinta repeili hieman yhdestä kohtaa (näkyy tuossa yllä olevassa kuvassakin). Näyttää siltä, että pidempiaikainen säilytys kovettaa massaa liikaa, ja vaikka sen saisi uudestaan pehmenemään, se repeilee helpommin kuin suht tuore. Voi olla, että massan saisi elpymään uudestaan lorauttamalla joukkoon hieman siirappia. Testailinkin tätä samantein. Tämän kakun kuorutettuani nimittäin lisäsinkin kovettuneeseen loppumassaan hieman siirappia. En ehtinyt käyttämään tuota massaa vielä, mutta mielenkiinnolla odotan lopputulosta. Ja kerron siitä täällä bloginkin puolella, kun saan testin suoritettua loppuun :)


Ja tärkeintä oli taas, että kakku oli hyvän makuinen. Makeahko kinuskimousse yhdessä kokonaisten puolukoiden kanssa oli nappi yhdistelmä, se toimii aina! :)


Tässä vielä yhteenveto kakusta:

Synttärikakku, koristeena tiara ja kukkia

 n. 20 cm

Pohja:
4 munan sokerikakkupohja

Kostutukseen:
n. 1.5 dl maitoa

Täyte:

Päällinen:
Wiltonin vihreällä pastavärillä värjättyä valkosuklaamassaa

Koristeet:
Tiara kaulintamassaa
Kukat sokerimassaa/kaulintamassaa
Lehdet sokerimassaa
Alareunaa kiertävä pallonauha kaulintamassaa

Lisäksi:
Pinnalla kimallesprayta (piti laittaa silver-sävyistä, mutta ruiskin vahingossa pronssista, ups!)




12 kommenttia:

  1. Kaunis kakku! Täytyykin kokeilla tuota kinuski-puolukkatäytettä, kuulostaa herkulliselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marenki Unelmia :) Tuo täyte on kyllä tosi hyvää, makeaa ja kirpeää samassa paketissa. Se on ehdoton suosikki tilauskakuissa, ja omissanikin. Kannattaa siis ihmeessä kokeilla! :)

      Poista
  2. Millä ja miten värjäät noita valkosuklaamassoja?
    ja jos tahdot vitivalkoisen, niin milläs sitä vois valkaista?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sirpa :) Värjään valkosuklaamassaa (Wiltonin) geelimäisillä pastaväreillä ja valkaisemisen olen hoitanut Wiltonin valkoisella väriaineella. Molempia saa ainakin leivontatarvikeliikkeistä (esim. Confetti, UllanUnelma, Leipurinputiikki), mutta myös jotkut isommat kaupat ovat ottaneet valikoimiinsa. Jos haluaa massasta vitivalkoista, massa kannattaa tehdä glukoosisiirapista, joka on valmiiksi hieman vaaleampaa kuin siirappi ja väriainettakin tarvitaan tällöin vähemmän. Sen ohje löytyy blogistani täältä http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/10/kaulittava-valkosuklaamassa-ii.html

      Poista
    2. Hyvä tietää et ne värit käy suklaalle! :)
      Tuolla glukoosilla teenkin massan, en laita tomusokeria olleskaan. Täytyykin tuota valkaisuainetta hankkia...

      Poista
    3. Pastavärit ovat ainakin tuohon tomusokeria sisältävään massaan sopineet tosi hyvin, mutta luulisin sopivan myös pelkkään glukoosisiirappiin tehtyyn valkosuklaamassaan. Pastaväristä kannattaa huomioida, että suoraan suklaaseen sekoittettuna suklaa menee rakeiseksi. Pastaväri/valkaisuaine kannattaakin sekoittaa vasta valmiin massan joukkoon. Nyt alkoi kiinnostaa tuo ilman tomusokeria tehtävä valkosuklaamassaohje. Onko se samanlainen kuin omani (200 g valkosuklaata, 1 dl glukoosisiirappia?), mutta vain ilman tomusokeria?

      Poista
  3. Moi! Olisi kysymys koskien erästä vanhempaa reseptiä: http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/11/jarisyttavan-hyva-sitruuna-juustokakku.html
    Tuumin, että huomaat kommentin ehkä helpommin tästä kuin vanhasta postauksesta. Siis, en ole koskaan ennen tehnyt juustokakkua ilman liivatetta ja nyt mietinkin, että mahtaakohan tuo kestää päällystämisen hyytelöllä? Kakku kun näyttää kuvissa niin kevyeltä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Annajii :) Kakku on tosi pehmoinen, mutta uskon sen kestävän hyytelöllä päällystämisen. Kovin paksua kerrosta en suosittele laitettavan, mutta luulen tosiaan, että pystyy kantamaan ohuen kerroksen. Tuorejuustoissakin on hieman eroja, joten voisi käyttää hieman paksumpaa tuorejuustoa, niin pysyy paremmin kasassakin. Jos leivot hyytelöpäällisellä, kuulisin mielelläni miten kävi ja miten maistui :)

      Poista
  4. Ompa söpö kakku. Voisin kuvitella, että meidän 3-vuotias olisi aika onnessaan tuosta. :) Tuota kinuski-puolukkatäytettäkin haluaisin kokeilla enkä kyllä ole tuota valkosuklaamassaakaan ole ikinä kokeillut. Eli kokeiltavaa tuli taas lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, jospa nyt vihdoin onnistuisi vastaaminen. Netti mokoma pätkii ja temppuilee. Ei kannata siis ihmetellä, jos joskus kestää, vastaan kyllä ennemmin tai myöhemmin :) Kiitos Leena-muori! :) Prinsessakakut ovat melko varmasti pienempien (ja tällä kertaa vähän isompienkin) prinsessojen mieleen :) Meidänkin 5-vuotias tykkäsi kovin ja haluaa omille synttäreilleenkin samanlaisen. Saas nähdä, montako kertaa ehtii vielä mieli muuttua näiden parin kuukauden aikana ;) Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sekä täytettä että päällistä. Molemmat tosi hyviä. Tuo valkosuklaamassa on ehdottomasti paras kuorrute ikinä, ainakaan kun en voi sietää marsipaanin makua ja sokerimassa on aivan liian ällömakea+teollinen. Mutta valkosuklaamassaa voi syödä vaikkapa pelkiltään ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...