Suklaafudgeja on niin helppoja tehdä, että löydän itseni vähän liiankin usein väsäämästä niitä. Parhaimmillaan fudget saa tehtyä kahdesta raaka-aineesta eli suklaasta ja kondensoidusta maidosta. Mukaan voi heittää makua miltei mitä tahansa ja omat lempparini ovat suolapähkinöitä tai manteleita sekä lakritsin paloja sisältävät pehmeät suklaafudget. Ja kyllähän mokka-suklaafudget lakritsillakin ovat ihan mielettömän hyviä. Ja lakritsi-sitruuna-valkosuklaafudget, oijjoi! Ja.. No joo, lemppareita löytyy näimmä monta. Tällä kertaa jätin ikisuosikkini eli lakritsin pois ja laitoin valkosuklaisen fudgemassan joukkoon kaupasta pongaamaani puolukkajauhetta sekä kuivattuja karpaloita. Näistä tuli ihanan marjaisia suupaloja :)
Tein fudget kahteen otteeseen, välillä ohjetta ja tekotapaa muuttaen. Ensimmäinen yritys oli ilman karpaloita ja kattilassa keittäen. Valkosuklaa on herkkä palamaan ja sitä pitää sekoitella ahkerasti koko ajan kun kattila on kuumalla levyllä. Mulla huomio herpaantui muutamaksi sekunniksi ja fudgemassa meinasi kärvähtää pohjaan. Sain levyn nopeasti pienemmälle ja sekoitettua massan kunnolla irti kattilan pohjasta. Tästä kärvähdysvaarasta seurasi vain se, että sokeri karamellisoitui ja antoi oman ihanan makunsa fudgeen. Valmiita paloja maistessani olin kylläkin muuten tosi pettynyt, sillä niistä tuntui selvästi puuttuvan jotain. Jotain mikä antaisi jotain erilaista makua. Puolukkajauheen antama maku oli yllättävän mieto.
Sitten kekkasin lapsille ostamani kuivatut karpalot. Siinä se oli! Fudget kaipasivat selvästi joukkoonsa karpaloita. Tein fudgemassan uudestaan, tällä kertaa mikrossa. Sekoittelin karpalot joukkoon ja annoin levyn jähmettyä. Kumma miten noin pienellä lisällä koko fudgen makumaailma muuttui täysin. Nyt fudget olivat ihania, marjaisia, sopivasti makeita, pehmeitä!
Fudgen voi siis tehdä joko kattilassa tai mikrossa, ihan oman makunsa mukaisesti. Mikrossa suklaa ei pala aivan niin helposti, joten se on sen puoleen turvallisempi vaihtoehto. Ainakin kaltaiselleni leipurille, jolla tarkkaavaisuus saattaa kadota hetkeksi aivan muualle :)
Marmoroimalla fudgepaloista saa helposti näyttävämpi. Ja nyt kun Joulukausi lähestyy, nämä olisivat tosi kiva lahjaidea!
Joululahjavinkki: Helppo puolukka-valkosuklaafudge karpaloilla
Koosta riippuen n. 100 kpl
Aineet:
1 prk kondensoitua maitoa
600 g valkosuklaata
3 rkl puolukkajauhetta
(punaista pastaväriä)
n. 2.5 dl kuivattuja karpaloita
(punaista pastaväriä)
n. 2.5 dl kuivattuja karpaloita
Ohje:
Pilko suklaat mikron kestävään kulhoon ja kaada joukkoon kondensoitu maito. Kuumenna välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaat ovat sulaneet ja massa on melko löysää (ei mitään lirua kuitenkaan). Ota talteen eri kulhoon 3 isoa ruokalusikallista massaa. Sekoita lopun joukkoon puolukkajauhe. Värjää tässä vaiheessa punaisella pastavärillä, jos haluat selkeämmän punaisen värin. Sekoita joukkoon lopuksi vielä kuivatut karpalot.
Kaada punainen, puolukalla maustettu fudge n. 20 x 25 cm leivinpaperoituun vuokaan. Tiputtele pinnalle vaalea massa nokareina. (Jos vaalea massa on jäähtynyt liikaa, eikä ole enää kovin juoksevaa, voit lämmittää sitä mikrossa välillä sekoitellen muutamia sekunteja kerrallaan ennen kuin laitat sen punaisen massan päälle). Vetele samantein veitsellä vaaleiden täplien läpi, niin pintaan syntyy marmorikuvio. Jos pinta jää kovin röpelöiseksi, voit tasoitella pintaa laittamalla päälle leivinpaperin palan ja painella kevyesti sen päältä levyä tasaisemmaksi. Anna jäähtyä hetki pöydällä ja laita sitten vuoka jääkaappiin kovettumaan muutamaksi tunniksi. Leikkaa jähmettynyt levy paloiksi.
