Suklaisten browniestaikinan yhdistäminen juustokakkumaisen päällisen kanssa on monille jo tuttu juttu. Lopputulos on kuitenkin niiiin herkullinen, etten malttanut olla tekemättä sellaisia herkkupaloja nyt kun pääsin jälleen testailemaan uudistuneita Valio Viola® tuorejuustoja. Suklaa ja appelsiini ovat mainio pari, joten nappasin innoissani käsiini appelsiinin makuisen tuorejuustopurkin ja aloin leipomispuuhiin. Lopputulos palkitsi, jälleen!
Tahmaisen kostea suklaabrownies on normaalisti todella täyttä tavaraa ja helposti se on myös todella makea, jolloin yksi haukkauskin saattaa joillekin olla liikaa. Nämä Valio Viola appelsiini tuorejuustolla maustetut suklaapalat eivät olleet lainkaan niin äkkimakeita, ja yhden suupalan jälkeen maistui hyvin toinenkin. Ja kolmas.. :) Tuorejuusto täydensi mukavalla tavalla tuon kostean ja täyteläisen suklaapohjan makua. Olivat toki nämäkin kokonaisuudessaan täyteläisiä, mutta todella, siis todella herkullisella tavalla.
Tällaiset aineet-vain-sekaisin -ohjeet ovat aivan ihania. Ne ovat todella helppotekoisia ja niissä menee vain hetki, jonka jälkeen herkku onkin valmis. Nämä palat ovat hyviä tarjottavia vaikkapa kevään ja tulevan kesän juhliin. Toki brownies maistuu arkenakin. Ja koska näiden tekeminen onnistuu ilman vatkainta, pienemmätkin lapset voisivat leipoa näitä äidille nyt tulevana äitienpäivänä, pienoisella isän avustuksella ;)
Tuorejuustokerrokseen laitoin appelsiini tuorejuuston lisäksi vain munia. Makeutta ja makua tuli noista juuri sopivasti. Jälleen sain huomata, kuinka helppokäyttöisiä, maukkaita ja koostumukseltaan pehmeitä tuotteita valmiiksi maustetut Valio Viola tuorejuustot ovatkaan. Tuotteita ollaankin uudistettu erityisesti koostumuksen ja maun suhteen. Eli ne ovat pehmeämpiä ja samalla myös paremmin levittyviä ja myös maultaan vieläkin paremmiksi. Ihania!
Tein muuten valmiille suklaaherkulle koemaistatuksia sokkona. En kertonut maistajilla tuotteesta mitään vaan "tungin" vain palan suuhun. Ensimmäinen kommentti oli "Hei, tämähän on hyvää". Toinen maistelija kertoi tuotteen olevan tosi hyvänmakuinen ja sen lisäksi ei-lainkaan-liian makea. Suklaan lisäksi makupaloista tunnistettiin mieto appelsiini.
Herkulliset appelsiini-suklaabrowniepalat
n. 20 x 30 cm vuokaan, n. 20 palaa
Brownietaikina:
125 g tummaa (70%) suklaata
150 g voita
3 dl fariinisokeria
3 kananmunaa
2.5 dl vehnäjauhoja
0.5 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
0.5 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
0.5 tl suolaa
Tuorejuustokerros:
400 g Valio Viola® appelsiini tuorejuustoa
2 kananmunaa
2 kananmunaa
Ohje:
Tee ensin brownietaikina. Sulata suklaa ja voi mikron kestävässä kulhossa mikroaaltouunissa välillä sekoitellen. Sekoita joukkoon fariinisokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen kunnolla sekoittaen. Sekoita kaakaojauhot ja suola vehnäjauhoihin. Lisää jauhot suklaaseokseen ja sekoita sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Levitä suklaataikinasta 3/4-4/5 leivinpaperoidun n. 20 x 30 cm korkeareunaisen vuoan pohjalle ja tasoita.
Tee tuorejuustotäyte vatkaamalla tuorejuustot ja munat keskenään kunnolla sekaisin.
Kaada tuorejuustotäyte suklaapohjan päälle, tasoita. Tiputtele pinnalle loput suklaataikinasta nokareittain. Vetele pintaan kuvioita veitsellä.
Tee tuorejuustotäyte vatkaamalla tuorejuustot ja munat keskenään kunnolla sekaisin.
Kaada tuorejuustotäyte suklaapohjan päälle, tasoita. Tiputtele pinnalle loput suklaataikinasta nokareittain. Vetele pintaan kuvioita veitsellä.
Vinkit:
* Brownies on parhaimmillaan levättyään seuraavaan päivään jääkaapissa.
* Brownie-palat kestävät myös pakastamisen.
* Saat ohjeesta kokonaan laktoosittoman, jos käytät laktoositonta voita ja laktoositonta tummaa suklaata.
