keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Törkeän hyvä majoneesisuklaakakku suklaamoussetäytteellä + arvonta


Miltä kuulostaisi, jos tämän kesän valmistujaisten ja muiden juhlien juhlapöydän kakku olisi maukas ja kostean mehevä suklaakakku, rentona nakukakkuna? Ihanalta? Herkulliselta? Juuri siltä, mitä juhlien kakun pitääkin olla? Niin minustakin! En voi muuta olla kuin iloinen, että pääsin mukaan kaupalliseen yhteistyöhön Hellmann'sin kanssa kehittelemään jotain herkullista Real majoneesista. Ilman yhteistyötä olisi nimittäin jäänyt syntymättä tämä aivan älyttömän herkullinen ja mehevä suklaakakku, jonka sisältä löytyi pehmeää suklaamoussea. Maistaessani ensimmäisen palan, en voinut enää pitää haarukkaa erossa pehmeästä kakkupalasta, vaan kauhaisin suuhuni nopeasti toisen palan. Aivan ihanaa, törkeän hyvää, olivat ensimmäisen mieleeni nousevat sanat. 





Nyt ajattelette varmaan, että Suklaapossu on lopullisesti sekaisin, kun meni laittamaan majoneesi suklaakakkuun ja vieläpä kehuu lopputulosta. Mutta uskokaa tai älkää, se todellakin toimii! Eikä ihme. Hellmann'sin majoneesihan sisältää mm. rypsiöljyä, munia, etikkaa, suolaa ja sokeria. Ja nuohan ovat juuri ne aineet, millä suklaakakusta saadaan älyttömän mehevä, pehmeä ja maukas! Rypsiöljyn takia Hellmann'sin majoneesi sisältää pehmeää tyydyttymätöntä rasvaa sekä runsaasti omega 3-rasvahappoja. Muuta rasvaa tähän kakkuun ei tulekaan, vaan majoneesi riittää pitämään kakun kostean mehevän. Voisi melkein ajatella, että tämä majoneesia sisältävä kakku on hyvän rasvanlaadun ja suklaan takia jopa terveellistä :)



Testailin helpon kakkupohjan tekemistä samantein saatuani majoneesipurkit kouraani. Siitä tuli samantein jo aika hyvä, mutta muokkasin tätä lopullista ohjetta varten kakkupohjat vieläkin suklaisemmaksi. Tai kaakaomaisemmaksi, oikeaa suklaatahan kakkupohjista ei löydy. Maku kylläkin on niin suklainen, ettei sitä heti uskoisi. Täyttä herkkua, vai sanoinko sen jo? :)




Kakku on muuten myös todella helppotekoinen, sillä kakkupohjan aineet vain sekoitetaan nopeasti yhdessä kulhossa sekaisin ennen kuin taikina kaadetaan vuokiin paistumaan. Pehmeä ja kuohkea suklaamoussekin valmistuu helposti sekoittamalla sulatetun suklaan + kerman joukkoon hieman majoneesia. Hetki jääkaapissa, ja täytteen voi hurauttaa vatkaimella kuohkeaksi ja pehmeäksi. Tämän jälkeen kakku on valmis täytettäväksi ja pian myös nautittavaksi. Helppoa, eikö! :)



Suklaakakkupohjat muistuttavat maultaan ja koostumukseltaan todella paljon jo blogista löytyvää Mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa; kosteaa, mehevää, suklaista, pehmeää, suussasulavaa, erittäin maukasta. Kun väliin tulee vielä ohuet kerrokset pehmeää, silkkisen sileää suklaamoussea, on makunautinto taattu. Kakku on pehmeimmillään ja maukkaimmallaan huoneenlämpöisenä ja niin myös sen suklaisuus pääsee kunnolla esille. Kakku kannattaakin nostaa jääkaapista juhlapöytään odottamaan jo jonkin aikaa ennen herkuttelua.


Ja nyt ollaan jo melkein ohjeessa asti. Ohje on lyhyt ja helppo, ja joukossa on myös rutkasti vaihekuvia. Innostuin räpsimään kuvia myös valmiista kakusta enemmänkin ja niitä löytyy vielä ohjeen jälkeen lisääkin. Niin ja muistahan plarata ihan postauksen loppuun asti, sillä siellä on juttua arvonnasta!!!

