Aiotaanko teillä syödä äitienpäivänä kakkua? Tässä vinkkinä todella helppo ja herkullinen kakku, jonka tekeminen onnistunee isin pienellä avustuksella myös lapsilta. Kakkupohjan aineet vain sekoitetaan keskenään ja taikina kaadetaan pellille paistumaan. Ohut pohja kypsyy ja jäähtyy nopeasti ja pian pääseekin täyttöpuuhiin eli lusikoimaan kinuskia ja mangokermavaahtoa väliin ja päälle. Muutama marja vielä päälle ja valmis!
Kakku on kokonaisuudessaan todella pehmoinen, ihanan kostea ja mehevä, suussasulavan kinuskinen. Aivan ihana! Laitoin kakun päälle marjoja, että kakku sai hieman hapokkuutta ja samalla myös purutuntumaa. Ilman marjoja kakkua olisi varmaan mennä holahdanut vatsaan, vain kinuskisen makeuden jäädessä pyörimään kielen päälle.
Viime ajat ovat olleet Suklaapossun blogissa oikein kunnon kinuskileivonnaisista nauttimista mm. kinuskijuustokakun ja suolatulla kinuskilla kuorrutetun suklaakakun merkeissä. En malttanut tälläkään kertaa pitää näppejäni erossa kinuskista. Ja jos kinuskihammasta kolottaa, kannattaa ihmeessä vilkaista myös nuo muut ohjeet.
Kakku sai itse asiassa alkunsa aivan vahingossa. Helppo, kostea ja mehevä vaalea kakkupohja on pyörinyt päässäni siitä lähtien, kun kekkasin mielettömän mehevälle suklaakakkupohjalle toimivat mittasuhteet. Kokeilinkin jo samantapaista valkosuklaista pohjaa Uuden vuoden kakussani ja se oli todella hyvä. Tuon pohja oli vain melko makea (eli kirpeiden täytteiden kanssa täydellinen), mutta halusin kokeilla nyt vähemmän makeaa versiota. Pohja onnistui mielestäni todella hyvin. Lopputuloksena oli kostea, ihanan pehmeä, vaalea kakkupohja. Ja kostea, sanoinko jo sen? Ja todella helposti! Pohjan maku on miedon vaniljainen, eikä se ole lainkaan liian makea. Täytteeseen sopiikin siis hyvin makea kinuski ja hieman vähemmän makea mangon makuinen tuorejuustoinen kermavaahto, nam!
Päällisen lisäksi, myös kunkin kakkupohjapalan päällä on ohut kerros kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia. Kinuskikerrokset kannattaa pitää ohuina, sillä liian paksu kerros tekee kerroksista liukkaat ja kakku saattaa kellahtaa kumoon ennen lautaselle päätymistä.
Sopisiko tällainen helppo, nopea, kostea, mehevä, suussasulavan herkullinen kakku teidän äitienpäivään? :)
Helppo, mehevä ja kostea vaniljainen kakkupohja kinuski-mangotäytteellä
Pieni n. 15 cm kakku
Pohja:
100 g voita
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1.5 dl piimää tai ranskankermaa tai maustamatonta jogurttia
2 munaa
3 dl sokeria
5.5 dl vehnäjauhoja
1.5 tl leivinjauhetta
5.5 dl vehnäjauhoja
1.5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
0.5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
Täyte:
reilu 1/2 prk kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa (tai tavallista kinuskikastiketta)
2 dl kuohukermaa
200 g mango-tuorejuustoa
Pinnalle:
Esim. vadelmia tai puolukoita tai mustikoita tai mangon palasia
..
mintun lehtiä
Ohje:
reilu 1/2 prk kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa (tai tavallista kinuskikastiketta)
2 dl kuohukermaa
200 g mango-tuorejuustoa
Pinnalle:
Esim. vadelmia tai puolukoita tai mustikoita tai mangon palasia
..
mintun lehtiä
Ohje:
Laita uuni lämpeämään 170 asteeseen. Sulata voi mikrossa. Sekoita joukkoon öljy ja vesi. Sekoita joukkoon piimä (tai ranskankerma/jogurtti), munat yksitellen hyvin sekoitellen sekä sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada taikina samantein leivinpaperoidulle n. 30 x 35 cm syvälle uunipellille. Paista 170 asteessa n. 17 minuuttia, kunnes pinta tuntuu
sormella kevyesti koitettuna pehmeältä, mutta kiinteältä, eikä pinta
kiillä enää niin voimakkaasti. Anna pohjan jäähtyä.
