maanantai 3. heinäkuuta 2017

Herkullinen sydämen muotoinen lohivoileipäkakku


Kaunis, yksinkertainen, sydämenmallinen lohivoileipäkakku. Ihana juhlapöydän tarjottava. Ja mielettömän herkullinen!

Suolaisten tarjottavien tekeminen (ja syöminen) ei ole varmaan koskaan ollut näin kivaa, kuin tämän sydämen muotoisen voileipäkakun kohdalla! Olen joskus blogissa maininnutkin, etten yleensä pidä lainkaan suolaisten tarjottavien tekemistä, mutta makeita tekisin vaikka kuinka. Niiden tekemisessä on sitä jotain. Kuitenkin tämän erimuotoisen, herkullisen kakun tekemisestä jopa nautin. Kuten myös syömisestä, niinkuin muutkin. Kakku sai nimittäin paljon kehuja ja ohjekin päätyikin samantein tätini matkaan.


Kakun muoto ei ole kuitenkaan kuitenkaan uusi idea. Miettiessäni tyttömme ja poikamme yhteisille 8+1-vuotissynttäreille suolaisia tarjottavia käännyin netin puoleen. Ihastuin Pullahiiren ihanaan sydämen muotoiseen voileipäkakkuun samantein ja päätin siltä istumalta tehdä samanmallisen suolaisen kakun. Täytettä miettiessäni muistin viime vuoden puolella tekemäni herkullisen lohijuustokakun. Se oli tosi mahtavan makuinen. Muokkasin ohjetta hitusen ja tein kakun samanlaisella lohitäytteellä. Vai olisiko tämä ollut peräti hieman parempi.. No hyvää joka tapauksessa, täyttä herkkua! Tämä oli varmaankin paras voileipäkakku, jonka olen tehnyt! :P


Kakun pinnalla on noin puolen sentin paksuinen kerros vispikerman ja tuorejuuston seosta. Lohitäyte on sen verran voimakkaan makuinen, että tuo valkosipulisella tuorejuustolla maustettu kerma sopii hienosti taittamaan sen voimakasta makua. Kuorrutetta voisi toki olla vähemmänkin, mutta eipä tuo miltei kokonaan kakun peittävä kerroskaan yhtään huonompi ollut.


Sydämen mallinen kakku on itsessään jo niin näyttävä, että sen koristeluun riittää esim. vihreyttä tuomaan muutama herneenverso ja tilli. Vielä vähän lohta ja pari minitomaattia puolitettuina, niin yksinkertainen, mutta kaunis kakku on valmis herkutteluhetkeen. Niin ja mä heittelin päälle myös muutaman ruohosipulin kukasta nypityn pikkukukan kakun päälle :) Kaunista ja herkullista, alusta loppuun :)


Sydämen mallinen lohivoileipäkakku

Isoon sydänvuokaan, n. 15 hengelle

Aineet:
n. 10 tummaa ruisviipaleleipää
n. 12 vaaleampaa kauraviipaleleipää

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
400 g aurinkokuivatut tomaatit tuorejuustoa
200 g ranskankermaa
n. 500 g lämminsavulohta
1 pieni punasipuli pieneksi hienonnettuna
n. 0.5 dl pilkottua, tuoretta tilliä
1 rkl sitruunan mehua
mustapippuria
tarvittaessa suolaa (laitoin n. 1/3 tl)

Kostutus:
n. 1.75 dl kalalientä

Kuorrutus:
2 dl vispikermaa
200 g tuorejuustoa (laitoin puolet valkosipuli ja puolet maustamatonta)
ripaus suolaa

Koristeluun esim.:
herneenversoja
tilliä
lohta
minitomaatteja pienemmäksi leikattuna

Ohje:
Tee täyte sekoittamalla kaikki aineet keskenään sekaisin.



Tee kalaliemi valmiiksi, anna jäähtyä kokonaan. Leikkaa leivistä reunat ohuelti pois.


Täytä kakku kelmulla vuorattuun sydämen malliseen vuokaan. Laita pohjalle kerros tummaa leipää, kostuta kevyesti. Levitä päälle noin neljännes kalatäytettä. 


Laita päälle kerros vaaleita leivänpaloja ja kostuta. 


Levitä päälle kalatäytettä reilu kerros. Jatka tummalla leivällä, kostuta, levitä päälle loput kalatäytteestä. Laita päällimmäiseksi vielä kerros vaaleita leipiä ja kostuta. 


Nosta kelmun reunat päälle ja paina tasaiseksi. Laita jääkaappiin vetäytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.


Poista kelmut päältä ja kippaa kakku tarjoilulautaselle. 


Vatkaa kerma vaahdoksi ja vatkaa joukkoon myös notkistettu tuorejuusto. Levitä kuorrutetta kakun päälle. 


Koristele vaikka herneenversoilla, tillillä, lohella, minitomaatin puolikkailla..

6 kommenttia:

  1. Onpa ihana! Ihan eri tavalla tulee voikkari esiin kun sen tekee näin! 😉 Mulla ei oo sydänvuokaa, niin olen tehnyt pyöreisiin kahvikakkuvuokiin (renkaisiin) tälläisiä voileipäkakkuja. Nekin on ollut hienoja! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :) Muoto tekee ihmeitä! Tuntui, että tämä maistuikin erilaisille, kun oli erimuotoinen kuin normivoileipäkakut ;) Mä teen niin harvoin voileipäkakkuja, etten ole vielä ehtinyt testailla pyöreää muotoa. Mutta muistan kyllä nähneeni sellaisi sun blogissa, hienoja ovat nekin! :)

      Poista
  2. Onpa todellakin upea! Niin herkän kauniskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! <3 Tämä sydänvuokaan tehty on jo niin koristeellinen itsessään, ettei pahemmin vaadi päälle lisäkoristuksia :)

      Poista
  3. Nyt on muodot ja värit kohdillaan, sopisi kauneutensa puolesta niin häihin kuin muihinkin ilojuhliin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...