Miten on, onko tässä kakku teidän juhlapöytäänne? :)


Törkeen hyvä suklaakakku suklaamoussetäytteellä

20 cm kakku, n. 12 hengelle


Aineet:
3 dl vettä
3 dl sokeria
4.5 dl vehnäjauhoja
1.5 dl tummaa kaakaojauhetta
1.5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria

Täyte/päällinen (koko kakkuun):
200 g tummaa suklaata
2 dl vispikermaa

Ohje:
Tee ensin pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään yhteen. Vatkaa Hellmann'sin majoneesi ja vesi pallovatkaimella sekaisin niin, että seos hieman vaahtoa. 



Kaada majoneesi-vesiseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita nopeasti sekaisin, mutta älä vaivaa. 



Levitä taikina kahteen voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan.

Paista 175 asteessa n. 30-35 minuuttia tai kunnes pohjat ovat kypsiä. Kokeile kypsyys tikulla. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku valmis. Anna jäähtyä hetki ja poista vuokien reunaosat. Jäähdytä kokonaan kunnolla peiteltynä.



Kun pohjat ovat jäähtyneet, tee suklaatäyte. Pilko suklaa mikron kestävään kippoon ja kaada joukkoon 1 dl vispikermaa. 



Kuumenna suklaata mikrossa välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Lisää joukkoon loput eli 1 dl vispikermasta sekä 0.5 dl Hellmann'sin majoneesia. Sekoita, kunnes kaikki aineet ovat hyvin sekoittuneet keskenään. 



Laita suklaaseos muutamaksi hetkeksi jääkaappiin jäähtymään. Vatkaa jäähtynyttä, edelleen pehmeää suklaaseosta vatkaimella, kunnes se vaalenee ja kuohkeutuu. 


Täytä kakku. Leikkaa kumpikin pohja kahteen osaan. Nosta varovasti yksi osa tarjoilulautaselle. Levitä hieman yli neljännes täytteestä pohjan päälle. Nosta toinen pohjan pala päälle ja jatka samalla tavalla. Levitä pinnalle vielä ohut kerros suklaatäytettä. 



Koristele vaikka tuoreilla marjoilla

Voin nauttia kakun heti tai laittaa sen jääkaappiin hetkeksi vetäytymään. Muista kuitenkin ottaa kakku huoneenlämpöön noin 0.5-1 tuntia ennen tarjoilua, jotta suklaatäyte ehtii pehmentyä suussasulavan pehmeäksi ja suklainen maku korostuu.

Vinkki:
* Jos suklaatäyte ei meinaa vaahtoutua, on seos vielä liian lämmin. Laita kulho jääkaappiin vielä muutamaksi minuutiksi ja yritä uudelleen. 

* Säilytä kakku jääkaapissa

* Pohjat voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä.












Ja vielä arvonta-asiaa. Nyt nimittäin teillä lukijoilla on mahdollisuus voittaa yksi kolmesta noin 15€ arvoisesta Hellmann'sin herkkupaketista itsellenne!  

Naputelkaa alla olevaan kommenttikenttään herkkuideanne eli mihin käyttäisitte majoneesia, niin olette mukana arvonnassa! HUOM! Arvonta-aika päättynyt ja voittajat arvottu!

Vastausaikaa ensi viikon keskiviikkoon eli 7.6.2017 asti. Arvonta suoritetaan heti torstaina. Muistakaa laittaa vastauksen mukaan joko sähköpostiosoitteenne tai nimimerkkinne tunnistamista varten. Ja käykäähän tarkistamassa mahdollinen voittonne heti arvonnan jälkeen, niin saadaan paketit matkaan mahdollisimman pian. Arvonnan säännöt löydät Indiesdays:in sivuilta. Oikein paljon onnea arvontaan!!!

Pst. Katsohan vinkkejä herkkuresepteihin myös Hellmann'sin facebookista ja vilkaise millaisia herkkuja heidän Hellmann'sin Instagram-tilillä näkyykään :)



ARVONTA ON NYT PÄÄTTYNYT JA VOITTAJAT ARVOTTU! 