Leikkaa jäähtyneestä pohjasta neljä n. 15 cm kokoista pyöreää ympyrää, vaikka pientä lautasta apuna käyttäen. Nosta yksi osa varovasti tarjoilulautaselle. Vatkaa kerma täytteen vaahdoksi. Vatkaa joukkoon myös mango-tuorejuusto. Lusikoi kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa mikron kestävään pieneen kulhoon. Lämmitä kinuskia mikrossa muutama sekunti, kunnes se hieman pehmenee. Levitä ohut kerros kinuskista alimman pohjan päälle. Laita reilu nokare tuorejuusto-kermavaahtoa kinuskin päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Nosta päälle toinen kakkupala. Jatka näin, kunnes kaikkipohjapalat on käytetty.
Levitä loput tuorejuustokermavaahdosta kakun päälle ja reunoille. Kerman ei tarvitse olla siloiteltu, vaan pinta saa jäädä rösöiseksi.
Lisää kakun pinnalle vielä kinuskia lusikalla nostellen. Koristele marjoilla ja vaikka mintun lehdillä.
Vinkki:
* Voit nopeuttaa pohjan jäähtymistä siirtämällä valmiin pohjan pois kuumalta pelliltä.
*Voit käyttää kinuskina kondensoidun maidon sijasta myös tavallista kinuskikastiketta.
* Kondensoitua maitoa myydään tölkeissä useimmissa isommissa marketeissä leivontaosastolla tai muiden tölkkien kanssa samassa hyllyssä. Kond. maitoa löytyy sekä keittämättömänä että valmiiksi kinuskiksi keitettynä. Kinuskiksi keitetyn tölkin etiketti on kullanruskea ja kyljessä lukee "caramel". Keittämättömän version saa kinuskiksi keittämällä tölkkiä 3 h niin, että tölkki on koko keittämisen ajan veden peitossa.
*Voit käyttää kinuskina kondensoidun maidon sijasta myös tavallista kinuskikastiketta.
* Kondensoitua maitoa myydään tölkeissä useimmissa isommissa marketeissä leivontaosastolla tai muiden tölkkien kanssa samassa hyllyssä. Kond. maitoa löytyy sekä keittämättömänä että valmiiksi kinuskiksi keitettynä. Kinuskiksi keitetyn tölkin etiketti on kullanruskea ja kyljessä lukee "caramel". Keittämättömän version saa kinuskiksi keittämällä tölkkiä 3 h niin, että tölkki on koko keittämisen ajan veden peitossa.
Tuosta palakuvasta eivät näy kakun kaikki 3 täytekerrosta kovin hyvin, sillä leikkasin pohjalevystä kakkua varten liian isot ympyrät ja kokosin yhden osan pohjalevyn jämäpaloista. Ajattelin, ettei tuo näy valmiissa kakussa. Onnistuin
kuitenkin leikkaamaan kuviin tulevan palan juuri sellaisesta kohdasta,
jossa yksi pohjapala oli kaikkeista huonoiten kiinni. Mutta eipä se
makua haitannut :)
EDIT. 10.5.2015 Nappasin muutaman palakuvan vielä myöhemmin. Päivitin niitä sinne tänne tähän postaukseen. Alla vielä yksi palakuva, jossa näkyy hienosti nuo kaikki neljä kinuski-mangokerma-kerrosta .
