sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kookos-kinuskipallot


Tämä nopea pikkuherkku syntyi, kun olin kaivanut kaapista kookoshiutalepaketin, jonka päiväys uhkasi mennä umpeen. En millään osannut päässäni yhdistää hiutaleita muuhun kuin kondensoituun maitoon. Heittelin siis kondensoitun maidon joukkoon kookoshiutaleita ja myös hieman kaurahiutaleita tasapainottamaan kookoksen makua. Näin pikainen kinuskinen kaura-kookosherkku oli valmis.


Koristelin pallot nopeasti kookoshiutaleilla, mutta päälle olisi mielestäni sopinut himppasen paremmin suklaa, kuten tein aiemmin Bountyn tyyppisissä karkeissa. Suklaalla näistä olisi tullut kivoja pieniä karkkeja.


Mutta hyviä olivat näinkin. Vaikka itse Suklaapossuna kaipasin suklaapäällistä, muut syöjät tykkäsivät ja kehuivat näinkin :)

Kookos-kinuskipallot

Koosta riippuen n. 40 kpl

Aineet:
1 prk kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa
n. 2.5-3 dl kookoshiutaleita + pinnalle hieman lisää
n. 1.5-2 dl kaurahiutaleita (pika- tai normaali, ei isoja)
n. 1 mm (=n.1/5 tl eli noin ripaus) suolaa

Ohje:
Sekoita kinuskiksi keitetyn kondensoidun maidon joukkoon kookoshiutaleita makusi mukaan.

Lisää joukkoon kaurahiutaleita sen verran, että massa on edelleen hieman tahmaista, mutta siitä pystyy pyörittelemään palloja. Kaurahiutaleita saattaa mennä ohjetta enemmänkin. Älä kuitenkaan tee taikinasta liian jäykkää. Voit pitää sitä jääkaapissa hetken, niin sitä on helpompi käsitellä. Massasta on tarkoitus saada hyvin muotoiltava, mutta pehmeä.

Muotoile massasta palloja. Koristele vaikkapa kookoshiutaleilla. Itse laitoin kasan hiutaleita leikkuulaudalle ja pyörittelin pallot suoraan kasan päällä. Palloihin tarttui sopivasti hiutaleita ja ne pysyivät samalla pyöreinä.

Vinkki:
* Saat herkuista ehkä entistä parempi, kun dippaat ne kookoshiutaleiden sijasta sulatettuun suklaaseen. Tällöin kookoshiutaleita voi laittaa suoraan taikinaosaan hieman ohjetta enemmän, ja vastaavasti vähentää kaurahiutaleiden määrää.

* Säilytä pallot jääkaapissa


10 kommenttia:

  1. Oi, namin näköisiä pikku palleroita! :P
    T: Serkusten suklaaunelma blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa :) Boyntyn ystävänä tykkäsin kovin myös näistä. Vielä suklaakuorrutus päälle, niin olisivat olleet vielä enemmän Boyntymaisia :P

      Poista
  2. Kivoja ideoita joulun aikaan. Ajattelin nimittäin tänä vuonna tehä itse pieniä makeisia, ja antaa ystäville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ajatus, syötävät lahjat ovat tosi kivoja! :D Itsekin olen jo useimpina Jouluina tehnyt makeisia tutuille lahjoiksi. Tänä vuonna taitaa jäädä väliin, kun keittiön rempan valmistuminen on hieman epävarmaa vielä. Mutta aina tulee ensi vuosi :)

      Poista
  3. Onpa kiva lahjaidea jouluksi. Mukavaa vaihtelua perinteiselle suklaalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jack :) Erilaista ja makoisaa :) Uskoisin näiden maistuvan erityisesti Boynty-karkkien ystäville :)

      Poista
  4. Oi, boyntyn ystävänä pitää varmaan testata näitä suklaakuorrutteella! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testailepas ihmeessä! Jos innostut kokeilemaan, kuulisin mielelläni mitä pidit :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...