Kaada punainen, puolukalla maustettu fudge n. 20 x 25 cm leivinpaperoituun vuokaan. Tiputtele pinnalle vaalea massa nokareina. (Jos vaalea massa on jäähtynyt liikaa, eikä ole enää kovin juoksevaa, voit lämmittää sitä mikrossa välillä sekoitellen muutamia sekunteja kerrallaan ennen kuin laitat sen punaisen massan päälle). Vetele samantein veitsellä vaaleiden täplien läpi, niin pintaan syntyy marmorikuvio. Jos pinta jää kovin röpelöiseksi, voit tasoitella pintaa laittamalla päälle leivinpaperin palan ja painella kevyesti sen päältä levyä tasaisemmaksi. Anna jäähtyä hetki pöydällä ja laita sitten vuoka jääkaappiin kovettumaan muutamaksi tunniksi. Leikkaa jähmettynyt levy paloiksi.
Vinkit:
* Voit tehdä fudgen myös kattilassa. Sekoittele tällöin suklaita koko ajan ja pidä lämpö maltillisena, sillä valkosuklaa palaa helposti pohjaan.
* Voit kovettaa fudgen myös isommassa tai pienemmässä vuoassa. Tällöin fudgesta tulee vain joko littanampi tai paksumpi. Leikkaa palat haluamasi kokoisiksi.
* Fudgeja tulee näillä määrillä paljon. Voit halutessasi puolittaa ohjeen. Lopun kondensoidun maidon voi vaikkapa pakastaa tulevaa käyttöä varten.
Mun täytyy kyllä kokeilla näitä fudgejuttuja ennen joulua! Jotain pähkinäistä ainakin tekis mieleni ;) Mä ostin eilen prismasta Biokian mustikkajauhepussin uteliaisuudesta. Vaikutti hienolta tuotteelta, kun oli 100% kotimaista metsämustikkaa ilman mitään ylimääräistä. Ruokalusikallinen jauhetta vastasi 1½ dl tuoretta mustikkaa! Wau! Alkoi heti raksuttamaan mihin sitä voisi leivonnassa käyttää! Varmasti siitä tulisi ihanaa fudgeakin jos mukana ois myös kuivatut mustikat! Jospa tekisinkin tällä sun ohjeella mutta mustikasta! :D
VastaaPoistaKokeile ihmeessä! Mä oon ihan rakastunut näihin. Niin nopeita ja helppoja tehdä, ja makuja pystyy varioimaan miten haluaa. Itseasiassa tässä just pari tuntia sitten tein yhden fudgeannoksen lakritsilla ja suolapähkinöillä, ihana lempparia!! :P Niiden on tarkoitus päätyä lahjaksi, mutta säästän kyllä reunapalat itselleni ;P
PoistaOon muuten kokeillut tuosta mustikkajauheesta myös fudgeja (https://suklaapossu.blogspot.fi/2016/02/mustikka-valkosuklaafudge.html). Mustikan maku oli niissä aika mieto, tosin laitoin jauhettakin melko vähän. Mutta juuri nuo kuivatut mustikat sopisivat joukkoon varmaan tosi kivasti. Odotan innolla kuulevani/näkeväni mitä loihdit mustikkajauheesta. Ja minkälaisia herkkufudgeja teet :)
Valkosuklaa fudge on ihanaa! Tein joskus fudge massasta leivoksiakin :D
VastaaPoistaOih, valkosuklaafudgeleivoksia, nams! :D
PoistaHeippa! Osaatko sanoa kuinka kauan nämä säilyvät tiiviissä lasipurkissa? Ajattelin joululahjaksi tehdä ja mietin että kuin aikaisin uskallan nämä tehdä😄
VastaaPoistaHeippa Iida :) Uskoisin säilyvän hyvinä parisen viikkoa, jääkaapissa säilytellen :) Huoneenlämmössäkin olen säilytellyt muutamia päiviä hyvällä menestyksellä. Tarkkaa aikaa tosin on vaikea sanoa, sillä meillä tällaiset ovat aina hävinneet ennen pilaantumistaan ;)
PoistaOk! Ehkä teen vasta ens viikolla, etten itse sorru syömään kaikkia ;D
VastaaPoista