Meillä leivottiin tämän kesän ensimmäinen punaherukkapiirakka tuoreista marjoista viime viikolla. Kävimme tyttöjen kanssa katsomassa herukoiden tilanne ja yllätyimme pensaissa roikkuvista isoista punaisista mollukoista. Näin tuntuu käyvän joka vuosi, että herukat kypsyvät yht'äkkiä yllättäen ja sitten tulee kiire leipoa niistä jotain. Isompi tytöistä oli heti innoissaan piirakan teosta ja nuorempi huuteli herukka-kakun perään :) Päädyimme piirakkaan, johon kaivoin pakkasesta jämärasialliset kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa. Ja voi, että kun piirakasta tuli hyvää! Makeaa kinuskia ja kirpeitä marjoja, mahtava yhdistelmä! :D
Huushollissamme on tällä hetkellä melkoinen remonttikaaos. Olen saanut miltei kaikki katot ja seinät maalattua, keittiö ja kylppärit odottavat täydellistä remonttivuoroaan. Myös monet huonekalut ovat saaneet päälleen uuden maalikerroksen. Tai hiljaittain löytämääni Dc fix-kalvoa. Vau mikä tuote! No mutta tämän remontti-innostuksen takia leipomiset(kin) ovat viime viikkojen aikana jääneet vähiin, sillä aikaa vain ei ole löytynyt. Niimpä myös piirakan ohjeen piti olla helppo ja nopea. Kaivoinkin mustikkapiirakka-ohjeen esille ja muokkasin tuota helppoa sekoitettavaa piirakkapohjataikinaa vain hieman sokerin ja jauhojen osalta. Pohjan ja täytteen pystyi lisäksi helposti valmistamaan samassa kulhossa. Elikkä siinä säästi aikaa, ja tiskejä :)
Ajan säästämisen lisäksi, piirakan maussa en kuitenkaan säästellyt, vaan kirpeiden punaherukoiden ja makea kondensoitua maitoa sisältävä piirakka oli ihan huippu. Tykkäsin kovin ja piirakka sai kehut myös muilta syöjiltä. Yleensä meidän tytöille maistuu punaherukat suoraan parhaiten pensaasta poimittuina, mutta tätä piirakkaa hekin olisivat syöneet mielin määrin. Eli suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! :)
Kinuskinen punaherukkapiirakka
n. 24 cm irtopohjavuoka
Pohja:
1 dl juoksevaa margariinia
1 muna
0.75 dl sokeria
1 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Täyte:
Täyte:
n. 5 dl punaherukoita
1 muna
1 prk = n. 3 dl karamellisoitua (eli kinuskiksi keitettyä) kondensoitua maitoa (laitoin 2.5 dl)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
Ohje:
Mittaa aineet kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Sekoita aineet keskenään tasaiseksi ja levitä vuoan
pohjalle ja hieman reunoille (n. 1-1.5 cm korkeammalle kuin pohja) jauhoja apuna käyttäen (reunojen olisi hyvä olla yhtä korkealla, mihin päälle tulevat marjat ylettävät, mutta kuitenkin niin, että ne jäävät alemmaksi mihin kinuskitäyte ylettää).
Kaada marjat pohjan päälle. Sekoita täytteen muut aineet
kunnolla sekaisin ja lisää kinuskitäyte marjojen päälle. Paista 200 asteessa n. 35 minuuttia, kunnes piirakka on reunoilta kypsynyt, mutta aivan keskustasta on vielä hieman löysän oloinen. Anna jäähtyä.
Vinkki:
* Kokeile päälle punaherukoiden sijasta muita kirpeämpiä marjoja. Esim. puolukoita, vadelmia..
Vinkki:
* Kokeile päälle punaherukoiden sijasta muita kirpeämpiä marjoja. Esim. puolukoita, vadelmia..
Tätä pitääkin testata! Tykkään kaikista aineista erikseen, joten tuon on pakko olla hyvää!
VastaaPoistaKävin heti ostamassa aineet! :D täytyy heti aamusta leipoa.
PoistaHuh kun vastausaika venyi pitkäksi! Remontoinnista kipeytynyt käsi ja pätkivät netti hieman hidastaneet tahtia.. Mutta olitpas sinä nopea! Ja mitens piirakan kanssa kävi, maistuiko? :) PS. Oletkohan sama henkilö kuin Instan puolella piirakkaa kehunut Nellyssi87? :D
PoistaKyllä juu, sama henkilö! :D
PoistaHauska "törmätä" molemmissa paikoissa :) Ja hauskaa, että piirakka katosi teilläkin hetkessä ;)
PoistaSinulla on varmaan vuorokaudessa enemmän tunteja kuin meillä muilla, kun kerkiät remontin keskellä kehittämään tällaisia herkkuja ja upeita kuvia - WAU :)
VastaaPoistaVoi kiitos Leipoo sukkasillaan :D Tällä kertaa kaikki tuntui menevän jotenkin nappiin sekä leipoessa että kuvia ottaessa. Kuvistakin tuli muutamalla räpsyllä noin kivat, kun yleensä niitä saa tahkota ja tahkota.. :) Ja valitettavasti niitä tunteja on aivan liian vähän minullakin, ei ehdi puuhailla läheskään kaikkea mitä haluaisi. "Onneksi" rannetulehdus hieman hillitsi remonttitahtia, niin pääsin tekemään tämän herkun ;)
PoistaIhan mahtavan hyvä makupari varmasti. Tätä täytyy kokeilla :)
VastaaPoistaOn kyllä tosi hyvä. Tein jo parisen vuotta sitten tällä samalla makuyhdistelmällä yhden piirakan ja rakastuin täysin makuun. Suosittelen ehdottomasti testailemaan! Leivontailoa! :)
PoistaTämä on hyvää! Tuorejuuston voi korvata turkkilaisella jogurtilla :)
VastaaPoistahttp://koonkeittiossa.blogspot.fi/2015/05/punaherukkapiirakka.html
Oli kyllä ihan mielettömän hyvää! Eipä tarvinnut miettiä mihin lopun piirakan säilöisi, kun lautasella oli pian murut vaan :) Muistinkin tätä leipoessani sinun tehneen samantapaista piirakkaa. Turkkilaista jogurttia pitää myös testailla joku kerta :)
Poista