Tuoreesta maidosta valmistetut Valio Viola® tuorejuustot ovat kokonaan
laktoosittomia. Uudistuneiden tuotteiden rakenne on pehmeämpi ja maku on todistettu useiden tahojen kautta
entistäkin paremmaksi. Valio Viola tuorejuustoja löytyy myös
kevytversioina ja nyt toukokuun alusta lähtien ne kaikki ovat
Sydänmerkkituotteita.
Kannattaa muuten kokeilla myös Valio Viola tuorejuustojen suolaisia versioita. Itse ihastuin samantein mustavalkosipuli- ja chili-tuorejuustoihin. Makeita ja suolaisia tuorejuustoja yhdistää juuri se, että ne ovat helppokäyttöisia, pehmeitä ja täynnä makua.
Yhteistyössä Valio
Kuulostaa ja näyttää jälleen kerran niin herkulliselta! Pitää varmaan kokeilla...
VastaaPoistaKiitos Krista :) Herkullista oli, kannattaa ehdottomasti kokeilla! :)
PoistaNam, näyttää herkullisilta! Pakko kyllä joskus testata; appelsiinin ja suklaa on kaiken lisäksi minun top 1 makupari! :)
VastaaPoistaKiitos Heidi :) Tämä ohjehan on sitten selvästi sinulle tarkoitettu! ;) Appelsiini ja suklaa ovat kyllä hyviä yhdessä.
PoistaNo nythän löytyi jo toinen ohje, johon saan upotettua tuorejuustoja. Pääsiäiseltä jäi appelsiini ja sitruunan makuiset yli ja olen pähkäillyt, miten saan ne "tuhottua" kun ei ole tarvista juustkakullekkaan. Tähän menee toiset ja Pullahiiren kakkuun yksi, kiitos paljon ;)
VastaaPoistaHienoa! :) Toivottavasti browniespalat maistuvat sinulle yhtä hyvin mitä meillekin :) Kuulisin mielelläni mitä mieltä olet lopputuloksesta :)
PoistaOih, nyt näyttää herkulta. Kiitos ohjeesta!
VastaaPoistaKiitos JenniE :) Ja ole hyvä :D
PoistaNämä kyllä menevät kokeiluun, kulostaa ja näyttää melkein liian hyvältä :) Mitä luulet, onnistuisiko nämä yhtä hyvin gluteenittomilla jauhoilla?
VastaaPoistaKiitos :) Tarkoitatko jauhoilla gluteenitonta jauhoseosta? Valitettavasti minulla ei sellaisesta kokemusta, mutta tämä taikina on sen tyyppinen, etten usko sen olevan jauhojen suhteen kovinkan kranttu. Eli kannattaa ihmeessä kokeilla gluteenitonta versiota :) Jos leivot näitä, kuulisin mielelläni miten onnistui ja mitä pidit :)
PoistaTätä leivoin viikko sitten ja oli herkkua, muutama pala vielä pakastimessa :).
VastaaPoistaOlen halunnut jo pitkään kokeilla sitä tilaamaani piparminttuöljyä ja tämän reseptin innoittama pääsin kokeilemaan sitä tänään. Tein brownie-pohjan ohjeen mukaan, mutta päälle tulevan tuorejuuston vaihdon 2 pakettiin Philadelphian suklaatuorejuustoa,johon sekoitin noin 6 tippaa piparminttua :). Tuli todella taivaallisen makuista minttusuklaabrownieta! :)
Nimimerkki unohtui :)
Poista-E
Oih, tuo minttusuklaabrownies kuullostaakin aivan taivaallisen hyvältä!! Ihan pakko kokeilla itsekin! Eikös ollutkin ihanan voimakasta se piparminttuöljy? ;) Taidan itsekin laittaa tilaukseen, kun vanhassa pullossa on enää jämätä pohjalla, äkkiä se pullo hupenikin. Pääsen sitten kokeilemaan noita minttusuklaaversioitakin, mums! ;) Kiitos E!
PoistaOli kyllä mielettömän voimakasta! Oli mukavaa,ku sitä riitti muutama tippa makua antamaan :). Sieltä iHerbistä sai semmosia vähän isompiakin piparminttuöljypulloja ja ei ollu minusta pahan hintainen,ku 2 pulloa lentopostilla maksoi 14,5€ :).
Poista-E
Kokeiltu on ja herkkua oli! Jopa mieheni tykkäsi, vaikkei tavallisesti suklaaherkuista pidä ;)
VastaaPoistaKiva kuulla Merja :) Nämä ovatkin varmaan monien mieleen, kun ovat melko mietoja, mutta silti mukavan suklaisia. Meilläkin näistä tykkäsivät myös he, joille normaalisti brownies tai muu selkeän suklainen juttu ei normaalisti maistu :)
PoistaAika voimakas markkinoinnin maku; passaakos näihin verrattoman oloisten Viola-aplari-tuorejuustojen sijaan vaikkapa Pirkan versiot ;) ?