 Kiitos kaikille osallistuneille! Yhteensä 36 lukijaa kertoi, mihin herkkuun käyttäisi majoneesia. Vastauksianne oli ihana lukea. Oli hienoa huomata, että monet suunnittelivat tämän suklaakakun tekemistä, mutta myös hampurilaiset, uunijuurekset, hod dogit, voileipäkakut ja monet muut leipomukset saivat kannatusta. Herkullisia ajatuksia teillä kaikilla. Kaikkien vastanneiden joukosta arvoin tänä aamuna torstaina 8.6.2017 kolme Hellmann’sin pakettia. Nyt rumpujen pärinää…. Ja voittopaketit lähtevät niille henkilöille, jotka naputtelivat seuraavat vastaukset:

Ensimmäinen paketti lähtee Teijalle, joka kirjoitti: ”Yleensä meillä käytetään majoneesia salaatinkastikkeiden pohjina, hamppareissa ja voileipäkakuissa, mutta postauksesi herätti kokeilemaan myös täytekakuissa.”

Toinen voittopaketti lähtee Nennalle, jolta tuli tämä vastaus: ”Hampurilaisissa toimii täydellisesti. Teen myös usein currymajoneesia uunijuuresten pariksi, todella hyvää herkkua! ”.

Ja kolmannen Hellmann’sin paketin saa lukija, joka kirjoitti kommentin ”Tämä suklaakakku on kokeiltava ja testaisin majoneesia myös voileipäkakkuun.”.

Onnittelut vielä kaikille voittaneille! Nyt pääsette toteuttamaan ohjeita, joihin suunnittelitte käyttävänne majoneesia. Voittajiin ollaan yhteydessä mahdollisimman pian.
 

37 kommenttia:

  1. Tykkään käyttää majoneesia ainakin voileipäkakuissa, lämpimissä voileivissä, pastasalaateissa, hampurilaisissa, ranskalaisten dippinä. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti käyttäisin tähän suklaakakkureseptiin! En ole ikinä ajatellut, että majoneesi voisi sopia johonkin makeaan leivonnaiseen joten pakkohan se olisi testata :) heinis@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Majoneesia käyttäisin varmasti tämän ohjeen testaamiseen! Kokeilisin majoneesia myös ruoanlaitossa ja grillatessa lisukkeena.
    -Sara

    VastaaPoista
  4. Hampurilaisiin ehdottomasti! En ole varmaan koskaan ostanut majoneesia, mutta kyllähän vie hampurilaiset ihan uudelle tasolle!

    Ps. Kiitos muuten aivan ihanista ohjeista! Kun etsin hyvää ohjetta, katson ensin sulta. Tästä on tullut all-time favorite, joulupöydästä alkaen: https://suklaapossu.blogspot.fi/2014/11/kinuskiset-suklaa-viipalepikkuleivat.html

    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. No nyt pitää melkein tehdä tuollainen kakku! Tosi herkullisen näköinen :) Majoneesia olen käyttänyt voileipäkakussa, hampurilaisissa, salaateissa, täytetyissä patongeissa ja ihan dippinä sormisyötävälle :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Hampurilaisten täytteenä, kastikkeissa, tortillarullissa :)

    pirjo.gustafsson@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  7. Testasin ihan ekana tämän ohjeen. Sitten tekisin coleslawta, perunasalaattia, hampurilaisia ja ja ja..

