tiistai 29. syyskuuta 2015

Itsetehty Minttu-daim (gluteeniton) + remppajuttua



Törmäsin kaupassa mintun makuiseen Daim uutuuteen loppukesästä. Koska Daim on yksi lempikarkeistani, en voinut vastustaa kiusausta ostaa sellaista. Daimin maku oli niin hyvä, että sain päähäni kokeilla tehdä itsetehtyä Daimia piparminttuöljyllä höystettyä. Kaivoin esiin vanhan tutun ohjeen ja aloin keittopuuhiin.


Tuota Daimin ohjetta on tullu käytettyä jo usein ja monet herkkupaloja maistaneet ovat ihastuneet niihin. Jos on Daimin ystävä, kuten minä, sillä saa helposti miltei pellillisen Daimia helposti ja nopeasti. Ja vain murto-osalla kaupasta ostetun hinnalla, joten itse tekeminen kannattaa myös siksi. No joo, eiväthän palat ole aivan identtisiä Daimin kanssa, mutta niiiin lähellä. Ja monet ovat jopa kehuneet niiden olevan parempia kuin aito versio. Ja kyllä ovat hyviä, nam nam! :)


Tällä kertaa maustoin valmiin krokanttimassan piparminttuöljyllä. Öljyn sekoittaminen suoraan kuumaan massaan sai aikaan sellaisen minttuhöyryn, että nenäkin aukesi kerrasta. Huh. Ajattelin jo, että minttua meni liikaakin, mutta valmiissa Daimissa maku oli kuitenkin hyvinkin mieto. Mielestäni joukkoon olisi voinut laittaa vaikka pari tippaa enemmänkin. Hyviä olivat toki nytkin. Näihin (meinasi tulla) himo!


Nämä olivat yksi kuopuksen synttäreillä tarjotuista pikkunameista :)

Itsetehty Minttu-daim

Aineet:
90 g voita
0.9 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
2 dl mantelijauhetta
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
muutama tippa piparminttuöljyä
200g maitosuklaata sulatettuna 
 
Ohje:
Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sekaan siirappi, sokeri, mantelijauhe ja kaakaojauhe.
Keitä seosta miedolla lämmöllä n. 15-20 min. koko ajan sekoittaen. Massa on valmista kun se alkaa irrota kattilan reunoilta (otin massan pois levyltä, kun se alkoi juuri ja juuri irrota reunoilta, massa oli tällöin n. 120 asteista. Mittarini taisi kuitenkin valehdella, ja oikea lämpötila onkin paljon korkeampi. Seosta kannattaakin keitellä, kunnes se selkeästi irtoaa kattilan reunoilta.). Sekoita lopuksi massan joukkoon vielä muutama tippa piparminttuöljyä.

Kaada seos leivinpaperille. Aseta toinen leivinpaperi massan päälle ja kauli ohueksi, n. 35 x 35 cm levyksi. Anna jäähtyä ja kovettua. Kun massa on kovettunut kunnolla, sulata maitosuklaa ja levitä levyn pinnalle. Voit halutessasi vetää suklaaseen urat haarukalla tai kakkuraapalla..

Vinkki:
* 7 tipalla tuli mieto piparmintun maku. Tippoja voi laittaa hieman enemmänkin.

Anna levyn kovettua muutama tunti. Taittele tai leikkaa paloiksi.

 

Ja näin loppuun vielä pieni remontti-info :) Mainitsinkin jo loppukesästä täällä blogin puolella, että keittiömme aiotaan uusia kokonaan. Tai no alunperin ajatus oli laittaa kaapistot ja kodinkoneet uuteen uskoon, mutta lopulta myös seinien ja lattian kunnostaminen vaikutti ajankohtaiselta. Katto tulikin jo maalattua kesällä, joten siihen ei nyt enää tarvitse koskea. Ja tilanne on tämä: vanha keittiö purettiin viime viikolla. Sen jälkeen olen taistellut muun muassa lasikuitutapetin sekä seinälaattalastien poistamisen, seinien tasoittamisen, pohjamaalauksen ja lattian tasoituslaastien parissa. Huh huh, kylläpä töiden jälkeiset illat ovat menneet huimaa vauhtia!

Useiden päivien puurtamisen jälkeen tekemistä riittää edelleen. Uusien lattiamateriaalien löytäminen ei olekaan ollut niin helppoa kuin aluksi ajattelin. "Sen oikean" löytäminen kiireellisellä aikataululla on näimmä kaikkea muuta kuin helppoa. Sama juttu välitilalasin löytämisen kanssa, höh! Uudet kalusteetkin odottelevat olohuoneen nurkassa asentamistaan ja tekisikin mieli menä jo availemaan paketteja. No mutta eiköhän tästä valmista tule pikku hiljaa :)

Keittiön jälkeen siirryn jatkamaan muiden paikkojen kuntoonlaittamista ja haaveilen, että kaikki olisi valmista mahdollisimman pian ja voisi keskittyä taas muuhun elämään paremmin. Tämän remonttipuuhailun takia leipomisetkin jäänevät vähäksi aikaa taka-alalle. Kesällä tuli kuitenkin väsättyä jo minkälaista juttua keittiön puolella, mutta kiireiden takia osa postauksista jäi tekemättä. Vaikka leipominen saattaakin jäädä hetkeksi (mikäli siis vain maltan pitää näppini yleiskoneen sijasta porakoneessa ja muka viettää aikaa muualla kuin upouudessa keittiössä), koitan laittaa noita "vanhoja" juttuja blogiin syksyn aikana silloin tällöin. Tällaista tällä kertaa :)

6 kommenttia:

  1. Tein tänään näitä ja minulla pohja jäi venyväksi toffeeksi, eikä rapeaksi krokantiksi, niin kuin oikeassa daimissa. Teinkö jotain väärin vai oliko ohje "pehmoiselle" pohjalle? Keitin noin 20 minuuttia ja lämpötila pääsi nousemaan 127 asteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hanna! Hmm. Miksiköhän siitä tuli venyvää.. Ohje on siis kovalle, rapsahtavalle pohjalle. Tosin se ei rapsahtanut itsellänikään niin täydellisen rapeasti kuin kaupan aito versio, mutta ei venyvääkään ollut. Käytitkö rasvana kunnon voita? Leivinmargariinin tms. käyttö saattaa vaikuttaa rakenteeseen ja tehdä siitä erilaisen kuin oli tarkoitus. Entä irtosiko massa hyvin kattilan reunoilta, oliko se lähes tulkoon yhtenä möykkynä kattilassa tuossa vaiheessa kun mittari näytti 127? Mä alan jo epäilemään, onko oma mittarini näyttänyt aivan väärin ja massa ollutkin kuumempaa kuin tekstissä kirjoitin. Eli massan pitäisikin ehkä olla kuumempi..

      Poista
  2. Voi kääk...ei tollaisia kuvia saa julkaista varsinkaan sokerihiirille

    VastaaPoista
  3. Tein näitä pari päivää sitten. Ja vitsit ne on tänään hyviä! Parin jääkaappipäivän jälkeen ihan mahtavia! Harmi vaan että ei ole kuin muutama pala enää jäljellä. Mies on aika ahkeraan käynyt napsimassa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, nämä ovat tosiaan katoavaista sorttia! Meilläkin kummasti paloja katosi samalla kun leikkelin niitä valmiiksi. ;) Kiva kuulla Elina, että maistuivat teillekin! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...