VastaaPoistaHeheh, eiköhän Pirkankin versio sovi näihin hyvin :) Pääasia että käyttää sellaista josta itse pitää :) Puolustaudun nyt vielä sen verran, että tämä Violan hehkuttaminen johtui ihan siitä syystä, että ihastuin aidosti tähän tuotteeseen, sen pehmeyteen ja makuun. Muun merkkisistä vastaavista tuotteista minulla ei olekaan kokemusta, joten en pysty vertailemaan tuotteita, enkä tiedä, vaikka muut olisivatkin ihan yhtä hyviä (tai parempiakin?). Mutta kannattaa laittaa siis ihan oman maun mukaan tuorejuustokerros, niin eiköhän siitä hyvä tule! :)
PoistaNiin herkullisen näköisiä, pakko kokeilla ohjetta pian:) tosin luultavasti hieman soveltaen jääkaapissa olevasta mango Violasta!
VastaaPoistaKiitos :) Hain juuri pari päivää sitten viimiset palaset pakkasesta, olivat edelleenkin niiiin hyviä :) Oih, mango kuullostaa aivan ihanalta, sopii tähän taatusti aivan yhtä hyvin :P
PoistaTein näitä, kiitos ohjeesta! Käytin Pirkan appelsiini-tuorejuustoa ja hyvin onnistui niilläkin. Nämä ovat tosiaan ei niin makeita ja hyvin suklaisia sekä aavistuksen appelsiinin makuisia. Tein kaksinkertaisen annoksen uunipellille ja hyvin toimi. Paistoaika oli aivan sama, mutta hieman aiemmin olisin voinut ottaa uunista niin olisivat jääneet vielä kosteammiksi! :) Joka tapauksessa oikein hyviä ja sopivat kahvin kanssa todella hyvin!
VastaaPoistaKiva kuulla, että brownies-palat maistuivat :D Ja hyvä, että onnistui myös muun merkkisen tuorejuuston kanssa. Paistoaika on tosiaan usein viitteellinen, sillä uunit saattavat olla paljonkin eritehoisia. Ensi kerralla sitten osaat nyppästä pellin hieman aikaisemmin pois :) Kiitos, että tulit jakamaan makukokemuksesi :D
PoistaPäätinpä tehdä jouluherkuksi näitä ja hyvin onnistuivatkin - herkkua! :) Joku juttu mulla tuossa kanamunan kanssa tekemisessä kuitenkin on; nytkin tuo pintaosa jäi jotenkin liian märäksi ja melkeinpä munakokkelimaiseksi?! Mikähän ihme siinä voi olla, piirakka oli uunissa kuitenkin melkein 30 minuuttia! :o Näin on käynyt aiemminkin tehdessäni yhtä 3 ainesosan kakkua.. kanamunaltahan se maistui! Onneksi tässä on sentään tuo appelsiini-tuorejuusto mukana, kanamunan maku oli aika hento ja huomaamaton. Osaatko sanoa, mistä tuo voisi johtua?
VastaaPoistaKiva, että maistuivat :) Hmm. Tuo päällinen jää melko kosteaksi, mutten itse ainakaan huomannut siinä munakokkelimaisuutta. Mietin, voisikohan munan koolla olla merkitystä. Itse käytän useimmiten m-kokoisia munia. Minkäkokoisia munia sinä käytit?
PoistaToinen juttu mikä tuli mieleen, liittyy uuniin. Sillä uuneissa on myös eroja ja joissakin uuneissa kypsennysaika saattaa olla paljonkin pidempi. Oliko brownies kuitenkin koostumukseltaan ihan hyvä, eli keskeltä sen verran kypsä, että pysyi hyvin kasassa leikatessa (ja reunoilta kypsempi)? Vai vaikuttiko siltä, että se olisi kaivannut hieman pidemmän paistoajan?
Käytin kuin myös m-koon munia ja kakku vaikutti muuten ihan ok:lta, otin nimenomaan just tuolloin pois, kun reunat oli kuivemmat ja kakku oli hiukan jäähdyttyään leikattavissa. Mutta tosi outo homma kaikenkaikkiaan! :D Hyvin maistui silti ja jouluna browniesit katosivat parempiin suihin! :D
PoistaJännä juttu tosiaan. Tai sitten sinulla on vain tavallista parempi makuaisti kananmunan suhteen :) No mutta pääasia, että maistui silti. Ihanaa loppuvuotta ja herkullista alkavaa vuotta ellu! :D
Poista