Oih, tuota pohjaa on kokeiltava! Mielettömän mehevä suklaakakkupohja on todella mielettömän hyvä ja helppo tehdä, joten tämä menee kokeilulistan kärkeen. Kiitos taas :)
VastaaPoistaKokeilehan ihmeessä tätäkin! :) Tämä pohja on vieläkin pehmoisempi ja kosteampi verrattuna Mielettömän mehevään suklaakakkupohjaan, ja sitä pitääkin käsitellä varovaisemmin. Paistoin nyt pohjan pellillä, mutta tekee mieli vielä testailla miten taikina mahtaa käyttäytyä vuoassa, sillä silloin siitä saisi kätevämmin leikattua pyöreät pohjapalat kakkuihin. Kiitos Leipoo sukkasillaan :) Tuletkos sitten kertomaan mitä pidät :D
PoistaKyllä oli todella herkullinen pohja! Sopii varmasti ihan minkä vaan täytteen kanssa ja lisäksi helppo ja nopea tehdä. Suurkiitos taas kerran loistavasta ohjeesta :). Tässä linkki minun tekemääni kakkuun http://leipoosukkasillaan.blogspot.fi/2015/05/vadelma-punaherukka-vaniljakakku.html
PoistaTosi mukava kuulla! :) Vähän jo jännitinkin mitä mahdat tykätä, mutta kiva että maistui :D Kävin vilkaisemassa kakkuasi ja sehän oli söpö kuin mikäkin :)
PoistaAivan ihastuttava, kaunis, kesäinen kakku! Voin kuvitella, miten kieli menisi mennessään. ;)
VastaaPoistaVoi kiitos Leena :) Otin juuri pakkasesta loppukakun, niin pääsemme nauttimaan siitä vielä huomenna Äitienpäivänä. Näkee samalla, onko yhtä ihanaa kuin tuoreeltaan maisteltuna :P Marjat tekevät kakusta kuin kakusta kivan kesäisen. Onneksi on jo pian kesä, niin saa taas käytettyä tuoreista marjoja leivonnaisissa ja täytettä pakkaseen. Ihanaa Äitienpäivää Leena! :)
PoistaHeippa! Aivan ihana blogi sulla! :) Olisi kysymys tämän kakun pohjaa koskien: haluaisin tehdä juhliin isomman kakun, moniko kertaisena pohja pitäisi tehdä, jos käyttäisin 24 cm vuokaa ja leikkaisin siitä kolme kerrosta? Vai olisiko fiksumpi tehdä kaksi pellillistä, jotta voisi sitten leikata isompia pohjapaloja? Kiitos vastauksesta jo etukäteen. :)
VastaaPoistaKiitos iinaelina :) En uskalla luvata, että pohja onnistuisi suoraan vuokaan tehtynä. Taikina on melko löysää ja vaatii paksuna kerroksen (vuoassa paistaessa) melko pitkän paistoajan, jolloin reunat ehkä jo ehtisivät kuivua, vaikka keskus pysyisikin kosteana. Suosittelen siis tekemään pohjat kahdella eri pellillä, niin pohjien onnistuminen on varmemmalla pohjalla. Kivoja leipomishetkiä :)
Poistahei, eikö kakkua tarvii kostuttaa muutoin ollenkaan?
VastaaPoistaHeippa Unknown :) Kakkupohja oli itsessään jo sen verran kostea ja mehevä, etten kostutellut sitä yhtään :)
PoistaHei! Säilyykö pohja yön yli huoneenlämmössä hyvänä?
VastaaPoistaHei Unknown! :) Ja pahoittelut hitaasta vastaustahdista, toivottavasti vastauksestani on vielä hyötyä! Kakkupohja on kuivakakkumainen, joten säilyy hyvin huoneenlämmössä yön yli. Käärii pohjan vain kelmuun hyvin ensin :)
PoistaNyt on kokeiltu tämän pohjan paistaminen pyöreässä vuoassa ja se onnistui hienosti! Juuri tämä ohje, 24 cm:n vuoka (voideltu ja vehnäjauholla jauhotettu)ja noin 170-asteessa alalämmöllä noin 35 minuuttia paistettu. Ei voi muuta sanooa kuin että kerrassaan toimiva ja erittäin herkullinen kakkupohja :)
VastaaPoistaHienoa, ehdit testailemaan taikinan paistamista suoraan vuoassa puolestani! :D Ja tosi ihana kuulla, että pohja onnistui ja oli mieleesi :) Tästä innostuneena pitää itsekin mahdollisimman pian tekaista sellainen vuokaan. Leipoo sukkasillaan, kiitos! :)
PoistaIhanan kuuloinen ohje. Kuinka monelle tästä kakusta riittää? En ainakaan huomannut mainintaa.
VastaaPoistaKakku on melko pieni (itse tein sen n. 15 cm vuokaan), mutta korkea. Arvioisin kakusta riittävän n. 6-8 hengelle :)
PoistaTämä pohja ollut nyt kahtena viikonloppuna meidän kakkujen pohjana ja nam ! Ekana tehtiin hieman oma versio mango kinuski täytteestä. Se jäi hieman mauttomaksi. Toisella kerralla kinuski täyte ja vadelma täyte. Nam niitten kanssa tämä oli mahtavaa ! ��
VastaaPoistaHienoa! Kuullostaa herkulliselta yhdistelmältä kinuski ja vadelma, makeaa ja kirpeää samassa paketissa, nam! Kiitos, kun jätit kommenttia :)
Poista