    VastaaPoista
  8. Yleensä meillä käytetään majoneesia salaatinkastikkeiden pohjina, hamppareissa ja voileipäkakuissa, mutta postauksesi herätti kokeilemaan myös täytekakuissa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Voileipäkakkuihin mulla menee majoneesia...Ja tietenkin syön itse sitä hampurilaisten välissä ja dippailen myös kasviksia majoneesiin,herkkua!
    -Kakkuniitty -

    VastaaPoista
  10. Voileipäkakkuun ja pastasalaattiin ☺️

    Elli mm (pe-tsi(at)hotmail.com)

    VastaaPoista
  11. Hampurilaisten välissä :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  12. Ehdottomasti tämä resepti menisi testiin! Ja menee muutenkin!
    artturi97@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Hellmannsin majo on niiiiiin psrasta ettei siihen välttämättä tarvii mitään muuta. Korkki auki, nakki paketti kaapista ja dippailee. Kylmänä tietysti. Snam! ��

    VastaaPoista
  14. Leivontaan käyttäisin, tähän suklaakakkuun tai muffineihin. Kahvikakkuunkin voisi kokeilla. Ihana ohje, menee kokeiluun. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  15. No tätä ohjetta pitäisi ainakin kokeilla! Sen lisäksi rakastan coleslawta ja saisipa majoneesista kivan lisän grillattaville tai vaikka savukalalle! Nam! marika.torro1@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Moi! Ihanalta kuulostaa ja ajattelinkin kokeilla tuota heti ensi tiistaina. Se olisi siis myös osallistumiseni kisaan. Olen alle 18-vuotias, mutta lupa on�� S.posti on martta.orell@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Niin houkuttava ohje, että ihan ekana sen mukaan! Coleslaw ja kaikenlaista kivaa grilliherkkujen kanssa. Voileipäkakkuihin kokeilisin myös.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tähän kakkuun kokeilisin. Yleensä tulee käytettyä lähinnä hampurilaisten tms. välissä.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kokeilisin ehdottomasti tehdä tätä suklaakakkua, näyttää todella herkulliselta! Hampurilaisten väliin tietysti myös pitäisi kokeilla, ja ihan voileivän päälle :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Varmasti tulisi tuota suklaaherkkua kokeiltua, niin hyvältä vaikuttaa. :) Muuten majoneesia käytän lähinnä pastasalaateissa. -Heidi

    VastaaPoista
  21. Tämä suklaakakku on kokeiltava ja testaisin majoneesia myös voileipäkakkuun.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Tämä resepti menisi kokeiluun! :)
    Mykramilla@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Hampurilaisissa ja täytyypä kokeilla näköjään myös leivonnassa :-) askelia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  24. Voileipäkakkuihin :P
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Hampurilaiseen voisi sopia hyvin :P
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Hampurilaisiin, tämä kakku voisi myös mennä testaukseen :)

    Arvontaan: raparperikilpikonna@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Olen aika huono käyttämään majoneesia kovinkaan monipuolisesti, mutta ensimmäisenä tulee mieleen ruokaisa salaatti majoneesista, purkkiherneistä, keitetyistä kananmunista ja katkaravuista. Hei, tässähän taisi ratketa samalla sunnuntain ruoka, hmm. Mukana arvonnassa.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  28. Hampurilaisten täytteenä ja ranskalaisten lisukkeena =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Hampurilaisissa toimii täydellisesti. Teen myös usein currymajoneesia uunijuuresten pariksi, todella hyvää herkkua!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Voileipäkakun täytteeseen, yksiosa majoneesia, toimii täydellisesti !!
    Toki sitä tyrkätään hodareihin hamppareihin lihapiirakoihin kaikkeen mihin haluaa makua ja tuntua!!

    hennamake(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  31. Tähän reseptiin menisi ehdottomasti kokeiluun. Tytön 4 v. synttäreille voisi kokeilla. marjo.luodes@outlook.com

    VastaaPoista
  32. Kokeilisin varmasti tämän kakkureseptin pohjalta vaikka kuppikakkuja. Ehkä lisämausteeksi kahvia taikka jotain likööriä tms. ☺ -Wilhelmiina-

    VastaaPoista
  33. Vähän tulee käytettyä, lähinnä hampurilaisissa eli mielenkiintoista kokeilla vaikka tähän suklaakakkuun!
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  35. Hamppareissa, voileipäkakussa ja wrapeissa :)
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ehdottomasti koittaisin salaattikastikkeisiin ja keksisin jonkun ihanan mansikkakerma-lisän mansikoiden joukkoon :) tiiakemppi (at ) hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Kokeilisin lihapiirakan kanssa ainakin. Ja voisi kokeilla myös leivontaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...