torstai 5. maaliskuuta 2015

Kaakaoletut


Innostuin piimälettujen jälkeen tekemään lisää pikkulättyjä. Tällä kertaa kaakaoversioina. Hyviä olivat ja erityisen ihanilta maistuivat pienen mansikkahillonokareen ja vaniljavaahdon kanssa. Syödessä tuli mieleen, että (vanilja)jäätelö olisi näille aivan mahtava kumppani. Sitäkin pitää kokeilla :)


Lisäsin lettutaikinaan tapani vastaisesti myös leivinjauhetta. En kuitenkaan huomannut valmiin tuotteen rakenteessa mitään erilaista leivinjauheettomaan versioon verrattuna. Ihan yhtä littania ovat molemmat :) Leivinjauhe kyllä nostatti paistovaiheessa lettuja, mutta samanlaisiksi ne laskivat jäähtyessään kuin normaalitkin. 

Kaakaojauhe antoi kivan pienen lisämaun. Olen tehnyt näitä jo kahdesti ja menekki oli toisella kerralla aivan yhtä hyvä ja lettukasa katosi hetkessä :) 

Kuvien plätyissä on enempi kaakaojauhetta, kuin ohjeessa, sillä ensimmäisellä paistokerralla testailin samalla kahta eri kaakaojauheen määrää. Testausvaiheessa ensimmäinen (vähemmän kaakaota sisältävä) satsi katosi ennen kuin ehdin ottamaan siitä kuvia, joten nappasin kuvat vasta toisesta, tujummasta erästä. Suurempi määrä kaakaota antoi ehkä vähän liiankin voimakkaan maun. Ainakin lämpimänä maistuivat enemmän kaakaolle, kuin olisi tarvinnut. Maku kuitenkin hieman laimeni jääkaapissa seuraavaan päivään mennessä. Eli ihan maun mukaan, mutta itse pidin ohjeessa olevasta määrästä.

Kaakaoletut

n. 30 pikkulettua

 Lettujen taikinaan:
5 dl maitoa
2 munaa
2.25 dl vehnäjauhoja
0.75 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
4-5 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
n. 1-2 rkl juoksevaa rasvaa

Paistamiseen:
juoksevaa rasvaa

Lisäksi vaikkapa:
Vatkattavaa vaniljakastiketta/jäätelöä
mansikkahilloa

Ohje:
 Riko munat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää reilu puolet maidosta. Siivilöin joukkoon kuivat aineet ja sekoita niin hyvin, että jauhot sekoittuvat joukkoon kunnolla. Kuivat aineet voi sekoittaa siivilöimättäkin, mutta kaakaojauhe jää helposti paakkuiseksi ja siivilöinti helpottaa sen sekoittumista. Lisää vielä loput maidot ja rasva. Anna taikinan seistä n. 15 minuuttia ennen paistamista. Paista keskikovalla lämmöllä pienessä rasvatilkassa kypsiksi. Anna jäähtyä hetki.

Tarjoile esimerkiksi vatkatun vaniljakastikkeen ja mansikkahillon kera.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ohje, mutta itse tykkään perusohjeesta vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusletut maistuvat aina :D Mutta oli tämäkin kivaa vaihtelua, erityisesti lapset tykkäsivät :)

      Poista
  2. Piimäletut oli ihan mielettömän hyviä, joten pitäähän tämäkin joskus testata!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Letuista saa tosi näppärästi hieman erilaisia. Piimäletutkin olivat hyviä :) Testailepas näitäkin :) Näiden kaakaolettujen lisäksi testailin muuten myös kaurahiutaleita sisältäviä lettuja, voi kun tuli hyviä! ;)

      Poista
  3. Nämä melkein syötiin näytöltä eli ihan pakkohan on itsekin kokeilla! Ihanan näköisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, kiitos :) Kokeilepas ihmeessä. Olisi myös tosi kiva kuulla, mitä teillä pidetään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...